Vanhempansa menettäneitä ystäviä Tampereelta

Olen 22-vuotias avioliitossa asuva nainen, joka kaipailee äitinsä tai isänsä menettäneitä ja näin ollen kanssani samojen asioiden kanssa kamppailevia ystäviä Tampereen alueelta. Minulla on muutamia hyviä ystäviä sekä rakas aviomies Tampereella, mutta tahtoisin jakaa menetyksen sekä muita kipuilun tunteita muiden 20-30-vuotiaiden naisten kanssa. En kaipaa terapeuttia tai pelkkää korvaa, vaan ystävää jonka kanssa jakaa molemmin puolin pahimmat päivät ja hyvien päivien tullen myös ne hyvät päivät. Luonteeltani olen hyvin maanläheinen, ystävällinen ja puhelias. Vapaa-aikaa tykkään viettää rennosti mieheni tai ystävien kanssa, lenkillä tai sienimetsässä, mökillä, kahvilla tai ihan vaan kotisohvalla.
Oma surutarinana on lyhyesti, että menetin äitini 13-vuotiaana ja nyt kamppailen äidittömyyden sekä isäni alkoholinkäytön takia myös lapsuudenkodittomuuden kanssa. On kummallista huomata kuinka suru voi tulla voimakkaana vasta vuosienkin päästä. Olen ikäväkseni huomannut, että sururyhmiä vanhempansa menettäneille on olemattoman vähän, joten etsin tätä kautta vertaistukea, sillä varmasti moni muukin kamppailee samojen asioiden kanssa kuin minä. Ehdoton kriteeri minulle vastausta kirjottaessa ei ole juuri vanhemman menetys, riittää myös jos tiedät miltä tuntuu tanssia ruusujen sijaan ruusunmarjojen piikeillä ja ymmärtää miltä raskaampi puoli elämän monimuotoisuudesta voi tuntua.
Laita viestiä osoitteeseen [email protected] niin jaetaan raskaimmat muistot yhdessä.
064
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


vilttitossunen1 kirjoitti:

Olen 22-vuotias avioliitossa asuva nainen, joka kaipailee äitinsä tai isänsä menettäneitä ja näin ollen kanssani samojen asioiden kanssa kamppailevia ystäviä Tampereen alueelta. Minulla on muutamia hyviä ystäviä sekä rakas aviomies Tampereella, mutta tahtoisin jakaa menetyksen sekä muita kipuilun tunteita muiden 20-30-vuotiaiden naisten kanssa. En kaipaa terapeuttia tai pelkkää korvaa, vaan ystävää jonka kanssa jakaa molemmin puolin pahimmat päivät ja hyvien päivien tullen myös ne hyvät päivät. Luonteeltani olen hyvin maanläheinen, ystävällinen ja puhelias. Vapaa-aikaa tykkään viettää rennosti mieheni tai ystävien kanssa, lenkillä tai sienimetsässä, mökillä, kahvilla tai ihan vaan kotisohvalla.
Oma surutarinana on lyhyesti, että menetin äitini 13-vuotiaana ja nyt kamppailen äidittömyyden sekä isäni alkoholinkäytön takia myös lapsuudenkodittomuuden kanssa. On kummallista huomata kuinka suru voi tulla voimakkaana vasta vuosienkin päästä. Olen ikäväkseni huomannut, että sururyhmiä vanhempansa menettäneille on olemattoman vähän, joten etsin tätä kautta vertaistukea, sillä varmasti moni muukin kamppailee samojen asioiden kanssa kuin minä. Ehdoton kriteeri minulle vastausta kirjottaessa ei ole juuri vanhemman menetys, riittää myös jos tiedät miltä tuntuu tanssia ruusujen sijaan ruusunmarjojen piikeillä ja ymmärtää miltä raskaampi puoli elämän monimuotoisuudesta voi tuntua.
Laita viestiä osoitteeseen [email protected] niin jaetaan raskaimmat muistot yhdessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu