Rachel Corrie, 23-vuotias yhdysvaltalainen rauhanaktivisti, menetti taannoin henkensä Gazassa yrittäessään estää Israelin armeijaa tuhoamasta Rafahissa palestiinalaisten koteja. Yliajaja ei joudu edesvastuuseen.
Rachel ei noussut maailman pintajulkisuuden valokeilaan niin kuin hänen maannaisensa, sotilas Jessica Lynch. Jouduttuaan Irakin valloitussodassa vastapuolen vangiksi tämä pelastui kommandoiskussa ja päätyi onnellisena armaansa käsivarsille. Jäämme odottamaan enää Hollywood-elokuvaa. . .
Rachelin tarina taas vaeltaa vaihtoehtolehdistössä ja hänen muistoaan vaalii kansainvälinen sodanvastainen liike. Se on välittänyt tämän Rachel Corrien perheen12.4.2003 Sodanvastaisen liikkeen tilaisuudessa esittämän puheen.
Rachel oli meidän silmämme ja korvamme
- Maaliskuun 16. päivänä meidän tyttäremme ja sisaremme Rachel Corrie sai surmansa Israelin armeijan raivaustraktorin ajaessa hänen ylitseen hänen yrittäessään estää erään palestiinalaiskodin tuhoutumista Gazassa. Rachel oli päättänyt hakeutua Rafahiin, Gazan kaistaleen eteläkärkeen uskoessaan että tämän kolkan koko maailma oli unohtanut. Siellä ollessaan Rachel oli meidän silmämme ja korvamme. Hän kuvaili panssarivaunujen ja raivaustraktoreiden kulkua, taloja joiden seinillä näkyi ammusten tuottamia aukkoja, nopeasti levittäytyvää Israelin armeijaa panssarivaunun torneineen, joista tarkk’ampujat kurkkivat horisonttiin, Apache-hävittäjistä ja tuntikausia kerrallaan kaupungin yllä lentävien näkymättömien koneiden jyrinästä, kaivoista ja kasvihuoneista, tuhotuista öljypuutarhoista ja jykevästä metalliaitauksesta Gazan ympärillä. Hän kertoi meille israelilaissotilaasta, joka auttoi häntä kertomalla, millaisia hepreankielisiä sanoja hänen olisi käytettävä kun vastassa olisivat Israelin sotilaat, panssarivaunut ja raivaustraktorit: "Mitä äitisi ajattelisi?" Hän kertoi myös Alista, kahdeksankesäisestä palestiinalaispojasta, joka oli kuollut luoteihin kaksi päivää ennen hänen saapumistaan, palestiinalaismiesten tuntikausia jatkuvista joukkopidätyksistä, palestiinalaisista opiskelijoista ja työläisistä, jotka eivät päässeet oppilaitoksiinsa tai työpaikoilleen tarkastuspisteiden ollessa suljettuina ja palestiinalaisista kunnallisen vesilaitoksen työläisistä, joita ammuttiin heidän ollessaan korjaustöissä. Hän kertoi meille myös nukkumisesta lattialla ja peiton jakamisesta viisihenkisen perheen kanssa ja pikku Nidal-pojalle antamistaan englannin tunneista ja tämän vastavuoroisesti antamasta arabian opetuksesta ja ystävällisiltä palestiinalaisilta, jotka antoivat hänelle sitruunajuomaa kurkkukipuun.
Hän kirjoitti: "Olen oivaltanut, miten suuressa määrin ihmisistä löytyy voimaa ja kykyä pysyä ihmisinä vaikeimmissakin oloissa. Uskon että ‘omanarvon tunto’ ilmentää tätä.
Rachelin suuri unelma
Rachelilla oli unelmia. Hän uskoi että hänen kotikaupunkinsa Wahsingtonin Olympia voittaisi paljon ja voisi antaa paljon jos se ryhtyisi ystävyyskaupungiksi Rafahin kanssa. Hän kuvitteli, miten molempien kaupunkien lapset vaihtaisivat sähköpostiviestejä."Monet palestiinalaiset haluavat äänensä kuuluviin ja uskon että meidän kansainvälisinä ihmisinä täytyy käyttää joitakin etuoikeuksiamme, jotta nuo äänet saataisiin kuulumaan välittömästi USA:ssa eikä minun kaltaisteni hyvää tarkoittavien kansainvälisten ihmisten suodattamina", kirjoitti hän.
Rachel uskoi näkevänsä elinaikanaan Palestiinan valtion tai demokraattisen Israel-Palestiina –valtion. "Mielestäni Palestiinan vapaus olisi uskomaton toivon lähde kaikille taisteleville kansoille maailmassa." Rachel liittoutui väkivallattomien palestiinalaisen rauhanaktivistien, israelilaisten väkivallattomien rauhanaktivistien ja väkivallattomien kansainvälisen rauhanaktivistien kanssa, jotka tekevät rohkeasti työtään näiden unelmien toteuttamiseksi. Hän menetti henkensä joitakin viikkoja sitten tässä yrityksessään Israelin armeijan raivaustraktorin ajaessa hänen ylitseen. Meidän kaikkien ja jokaisen on nyt saman vakaumuksellisuuden ja rohkeuden vallassa noustava korokkeiltamme, tiskeiltämme ja kaduiltamme ja osoitettava kirjeillämme kongressiin, ulkoministerille ja presidentille yhtyvämmeRachelin huutoon: "Tämän täytyy päättyä!" Hän kirjoitti: "Minusta on hyvä ajatus, että jokainen luovumme jostain ja omistaudumme tämän lopettamiselle. En usko että se on enää äärimmäisyysajattelua. Tahdon edelleen ihan oikeasti
tanssia Pat Benetarin musiikin tahdissa,saada poikaystävän ja tehdä pilapiirroksia työkavereitteni kanssa. Mutta haluan myös että tämä loppuu!"
Rachel ei noussut maailman pintajulkisuuden valokeilaan niin kuin hänen maannaisensa, sotilas Jessica Lynch. Jouduttuaan Irakin valloitussodassa vastapuolen vangiksi tämä pelastui kommandoiskussa ja päätyi onnellisena armaansa käsivarsille. Jäämme odottamaan enää Hollywood-elokuvaa. . .
Rachelin tarina taas vaeltaa vaihtoehtolehdistössä ja hänen muistoaan vaalii kansainvälinen sodanvastainen liike. Se on välittänyt tämän Rachel Corrien perheen12.4.2003 Sodanvastaisen liikkeen tilaisuudessa esittämän puheen.
Rachel oli meidän silmämme ja korvamme
- Maaliskuun 16. päivänä meidän tyttäremme ja sisaremme Rachel Corrie sai surmansa Israelin armeijan raivaustraktorin ajaessa hänen ylitseen hänen yrittäessään estää erään palestiinalaiskodin tuhoutumista Gazassa. Rachel oli päättänyt hakeutua Rafahiin, Gazan kaistaleen eteläkärkeen uskoessaan että tämän kolkan koko maailma oli unohtanut. Siellä ollessaan Rachel oli meidän silmämme ja korvamme. Hän kuvaili panssarivaunujen ja raivaustraktoreiden kulkua, taloja joiden seinillä näkyi ammusten tuottamia aukkoja, nopeasti levittäytyvää Israelin armeijaa panssarivaunun torneineen, joista tarkk’ampujat kurkkivat horisonttiin, Apache-hävittäjistä ja tuntikausia kerrallaan kaupungin yllä lentävien näkymättömien koneiden jyrinästä, kaivoista ja kasvihuoneista, tuhotuista öljypuutarhoista ja jykevästä metalliaitauksesta Gazan ympärillä. Hän kertoi meille israelilaissotilaasta, joka auttoi häntä kertomalla, millaisia hepreankielisiä sanoja hänen olisi käytettävä kun vastassa olisivat Israelin sotilaat, panssarivaunut ja raivaustraktorit: "Mitä äitisi ajattelisi?" Hän kertoi myös Alista, kahdeksankesäisestä palestiinalaispojasta, joka oli kuollut luoteihin kaksi päivää ennen hänen saapumistaan, palestiinalaismiesten tuntikausia jatkuvista joukkopidätyksistä, palestiinalaisista opiskelijoista ja työläisistä, jotka eivät päässeet oppilaitoksiinsa tai työpaikoilleen tarkastuspisteiden ollessa suljettuina ja palestiinalaisista kunnallisen vesilaitoksen työläisistä, joita ammuttiin heidän ollessaan korjaustöissä. Hän kertoi meille myös nukkumisesta lattialla ja peiton jakamisesta viisihenkisen perheen kanssa ja pikku Nidal-pojalle antamistaan englannin tunneista ja tämän vastavuoroisesti antamasta arabian opetuksesta ja ystävällisiltä palestiinalaisilta, jotka antoivat hänelle sitruunajuomaa kurkkukipuun.
Hän kirjoitti: "Olen oivaltanut, miten suuressa määrin ihmisistä löytyy voimaa ja kykyä pysyä ihmisinä vaikeimmissakin oloissa. Uskon että ‘omanarvon tunto’ ilmentää tätä.
Rachelin suuri unelma
Rachelilla oli unelmia. Hän uskoi että hänen kotikaupunkinsa Wahsingtonin Olympia voittaisi paljon ja voisi antaa paljon jos se ryhtyisi ystävyyskaupungiksi Rafahin kanssa. Hän kuvitteli, miten molempien kaupunkien lapset vaihtaisivat sähköpostiviestejä."Monet palestiinalaiset haluavat äänensä kuuluviin ja uskon että meidän kansainvälisinä ihmisinä täytyy käyttää joitakin etuoikeuksiamme, jotta nuo äänet saataisiin kuulumaan välittömästi USA:ssa eikä minun kaltaisteni hyvää tarkoittavien kansainvälisten ihmisten suodattamina", kirjoitti hän.
Rachel uskoi näkevänsä elinaikanaan Palestiinan valtion tai demokraattisen Israel-Palestiina –valtion. "Mielestäni Palestiinan vapaus olisi uskomaton toivon lähde kaikille taisteleville kansoille maailmassa." Rachel liittoutui väkivallattomien palestiinalaisen rauhanaktivistien, israelilaisten väkivallattomien rauhanaktivistien ja väkivallattomien kansainvälisen rauhanaktivistien kanssa, jotka tekevät rohkeasti työtään näiden unelmien toteuttamiseksi. Hän menetti henkensä joitakin viikkoja sitten tässä yrityksessään Israelin armeijan raivaustraktorin ajaessa hänen ylitseen. Meidän kaikkien ja jokaisen on nyt saman vakaumuksellisuuden ja rohkeuden vallassa noustava korokkeiltamme, tiskeiltämme ja kaduiltamme ja osoitettava kirjeillämme kongressiin, ulkoministerille ja presidentille yhtyvämmeRachelin huutoon: "Tämän täytyy päättyä!" Hän kirjoitti: "Minusta on hyvä ajatus, että jokainen luovumme jostain ja omistaudumme tämän lopettamiselle. En usko että se on enää äärimmäisyysajattelua. Tahdon edelleen ihan oikeasti
tanssia Pat Benetarin musiikin tahdissa,saada poikaystävän ja tehdä pilapiirroksia työkavereitteni kanssa. Mutta haluan myös että tämä loppuu!"
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hihhuli sai sen mitä kerjäsi. Olisi vain väistynyt. Tyhmästä päästä kärsii koko muu ruumis!
Edes joku uskaltaa sanoa riistäjälle vastaan.
Muukin kui riistettävä.
Tulevaisuudessa ehkä jokaista valkoista pidetään varkaana noiden muutaman herran tekosten vuoksi