Opiskelualojen arvo parisuhteen muodostuksessa

No sehän nyt on selvä, että yliopisto-opiskelijat eivät usein amis-koulutuksen käyneiden kanssa "pariudu", ja syy siihen on usein täysin eriävät intressit. Yliopistoon hakeutuvat ihmiset, jotka haluavat opiskella -> he arvostavat tietoa ja haluavat oppia sitä, samoin he haluavat kumppaniltaan vastaavaa, että löytyy ihan jotain yhteistä. Ammattikoululainen taas haluaa tehdä asioita käsillään, ja nähdä konkreettisen työn tuloksen.

Olisi kyllä vaikea kuvitella itse ihastuvani heikosti koulutettuun, ihan koska koulutuksen puute jo kertoo tietyistä mielenkiinnoista/arvoista, jotka eivät k.o. tapauksessa kohtaa.

Lääkiksestä voin sen verran kertoa, että se on täysin sisäänpäin kääntynyt. Vuosikurssi on tiivis yhteisö, muiden tiedekuntien sivuaine opiskelijoita ei ole ympärillä ym. Eiköhän ne ole ne pääsyyt.

Oma äitini on lääkäri ja naimisissa rakennusalan yrittäjän kanssa, joten kyllä näitäkin tapahtuu. Varmasti onnistuu jos palkkatasot kohtaavat ja ulkonäköä on riittävästi.

Edelleen rakastan puuseppää :)

Usein maisterin ja putkiasentajan maailmankuvat, arvomaailma ja tavat poikkeavat toisistaan siinä määrin, etteivät ne vain kiinnosta toista eivätkä sovi samaan osoitteeseen.

Poikkeuksia on, oikein onnistuneitakin.

Huuhaata koko oletus. Kävin joskus aikanaan ammattikoulun ja seurustelin poikkeuksetta hyvännäköisen ja korkeasti koulutetun (juristi, opettaja, KTM, psykologi) naisen kanssa.
Myöhemmin kouluttauduin itsekin korkeasti, mutta naisten kiinnostuksen koulutusta kohtaan olen huomannut olevan listalla todella hännillä. Se kyllä kiinnostaa naisia suuresti, että teet jotain sellaista työksesi, josta pidät paljon ja koet tekeväsi työlläsi jotain hyvää. Naisia kiinnostavat pähkinänkuoressa nämä seikat:
- olet turvallinen, mutta silti miehekäs mies. Et tossu tai hissukka
- olet leikkisä ja huumorintajuinen, etkä liian päällepäsmäri
- seisot sanojesi takana etkä sekolie liikaa
- ulkonäkö on hyvin nuorille tärkeä, mutta hieman vanhemmat naiset joustavat siinä paljon, vaikka ovatkin itse kauniita

Mulle kelpaa hyvännäköinen nainen joka ei polta eikä käytä liikaa alkoa. Mutta tuollaisenkin löytäminen, ihan mistä tahansa, on jo liian vaikeaa nykyään. Kaikki ovat varattuja viimeistään kun täyttävät 20v :/

on sillä merkitystä. kaikki eivät vain tunnusta asiaa.

jos toinen ei ole opiskellut yliopistossa niin ei ole kiinnostava

Itse olen korkeakoulutettu, mutta nykyinen tyttöystäväni on "amis". Yleissivistys ja äly eivät ole hänellä yhtään sen alemmalla tasolla kuin keskiverrolla akateemisella naisella, päinvastoin.

Itselleni koulutustaso on tärkeä juuri sen takia, että mielelläni pohdin asioita ja keskustelen niistä, ja arvostan ihmisiä, jotka haluavat sivistää itseään. Yleistettynä tällainen henkilö löytyy helpommin yliopistosta kuin ammattikoulun käyneiden joukosta. Tosin itse aloin seurustelemaan itseäni nuoremman datanomin kanssa, mutta nykyään hänkin opiskelee yliopistossa tietojenkäsittelytiedettä. Ei tosin sillä, että humanistin ja tietotekniikasta kiinnostuneen maailma olisi kovin lähellä toisiaan... Arvot ja kiinnostus oppimiseen kuitenkin kohtaavat, joten se riittää. Puhumattakaan yhtä kieroutuneesta huumorintajusta.

