Suuri petos

Rakkaus oli minulle muuta kuin tunne. Se oli lupaus tulevasta. Se oli sitoutumista tuntui miltä tuntui.
Elin lupauksesta. Lupauksesta tuli arki. Ei tullut lupauksesta rakkautta. Sitä ei ollut alun pitäenkään, eikä se kasvanut tyhjästä. Ajattelin etteivät tunteet ole minua varten, en ole kuin muut, elän suuresta lupauksesta, korkeammista arvoista. Elän rinnalla olosta.

Kohtasin hänet. Jos vain saisin tämän ikävän tunteen pois itsestäni. Se ei tunnu hellittävän. Mistä lienee tullutkaan. Se on kuin pieni urhoollinen vapaustaistelija, joka itsepintaisesti lämmittelee sydäntäni niin miellyttävällä lämmön tunteella, että olen voimaton sen sulattavan lämmön edessä. Valun kuin keväinen tulva kohden Rakkautta. En tahtoisi tuntea. Tunteet tekevät kipeää. Jos se olisikin aamun usva, joka haihtuisi auringon noustua. Haluaisin
haluta niin.
En tahdo olla petturi, en teeskennellä tunteita, en tunteettomuutta ja kuitenkin olen osa elämäni suurinta petosta, jonka kohteena olen minä itse.
17727
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

rakkaus oli ja on paskaa..

Äänestä

haista paska sä et osaa rakastaa ja se on ihan hyvä- nyt kun en sua enään halua

Äänestä
  • eiku rakkaus on paskaa..

    Äänestä

  • kukas itsekeskeistä huoraa haluiskaa..

    Äänestä

että sinä itse olet se kaikkein suurin petturi.

Äänestä
  • Itsepetoksestahan se puhuikin. Näin mä ton tajusin.

    Äänestä

  • kielsi tunteet kirjoitti:

    Itsepetoksestahan se puhuikin. Näin mä ton tajusin.

    olleensa k o h d e ?

    Äänestä

  • eikö hän sano kirjoitti:

    olleensa k o h d e ?

    Preesensissä on tuo huomautus ja tietenkin hän on kohde itse itselleen.

    Äänestä

huorat on kusipäitä.. vitun huorat

Äänestä
  • mukavaa päivää Hartsa!

    Äänestä

ei ollu iha nii mukava päivä..

Äänestä
  • Kyl se siit, parempii päivii kohti ja tunnetta kehiin! V*tun huora ei oo parrain maholline iskurepla ;)

    Äänestä

  • Hurmaa hymyllä kirjoitti:

    Kyl se siit, parempii päivii kohti ja tunnetta kehiin! V*tun huora ei oo parrain maholline iskurepla ;)

    lopettaisit jo ton paskanjauhamisen.. en jaksais lukee tollasta paskaa.. vitun huora on aina vitun huora..

    Äänestä

Onko aloittaja m vai n?

Äänestä
  • Nainen.

    Äänestä

Suuri petos se aikanaan oli mullekin.
Nyt olen päässyt siitä tunteesta ja petoksesta yli.
Elän elämääni onnellisena ja kiroten koko iljetyksen.

Äänestä
  • kiroten..

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Tunnenolensiisolemassa kirjoitti:

Rakkaus oli minulle muuta kuin tunne. Se oli lupaus tulevasta. Se oli sitoutumista tuntui miltä tuntui.
Elin lupauksesta. Lupauksesta tuli arki. Ei tullut lupauksesta rakkautta. Sitä ei ollut alun pitäenkään, eikä se kasvanut tyhjästä. Ajattelin etteivät tunteet ole minua varten, en ole kuin muut, elän suuresta lupauksesta, korkeammista arvoista. Elän rinnalla olosta.

Kohtasin hänet. Jos vain saisin tämän ikävän tunteen pois itsestäni. Se ei tunnu hellittävän. Mistä lienee tullutkaan. Se on kuin pieni urhoollinen vapaustaistelija, joka itsepintaisesti lämmittelee sydäntäni niin miellyttävällä lämmön tunteella, että olen voimaton sen sulattavan lämmön edessä. Valun kuin keväinen tulva kohden Rakkautta. En tahtoisi tuntea. Tunteet tekevät kipeää. Jos se olisikin aamun usva, joka haihtuisi auringon noustua. Haluaisin
haluta niin.
En tahdo olla petturi, en teeskennellä tunteita, en tunteettomuutta ja kuitenkin olen osa elämäni suurinta petosta, jonka kohteena olen minä itse.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu