Misantropia

Huoh. Inhottavaa ajatella, että kuulun tähän valehtelevaan ja ilkeään ihmisrotuun. Olen saanut niin palon huonoja kokemuksia ihmisistä, että en enää kertakaikkiaan voi uskoa ja luottaa yhteenkään ihmiseen maan päällä. Silti sattuu, kärsin yksinäisyydestä ja kaipaan rinnalleni kumppania.

Haluaisin nauttia siitä että olen rauhassa turvassa ihmisiltä, mutta mahotonta, en ole täysi erakko. Luulin jo löytäneeni ihmisen, jonka kanssa viettäisin loppu elämäni. Mitä tapahtui, hän olikin halveksimani valehteleva ***********. Tuntui niin pahalta monen yhdessä vietetyn vuoden jälkeen tajuta, että se kaikki oli ihan turhaa..Miten saatoin erehtyä luottamaan ihmiseen. Tausin jo 10vuotiaana että ihmiset ovat ilkeitä, pettäviä, kaksnaamaisia olentoja, joihin ei ikinä kannata luottaa. Ja minä silti sorruin, rakastuin mieheen, joka vaikutti niin samankaltaiselta kuin minä. 6 vuotta yhessä, jonka jälkeen tämä ihminen paljaistui pieneksi epävarmaksi olennoksi, joka käytti minua vain saadakseen hyväksyntää muilta. Mutta kulissi petti kun hän ei enää kyennyt esittämään.

Joka helvetin päivä itken..Olen niin heikko. En jaksa olla iloinen. Miksi olisin? En tule koskaan löytämään rehtiä ihmistä loppuelämäksi vierelleni. Mitä minä täällä teen? Maailmassa ei ole minulle paikkaa, en halua olla yksin mutten halua näitä hirveitä ihmisiäkään rinnalleni. En kestä, mutta on eräs asia jonka vuoksi mun on pakko yrittää jaksaa. Esittää iloista. Ja sisälläni koko loppu elämä kärsiä.