Sektio rules

miehen mielipide

Ottakaa mieluummin sektio kuin alatiesynnytys. Pimpsa löystyy alatiesynnytyksessä pysyvästi ja voi tulla kaikenlaisia arpia ja pukamia, jotka ovat myöhemmin rumia ja ikäviä sekä itsellenne että miehellenne. Sektiossa alapää jää ennalleen.

Tämä on vain yhden miehen mielipide, mutta uskon että on meitä näin ajattelevia muitakin.

46

555

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ulisijatulos

      Tyhmä ukko.

      Mä olen synnyttänyt lapseni ihan alateitse ja miehellä ei muuta ihmeteltävää ole sit sen jälkeen ollutkaan, kuin miten hirveen paljon seksielämä on parantunu! Paikat on jotenkin herkemmät ja saan orgasmin joka kerta, mitä aiemmin ei tapahtunut juuri koskaan!! Halut on tätä myöten lisääntyneet ja sekös miestä ilahduttaa! Paikat ei myöskään ole löysät, ne palautuu kyllä idiootti. Ei niistä nyt neitsyen veroista saa, mutta kuka nainen sellaista haluaakaan? Ihan kuin sinne muka jäis vauvan pään kokoinen reikä sinne alakertaan, höh!

      Mitenkään kauheen kaunis toi alapää ei kylläkään ole mut tarviiko sitä tuijotella?

      Sektio on iso toimenpide, siinä avataan maha isosti auki ja tehdään suuri arpi kohtuun. Onko se sun mielestä hyvä juttu? Sun mielestä äidit pitäisi silpoa sun seksuaalisten mielihyvien vuoksi. Aika alistava ajatustapa, vaikka provoahan tämä onkin. Mutta huonoa sellaista.

      Toivottavasti et saa pimpsaa enää ikinä. Nyrkkipyykille vaan kotiin tollaset, ja muistat olla tekemättä käsillä töitä ettei tuu rakkoja tai haavoja tai muita nautintoa vähentäviä vikoja niihin sun pehmosiin kämmeniin :)

      • miehen mielipide

        Kyllä sitä alapäätä tarvitsee tuijotella ja siksi onkin tärkeää, että se näyttää tarpeeksi hyvältä. Väkisinhän siinä näkee kaiken. Minulle suuseksin antaminen on niin iso nautinto, etten ole valmis tinkimään siitä muusta syystä kuin siksi, että hygienia on jäänyt hoitamatta, karvat rehottavat valtoimenaan, tai pimpsa on synnytyksen tuloksena muuttunut liian erinäköiseksi. Rumemmaksi kuin mitä se oli ennen synnytystä.

        Kyllä meitä tällaisia miehiä on. Varmasti paljonkin. Eivät vain puhu siitä teidän kanssanne, koska pelkäävät että se loukkaisi liikaa, ja hankkivat mieluummin rinnakkaissuhteen naisen kanssa, jolla pimpsa on kunnossa.

      • kannattaa kyllä
        miehen mielipide kirjoitti:

        hankkia nainen joka ei halua lapsia.Ällöttäviä tuollaiset pinnalliset ihmiset,ei arvosteta mitään muuta kuin pillun ulkonäköä.Arvostatko pinnallisuutta joka asiassa,mitäpä jos naisen ulkonäölle tapahtuu jotain vaikka onnettomuuden seuraksena niin jätätkö heti? Ja kuka nainen jättäisi miehen jos sen munaan tulisi poikkeamaa ulkonäköön? Ei kukaan.

    • Jättäisin

      lapset tekemättä jos se edellyttäisi sitä, että pitää mennä isoon leikkaukseen. Synnytys on luonnollinen tila ja kyllä se alapää siitä paranee, jopa mahdollisesti paremmaksi kuin ennen jos niitä lantionpohjan lihaksia ahkerasti synnytyksen jälkeen treenaa, kun sitä ennen ei ole treeniä tullut tehtyä. Tuntoherkkyys sen sijaan on ihan toista kuin ennen synnytyksiä. Pukamia ei ole tullut, enkä yhtään arpeakaan ole alapäässäni nähnyt vaikka repeämiä on tullut. En ole niin kiinnostunut alapäätäni tutkimaan. Kaunista siitä ei saa tekemälläkään joten ei sitä pari pientä arpea ainakaan rumemmaksi tee. Ei muukaan kroppa ole lasten teon jälkeen ennallaan, miksi alapään pitäisi.

    • vi**u

      hahahah. Päivän naurut :D

      En ikinä ikinä ikinä vaihtaisi alatiesynnytystä leikkaukseen. Tunne on aivan eri kun saa vauvan syliin, hien ja tuskan ja veren jälkeen kokemus on huomattavsti tunnetilaltaan suurempi.

      Oma alapääni näyttää muuten täysin samalta kuin ennen ja lantionpohja kun on treenattu ni eipä ole sitten löystynytkään.

    • Ottaa ja antaa

      Ei sektiota mitenkään "oteta" eikä "anneta". Se on vaihtoehtoinen tapa saada lapsi maailmaan, jos siihen on riittävästi lääketieteellisiä syitä.

      • mahis on

        Itse asiassa jos tarkkoja ollaan, niin ketään ei voi Suomessa pakottaa synnyttämään alakautta. Jos ilmoittaa, ettei aio niin tehdä, niin sitten tehdään sektio. Niin se vaan menee, vaikka painostusta taatusti alatiesynnytykseen joutuukin kestämään.

      • miehen mielipide

        Sektion saa itse asiassa pelkän synnytyspelon takia :)

      • mahis on
        miehen mielipide kirjoitti:

        Sektion saa itse asiassa pelkän synnytyspelon takia :)

        Niin saa, mutta kyse onkin siitä, onko järkevää vaatia sektiota muuten vain. Sektio on ISO vatsan alueen leikkaus, eikä mikään vaihtoehtoinen synnytystapa. Tiesitkö, että usein sektiossa vaurioituu hermoja ja esimerkiksi ihon tuntopuutokset ovat tämän jälkeen tavallisia. Itselleni on tehty sektio ja toiselta puolelta sektioarven alapuolelta ihon tunto ei edelleenkään ole palautunut normaaliksi. Sektiosta on nyt puolitoista vuotta. Sektion jälkeen äidille voi tulla kiinnikkeitä, leikkauksessa on aina komplikaatioriski ja tämän lisäksi lapsi ei saa yhtä hyvää suolistoflooraa, kuin alateitse syntyvä lapsi.

      • Päinvastoin
        mahis on kirjoitti:

        Itse asiassa jos tarkkoja ollaan, niin ketään ei voi Suomessa pakottaa synnyttämään alakautta. Jos ilmoittaa, ettei aio niin tehdä, niin sitten tehdään sektio. Niin se vaan menee, vaikka painostusta taatusti alatiesynnytykseen joutuukin kestämään.

        Jos tarkkoja ollaan, niin asia on tasan päinvastoin. Et voi pakottaa ketään tekemään keisarileikkausta, jos hän ei sitä halua tehdä. Mutta jos keisarileikkaus jätetään tekemättä, niin olen aika varma, että raskaana olevan on pakko synnyttää jossakin vaiheessa alakautta.

      • mahis on
        Päinvastoin kirjoitti:

        Siis tarkennapa nyt vähän? Jos odottaja kieltäytyy synnyttämästä alakautta, niin hänelle tehdään sektio, niin se vaan on. Lääkäreillä ei ole oikeutta pakottaa ketään synnyttämään alakautta, vaikka he siihen voivat toki yrittää odottajaa suostutellakin. Suunnitellut sektiothan päätetään etukäteen, joten ei siinä nyt vain yhtäkkiä leikkauspöydällä lääkäri ilmoita, että minähän en muuten leikkaa.

      • Näin on

        Miten pakotat lääkärin tekemään sektion? Uhkaat aseella?Jos leikkaajaa ja puuduttajaa/nukuttajaa sekä avustavaa henkilökuntaa ei suostu tulemaan paikalle, niin mitä teet? Luuletko, että luonte ei tee tehtäväänsä ja ottaa aikalisän, vai puskeeko vauva ehkä kuitenkin itsensä ulos, vaikka pidät jalkasi miten tiukasti ristissä.

        Hoitohenkilökunnan virkavelvollisuuksiin ei kuulu tehdä sitä mitä potiaat vaativat. He ovat velvoitettuja keskutelemaan asiasta potilaan kanssa, mutta lopullinen päätös on aina lääkärillä, mitä tehdään ja miten.

        Lyhyesti: Lääkärin ei ole pakko leikata vastoin tahtoaan. Raskaana olevan on pakko synnyttää jossakin vaiheessa tavalla tai toisella.

      • mahis on
        Näin on kirjoitti:

        Jäikö sinulta nyt jotain ymmärtämättä? Suunnitellut sektiot sovitaan ETUKÄTEEN, ei sitä sektiota aleta siellä sairaalassa vaatimaan siinä vaiheessa, kun synnytys on käynnistynyt. Kun on etukäteen sektioaika sovittu, niin hommassa ei ole mitään epäselvää. Ja sen suunnitellun sektion saa ihan sillä, että ilmoittaa, että pelkää alatiesynnytystä niin paljon, ettei halua siten synnyttää.

      • nainen21
        miehen mielipide kirjoitti:

        Sektion saa itse asiassa pelkän synnytyspelon takia :)

        Tiedän useammankin tapauksen, jolle on tehty sektio. Nämä naiset toipuivat sektiosta nopeasti ja mitään jälki juttuja siitä ei jäänyt. Ja arpi on pieni ja se tehdään alapään karvarajaan, joten aika huomaamaton on.

        Sektio ei ole yhtään sen huonompi tapa saada lapsi kuin synnyttää se. SE on naisen valinta kumpi tuntuu itsestä oikealta. Totuushan on, että sektion saa, jos sen haluaa ja sektio ei myöskään maksa paljoakaan enemmän kuin normaalisynnytys.

      • kallis pieti
        nainen21 kirjoitti:

        Sektio ei ole huonompi tapa, mutta riskialttiimpi se on. Ei ihmistä ole suunniteltu leikkauksella synnyttämään, leikkauksessa on aina omat riskinsä. Ja joo, eihän se Suomessa synnyttäjälle maksa sen enempää kuin alatiesynnytyskään, mutta yhteiskunnalle todellakin maksaa.

      • Ei välttämättä
        mahis on kirjoitti:

        Jäikö sinulta nyt jotain ymmärtämättä? Suunnitellut sektiot sovitaan ETUKÄTEEN, ei sitä sektiota aleta siellä sairaalassa vaatimaan siinä vaiheessa, kun synnytys on käynnistynyt. Kun on etukäteen sektioaika sovittu, niin hommassa ei ole mitään epäselvää. Ja sen suunnitellun sektion saa ihan sillä, että ilmoittaa, että pelkää alatiesynnytystä niin paljon, ettei halua siten synnyttää.

        Ei jäänyt. Sinulta jäi. Lähdit siitä, että sektio olisi jo sovittu. Ei ole pakko sopia, jos leikkaajat eivät sitä halua. Ja lisäksi ennakkopäätös ei sido leikkaavaa lääkäriä, jos synnytys käynnistyykin aiemmin ja ollaa päivystysaikaan uudessa tilanteessa. Silloin kukin lääkäri päättää viime kädessä itse, mitä tekee.

        Uudestaan. Mitään absoluuttista pakkoa tai velvoitetta ei sektion tekemiseen ole synnyttäjän määräämänä, jos synnyttäjä ei itse leikkaa ja puuduta itseään sekä hoida vastasyntynyttä. Synnyttäminen on sen sijaan vääjäämätön tapahtuma.

      • edell.
        Ei välttämättä kirjoitti:

        Mitä sitten? Tietenkin on olemassa poikkeustilanteita, kuten kaikissa asioissa, mutta pääsääntöisesti suunnitellut sektiot toteutuvat sovitusti. Se oli minun pointtini tässä asiassa. Lääkärit katsovat, että ei ole eettisesti oikein pakottaa alatiesynnytystä pelkäävää synnyttämään alakautta, joten ainoastaan hyvin poikkeuksellisissa tilanteissa sektiota ei tehdä, vaikka synnyttäjä sitä haluaisi. Voit saivarrella asiasta kuinka paljon haluat, mutta vaikka lääkärillä asiassa päätäntävalta onkin, en ole kertaakaan kuullut tilanteesta, jossa synnyttäjälle on etukäteen luvattu sektio, mutta hän ei ole sitä saanutkaan.

      • Tasan näin
        edell. kirjoitti:

        Sinun pointtisi oli: "ketään ei voi Suomessa pakottaa synnyttämään alakautta. Jos ilmoittaa, ettei aio niin tehdä, niin sitten tehdään sektio."

        Minä olen kuullut ja myös tiedän useita tapauksia, joissa on sovittu elektivinen sektio, mutta synnytys on lähtenyt käyntiin aikaisemmin, eikä sektioon ole erilaisista syistä mentykään.

      • mahis on
        Tasan näin kirjoitti:

        No tarkennetaanpa nyt vielä: tarkoitin sitä, että jos joku etukäteen ilmaisee, ettei suostu alakautta synnyttämään, niin hänelle se sektio luvataan. Se on sitten eri asia mitä tapahtuu, jos synnytys käynnistyykin itsestään aikaisemmin, mutta pointti oli se, että kenellekään ei etukäteen sanota, että et saa sektiota, synnytät alakautta. Sitä paitsi: jos sektiolupauksen saaneen kohdalla päädytäänkin alatiesynnytykseen synnytyksen käynnistyttyä itsestään, niin kyllä siinä on yleensä syynä joko se, että synnyttäjä on jossain määrin myötämielinen ajatukselle tai se, että leikkaussalihenkilökuntaa tarvitaan kiireellisemmässä tapauksessa. Ei se, että lääkäri kieltäytyy leikkaamasta.

      • Sitähän minäkin

        Eli pointtisi oli väärä. Luonto pakottaa synnyttämään tavalla tai toisella, mutta lääkäriä ei voi pakottaa tekemään sektiota.

      • mahis on
        Sitähän minäkin kirjoitti:

        Eli pointtisi oli väärä. Luonto pakottaa synnyttämään tavalla tai toisella, mutta lääkäriä ei voi pakottaa tekemään sektiota.

        Minusta alkaa tuntua siltä, että puhumme eri asioista, joten jätänpä tämän nyt tähän. Kuten sanoin, erikoistilanteissa toimitaan niillä tavoilla, kuin mahdollista on, mutta Suomessa on mahdollista etukäteen pyytää sektiota, eikä lääkäri H-hetkellä ilman pätevää syytä (käytännössä kiireellisempi leikkaus) kieltäydy leikkaamasta. Sanoin jo kaiken, mitä halusin, joten jätän tämän jankkaamisen tähän.

      • Mahis, ei pakko

        Hyvä, että tarkensit ja muutit mielipiteesi. Alkuperäinen väitteesi olikin vääristelevän jyrkkä ja mustavalkoinen. Sektio ei ole ilmoitusluontoinen ja hoitohenkiökuntaa samalla sitova asia synnyttäjän puolelta.

      • mahis on
        Mahis, ei pakko kirjoitti:

        Hyvä, että tarkensit ja muutit mielipiteesi. Alkuperäinen väitteesi olikin vääristelevän jyrkkä ja mustavalkoinen. Sektio ei ole ilmoitusluontoinen ja hoitohenkiökuntaa samalla sitova asia synnyttäjän puolelta.

        Jankuti jankuti. Jatketaan nyt sitten vielä. En MUUTTANUT mielipidettäni mihinkään suuntaan, vaan tarkensin sitä. Tarkoitin pakottamisella sitä, että ilman lääketieteellistä syytä synnyttäjälle ei myönnettäisi sektiota. Näinhän ei ole, vaan synnytyspelko on riittävä syy sektion myöntämiseen. Mutta koska halusit tahallasi ymmärtää väärin, niin tästä oli pakko jankata näinkin monen viestin verran. Ilmoitusluontoiseksi asiaksi en sektiota väittänyt, kirjoitinhan, että alatiesynnytykseen taatusti painostetaan. Mutta jos synnyttäjä pysyy kannassaan, hän saa sektiolupauksen. Ja ne lupaukset myös pääosin lunastetaan, niitä poikkeustapauksia lukuun ottamatta.

      • Taas uudestaan

        "Itse asiassa jos tarkkoja ollaan, niin ketään ei voi Suomessa pakottaa synnyttämään alakautta. Jos ilmoittaa, ettei aio niin tehdä, niin sitten tehdään sektio. Niin se vaan menee, vaikka painostusta taatusti alatiesynnytykseen joutuukin kestämään."

        Näin sinä väitit. Ilman mitään reunaehtoja. Väität sektiota ilmoitusluonteiseksi asiaksi. Ja että alakautta synnyttämiseen ei voi mielestäsi pakottaa.

        Alakautta synnyttämisestä ei voi kieltäytyä. Se tulee vääjäämättä, jos ei sektoida. Luonto pakottaa. Ja sektioon tarvitaan toisia ihmisiä, joita et voi kuitenkaan viime kädessä määrätä. Niin se vaan on. Luulin, että tämä kirkastui sinulle jo aiemmin, mutta niin ei näköjään tapahtunut

      • mahis on
        Taas uudestaan kirjoitti:

        Niin. Kas; kun unohdin, että tällä palstalla pitää itsestäänselvyydetkin (kuten se, että jos lääkäri on toisessa leikkauksessa, hän ei ehdi tehdä sektiota) kirjoittaa, tai joku heti valittaa, että "sinä et nyt ottanut huomioon tätä ja tätä". Pahoittelut siitä.

      • Otan yhden sektion

        Toisin sanoen tarkensit ja muutit mielipiteesi, että sektio ei olekaan ilmoitusluonteinen asia synnyttäjän puolelta. Niinhän jo kirjoitin ajat sitten.

    • eihyvääpäivää...

      no huh huh mikä juttu.

      en todellakaan voi käsittää kellä on pokkaa tulla tuollaista kirjoittamaan. minä itse olen kahdesti synnyttänyt eikä kyllä miehellä ole valittamista ollut tuon alapääni suhteen ja niinkuin täällä jo kerrottiin seksi vain paranee, niin myös meillä.

      sektio kun ei todellakaan ole mikään pikku juttu, todella sairasta ja pinnallista lähteä vaatimaan että oma vaimo/tyttäystävä jonka sisällä oma lapsi on että hänen on mentävä sektioon koska mies ei kestä millaiseksi pimppi sitten menee kun vauva sieltä syntyy..että revitään vaan vatsa ja kohtu auki ja nainen saa kärsiä kovia leikkauskipuja sitten ihan vain siksi että ukko saa samaa toosaa kuin ennenkin.
      Toki voit joutua odottamaan kaemmin koska alatiesynnytyksestä toivutaan nopeammin kuin sektioista.

      Ja nuo alapään kudokset kun ovat toipuvaa sorttia niin hyvin ne parantuvat, ei ainakaan minulla ole tullut mitään muutoksia ulonäönkään suhteen.

      Oletko sitten niitä miehiä jotka katsovat alapään ulkonäön ekana kun alat naiseen tutustuun? millään muulla ei ole merkitystä?

      Mitäs siihen sitten ukonkuvatus sanot jos lasta odottava puolisosi alkaakin ykskaks synnyttään ja lapsi syntyyksin niin nopeeta ettei mihinkään sektioon keretä edes, eli jos lapsi syntyy ennen suunniteltua sektiota? jätät sitten naisesi ja lapsesi ja suuntaat uuden alapään hakuun? näin sinun kohdalla voi sanoa koska nainen taitaa sulle olla vain yhtä alapäätä.
      Ehkä kannataa hommata sellainen josta lasta ei tule koskaan.

      olet näköjään niin umpisovinisti ettet voi hyväksyä sellaista asiaa että naisella on se maailman vahvin lihas ja että nainen kykenee ihmeeseen, johon mies ei...synnyttämään lapsen maailmaan.

      hyi että mua sitten etoo tommoset miehet...yäk.

    • Noh noh

      Minä ymmärrän miehen näkökulman täysin. Seksi on kuitenkin iso osa parisuhdetta ja kyllähän se nyt ihan fakta on, että alapää ei tule koskaa olemaan samanlainen, kuin ennen synnytystä. Pimpin ulkonäkö muuttuu ja jos ei jaksa treenailla alapään lihaksia, niin löysemmäksi jää. Itse olen menossa muutamien viikkojen kuluttua suunniteltuun sektioon. En tosin alapääni ulkonäön takia, vaan vauvan perätilan ja ahtaan synnytyskanavan.

      • itsekästä menoa

        Jos se alapään ulkonäkö on niin tärkeää, että naisen pitäisi synnyttää sektiolla sen takia, niin kyllä silloin voi mies miettiä, onko kenties vika kuitenkin hänessä, eikä siinä alatiesynnytyksessä. Alapään löysyys ei ongelmia aiheuta, kun treenaa lantionpohjalihakset kuntoon. Elämän aikana ihminen muuttuu yläpäästäänkin ulkoisesti, ei sen pitäisi olla ongelma hyväksyä niitä alapään mahdollisia ulkonäkömuutoksia. Jos ei mies tuollaisia asioita voi hyväksyä, niin sitten ei kyllä pitäisi niitä lapsia tehdäkään.

      • Ei alapää..

        tulekaan olemaan samanlainen, onneksi tuli paljon herkempi alapäästä synnytysten jälkeen ja seksikin on huomattavasti parempaa kuin ennen synnytyksiä. Orgasmit tulee joskus liiankin helposti kun aikoinaan niitä joutui metsästämään ja siitä oli nautinto kaukana. Tulevan kolmannen synnytyksen jälkeen olisi tarkoitus jokin "apuväline" hankkia, jotta saa lihakset kunnolla kuntoon kun lapset on meidän ostalta tehty.

        Pimpin ulkonäöstä en osaa sanoa mitään, en ole niin tarkasti koskaan katsonut kun on täysin yhdentekevää.

      • yhden äiti

        Kyllä mun pimppini näyttää ainakin ihan samalle kun ennenkin. Miksi se oliskaan muuttunut kun ei mulle tullu synnytyksessä edes mitään repeämiä. Miehen kaveri kerran tiedusteli mun mieheltä jääkö alapää löysemmäksi synnytyksen jälkeen. Tähän mieheni oli vastannut, että ei jää.

      • miehen mielipide
        itsekästä menoa kirjoitti:

        Jos se alapään ulkonäkö on niin tärkeää, että naisen pitäisi synnyttää sektiolla sen takia, niin kyllä silloin voi mies miettiä, onko kenties vika kuitenkin hänessä, eikä siinä alatiesynnytyksessä. Alapään löysyys ei ongelmia aiheuta, kun treenaa lantionpohjalihakset kuntoon. Elämän aikana ihminen muuttuu yläpäästäänkin ulkoisesti, ei sen pitäisi olla ongelma hyväksyä niitä alapään mahdollisia ulkonäkömuutoksia. Jos ei mies tuollaisia asioita voi hyväksyä, niin sitten ei kyllä pitäisi niitä lapsia tehdäkään.

        Pääasiassahan se pimpsa on kuitenkin olemassa seksiä varten. Siis miestä varten. Jopa sitä varten pitää harrastaa seksiä, että pääsee synnyttämään.

        Ei naiset ole enää mitään synnytyskoneita. Yhä useampi ei synnytä koskaan ja valtaosa heistä jotka synnyttävät, tekevät sen vain 1-2 kertaa. Pimpsaa käytetään siis tähän toimintaan minimaalisen vähän.

        Tässä mielessä miehen mielipide ulkonäöstä on aika merkityksellinen.

        Niin, kannattaa sitten tosiaan etsiä sellainen nainen, joka ei lasta halua, ettei tarvitse ottaa turhia riskejä leikkausten kanssa ihan vaan sen takia, ettei se sinulle niin tärkeä pimpsa muutu millään lailla.

      • Kamalaa luettavaa
        miehen mielipide kirjoitti:

        Pääasiassahan se pimpsa on kuitenkin olemassa seksiä varten. Siis miestä varten. Jopa sitä varten pitää harrastaa seksiä, että pääsee synnyttämään.

        Ei naiset ole enää mitään synnytyskoneita. Yhä useampi ei synnytä koskaan ja valtaosa heistä jotka synnyttävät, tekevät sen vain 1-2 kertaa. Pimpsaa käytetään siis tähän toimintaan minimaalisen vähän.

        Tässä mielessä miehen mielipide ulkonäöstä on aika merkityksellinen.

        Kyllä se pimpsa nyt vain on naisella lapsien tekoa varten. Sitä ei ole luotu miehelle pelkkää seksiä varten.
        Niikuin moni on jo täällä kertonut että ei se pimpsukka ulkonäöltänsä valttämättä muutu mihinkään ja jos treenaa ne lantonpohjan lihakset kuntoon niin pysyy piukkana.
        Itsellä on alakerta 1 synnytyksen jäljiltä täysin samannäköinen kuin ennenkin ja miehen mielestä samantuntuinen kuin ennenkin. Vaikka repesin synnytyksessä niin repeämät tulivat kaikki sisälle ja ulos välilihaan ei tullut mitään.

        Olen elämäni aikana nähnyt jos monen moista kikkeliä. Vaikka teillä miehillä ei se vehje joudukaan kestämään minkäännäköisiä venytyksiä niin voin sanoa että niin monta rumaa vehjettä on eteeni tullut et oksat pois.

        Onneksi minulla on sellainen mies joka aidosti välittää ja rakastaa minua eikä vain alapäätäni. Olen hänelle vaimo, enkä seksiobjekti tai vakiopano.

        Ikinä en haluaisi synnyttää sektiolla ja ottaa vastaan niin paljon murheita kuin se voi tuoda.
        Minulla on kaunis maha, ei raskausarpia, ei enää pömppistäkään raskaudesta, ei arpea mistään sektiosta.
        Tunnen itseni seksikkääksi hyvän vartaloni kanssa ja kyllä tulen jatkossakin synnyttämään luonnollisesti alakautta (ellei toisin ole pakko).
        Teen niin miten luontoäiti on määrännyt.

    • .............

      Kaikilla ei muutu ulkonäkö ja kun jaksaa tosissaan lantionpohjan lihakset pitää kunnossa ni pysyy piukkanakin.

      Itselläni ei muuttunut ulkonäkö ja lihaksetkin treenattu = tyytyväinen mies ja olen tyytyväinen edelleen itseeni ja seksielämäämme.

      Ymmärrän myös kuitenkin miehen näkökulman, mutta meidät naiset on tarkoitettu synnyttämään alakautta (toki on poikkeuksia) kuten edellisellä perätilan takia.

    • ei "vain" sektio

      Sektiossa voi käydä kehnosti kuten minulla. Lihakset leikattu poikki (niin ei tosin yleensä tehdä), arpikudos on kuronut vatsakalvon mytylle, kiinnikkeitä. Kohtu repesi sektion yhteydessä. Kohtu ei palaudu/supistu kunnolla. Vatsaa ei enää koskaan saa kauniiksi kuten sellaisilla, jotka synnyttävät alakautta. Itselläni pari sektiota takana ja kolmas edessä. Sektio on - kuten joku ketjussa sanoi - iso leikkaus. Itse asiassa yksi "suurimmista" vatsanalueen leikkeuksista. Ei se ole "vain" sektio.

      • miehen mielipide

        No mutta sinulla on kuitenkin pimpsa kunnossa :)) Ei se ole niin vakavaa jos maha on rumempi. Kunhan ei ole liikaa läskiä siinäkään.

      • Naisen mielipide
        miehen mielipide kirjoitti:

        No mutta sinulla on kuitenkin pimpsa kunnossa :)) Ei se ole niin vakavaa jos maha on rumempi. Kunhan ei ole liikaa läskiä siinäkään.

        Onneksi miehen mielipiteellä ei ole synnytyksissä mitään painoarvoa.

    • nainen itsekin

      Hyvä että joku rohkea mies uskaltaa esittää mielipiteensä asiasta!! Oma mieheni on asiasta samaa mieltä ja hän uskoo, että monen muun miehen ajattelevan samoin.. mutta miehet eivät uskalla ilmaista mielipidettään, koska pelkää naisten loukkaantuvan ja niinhän he loukkaantuvatkin. Asia on herkkä, mutta kyllä siitä pitäisi pystyä puhumaan.

      • mitä rohkeeta

        tossa nyt oli.Itsekästä ja pinnallista mutta ei rohkeaa.Rohkea ihminen hyväksyy myös muutokset elämässä ja vaimossaan.

    • Revennyt

      Miten noin idiootteja voi olla olemassa?! Tee palvelus äläkä harrasta seksiä enää ikinä. Ei kaikki voi tässä maailmassa synnyttää sektiolla, se on ihan oikeesti iso leikkaus johon liittyy riskejä. Ja jos pohdin synnytystapaa niin siinä ei perseen vertaa paina jonkun ukon mielipide pimpsan ulkonäöstä. Tekis sullekin hyvää synnyttää meloni peräreiästäs niin tommoset kommentit jäis kokonaan. Mä sain ite synnytyksessä pahat repeämät mutta kyllä se pimpsa näyttää ulkoapäin ihan samalta kun ennen synnytystä. Haittoja on kyllä repeämisestä jäänyt mutta mies ei valita ja pimpsa on nykyään tiukempi kun ennen synnytystä.

    • väljävehe

      kylhän se raskaus painaa alapäätä vaikkei sitä ite synnytystä oliskaan alapään kautta. Ja mahan läskit voi kans painaa kohtua alas ja tehä vahinkoa alapäähän. Jos ei synnyttänyt pimpsa kelpaa, ni ehkä kannattaa harkita synnyttämättömän naisen hankintaa tai lolanukkea. Tai ehkä pippelin laajennusleikkausta :D Ja toiseks enenpi niitä näkyviä arpia siitä sekstiosta tulee ku tavis synnytyksestä.

    • Sektiolla synnyttävä

      Itse olen nainen ja jos joskus hankkiudun raskaaksi, tiedän tahtovani sektion.
      Minä pelkään synnytystä ja sitä mitä se tekisi alapäälleni. En tahdo olla se
      yksi tapaus tuhannesta jolla paikat oikeasti repeävät suolta myöten. Koska
      kukaan ei voi sitä varmuudella sanoa. En usko että alapää voi koskaan
      palata aivan entiselleen synnytyksen jälkeen ja minulla on myös pelko
      että vauva juuttuu kiinni ja saa aivovamman hapenpuutteen vuoksi.
      Työssäni hoidan tällaisia ihmisiä joille osalle on näin käynyt ja se ei
      ole mitenkään kivaa jos sattuu omalle kohdalle. Sektio on joidenkin
      tutkimusten muikaan turvallisempaa lapselle, mutta toki vaarallisempaa
      äidille.

      Minulle olisi katastrofi jos alapääni menisi pilalle ja mieheni kanssa
      seksi hiipuisi tai olisi ihan erilaista synnytyksen jälkeen, olen kuitenkin
      vasta 25 ja nautin seksistä. Enkä voi kuvitella elämää jonka täyttää
      huono ja tyydyttämätön seksi. Masentuisinhan siinä ihan oikeasti.
      Jokainen tehköön tavallaan, mutta kyllä minä tahdon omankin elämäni
      olevan hyvää ja mieluisaa vaikka haluaisinkin lapsen. Eihän se
      lapselta ole pois. Ja saatikka sitten jos tulee arpia ja laskeumia.
      Arvet voivat viedä tunnon pois alapäästä. Olisin silloin kuin
      ihminen ilman makuaistia, syömisestä menee ilo. Enkä väitä
      että sektio on läpihuutojuttu, mutta sen riskin hyväksyn ja
      olen valmis ottamaan riskin.

      • Jalat ristiin

        Ehkäpä sinun kannattaa miettiä vielä toinenkin kerta ja luopua lapsentekoajatuksistasi. Adoptio on oiva vaihtoehto. Tai koira. Tai akvaario.

      • sektion läpikäynyt

        Niin. Mitäs jos sektiossa katkeaa hermoja sillä tavalla, että alapääsi on iho on sen jälkeen toispuoleisesti tunnoton? Ei ole mitenkään harvinaista moinen ja pieniä tuntopuutoksia jää monellekin. Ja niitä laskeumia voi tulla, vaikkei alateitse synnyttäisikään. Ja kyllä, sektio on sinällään lapselle turvallinen, että mitään vakavia vammoja ei synnytyksessä yleensä voi tulla, mutta lapsi ei saa yhtä hyvää bakteerikantaa suolistoonsa kuin alakautta syntyneet lapset.

        Itse synnytin sektiolla, vaikken olisi halunnut. Sitä kun ei vain aina voi valita, miten synnyttää. Ja ikävä kyllä itselläni noita tuntopuutoksia on jäänyt, eivätkä ne kyllä ole mitenkään mukavia. Samoin alavatsa haavan tienoilta kipeytyy esimerkiksi flunssassa, jos joutuu niistämään ja yskimään paljon. Ei järin mukavaa sekään. Ei se sektio mitenkään autuaaksi tee ja siitäkin voi jäädä pysyviä haittoja, vaikkei niistä kovin paljoa puhutakaan.

      • Synnytyksen jälkeen

        alapää voi tulla myös huomattavasti tuntoherkemmäksi ja seksielämä parantua entisestään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      Yleistä iskelmämusiikista
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    6. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    7. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    8. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    9. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    10. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    Aihe