Pedofiliasta tuomittu Anneli Auer rakensi kulissikseen perhesivut, jotka huokuivat perhekeskeistä elämäntapaa. Sivuilla on tosin viitteitä seksuaaliseen kieroutuneisuuteen, kuten valokuva Annelin verisestä alapäästä synnytyksessä. Samoin sivuston "huumori" leikittelee usein esimerkiksi kuoleman teemojen kanssa. Omaa pedofiilistä suuntautuneisuttaan hän ei kuitenkaan paljasta näillä sivuilla. Vähän sama kuin homopapit saarnaamassa homoutta vastaan.
Pedofiiliäiti Anneli Auer rakensi kulissin itselleen
4
160
Vastaukset
- ryminää
Auerilla on kulissit tulleet alas ryminällä, kotimamman kotikin muistutti valokuvien mukaan lähinnä kaatopaikkaa.
Näin aikoinaan sen synnytysvalokuvan ja ihmettelin kovasti motiivia sen laittamiseen. Tokihan synnytys normaali tapahtuma on, mutta harvempi sitä veristä alapäätään haluaa netissä kaikille esitellä.
Nyt en enää ihmettele. Kertoo Auerista paljon. - ryminää2
Tämä aloitus taitaa olla väärän aihealueen alla. Saako ylläpito vaihdettua toisaalle?
- kultapossukerhosta
Anneli Auerin pedofiilisyys unohdetaan kummallisesti, kun murhaoikeutta käydään. Uskon että Jukka Lahti oli saanut asian selville ja siksi surmatyö.
- päivi
Ei kukaan normaali nainen laita kuvaa verisestä alapäästään synnytyksessä julkiseseti nettiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2624606Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1323003Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit432776Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?751749Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061604Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281493- 581351
- 931245
- 471129
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2121128