Mitä tulee juristeihin ja lääkäreihin, niin eräs juristiksi opiskeleva ystäväni on sanonut, ettei voisi seurustella kuin juristin kanssa siksi, että vain toinen saman alan opiskelja pystyy ymmärtämään sen työmäärän, mitä opinnoissa ja töissä joutuu kohtaamaan. Samankaltaisen koulutuksen saanut henkilö ymmärtää siis tulevaisuudessa paremmin esimerkiksi sen, jos ura menee parisuhteen edelle. Tämä tuttava ei tosin ole ikinä seurustellut, joten...

Aivan sairasta touhua että jos esim. Mies on käynyt amiksen ja on töissä nainen on yliopistossa ja ei tee töitä ja sit nainen päättää et ei enää kiinosta koska mies on käynyt "alemman arvosen koulutuksen" ja suhde päättyy sen takia vaikka kuinka ihana ihminen olisi. Aivan sairasta

Ei kai se ihmisen mukavuus/älykkyys riipu siitä millaset paperit on saanut tai minkä koulutuksen on käynyt? Minäkin tiedän tyypin joka kävi ensin amiksen, oli duunaritöissä, sitten tympäänty töihinsä, kävi aikuislukion, kirjotti huippupaperit ja meni lääkikseen. Sanoisin, että melkein jokaisessa on potentiaalia vaikka mihin, jos vaan kiinnostusta ja motivaatiota on tarpeeksi. Sitten toinen joka kirjotti M&E paperit, meni metallialalle amikseen lopulta.

Korkeakoulutettu, joka automaattisesti pitää amiksia jotenkin alempiarvoisina ihmisinä todistaa jo itse esimerkillisesti sen ettei korkeakoulutettu ole sen "fiksumpi".

Korkeakoulutetulla on usein suurempi halu näyttää muille olevansa jotakin, toki voi olla myös aidosti kiinnostunut lukemisesta tms. mutta usein on näitä, jotka opiskelevat vain koska ajattelevat sitä kautta voivansa tulla joksikin. Arvottavat siis itsensä ja muut opiskelun kautta. Amikset harvoin tekevät näin.

Joissain tapauksissa amikseen menneet ovat köyhemmistä perheistä, jolloin heille on tärkeää löytää työ ja toimeentulo. Silloin itsensätoteuttaminen ja kunnianhimo eivät ole ensisijaisia. Tämähän on tuttua jo lukion psykan tunneilta, tarvehierarkiasta.

Usein tämä teini-ikäisten suhtautuminen amiksiin onneksi muuttuu iän myötä ja kun on tiputtu itse sieltä pilvilinnoista, niin osataan taas kohdata muut ihmiset samanarvoisina. Tällöin myös pariutuminen amisten kanssa on mahdollista.

Minä olen kolmekymppinen ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut 3000 e/kk tienaava mies, ja kommenttina se, ettei parinvalinnassa kyse ole niinkään koulutuksesta kuin tapakulttuurista. Olen itse kouluttamattomasta perheestä ja tapailusuhteeni ovat kaatuneet siihen, etten ymmärrä mitään esim. ravintoloista, viineistä tai matkoista. Yleensä ikäiseni koulutetut naiset haluavat edustavan miehen, jonka voi viedä kutsuille tai muihin tapahtumiin mukaan ja tällöin miehen pitää osata tavat. Kukaan nainen ei jaksa ruveta kouluttamaan miestä ns. eliitin tavoille. Tämä siis ratkaisee eikä tutkintopaperi tai lompakko, mutta usein koulutetut miehet myös osaavat nämä tavat toisin kuin minä, joka tunnen itseni outolinnuksi. Toisin päin koulutetut miehet kyllä ovat valmiita opettamaan köyhemmistä oloista lähteneitä naisia tuntemaan viinejä jne. Kykenen keskustelemaan kyllä paljonkin yhteiskunnasta tai tieteestä, mutta sitten esim. tuo juoma- ja ruokapuoli on ihan valmisruokatasolla.

Kirjoitukseni pointti ei ollut henkilökohtainen tilanteeni, vaan kommentoin sillä tätä keskustelua siitä, mikä parinvalinnassa ratkaisee. Halusin tuoda esille yleisellä tasolla toimivan yhden näkökulman, ei muuta. Olet oikeassa siinä, että jokaisella on mahdollisuus opetella erilaisia tapoja, ja se on sitten oma valinta, kuinka paljon vaivaa on valmis näkemään.

Tuossa aiemmin esitettiin väite jonka mukaan ammatillisen koulutuksen hankkineet olisivat laiskempia kuin esim.akateemisesti koulutetut ja että he olettavat toimentulon tipahtavan nenän eteen ilman kummoisiakaan ponnisteluja. Omien kokemusteni perusteella en kyllä mitenkään voi yhtyä tämmöiseen näkemykseen. Kyllä ns.suorittavaa työtä tekevä ihminen joutuu yleensä sen palkkansa eteen ponnistelemaan ihan oikeasti. Meillä tehdään parhaillaan taloon julkisivuremonttia. Sitä hommaa tekee kaksi kirvesmiestä ja se tosiaan etenee vauhdilla. Muutaman päivän ovat paikalla olleet ja ikkunat on vaihdettu sekä seinät eristetty. Ei siinä paljoa näytä kahvinjuontiin ja jahkailuun aikaa jäävän. Tämä vain yhtenä esimerkkinä. Vastaavia ammattiryhmiä on tietysti monia. Vaikkapa kolmivuorotyö teollisuudessa on kyllä jo rytmityksensä puolesta varsin rassaavaa, vaikkei muuten fyysisesti raskasta olisikaan.

Vastaavasti on akateemista koulutusta edellyttäviä työtehtäviä joissa työt eivät todellakaan paina. Itsellänikin on tämmöisestä kokemusta. Myöskään läheskään kaikilla aloilla akateeminen koulutus ei ole mitenkään erityisen vaativaa saati työlästä. Itselläni on myös tästä omakohtaista kokemusta. Toki on myös paljon työtä edellyttävää akateemista opiskelua. Vaikkapa edellämainitut lääketiede ja oikeustiede ilmeisestikin ovat kohtalaisen paljon työtä vaativia aloja.

Jos amiksen käyneiden keskuudessa jonkinlaista laiskuutta esiintyy, niin se on kenties laadultaan henkistä. Saattaa olla että duunariporukoissa ei tunneta samallatavoin kiinnostusta yleissivistykseen ja asioista keskustelemiseen kuin akateemisten keskuudessa. Tosin tunnen duunareita joilla on pirun hyvä yleissivistys ja akateemisia jotka ovat jokseenkin sivistymättömiä. Ei näitäkään asioita voi yleistää.

Tuosta tapakulttuurista vielä. En oikein usko että kovinkaan moni akateeminen nainen edellyttäisi mieheltään mitään täydellistä salonkikelpoisuutta. Ei nykyään oikein ole tapana sitä akateemisuutta sillälailla korostaa ja esiintyä mitenkään ylikultivoidusti. Ennemminkin semmoiset muotoseikat liittyvät eräänlaiseen nousukasmaisuuteen, joka sitten taas liittyy semmoiseen varakkuuden ja typeryyden kombinaatioon. Se taas ei ole sidoksissa koulutustasoon. Valtaosa akateemisesta väestä ei edes tienaa hyvin, joten sellainen brassailu ei oikein luonnistukaan. Mutta keskustelevasta miehestä akateemiset naiset yleensä tykkäävät. Ja tietysti miehen pitää olla hyvä sängyssä, se on akateemiselle naiselle erittäin tärkeää....

Ainakaan ei voi enää sanoa että näitä asioita ratkaisee raha. Useimmiten on se tilanne, että amiskan 15-vuotiaana käynyt on jo ehtinyt olla 10-15 vuotta töissä ennenkuin se yliopiston käynyt saa väännettyä itsensä maisteriksi tai jopa tohtoriksi. Amis on siinä vaiheessa puolimiljonääri kun diplomi kädessä aletaan makselemaan lainoja ja muita velkoja korkoineen pois. Nykyäänhän amispuolen käynyt voi löytää jopa 2-3x parempipalkkaisen työn kuin monet korkeakoulun käyneet, ehkä poislukien lääkärit ja lakiasiamiehet. Ps. amiksen on myös aika paljon helpompi löytää pimeitä hommia kuin korkeasti koulutetun ;)

Ite en ymmärrä miten a) kukaan ees haluaisi olla kenenkään kanssa yhtään millään lailla ja b) jos haluaisi, niin miksi juuri toisen suomalaisen kanssa ?? Oon sitä mieltä että ulkomaalaisen kanssa olo on "hienompaa"