Testauksesta

"Huumetesteihin yt-menettelyn kautta

Lokakuussa uudistuva laki yksityisyyden suojasta työelämässä tuo entistä selkeämmät pelisäännöt myös huumetesteihin. Lain mukaan työtehtävät, joissa todistusta huumausainetestistä pyydetään tai edellytetään tulee työpaikalla määritellä yhteistoimintamenettelyssä.

...

Työtä hakevan on toimitettava todistus huumetestistä uudelle työnantajalleen vain siinä tapauksessa, että hän tulee valituksi. Muiden työnhakijoiden tietoja mahdollisella työnantajalla ei ole oikeutta käsitellä.

Rekrytointiprosessissa työnantajalla on niin ikään oikeus tietää huumetestin tuloksesta vain, jos kyseessä on työtehtävä, joka edellyttää tarkkuutta, luotettavuutta, itsenäistä harkintakykyä tai hyvää reagointikykyä. Lisäksi edellytetään, että työntekijä toimii tehtävissä, joiden suorittaminen huumeiden vaikutuksen alaisena tai huumeista riippuvaisena joko vaarantaisi henkeä tai terveyttä tai voisi aiheuttaa muuta vähäistä suurempaa vahinkoa.

...

Työsuhteessa testaamiseen monia ehtoja

Työsuhteen aikana työntekijä on velvollinen esittämään todistuksen huumausainetestistä, kun on perusteltua aihetta epäillä, että työntekijä on huumeiden vaikutuksen alaisena työssä tai jos työnantajalla on perusteltu epäilys, että työntekijä on huumeista riippuvainen.

Huumetestin edellytyksenä työsuhteessa on niin ikään, että testaaminen on välttämätöntä työ- tai toimintakyvyn selvittämiseksi ja työntekijä toimii sellaisissa työtehtävissä, jotka vaativat erityistä tarkkuutta, luotettavuutta, itsenäistä harkintakykyä tai hyvää reagointikykyä. Samoin työtehtävien on oltava luonteeltaan sellaisia, että niiden suorittaminen huumeiden vaikutuksen alaisena tai huumeista riippuvaisena joko vakavasti vaarantaisi henkeä tai terveyttä tai voisi aiheuttaa muuta merkittävää vahinkoa."

Digitoday tänään, http://www.digitoday.fi/showPage.php?page_id=13&news_id=34442
2288
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

en ole hirveästi tätä ko. juttua seurannut, mutta eikö se ole nyt niin että tämä uusi käytäntö parantaa yksityisen ihmisen suojaa tms?

Äänestä
  • "Suojelun kohteita uudessa laissa ovat henki, terveys, työturvallisuus, liikenne-turvallisuus, tietoturvallisuus ja valtion turvallisuus, ympäristö, liike- ja ammattisalaisuudet sekä työnantajan omaisuus."

    Vastatkaapa tietävämmät.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Narc kirjoitti:

"Huumetesteihin yt-menettelyn kautta

Lokakuussa uudistuva laki yksityisyyden suojasta työelämässä tuo entistä selkeämmät pelisäännöt myös huumetesteihin. Lain mukaan työtehtävät, joissa todistusta huumausainetestistä pyydetään tai edellytetään tulee työpaikalla määritellä yhteistoimintamenettelyssä.

...

Työtä hakevan on toimitettava todistus huumetestistä uudelle työnantajalleen vain siinä tapauksessa, että hän tulee valituksi. Muiden työnhakijoiden tietoja mahdollisella työnantajalla ei ole oikeutta käsitellä.

Rekrytointiprosessissa työnantajalla on niin ikään oikeus tietää huumetestin tuloksesta vain, jos kyseessä on työtehtävä, joka edellyttää tarkkuutta, luotettavuutta, itsenäistä harkintakykyä tai hyvää reagointikykyä. Lisäksi edellytetään, että työntekijä toimii tehtävissä, joiden suorittaminen huumeiden vaikutuksen alaisena tai huumeista riippuvaisena joko vaarantaisi henkeä tai terveyttä tai voisi aiheuttaa muuta vähäistä suurempaa vahinkoa.

...

Työsuhteessa testaamiseen monia ehtoja

Työsuhteen aikana työntekijä on velvollinen esittämään todistuksen huumausainetestistä, kun on perusteltua aihetta epäillä, että työntekijä on huumeiden vaikutuksen alaisena työssä tai jos työnantajalla on perusteltu epäilys, että työntekijä on huumeista riippuvainen.

Huumetestin edellytyksenä työsuhteessa on niin ikään, että testaaminen on välttämätöntä työ- tai toimintakyvyn selvittämiseksi ja työntekijä toimii sellaisissa työtehtävissä, jotka vaativat erityistä tarkkuutta, luotettavuutta, itsenäistä harkintakykyä tai hyvää reagointikykyä. Samoin työtehtävien on oltava luonteeltaan sellaisia, että niiden suorittaminen huumeiden vaikutuksen alaisena tai huumeista riippuvaisena joko vakavasti vaarantaisi henkeä tai terveyttä tai voisi aiheuttaa muuta merkittävää vahinkoa."

Digitoday tänään, http://www.digitoday.fi/showPage.php?page_id=13&news_id=34442

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu