Sain lopultakin varatuksi ajan lääkäriin. Voimat on täysin loppu eikä mikään tunnu miltään. Lapsi on 8kk ja iloinen kaveri, mutta kun multa on "pallo hukassa".
Raskausaikana mieheni aloitti suhteen toiseen naiseen, arvelin niin olevan, mutta kielsi aina kaiken. Oli monia valvottuja öitä, jatkuva paha olo ja pelko. Olisin niin kaivannut tukea mieheltä, mutta hän oli aina "väsynyt" ja olin yksin ajatuksineni.
Ekat kuukaudet vauvan kanssa meni jotenkin sumussa, muistikuvia ei paljoa ole. Suunnaton väsymys, mutta silti oli tehtävä tietyt kotihommat ym. Lopulta pari kuukautta sitten miehen kännykässä oli viesti, jonka jälkeen hänellä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin tunnustaa suhde ym. Kuukausia kestänyt epätietoisuus loppui. Samalla kaikki yhdessä koettu muuttui valheeksi ja nyt on koitettu aika huonolla menestyksellä paikata välejä. Ei ole voimia lopettaa, mutta kun en enää jaksa tunteakkaan mitään.
Tuntuu, että mies on tekoineen tuhonnut jotain kaunista, mitä en voi takaisin saada. Kaikki mihin on luottanut, on hävinnyt. En pysty lukemaan toisten äitien iloisia juttuja ihanasta vauva-arjesta ym. kun omalta kohdalta kaikki on jotain ihan muuta.
Lääkäriin olen ollut soittamassa jo kuukausia, mutta jotenkin on niin vaikeaa, kun ei tiedä mitä sielläkään sanoisi. No huomenna se on edessä. Apua on saatava, jokainen päivä on itsensä pakottamista enkä jaksaisi enää hetkeäkään. Toi pettäminen on varmasti osaltaan aiheuttanut pahaa oloa, mutta voi olla, että masennus olisi tullut joka tapauksessa.
Toivottavasti tulee päivä, jolloin elämä tuntuu taas kivalta ja aurinkokin paistaa pilvien läpi...
Raskausaikana mieheni aloitti suhteen toiseen naiseen, arvelin niin olevan, mutta kielsi aina kaiken. Oli monia valvottuja öitä, jatkuva paha olo ja pelko. Olisin niin kaivannut tukea mieheltä, mutta hän oli aina "väsynyt" ja olin yksin ajatuksineni.
Ekat kuukaudet vauvan kanssa meni jotenkin sumussa, muistikuvia ei paljoa ole. Suunnaton väsymys, mutta silti oli tehtävä tietyt kotihommat ym. Lopulta pari kuukautta sitten miehen kännykässä oli viesti, jonka jälkeen hänellä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin tunnustaa suhde ym. Kuukausia kestänyt epätietoisuus loppui. Samalla kaikki yhdessä koettu muuttui valheeksi ja nyt on koitettu aika huonolla menestyksellä paikata välejä. Ei ole voimia lopettaa, mutta kun en enää jaksa tunteakkaan mitään.
Tuntuu, että mies on tekoineen tuhonnut jotain kaunista, mitä en voi takaisin saada. Kaikki mihin on luottanut, on hävinnyt. En pysty lukemaan toisten äitien iloisia juttuja ihanasta vauva-arjesta ym. kun omalta kohdalta kaikki on jotain ihan muuta.
Lääkäriin olen ollut soittamassa jo kuukausia, mutta jotenkin on niin vaikeaa, kun ei tiedä mitä sielläkään sanoisi. No huomenna se on edessä. Apua on saatava, jokainen päivä on itsensä pakottamista enkä jaksaisi enää hetkeäkään. Toi pettäminen on varmasti osaltaan aiheuttanut pahaa oloa, mutta voi olla, että masennus olisi tullut joka tapauksessa.
Toivottavasti tulee päivä, jolloin elämä tuntuu taas kivalta ja aurinkokin paistaa pilvien läpi...
Vastaukset 9
Vanhimmat
Mielenterveystoimistoon juttelemaan! se auttaa.
Oikein paljon voimia sulle! ja varmasti auttaa kun pääset juttelemaan jonkun kanssa asiasta, saat ajatukset raiteille.
Ja kyllä se aurinko alkaa paistamaan :)
Ystävä kallis!mene sinne lääkäriin ja kerro tilanteesi,kyllä ne siellä osaavat sinua auttaa.Olisiko sinulla lähellä ketään joka voisi auttaa vauvan hoidossa,ja kuunnella myös sinuakin ettei tarvitsisi olla ajatusten kanssa yksin!Lämpimin ajatuksin ...kyllä sinä jaksat.
Tiedän tunteesi. Itselläni on 3 lasta nykyisen mieheni kanssa, nuorin 3kk. Jokainen raskaus on ollut yhtä helvettiä...tukea en ole saanut häneltä yhtään.. päinvastoin. Kapakkailtoja hänellä on ollut joka viikonoppu raskausaikana, puhumattakaan vieraista naisista. Asumme pienessä kaupungissa ja täällä puhutaan mutta viimeiseksi asiat tulevat minun korviin...! Uskoin, luotin ja rakastin joka raskauden aikana...turhaan. Nyt on tosi paha olla kun pitäisi jaksaa pyörittää tätä rumpaa mutta tuntuu että ei tosiaankaan jaksa...! Ollaan menossa viikonlopulla mökille kahdestaan puhumaan asioista mutta en tiedä auttaako se enää...kun ei voi luottaa ja jotenkin toivo on mennyt...! Mutta ne lapset...pakko olisi jaksaa heidän takiaan..ne pelkää jo nyt että joku on huonosti äidin ja iskän välillä! Se on niin surullista! En tiedä mitä teen kun pelottaa ihan hirveesti koko perheemme tulevaisuus ja varsinkin oma ja lasteni hyvinvointi...! Onneksi minulla on todella ihanat tukijat, siskoni ja appivanhemmat! Jospa tästä taas jotenkin selvittäisiin...! En tiedä...!
Puhut kuin omalla suullani olisin puhunut muutamia vuosia sitten. Täysin sama kuvio. Olisi pitänyt erota aiemmin, sillä sitä itsetunnon menetyksen jälkeen luulee pikkuhiljaa, että tämä on sitä normaalia elämää, tällaista elämäni kuuluukin olla. Ei ole totta. Eron myötä kaikkien meidän elämä muuttui paremmaksi. Jopa isä arvostaa lapsiaan ja isyyttään. VOIMIA
Meillä ei enää suju toi puhuminenkaan. Mies ei halua enää puhua koko pettämisestä ym. mun pahasta olosta. On kuulemma väsynyt jauhaan samoista asioista, hänen mielestään ne puhuttiin sillon jo yhden illan ja yön aikana selviksi. Syytä suhteeseen "ei tiedä", pahinta on, että kaikki on tapahtunut selvinpäin, eli humalan syyksi juttua ei voi laittaa. Soitin jopa tuolle naiselle ja hän totesi, että "on niin ihanaa, kun on ystävä joka on häntä tukenut vaikeina aikoina ym." Kiva, kun mies jaksoi "tukea" toista naista, minulle ei tukea tullut.
Sain reseptin masennuslääkkeisiin perjantaina ja eilen sain kuulla millaista rahanhaaskausta toi on... Ja samalla mies sanoi, että ei kyllä enää ikinä mee tuolle lääkärille (yksityinen, jossa on käyty), koska oon mennyt puhuun meen asioita sille. Voi vittu, on typerä!
Toivo on mennyt ja tunteet kuollut. Tarvis vaan saada sen verran aikaseksi, että lopettaisi koko jutun. Pelottaa vaan yksin jääminen. Ystävistä on ollut paljon apua, mutta kun ei jatkuvasti viitsisi heitäkään laittaa kuuntelemaan samoja asioita uudestaan ja uudestaan.
Oltiin mökillä...!Miehellä oli erilaiset suunnitelmat sen suhteen...piti olla kynttilöitä ja takassa tuli ...ihanaa pitkästä aikaa! Mutta kun aloin puhumaan asioista niin miehen kommentti oli että; ei nyt pilata tätä iltaa! Eli puhuttu ei yhtään, asiat ei tullu sen selvemmäksi! Eilen kun tulimme kotiin, kävin lenkillä ja kun tulin niin mies totesi, että pitäisi käydä naapurin poikien kanssa kaljoilla....jälleen kerran vedettiin matto jalkojen alta! Totesin vain että jospa minä lähtisin vuorostaan ja niin lähdin, tosin en kaljoille vaan ystäväni luo niin kauaksi aikaa, että kun tulen kotiin niin kapakkaan ei kannata enää lähteä. Ahdistaa..meillä on nuorin niin pieni vielä enkä voi nauttia hänestä vaan on jatkuva huono omatunto hänenkin suhteen kuin myös muiden lasten suhteen. En tunne miestäni enää yhtään...sanoo, että haluaa yrittää, mutta ei tee asian eteen mitään..kapakkailloista ei kuulemma voi luopua. Olisko kellään hyviä neuvoja...!?
Mieheni kävi vieraissa lapsemme ollessa n.1v. Jutun paljastuttua oltiin mummolas pari viikkoa ja palasin takaisin. Mieheni ei halunnut jutella asiasta, kun se oli jo kertaalleen juteltu. Syytä ei osannut pettämiseen kertoa.Olin liian väsynyt ja masentunut lähteäkseni lopullisesti.
Elämä jatkui, mutta tunteet välillämme ei enää olleet entisensä. Yritin niin kovasti, koska täytyyhän lapsella olla äiti ja isä. Kului aikaa, mutta luottamus ei vaan palannut.
Noh, miehenipä sitten etsi lohtua ystävättäreni sängystä ja minä edelleen annoin anteeksi.
Aikaa tuosta on kulunut pari vuotta ja tällä hetkellä asustellaan tyttäreni kanssa kahdestaan ja tippaakaan en ole lähtöä katunut. Se, miten sain itselleni voimia lähteä on edelleen minulle utopiaa.. Rankkaa on kyl ollu, mut päivä kerrallaan.
Hyvä,että olet mennyt lääkäriin. Itse olen vasta nyt käynyt muutaman kerran terapias ja kyllä se tästä elämä voittaa..
Hyvää syksyä Sinulle ja jaksamisia!
Taas "mainostan"... Käy www.aima.fi
Sieltä löytyy tietoa ja vertaistukea!
Itse sain sieltä paljon apua ja uusia ystäviä, jotka ymmärtää.