Typerä kirjoitus Jaakko Kuusistolta

sibelius forever

http://www.hs.fi/kulttuuri/Riku Niemi Klassinen musiikki ei ole kaiken musiikin alkupuu/a1379383379325

Jaakko Kuusisto:
Nimimerkille "Tulevaisuus" tiedoksi että ns. rytmimusiikin ja klassisen musiikin menestystä on erittäin vaikea vertailla normaaleilla listasijoitus - kiertuemenestys - mittareilla. Pitää ottaa huomioon että pelkästään Saksassa on kymmeniä sinfoniaorkestereita jotka soittavat valtaosaltaan klassista musiikkia. Ne keräävät yleisöjä joiden yhteenlaskettu määrä on miljoonia vuodessa. Suomalaiset kaupunginorkesteritkin keräävät vuodessa karkeasti arvioiden 750.000 kuulijaa vuodessa - ilman että levyt keikkuvat myyntilistoilla. Tuollainen määritelmä että "hyvin harva" on kiinnostunut klassisesta musiikista on ongelmallinen, kun sen tueksi ei esitetä mitään dataa.


ONhan se nyt herranjumala päivänselvää etä pelkästään pmmp kerää vuoden aikana varmasti sen 1000 00 kuulijaa. joka ikinen viikonloppu käy kevyttä musiikkia suomessa kuuntelemaasa tuon 750 000 verran kuulijoita. tanssipaikat eli iskelmät keikkapaikat eli rock ja pop. ym.

eli: kuinka voi olla noin hölmö että lesoilee sillä että klassista vuodessa kuunnellaan noin vähän?....omituista

16

270

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • won't go this way

      Onko sinulla henkilökohtainen ongelma populaarin ja klassisen vertailuun liittyen? Reaktiosi on edelleen vahvasti emotionaalinen ja toisarvoisuuksiin tukeutuva. Miksi tartut niin hanakasti musiikin ammattilaisten näkemyksiin tästä asetelmasta?

      Yleisesti ottaen amatööripohjalta fiilistelevä poppisukankuluttaja on heikoilla koulutettujen ammattimuusikoiden kanssa argumentoidessaan. Tämä ei kuitenkaan poista oikeutta fiilistellä popin parissa - ja vaikka sitten uskotella itselleen jotain elämää suurempaa sen musiikillisesta merkityksestä (mitä sitten, vaikka jokainen alkeellisesti asiaa tunteva tietääkin tämän puhtaaksi sepitetarinaksi).

      Vastareaktiosi kaltaiset älämölöt onkin ymmärrettävissä puhtaaksi defenssiksi. Yhtä lailla klassisen ammattilaiset puolustavat omaa tonttiaan, vaikkakin musiikillisesti realistiselta ja kompetenssilta pohjalta. Sopimusta siitä, millä kriteereillä kuulijakuntaa tulisi arvioida ei ole tehty. Ymmärrettävästi poppisukankuluttaja tuijottaa myyntimääriä - kuinkas sattuikaan. Toisaalta suurten massojen kotifiilistelyt omista toistolaitteistaan eivät aina vastaa klassisen musiikin konsertteihin saapuvien kuuntelijoiden pieteettitasoa. Ilmiöstä, joka on kovin tulkinnanvarainen olet tehnyt liian yksioikoisen johtopäätelmän - taas kerran niine tyypillisine hölmöksihaukkumisineen.

    • s f

      tartun siksi että jaakko kuusisto jauhaa uskomatonta skeidaa.

      joku taso pitäisi sentään olla keskusteluissakin.

      • kunnon lesee

        Tartut siksi, koska poppi on sinulle tärkeää ja koet illuusiosi (vakavasti) uhatuksi.

        P.S. Jätä toivottelut sikseen, olethan huomannut etteivät ne vaikuta ko.kanttoriin millään tavoin.


      • s f
        kunnon lesee kirjoitti:

        Tartut siksi, koska poppi on sinulle tärkeää ja koet illuusiosi (vakavasti) uhatuksi.

        P.S. Jätä toivottelut sikseen, olethan huomannut etteivät ne vaikuta ko.kanttoriin millään tavoin.

        kanttoriin. kanttori saaa pitää illuusionsai ole hyvä. mulla niitä ei ole. hio sooloa.


    • s f

      sä voit dhommi keskittyä hiomaan sooloasi biisiin teukan faija mä oon.

      • NiLjAkAs

        Aika vekkulia tääkin, sinulla kun hiominenkaan ei riitä, ei riitä, ei riitä.


    • uunoq

      Ihan vekkulia. Sinfoniaorkka.fi kertoo viidestäsadasta konsertista vielä tänä vuonna. Sen perusteella kussakin konsertissa vuoden aikana on soittajien sukulaiset ja koululaisia.

      koska soittajista kolmannes on ulkomailta, mukaan mahtuu myös kulttuuiväkeä

      tämä sen jälkeen, kun lippua, jokaista lippua, on tuettu 169 euroa verovaroista. Keran vielä pojat, Beethovenin viides, firman piikkiin

    • fakiiri-kronblom

      ...siis tämä on The Beatles-sivu, eli voisitteko painua ystävällisesti johonkin muualle harrastamaan tuota juupas-eipäs väittelyänne klassisesta musiikista...kiitos.

      • dhönni

        Klassinen innoitti Beatlesia. Tämä sivu on varattu dhönnin egolle eri nikeillä


      • classical rules etc

        Niin juuri, kaikki Beatlesjuntit, jotka eivät edes siitä kykene keskustelemaan purkkakuvatasoa korkeammalla saisivat painua jonnekin teinipalstoille.

        Veit jalat suustani!


      • s f
        dhönni kirjoitti:

        Klassinen innoitti Beatlesia. Tämä sivu on varattu dhönnin egolle eri nikeillä

        tämä sivu on varattu dhönnin egolle" :D :D :D loistavasti lohkaistu!


    • f-k

      Beatlesia ei innoittanut klassinen musiikki juurikaan, vaan rockabilly, ja rock and roll. Asioista jotain tietävät, tietävät tämän.
      Eli kakkapuheet hiiteen tältä sivulta, ei noita jaksa naapurin timokaan...kele.

    • Ärinäkalle

      Tottakai McCartneyta on innoittanut klassinen, mitä oikein höpiset, tana tana.

      McCartney - Beatlesin ainoa pystyvä - sai suurta innoitusta ennen kaikkea klassisesta, eritoten klassismista ja romantiikasta, monkey man!

      • Anonyymi

        Fukmol=uuu


    • samu-rai7

      -no, jos kerran Beatlesia innoitti klassinen, niin keskustelisitte sitten siitä aiheesta, jos mahdollisesti kykenette...?
      -ei taida tulla mitään..siitäkään...

      • Anonyymi

        Slskdo


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      315
      3714
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      32
      2048
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      45
      1664
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      98
      1656
    5. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      104
      1374
    6. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      145
      1215
    7. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      82
      1113
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      102
      1113
    9. Ootko A-nainen vielä vihainen?

      Siitä että en uskaltanut kohdata itseäni silloin kun olit kukassa? Olen tajunnut että tein tosi tökerösti sua kohtaan ja
      Ikävä
      100
      918
    10. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      68
      836
    Aihe