http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1000000000000010&posting=22000000004582310
>>>Mitä virkaa on sitten mennä naimisiin, kun se on vain tavallisen seurustelusuhteen veroinen. Jos lähtökohdat avioliitolle ovat noin laimeat, että "katotaan nytte" tyyliin niin onhan se todella pinnallista. Ehkäpä muslimit eivät sitä vain tajua.>Muslimit rääkyvät täällä kovaan ääneen länsimaiden rappeutuneista tavoista ja vapaasta seksuaalisuudesta mm.avoliitoista. Minusta tuo muslimien avioliittokäyttäytyminen (mennään kevyin perustein naimisiin, kuin ostaisi sukat kaupasta tai vain hyötytarkoituksessa) on verrattavissa avoliittoon tai lyhyisiin seurustelusuhteisiin.>Minusta ei ole yhtään sen pyhempää olla useita kertoja naimisissa kuin se, että samanverran olisi avoliitossa tai seurustelusuhteissa.>Avioliittokumppania voi islamin mukaan näköjään vaihtaa kuin paitaa. Eikö se ole pinnallista? sama olisi vain seurustella sitten pidemmän aikaa, eikä välttämättä edes asua yhdessä.>Iranissa on mahdollista puolen tunnin pika-avioliittoihin. Eroaminen on tehty myös muslimimiehille todella helpoksi. Muslimit no respect!

Vastaukset 22
Vanhimmat
"On se pyhempää, muslimin pitää ottaa (vapaaehtoisesti) 100 vyön iskua selkään avioliiton ulkopuolisesta seksistä."
Ja sinullekin tiedoksi, että tuo on Suomessa törkeä pahoinpitely ja siitä tuomitaan sen mukaisesti. _Kellään ei ole oikeutta_ puuttua toisen koskemattomuuteen paitsi itsepuolustukseksi ja niin kuin laki määrää.
Rl 3:6
"Joka puolustaakseen itseään tahi _toista_, taikka omaansa tahi toisen omaa alkaneelta tai kohtapäätä uhkaavalta oikeudettomalta hyökkäykseltä, on tehnyt teon, vaikka muutoin olisikin tuomittava, ei häntä tästä hätävarjeluksesta saa rangaistukseen tuomita".
Tuo naisen piiskaus ei täytä itsepuolustuksen määritystä vaan on Rl 3:7-9 tarkoittama törkeä pahoinpitely. Aiheesta on Suomessa luettu tuomioita ihan Suomalaisillekin, tuomiolinja on varsin ankara.
Karim, katsos Suomessa on voimassa oikeusperiaate. Vain oikeus voi langettaa tuomion ja tuomiot eivät koske henkilön henkistä taikka fyysistä koskemattomuutta. Kukaan ei saa kiduttaa toista.
Siis ei kukaan anna sitä 100 iskua, jollei joku huorin tehnyt itse häneltä pyydä sitä! Jos se pysyy näiden kahden välisenä asiana, rangaistusta siitä ei tule.
>>>Tuo naisen piiskaus ei täytä itsepuolustuksen määritystä vaan on Rl 3:7-9 tarkoittama törkeä pahoinpitely. Aiheesta on Suomessa luettu tuomioita ihan Suomalaisillekin, tuomiolinja on varsin ankara.
Karim, onko sinun arvot kohdallaan?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1000000000000010&posting=22000000004547262
Karimin strategiset mitat: 24/6 cm.
Onkse ilmoittanut täällä sähköpostinsa?
Ihailijapostia odotettavissa...
*LOL*
että toinen on kallonympärys ja toinen vaikka silmien etäisyys toisistaan.
juu, se vaikuttaa ainakin huomattavasti todennäköisemmältä vaihtoehdolta. :D Joskin, jos sillä on tuollainen mulukku, niin yleensä tarvitaan mies että sitä voidaan käyttää. Karim on narkkari ja muslimi.
Oikeastaan arvoistani tämä kaikki johtuukin. Aikanaan, kun tässä elämässäni löysin ensirakkauteni yli 7 vuotta sitten maaliskuun alun riparilla, olin täydellisen idealistinen rakkauden suhteen, ja haaveilin että kaikki olisi täydellistä. Halusin että hän on ensirakkauteni, minä olen hänen, ja että molemmat oltaisiin muutenkin ensimmäisiä toisillemme.
Kaikki meni pieleen eikä juuri mitään suhdetta syntynyt. Lopulta hän päätyi avoliittoon entisen hyvän kaverini kanssa, kun tutustutin heidät toisiinsa. Jäin täydellisesti kiinni häneen, ja olen sitä vieläkin. Siitä seurasi pahaa oloa ja täydellistä sekoilua, toivottomuutta etten enää koskaan koe rakkautta, tai en ainakaan yhtä vahvana kuin tämän ensimmäisen (kaikkihan sanovat että ensirakkaus on se vahvin), jolloin en nähnyt mitään mieltä tyytyä vähempäänkään.
Pisin suhteeni on n. pari viikkoa, onneksi tästä suhteesta sain kuitenkin itselleni parastakin paremman ystävän, joka on sitä edelleen, nykyään myöskin hänen miehensä ja lapsiensa isä on hyvä ystäväni. En tiedä mikä minussa voisi olla vikana, olen aina ollut sosiaalinen, huumorintajuinen ja pidetty, sekä yhdenillanjuttujen määrästä päätellen myös suht asiallisen näköinen, sillä ne olivat aina naiset jotka iskivät minut, itse en halunnut/vaivautunut/osannut aloitteen tekijäksi, ja sitten lähdin loppuillasta jonkun naisen mukaan koska en nähnyt yhtään syytä miksi en lähtisi, vaikkei edes haluttanut.
En näe siis enää toivoa suomalaisten naisten kanssa (en ole päässyt vielä edes kunnon seurusteluun, en uskalla edes kuvitella suomalaisten naisten reaktiota kun kertoisin etten voi harrastaa seksiä ennen naimisiinmenoa), onneksi Islam mahdollistaa tälläisenkin vaihtoehdon kaltaisilleni "loosereille".
Karim, lupaan nyt että en enää ikinä vitsaile kustannukesellasi. Sinä olet avun/hoidon tarpeessa. Vaikutat hyvin huolestuttavalta tapaukselta. Ei siinä mitään pahaa ole nähdä psykiatria. Moni on tehnyt niin jo sinua ennen ja moni on saanut siitä apua. Islamin löytäminen on selvästi sekoittanut päätäsi entisestään.
Karim, hae apua.
Sinun islamisi on ihan samanlaista kuin Al-Qaidan. Jessus, että olet sairas jos väität, että 9-vuotias kykenee seksisuhteeseen, satuin löytämään mielipiteesi linkin takaa.
>>>Jessus, että olet sairas jos väität, että 9-vuotias kykenee seksisuhteeseen, satuin löytämään mielipiteesi linkin takaa.
Kerran muslimeilla on sellainen pinnallinen ajatusmaailma, että aviokumppani on yhtäkuin pikasuhde tai seurustelukumppani niin suotakoon se heille.
Länsimaissa avioliitolle ovat kyllä monet ihmiset asettaneet pikkuisen enemmän moraalisia ja kunniallisia tavoitteita. Avioliittoon mennään siinä mielessä, että pysytään koko loppuelämä yhdessä (vaikka monet eivät lupausta pysty pitämään). Kokeilua varten ovat sitten nämä seurustelut. Niissä otetaan vähän tuntumaa kumppaniin josko hän olisi se oikea. Avioliitossa on sitten kovemmat panokset. Luvataan tosissaan rakastaa ja huolehtia, eikä vain "katsota" vielä josko se kumppani olisi sopivat. Ne katsomiset kun on jo tehty seurustellessa. Kuka tahansa järkevä ihminen huolehtii ehkäisystä, vaikka ei olisikaan naimisissa.
Tautien osalta muslimien moniavioinen liitto tuskin on paras mahdollinen. Sinäkin Karim, näköjään menet naimisiin vain saadaksesi sängyn lämmittäjän. Tätäkö ovat muslimien avioliitot, pinnallista järjestelyä seksisuhteiden hakua varten?
>>>Kerran muslimeilla on sellainen pinnallinen ajatusmaailma, että aviokumppani on yhtäkuin pikasuhde tai seurustelukumppani niin suotakoon se heille.>Länsimaissa avioliitolle ovat kyllä monet ihmiset asettaneet pikkuisen enemmän moraalisia ja kunniallisia tavoitteita. Avioliittoon mennään siinä mielessä, että pysytään koko loppuelämä yhdessä (vaikka monet eivät lupausta pysty pitämään).>Kokeilua varten ovat sitten nämä seurustelut. Niissä otetaan vähän tuntumaa kumppaniin josko hän olisi se oikea.>Avioliitossa on sitten kovemmat panokset. Luvataan tosissaan rakastaa ja huolehtia, eikä vain "katsota" vielä josko se kumppani olisi sopivat. Ne katsomiset kun on jo tehty seurustellessa. Kuka tahansa järkevä ihminen huolehtii ehkäisystä, vaikka ei olisikaan naimisissa.>Tautien osalta muslimien moniavioinen liitto tuskin on paras mahdollinen.>Sinäkin Karim, näköjään menet naimisiin vain saadaksesi sängyn lämmittäjän. Tätäkö ovat muslimien avioliitot, pinnallista järjestelyä seksisuhteiden hakua varten?
>Jos kukaan ei ole harrastanut seksiä ennen avioliittoa (100 raipan iskun uhalla) tai pettänyt (kivityksen uhalla), miten taudit leviäisivät? <
Saaaaaaatanan sairasta.
No, voihan niitä sadistisia taipumuksiaan noinkin toteuttaa ja aivan laillisesti islamin mukaan; saa ruoskia ja heitellä kiviä päähän kunnes uhri kuolee.
Kerran muslimeilla on sellainen pinnallinen ajatusmaailma, että aviokumppani on yhtäkuin pikasuhde tai seurustelukumppani niin suotakoon se heille.
Länsimaissa avioliitolle ovat kyllä monet ihmiset asettaneet pikkuisen enemmän moraalisia ja kunniallisia tavoitteita. Avioliittoon mennään siinä mielessä, että pysytään koko loppuelämä yhdessä (vaikka monet eivät lupausta pysty pitämään). Kokeilua varten ovat sitten nämä seurustelut. Niissä otetaan vähän tuntumaa kumppaniin josko hän olisi se oikea. Avioliitossa on sitten kovemmat panokset. Luvataan tosissaan rakastaa ja huolehtia, eikä vain "katsota" vielä josko se kumppani olisi sopivat. Ne katsomiset kun on jo tehty seurustellessa. Kuka tahansa järkevä ihminen huolehtii ehkäisystä, vaikka ei olisikaan naimisissa.
Tautien osalta muslimien moniavioinen liitto tuskin on paras mahdollinen. Sinäkin Karim, näköjään menet naimisiin vain saadaksesi sängyn lämmittäjän. Tätäkö ovat muslimien avioliitot, pinnallista järjestelyä seksisuhteiden hakua varten?
>>>Kerran muslimeilla on sellainen pinnallinen ajatusmaailma, että aviokumppani on yhtäkuin pikasuhde tai seurustelukumppani niin suotakoon se heille.>Länsimaissa avioliitolle ovat kyllä monet ihmiset asettaneet pikkuisen enemmän moraalisia ja kunniallisia tavoitteita. Avioliittoon mennään siinä mielessä, että pysytään koko loppuelämä yhdessä (vaikka monet eivät lupausta pysty pitämään).>Kokeilua varten ovat sitten nämä seurustelut. Niissä otetaan vähän tuntumaa kumppaniin josko hän olisi se oikea.>Avioliitossa on sitten kovemmat panokset. Luvataan tosissaan rakastaa ja huolehtia, eikä vain "katsota" vielä josko se kumppani olisi sopivat. Ne katsomiset kun on jo tehty seurustellessa. Kuka tahansa järkevä ihminen huolehtii ehkäisystä, vaikka ei olisikaan naimisissa.>Tautien osalta muslimien moniavioinen liitto tuskin on paras mahdollinen.>Sinäkin Karim, näköjään menet naimisiin vain saadaksesi sängyn lämmittäjän. Tätäkö ovat muslimien avioliitot, pinnallista järjestelyä seksisuhteiden hakua varten?
kieltämättä tässä jutussa sinulla on pari hyvääkin pointtia länsimaista rappiota vastaan.
Mutta mites hyvin itse toimit?
"Jotkut tuttavani jopa käyttävät pettämisen perusteena "emmehän ole vielä edes naimisissa"!"
Katsotko moista moraalittomuutta sivusta, vaiko puututko siihen hurskaan muslimin tavoin, ja laitat tuttavasi lihoiksi? Jos et, niin miksi et?
Avoliitossa on mahdollista tutustua toiseen ja omaisuus pysyy itsellä. Se nyt tuli ainakin selväksi, että muslimien avioliitto on sama kuin länsimaiden avoliitto. Ei siinä mittään.
Muslimien avioliitossa ei mielestäni ole kovin moraalista jos toisesta(mies) voi erota vain sanomalla kolme kertaa ne maagiset sanat. Naisen asema ei ole siinä mielessä häävi.
Muslimien seksimoraali ei ole sen kummempi. Turkissa, Irakissa yms. muslimimiehet käyttävät todella paljon prostituoitujen palveluja. Pakistanilaiset miehet käyvät jatkuvasti pornosaiteilla ja esimerkkejä löytyy yllin kyllin......
"Islam Aids link uproar
May 21, 2003
Kuala Lumpur (Malaysia): About 20 delegates, mostly Muslim scholars, stormed out of an international conference on Aids here after an American academic suggested that some Islamic teachings worsen the spread of the disease.
The delegates accused Amina Wadud, an associate professor of Islamic studies at the Common-wealth University in Virginia, of blasphemy and demanded she be expelled from the conference for comments she made yesterday.
In her paper to the Second International Muslim Leaders' Consultation on HIV/Aids, Wadud said: "Islam and Muslims exacerbate the spread of AIDS and ... a traditional Islamic theological response can never cure Aids."
She said Muslim women were bound by Islam to comply with their husbands' desire for sex, and could be punished if they did not. This included women who knew their husbands were HIV positive, Wadud said.
Some delegates tried to interrupt Wadud during her presentation and demanded a right of reply, which organisers did not give.
About 20 delegates, mostly from Africa, Malaysia and Britain, then walked out in protest. The group later issued a statement condemning Wadud's comments.
"Her vicious and venomous attack to Islam is unfounded and unsubstantiated," the statement said.
"Amina Wadud's blasphemy against the Holy Quran and Islam are an echo of an unethical anti-Islam agenda to demonise Islam." - Sapa-AP"
>>>Muslimien avioliitossa ei mielestäni ole kovin moraalista jos toisesta(mies) voi erota vain sanomalla kolme kertaa ne maagiset sanat. Naisen asema ei ole siinä mielessä häävi.>Muslimien seksimoraali ei ole sen kummempi. Turkissa, Irakissa yms. muslimimiehet käyttävät todella paljon prostituoitujen palveluja. Pakistanilaiset miehet käyvät jatkuvasti pornosaiteilla ja esimerkkejä löytyy yllin kyllin......
"Huorin tekijät, pahan tekijät ja juopot eivät pääse taivasten valtakuntaan".-Jeesus
Eli Jeesuskin tekee varsin selväksi ettei esiaviollisella seksillä pelastu. Eli mikä voisi olla ratkaisusi länsimaalaisille, jos muslimien tapa mennä naimisiin seksin takia ei miellytä?
Miten ihmeessä länsimaiset jaksavat vuosia tutustua toisiinsa ilman seksiä, jos kerran avioon mentäessä pitää olla niin varma että on lopunelämäänsä saman ihmisen kanssa (niin että sitä viivytetään kuten nykyään)?
ei ole esiaviollista seksiä.
Muslimiyhteisössä naisella ei ole oikeuksia; jos mies haluaa ottaa toisen vaimon, ensimmäinen ei voi edes vaatia, että toiselle vaimolle tehtäisiin hiv-testi.
Aids on levinnyt myös Afrikassa islaminuskoisissa maissa tyttöjen ympärileikkauksien takia. On leikelty saastuneilla partakoneenterillä. Muhammed sanoi "vähentäkää älkää poistako", tyttöjen ympärileikkaus on siis sunna ohje, joka vaikuttaa sillä tavalla, että sitä perustellaan jopa koraanilla eikä tapa lopu helposti..
Länsimaissa aidsia on melko vähän. Vaikka elämme kuin "pellossa" mielestäsi.
Tyttöjen ympärileikkaus on muslimimaissa julma, tuskallinen ja turha tapa, se on miesten tapa alistaa tytöt seksuaalisesti kokonaisvaltaisella tavalla. On helkkarin hienoa, että tuon rituaalin vastaisessa taistelussa on saavutettu tuloksia Afrikassakin, mutta kun se taistelu on vielä pahasti kesken. Tärkeää on nyt suojella omia tyttöjämme tältä hirveydeltä kaikin keinoin, se merkitsee islamin vastustamista Suomessa. Me emme tule ikinä hyväksymään tyttöjen silpomista vaikka se olisi miten paljon tahansa Allahin tahto. Ja itse asiassa koraani ei käske leikata tyttöjä, eikä Muhammed silponut tyttöjä.