ptkän matiikan ykköskurssi

tuntui että en osaa mitään, mutta koe olikin helppo! onkohan toka kurssi jo vaikeempi?
5165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Vaikenee koko ajan paitsi kolmonen ja kutonen on iisejä. Tietysti henkilökohtaista osa, mutta kutoseen ei vaikuta vaikka edelliset ois nelosia.

T. 10-kurssilainen keskiarvolla 5,5, joka luuli MAA1 jälkeen että nappiin meni mutta viitonen tuli. Peruskoulusta matikan keskiarvo jotain 9.

Äänestä
  • 10 kurssi on myös todella helppo.
    Itse sain kakkos kurssista nelosen ja luulin, että matikka on se juttu. Aloin sitten vähän tekemään duunia. Sain tosin myös kursseista 7 ja 11 neloset, 11 kurssilla en osannut mitään ja en oikein tunneillakaan käynyt, sain kuitenkin 6 pistettä yo kokeessa logiikan tehtävästä, ainoa asia, minkä opettelin yo kokeeseen logiikasta oli totuustaulukko. Kakkos kurssista uusin 8 ja 7 kurssista 10. Oma ehdoton suosikki matikan kursseista on 13, pelkkiä mukavia osa-aluitea ja niistä haastavia tehtäviä. Pääsi käyttämään oikein kunnolla päätä.

    Älä luovuta liian helpolla, itsellä rupes ainakin hommat sujumaan loppujen lopuksi.

    Kirjotin keväällä reilun Eximian, vähän meni huolimattomuuden piikkiin ettei tullu L. Osaamista oli.

    Äänestä

Musta kolmonen (geometria) oli vaikee, mutta analyyttinen geometria (kurssi 4) super helppo! Se riippuu pitkälti ihan kurssista,mullakin numerot välillä 7-10 kurssista riippuen, heh heh. Kyllä se siitä! Parin kurssin jälkeen voit vielä vaihtaa helposti lyhkäseenkin, jos siltä tuntuu.

Tärkeintä kuitenkin olis, että tekisit aina kotiläksyt ja saisit näin LASKURUTIINIA. Sillä pärjää jo tosin pitkälle.

Nimimerkillä abi, ja nyt vituttaa, kun ei tullut ikinä läksyjä tehtyä ja laskurutiini uupuu täysin.

Äänestä
  • Kerkeää vielä korjaamaan oma kohtaisella kokemuksella. Aloin hakkaamaan vasta lukulomalla tehtäviä kavereiden kanssa. Laskettiin pääosin vanhoja yo kokeita.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


nöräääää kirjoitti:

tuntui että en osaa mitään, mutta koe olikin helppo! onkohan toka kurssi jo vaikeempi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu