Varoitus alkuun, että tämä käsittelee homoseksuaalista suhdetta, joten jos inhottaa, älä lue. Teksti on hyvin pitkä ja se tulee kahdessa osassa. Tapasin rakastamani miehen chatissa helmikuussa 2012. Piti tavata saman vuoden huhtikuussa. Perui tapaamisen. Asuimme eri paikkakunnilla ja olin aikaisemminkin hakenut töitä hänen asuinpaikastaan. En saanut töitä keväällä emmekä pitäneet yhteyttä, koska suutuin siihen, ettei hän tullut tapaamaan minua keksien tekosyitä enkä päässyt häntä katsomaan.
Syksyllä sitten olimme taas yhteyksissä. Tapasimme lokakuussa. Olin hänen luonaan sen aikaa kunnes sain työpaikan ja oman kämpän. Kolmessa viikossa rakastuin häneen syvästi. Mutta olimme tietysti liikaa yhdessä alkuunsa ja suhde tuli liian nopeasti. Muutin ja aloitin työt.
Kärsin joka vuosi syksyn ollessa pimeimmillään ja alkutalven aikana pahasta kaamosmasennuksesta. En ole hyväksynyt omaa homoseksuaalisuuttani ja suhde miehen kanssa muuttui ristiriitaiseksi. En ole biseksuaali enkä hetero. Olin aikaisemmin yrittänyt itsemurhaa sen vuoksi, etten halunnut elää homona ja vanhat ajatukset palasivat. Miksi sitten aloin miettimään itsaria taas vaikka olinhan löytäny mitä ihanimman miehen? Pelko heräsi. Tälläistäkö se nyt olisi yhdessä loppuun saakka, vaikka eihän kukaan voi sitä tietää miten asiat menee.
Puhuin hänelle itsevihastani, itsemurha-ajatuksistani ja hän järkyttyi. Hän sanoi rakastavansa minua ja halusi auttaa. Yritin silloin sanoa, että ehkä olisi parempi ettemme tapaisi enää, koska aiheuttaisin vain harmia. Hän sanoi, että ajatus siitä ettemme näkisi enää olisi sietämätöntä. Mutta ennustukseni kävi toteen, tosin aiheutimme molemmat toisillemme tuskaa.
Seksiä emme pahemmin harrastaneet. Hän puhui olevansa stressaantunut ja minä annoin hänelle aikaa, koska emmehän me suhteeseen seksin vuoksi ryhtyneet. Joulun aikaan ostin hänelle lahjoja, hän osti lahjan vain koiralleni. Järkytyin, että mitä ihmettä tämä oikein oli. Aloin ihmettelemään seksin puutetta ja suutuin muutamaan otteeseen. Ennen uutta vuotta hän sitten suostui muutamaan kuivaan seksiaktiin, kunnes otti puheeksi typeriä ulkonäöllisiä seikkoja kuten karvaisen kehoni, jota minun olisi pitänyt ajella. Uuden vuoden jälkeen lähdin taas pois hänen luontaan suuttuneena. Kysyin, että miksi ihmeessä hän on kanssani jos en ulkoisesti vastaa hänen halujaan. Sitten sain häneltä pitkän viestin, jossa hän kertoi ettei kyse ole karvoistani vaan hänen suhtautumisestaan seksiin. Hän halusi vain läheisyyttä ei seksiä. Tämä oli minulle outoa, koska hän oli antanut itsestään huomattavasti seksuaalisemman kuvan.
Tammikuussa omat ongelmani paheni ja koin, että olen suhteessa mieheen, joka ei koe minua viehättävänä, en saa seksiä, mutta silti rakastan häntä yli kaiken enkä kykene päästämään irti. Omat pelkoni elämästä vahvistuivat ja kun olin erittäin rajussa flunssassa ja poskiontelotulehduksessa niin sängyssä maatessani pyörin liikaa omissa ajatuksissani. Aloin haluta kuolemaa. Halusin ikään kuin "kostaa" poikaystävälleni sen, että hän on leikkinyt tunteillaan, joten sorruin lapsellisesti kaatamaan omaa tuskaani hänen niskaan puhumalla itsemurhasuunnitelmistani. Olin aikaisemmin ollut terapiassa ja olin hakenut taas lähetettä avohoitoon. Sinne pääsin pitkän ajan kuluttua ja kerkesin sitä ennen meuhkaamaan ja sössimään suhteeni. Kun olen pahimmassa masennuksessa niin helvetin liekit ovat vapaana. Sen lisäksi, että vahingoitan itseäni aiheutan mielipahaa ympärillä oleville läheisilleni.
Sitten kuitenkin tein sen mikä oli meille molemmille parhaaksi; katkaisin välit enkä pitänyt yhteyttä tai vastannut mihinkään. Taukoa kesti kolme viikkoa, jolloin en enää itse kestänyt. Palasin hänen luokseen. Hän oli kerennyt hieman kylmenemään, mutta oli iloinen nähdessän minut. Hiljalleen sain selville asioita hänen ongelmistaan. Hänellä oli monenlaisia tunne-elämän ongelmia vanhempiensa tunnekylmyyden vuoksi. Hänellä oli epäilty aspergeria ollessaan lapsi, mutta diagnoosia ei oltu tehty.
Pitkin kevättä paljastui valheita ja hänen itsekkätä piirteitä. Erosimme ja palasimme taas yhteen monta kertaa. Aloin kuitenkin auringonpaisteen tultua elpymään taas ja oloni parani. Yritin kaikkeni korjata suhteemme, mutta se oli liian myöhäistä ja seksin puute ärsytti itseäni suunnattomasti. Hän oli muuttunut kylmemmäksi minua kohtaan. Emme suudelleet tai halailleet enää paljoa, mutta silti hän halusi olla lähelläni. Oli meillä hyviäkin hetkiä. Erojen kohdalla hän aloitti sekstaamisen muiden kanssa. Tämän sain selville erittäin väärillä tavoilla; nuuskimalla eli lukemalla hänen viestejä. Järkytyin vaikka tein itse väärin puuttuessani hänen yksityisyyteen. Mietin, että miksi seksiä muiden kanssa, mutta ei minun. Hän sitten paljasti, että kun liha on testattu niin hän ei halua seksiä saman henkilön kanssa.
Syksyllä sitten olimme taas yhteyksissä. Tapasimme lokakuussa. Olin hänen luonaan sen aikaa kunnes sain työpaikan ja oman kämpän. Kolmessa viikossa rakastuin häneen syvästi. Mutta olimme tietysti liikaa yhdessä alkuunsa ja suhde tuli liian nopeasti. Muutin ja aloitin työt.
Kärsin joka vuosi syksyn ollessa pimeimmillään ja alkutalven aikana pahasta kaamosmasennuksesta. En ole hyväksynyt omaa homoseksuaalisuuttani ja suhde miehen kanssa muuttui ristiriitaiseksi. En ole biseksuaali enkä hetero. Olin aikaisemmin yrittänyt itsemurhaa sen vuoksi, etten halunnut elää homona ja vanhat ajatukset palasivat. Miksi sitten aloin miettimään itsaria taas vaikka olinhan löytäny mitä ihanimman miehen? Pelko heräsi. Tälläistäkö se nyt olisi yhdessä loppuun saakka, vaikka eihän kukaan voi sitä tietää miten asiat menee.
Puhuin hänelle itsevihastani, itsemurha-ajatuksistani ja hän järkyttyi. Hän sanoi rakastavansa minua ja halusi auttaa. Yritin silloin sanoa, että ehkä olisi parempi ettemme tapaisi enää, koska aiheuttaisin vain harmia. Hän sanoi, että ajatus siitä ettemme näkisi enää olisi sietämätöntä. Mutta ennustukseni kävi toteen, tosin aiheutimme molemmat toisillemme tuskaa.
Seksiä emme pahemmin harrastaneet. Hän puhui olevansa stressaantunut ja minä annoin hänelle aikaa, koska emmehän me suhteeseen seksin vuoksi ryhtyneet. Joulun aikaan ostin hänelle lahjoja, hän osti lahjan vain koiralleni. Järkytyin, että mitä ihmettä tämä oikein oli. Aloin ihmettelemään seksin puutetta ja suutuin muutamaan otteeseen. Ennen uutta vuotta hän sitten suostui muutamaan kuivaan seksiaktiin, kunnes otti puheeksi typeriä ulkonäöllisiä seikkoja kuten karvaisen kehoni, jota minun olisi pitänyt ajella. Uuden vuoden jälkeen lähdin taas pois hänen luontaan suuttuneena. Kysyin, että miksi ihmeessä hän on kanssani jos en ulkoisesti vastaa hänen halujaan. Sitten sain häneltä pitkän viestin, jossa hän kertoi ettei kyse ole karvoistani vaan hänen suhtautumisestaan seksiin. Hän halusi vain läheisyyttä ei seksiä. Tämä oli minulle outoa, koska hän oli antanut itsestään huomattavasti seksuaalisemman kuvan.
Tammikuussa omat ongelmani paheni ja koin, että olen suhteessa mieheen, joka ei koe minua viehättävänä, en saa seksiä, mutta silti rakastan häntä yli kaiken enkä kykene päästämään irti. Omat pelkoni elämästä vahvistuivat ja kun olin erittäin rajussa flunssassa ja poskiontelotulehduksessa niin sängyssä maatessani pyörin liikaa omissa ajatuksissani. Aloin haluta kuolemaa. Halusin ikään kuin "kostaa" poikaystävälleni sen, että hän on leikkinyt tunteillaan, joten sorruin lapsellisesti kaatamaan omaa tuskaani hänen niskaan puhumalla itsemurhasuunnitelmistani. Olin aikaisemmin ollut terapiassa ja olin hakenut taas lähetettä avohoitoon. Sinne pääsin pitkän ajan kuluttua ja kerkesin sitä ennen meuhkaamaan ja sössimään suhteeni. Kun olen pahimmassa masennuksessa niin helvetin liekit ovat vapaana. Sen lisäksi, että vahingoitan itseäni aiheutan mielipahaa ympärillä oleville läheisilleni.
Sitten kuitenkin tein sen mikä oli meille molemmille parhaaksi; katkaisin välit enkä pitänyt yhteyttä tai vastannut mihinkään. Taukoa kesti kolme viikkoa, jolloin en enää itse kestänyt. Palasin hänen luokseen. Hän oli kerennyt hieman kylmenemään, mutta oli iloinen nähdessän minut. Hiljalleen sain selville asioita hänen ongelmistaan. Hänellä oli monenlaisia tunne-elämän ongelmia vanhempiensa tunnekylmyyden vuoksi. Hänellä oli epäilty aspergeria ollessaan lapsi, mutta diagnoosia ei oltu tehty.
Pitkin kevättä paljastui valheita ja hänen itsekkätä piirteitä. Erosimme ja palasimme taas yhteen monta kertaa. Aloin kuitenkin auringonpaisteen tultua elpymään taas ja oloni parani. Yritin kaikkeni korjata suhteemme, mutta se oli liian myöhäistä ja seksin puute ärsytti itseäni suunnattomasti. Hän oli muuttunut kylmemmäksi minua kohtaan. Emme suudelleet tai halailleet enää paljoa, mutta silti hän halusi olla lähelläni. Oli meillä hyviäkin hetkiä. Erojen kohdalla hän aloitti sekstaamisen muiden kanssa. Tämän sain selville erittäin väärillä tavoilla; nuuskimalla eli lukemalla hänen viestejä. Järkytyin vaikka tein itse väärin puuttuessani hänen yksityisyyteen. Mietin, että miksi seksiä muiden kanssa, mutta ei minun. Hän sitten paljasti, että kun liha on testattu niin hän ei halua seksiä saman henkilön kanssa.
Vastaukset 10
Vanhimmat
(JATKUU) Kesällä kävi selväksi oltuamme taas erossa kolme viikkoa ja yhteen palattuamme, että hän kykenisi ns. avoimeen suhteeseen missä hän saisi paneskella muiden kanssa, mutta haluaisi minun kanssa romanttisen suhteen. Itse en nauti seksistä ventovieraiden kanssa, joten omalta osaltani olisin jäänyt ns. miinukselle.
Mutta kun sitä romantiikkahaan ei pahemmin ollut enää.Menin sekaisin siitä, että rakastamani henkilö hässi muiden kanssa, mutta minä en saanut seksiä enkä enää rakkauttakaan samalla tavalla. Työni häiriintyi eikä psyk. polilla osattu pahemmin auttaa ja pyydettiin vain odottamaan terapialähetettä, mutta siinä tilanteessa en halunnut terapiaa sen vuoksi, että hyväksyisin homouteni, vaikken ollut enää pitkään aikaan aktiivisesti vihannut itseäni.
Saatuani selville hänen harrastaneen seksiä toisen miehen kanssa silloin kun lupasi olla hässimättä kenenkään kanssa, menin vielä pahemmin sekaisin. Itsemurhauhkaus muuttui melkein yritykseksi mutta hillitsin itseni. Kävin töissä, mutta menin silti parin päivän päästä taas eksäni luokse. Meillä oli mukava ilta, mutta olin stressaantunut. Seuraavan työpäivän jälkeen riitaannuin hänen kanssaan. Menin kotiin ja otin ison yliannostuksen josta selvisin. En kadu sitä, koska toivon, että olisin kuollut jotta minun ei tarvitsisi vieläkin sietää tätä tuskaa. Itsari yritykseni jälkeen olimme vielä viikon tekemisissä. Hän oli tietysti järkyttynyt yrityksestäni. Sitten oli taukoa 1,5kk jonka jälkeen halusin tavata hänet vain nopsaan ja sitten jatkaa elämääni. Mutta voi kurjuus kun se vanha suola alkoi janottaa ja hän leperteli minulle. Taas sama helvetti ja ahdistus, josta en pääse eroon.
Olen läheisyysriippuvainen ja takerrun helposti. En tiedä miten asiaa käsittelisin. Terapia on alkamassa, mutta siihen on vielä aikaa ja ongelman pahin vaihe on nyt. Olen aloittanut yliopistossa opiskelut jotka ovat häiriintyneet pahasti. Lääkkeistä ei ole ollut apua. Nyt niitä ei enää edes määrätä, koska minulla on taipumusta yliannostuksiin.
Henkinen tuska ja ahdistus on niin kovaa, että saan kohtauksia, joissa tuntuu kuin keuhkoputki supistelisi ja hengitys on vaikeaa. Olin hänen kanssaan läheisissä tekemisissä kuluneen kahden viikon aikana ja hän harrasti seksiä kahden ihmisen kanssa sen aikana, ja kertoi näistä itse. Silti olin yötä hänen luonaa ikään kuin, että tämä olisi viimeinen hetkemme. Sain järkyttäviä ahdistuskohtauksia joissa tuntui, että oksennus tulee. Mielikuvat hänen sekstailuistaan muiden kanssa riivasivat minua. Eilen illalla juttelimme paljon ja kävimme läpi suhteemme hyviä, että huonoja hetkiä. Olimme lähekkäin ja hän antoi minulle läheisyyttä samalla tavalla kuin suhteemme alussa. Menin kuitenkin yöllä sekaisin. En halunnut luopua hänestä mutta on pakko. Luopumisen tuska on suuri ja tuntuu, että olisi helpompi vain jatkaa häiriintynyttä suhdetta.
Loppujen lopuksi rakastuin ihmiseen jota ei ollut olemassa, sillä hän esitti alkuun muuta kuin oikeasti oli. Hän on erittäin itsekäs kuten minäkin välillä, mutta hän ei jousta. Ostaa koiralleni lahjoja, mutta minulle ei mitään enkä sano tätä sillä, että kaipaisin jatkuvasti lahjoja. Mutta totuus on se, että minä olen uhrannut rahoja moninverroin tähän suhteeseen kuin hän. Olen tehnyt hänelle monta kertaa ruokaa eikä hän ole vienyt edes syömään koskaan. Emme yksinkertaisesti käyneet missään yhdessä muutamia kauppoja lukuunottamatta. En jaksa tuntea siitä sen suurempaa katkeruutta, mutta olisi ollut kiva edes saada syntymäpäiväonnittelut. Ikään kuin toisen huomioiminen saastaisi hänet. Hän on addiktoitunut pornoon ja elokuvien keräilyyn. Elokuvat on addiktio siksi, että hän on niistä välillä erittäin pakkomielteinen ja tuhlaa rahoja lukuisiin DVD- ja bluraylevyihin silloinkin kun ei pitäisi, koska sitten ei ole ruokaan rahaa. Hän asuu vanhempiensa ostamassa kolmiossa eikä ole maksanut koskaan vuokraa tai vastiketta. Hän tuhlaa suunnattomia summia rahaa turhanpäiväisiin asioihin joita ei edes käytä. Hänellä on fetissejä mm. kumi- ja nahka-asuihin ja pissileikkeihin. Hänessä on niin paljon vihattavia asioita, mutta paljon rakastettavaakin.
Miksi olen riippuvainen tälläisestä henkilöstä? Pääni hajoaa kun olen erossa hänestä. Eroaminen on tuskaa, mutta niin on hänen kanssa oleminenkin. Tämä on niin sairasta rakkautta ja elämää, ettei mitään rajaa. Satutan itseni aina hänen luonaan ja kärsin suunnattomasti kun olen erossa. Hän on kaikesta huolimatta huolehtivainen ja lupasi ettei jätä ikinä pulaan. Se on pitänyt. Silloinkin kun yritin itsaria niin hän hoiti koiraani. Tämä on ambivalenttinen suhde. Hän kaipaa minua ja minä häntä, mutta ainoa asia joka riivaa mieltäni on hänen seksi muiden kanssa. Mitään muuta ongelmaa ei olisi, koska en aio enää yrittää itsaria kun viimeisin yritys oli niin kivulias ja olen menossa terapiaan. Oma itsevihani on hallinnassa jotenkin, mutta itsearvostusta ei ole. Tuntuu, että olisin henkisesti puolikuollut. Onko kenelläkään ollut tälläistä sairasta suhdetta?
Olen nainen ja mulla oli 5 vuoden ajan paha läheisriippuvuus mieheen joka ei halunnut tosissaan sitoutua minuun. Syytä oli tietysti minussakin, mutta on off- suhde stressasi niin, että menetin mielenterveyteni ja sairastuin psykoosiin. Se sairastuminen olisi varmasti tullut muutenkin jossain elämänvaiheessa, mutta tämä stressi oli nyt se mikä laukaisi sen.
Ero teki pahaa ja suhde teki pahaa.
Hae turvaa itsestäsi, muitakin miehiä on.
olen 17 (kohta 18) vuotias tyttö päijät-hämeestä, ja minulla on vakava läheisriippuvuus! Vaikka olen seurustellut vasta vuoden se tuntuu ikuisuudelta. Tapasin poikaystäväni kauppakeskuksessa kavereiden kautta. Aloimme juttelemaan heti ja pitämään yhteyttä. Olin hänen kanssaan joka arkipv ja vklp mutta alussa en jäännyt yökylään koska halusin varmistaa että hän on kunnollinen. Sitä jatku kesään asti kunnes han sai tietää toiselta että olin viettänyt aikaa entisen poikaystäväni kanssa. Ei siinä mitään alussa kun hän sai tietää että kaveriporukkaani kuului exiä, hän kielsi olemasta siinä kaveriporukassa... Joten salaan olin heidän kanssa koska olen aina siinä ollut ja he kaikki olivat vain kavereita. Joten hän kielsi ja tottelin ja sitä jatku niin pitkään sellasta "kotiarestia" kunnes lähdin kreikkaan. Siellä tutustuin yhtee ruotsalaisee joka kännissä pussasi minua. Edellis pv poikaystäväni uhkaili erolla ettei jaksanut että lähdin kreikkaan ja että olin siellä.. Kerroin pusujutusta vasta vähäaika sitten. Kun palasin keikasta kaikki tuntu ihanalta. Mutta minua vanhempi poikaystävä paljasti että baarissa oli tanssinut jonku muun muijankaa härösti. Annoin anteeksi ja päästii eteenpäi. Sitten ku opiskelu lähti käyntiin poikaystäväni uhkasi erolla kun palaan kouluu ettei luottanut minuun, että hän ei riittäisi minulle. Sanoin hänelle kielteisesti ettei se ole totta. Sen jälkeen poikaystäväni kielsi puhumasta toisille miehilla ja uhkaili erolla jos puhuisin ja en saannut vielä silloinkaa käydä ulkona kavereiden kanssa koska luuli että palaisin kaveriporukkaan. Sitten meillä alkoi baaritoppi 1kk ja hän uhkaili ettei kestä että olen esillä myille miehille, että jättää minut koulun työssäoppimisen takia. Siellä oli joku vakkari joka osti minulle kukkia ja sanoi rakastavansa minua kännissä..
jatkuu... Kerroin siitä hänelle, mutta hän alkoi syyttää että se on mun vika että kyseinen henkilö osti kukkia ja sanoi rakastavansa minua kännissä koska en tehnyt asiaa kuulemma selväksi että seurustelen. Siitä syntyi hirveä riita joka päätyi päivän eroon ja illalla hän soitti kännissä, pyyteli anteeksi ja tulemaan takas. Minä menin. Samana iltana hän kuristi minua ja haukku huoraks ja löi könnissä.. Annoin anteeksi tosta noin vaikka toinen oli kuristanu mut melkei tajuttomaks. Sitten meille tuli pikku riitoja missä hän haukku seksiämme, minua huoraksi, sanoi menevänsä panee muijia baarii jos en tekisi mitö hän sanoi, ja minä tein! Ja kaikki ratkaisut tuntui oikealta vaikka haukuttiin yms. Sitten kerroin kun hän oli antanut minun olla kavereidenkaa niin sen pusu-jutun.. Hän syytti kaikesta minua ja kertoi sen jälkee et on baareissa tanssinu muijienkaa härösti vaikka ite en ole tehnyt mtn! Ja tuntu että annoin hänelle anteeksi ja luotan häneen edelleen. Mutta hän kieltää minulta kaverit ja oon aikasemminki antanu kaikki fb tunnukset ja näytin tekstiviesti ja ouhelu tietoja, mutta sitten ku pyysin että hänkää ei saa mennä minnekkää jjos en minäkään mutta hän haistatti vaa vitut.. Suutuin mutta menin myöhemmin pyytää anteeksi ja suostuin hänen pyyntöösä koska haluun olla hänen kanssaan itken iltasin että rakastan häntä ja kaikki kaverit sanoo että tää suhde on mennyt liian yli.. En ole myöskään kertonut heille löymisestä ja kuristamisesta, kaikki näkivät arvet mutta valehtelin että ne oli tullut jostai ihan muusta, koska en halunnu heidä pitävä minua hulluna että jäön tälläsee suhteesee ja hullu oonki. Eilen kaike riitely jälkee hän lähti baarii ja sano mun pysyvän kotona.. Minä menin ulos kavereidenkaa koska jos hän juuri puol vuotta on salannu ettei ikinö tanssisi tai koskisi muihin ku minuun nii ei se ole reilua.. Hän vain haistatteli ja sanoi jättävänsä jos meen, ja että tavarani odottaisivat oven eessä ettö tulen noutamaan ne koska hän jättäisi minut. Koko illan laitoin viesti ja pyytelin anteeksi ja että rakastan häntä ja että haluun hänen viereen. Joka ikinen vklp kun nukun yksin kotona tuntuu painajaiselta. Olen niin tottunut olemaan joka vklp hänen vieressä ja kainalossa. En saa kotona olla siskoni ja hänen poikaystävänsä kaa samassa huoneessa koska he kuulemma ovat saattaneet meidät tähän, ja että jättää jos kuulee et oon ollu samassa huoneessa, no minä tottelen. Mutta on niitä hyviäki hetkiä joiden takia vielä roikun. Hän on täysin eri ihminen vihasena ja iloisena. Kaikki haluisi meidän eroovan mutta minä uskon että on keino saada hänen luottamus minuun, että kaikki olisi niinkuin alussa. En halua viettää vklp yksin ilmaa lämmintä kainaloa. Haluun siirtyy eteenpäi mutta osa minussa vaan pitäö kiinni ja osa minussa tajuaa et kui sairaaksi suhde on mennyt. En tiedä pääsenkö ikinä yli ja suoraansanottuna vituttaa että oon ite aiheuttanut pahaa mieltä, tuhansia kyyneleitä, ja kaiken lisäks antanut hänen kieltää kaverit ja muu tekeminen. Haluaisin puhua ammattilaisenkaa tästä, mutta ensiksi on annettava periksi suhteesta joka ei tule näkemään ikinä loistoa. Hän vaikutti alussa niin ihanalta, mutta miten pieni virhe voi nostaa nöin iso asia. Syytän itteeni ettei silloin ois pitäny nähdä exiä salaa vaan tehdä mitä hän pyysi. En tiedä mitä tehdä. Haluaisin siirtyä eteenpäi mutta en pysty olemaan ilman häntä, ja jos en ajoissa toimi, läheisriippuvuuteni kasvaa ajanmyötä pahemmaksi.
Minulla ei ole mitään käsitystä noista homo- ja lesbojutuista ja olen heteronainen. Kuitenkin jollain tapaa ymmärrän sinua. Tällä hetkellä olen vapaa: en tunnekoukussa keheenkään ihmiseen. Minulla on myös ongelma, että jos ihastun ja sitten rakastun, niin jään jonkinlaiseen pakkomielteiseen koukkuun tuohon henkilöön pitkäksi aikaa.
Saattaa olla että tunne ja kiintymys on yksipuolista ja kiinnostuksen kohde kohtelee jopa torjuvasti ja pakenevasti minuun. Yritän väkisin tai pakkomielteisesti pyrkiä saamaan hekilön suosiota, lähettelen viestejä, pyrin saamaan tikusta asiaa vain saadakseni viettää hetken ihastukseni seurassa. Itse niinkään seksiä kaipaa vaan rakastamani ihmisen läheisyyttä ja seuraa.
Sinunkin tapauksessa taitaa olla samasta asiasta kysymys. Onhan tuo henkilö luvannutkin sinulle vain ystävyyttä ja kertonut avoimesti harrastavansa seksiä toisten kanssa. Ymmärrän, että sinä olet se roikkuva osapuoli.
Olen uskovainen ja ymmärrän, että itselläni on kysymys jostain lapsuuden turvattomuudesta ja häiriintyneestä vanhemman kiintymyssuhteesta. Aikuisena vain tuohon tunteeseen liittyy voimakas seksuaaalinen viritys. sillä aikuinen kokee fyysisen läheisyyden usein juuri seksuaalisena. Kyllä kai siihen sitten liittyy vielä; jos kokee sen niin pakonomaisena vielä jokin demoninenkin riippuvuus.
Jotenkin tuntuu kuin puhuisit omasta kokemuksetani. Olen todella kiitollinen, että olen päässyt irti viimeisimmästä koukusta ( olen kokenut saman eri henkilön kanssa elämäni aikana). Nyt toivon että en edes iahastuisi keheenkään ihmiseen, pelkään että kiintymys alkaa kokoukuttamaan ja orjuuttamaan elämääni.
Ei siinä ole mistään normaalista ihmissuhteesta kysymys: puhumattakaan rakkaudesta. Se on pakkomielistä orjuutta ja piinaa.
Samaa se on sinulla. Ja et sinäkään ole mikään typerä tyyppi. Itselläni kahle on ollut niin voimakas, että en kyllä usko, että mikään terapia tai lääkitys olisi auttanut. Vain aika, tietoinen järkeily ja rukous Jumalan puoleen on auttanut.
Ihminen on kummallinen olento.
Tekee pahaa lukea kirjoitustasi, koska tunnut kärsivän niin paljon. Ihmiset tarvitsevat toisiaan ja ystäviä. Mutta kaikki ei ole kuitenkaan kohdallaan, koska sinun ei ole hyvä olla tunnut voivan melkein aina huonosti.
Ei ole tarkoitus tuputtaa, mutta lue aikasi kuluksi Raamattua.
Ihmisen ei ole tarkoitus roikkua yhdessäkään ihmisessä, vaan ainoastaan Jumalassa. Kaikki joutuvat luopumaan aikanaan täällä maanpäällä rakkaistaan, mutta jälleen näkemisen toivossa kuitenkin, minkä raamattu opettaa.
Ihmiset on kaikki vajavaisia täällä, eikä kukaan ole täydellinen. Raamatussa lukee riippukaa minussa, tarkoittaen Jumalassa.
Pyydä johdatusta elämääsi rukoillen, että löytäisit ne oikeat ihmissuhteet elämääsi ja saisit kokea iloa ja rauhaa.
Kun minulla oli tuo sairas riippuvuussuhde, niin tuli kyllä monen kautta profetioida että olen vihollisen orjuuttama ja ei pidä kiintyä ihmiseen niin että se menee Jumalan paikalle.
No kiitos Jeesukselle että hän vapautti lopulla minut noista kahleista. Ei todellinen rakkaus ole orjuttaava kahlevankeutta.
Kiitos puolestani Aloittajalle kaksiosaisesta kertomuksestasi. Sinä kirjoitit hienosti, selkeästi sekä meille muille antoisasti. Toivon kovasti, että laatiessasi tämän kertomuksesi tänne, saisit siitä itseäsi edelleen selvemmille vesille. Minä olen itse naimaton 59 v heteronainen. Erittäin paljon tunnistin itseäni sinussa Aloittaja sekä yhtä hyvin toiset, jotka kommentoivat. Kiitos, peilasin hyvin myös, sillä 'tuollainen' kuin 'te' olen itsekin koko aikuisikäni ollut. Minulle oli nuorena erittin tärkeää, että tulin huomatuksi ja että jonkun kanssa sain treffailla edes jonkin aikaa. Silloin kun en kierroksessa ollutta miestä nähnyt, olin täydellisen koukussa häneen, nyt käsitän, että epäkypsällä tavalla.
Luonteeni on hyvin riippuvainen. Nykyisin ovat miehet luonnollisistakin syistä pois elämästäni, mutta 'siirtelen' riippuvaisuuttani kyllä sitten lähisukulaisiini sekä joihinkin ystäviini. Saan vainoharhamaisenomaisia kuvitelmia, miten joku jossakin ajattelee, puhuu minusta pahasti, että minussa on jotakin mitä itse en tajua, ettei voi pitää minusta, just sillä minun kaipaamallani tavalla.
En tosiaankaan osaa selittää. Tulee vähän sekavasti.
Mutta helppo oli samaistua teihin kirjoittaneisiin!
En tiedä lohduttaako se ketään, mutta vanhempana helpottaa. Yleensäkin kannattaa pyrkiä koukkusuhteista eroon, aivan kuin te kirjoittaneet olette todenneetkin. Aloittaja, toivon todella että saat ihan poikki ja pinoon tuon ystävyytesi tähän rakkauteen. Sinä varmasti oikeasti kaipaat ihan muuta, tarvitset kaikenlaista kannustusta elämässäsi eteenpäin sekä monia ihan tavallisiakin ihmissuhteita nyt alkuunta.
Minua on nuoresta aikuisuudesta asti erittäin paljon auttanut, vaikkakaan ei parantanut, näissä tuskankoukkuun jäämisissä myös se että olen löytänyt elävän jumalasuhteen. Siinä just on se lohtu, kun kaipaa rakkauttaa niin kipeästi, niin käsittää että on joku joka koko ajan näkee minut. Turvan tunne on hyvin suuri, auttaa ponnistelemaan tunne-elämänkin kanssa. Kuitenkin ihmissuhteethan meille ovat ensiarvoisen tärkeitä, että niitä joitakin edes on. Rakkaus ja läheisyys on aina minullekin ollut todella vaikeaa, ja jos sitä on ollut aikoinaan, niin puoleltani ainakin häiriintynyttä ja just kuin lapsen riippuvaisuutta siinä mukana. - Kiitos kun jos kuuntelitte. PS. Kuinka Sinä, Aloittaja, tänään voit? Mikä on tilanne. Siunausta matkaasi toivotan!
Voin entistä huonommin. Olin kaksi viikkoa erossa miehestä ja sitten palasin hänen luokseen koska meillä oli ns. "vuosipäivä" tai siis olisi ollut jos olisimme olleet oikeasti yhdessä. Halusin silti nähdä hänet. Meillä oli mukava viikonloppu ja sovimme, että näkisimme uudestaan seuraavana viikonloppuna eli se oli nyt edellisin viikonloppu. Näimme ja oli taas mukavaa.
Olin blokannut mustasukkaisuuden ja kateuden tunteet siitä, että hän harrastaa seksiä muiden kanssa, mutta ei minun. Sitten en enää kyennyt hallitsemaan tunteitani ja kaikki romahti. Voisin viettää hänen kanssaan mukavia hetkiä, mutta katkeruus, suru, viha, tuska, kateus...kaikki ne tunteet elävät silti sisälläni. En kestä enkä siedä ajatusta siitä, että silloin kun emme näe niin hän harrastaa seksiä muiden kanssa. Mutta en kykene päästämään irti. Ahdistus kasvaa nyt taas sietämättömäksi ja minun pitäisi lukea tentteihin. Miksi tunteita ei voi sammuttaa..tämä on kamalaa..En tiedä pitäisikö kysyä lääkäriltä ahdistukseen lääkkeitä, mutta kun olen harrastanut yliannostuksia itsemurhatarkoituksessa niin en tiedä kirjoitetaanko minulle enää reseptejä. SSRI- ja MAOI- lääkkeet eivät ole hyödyttäneet masennukseeni.
Terapia on alkanut mutta ei se vielä kerkeä auttamaan. Sairaalahoitoon en halua, se ei ole koskaan auttanut ja ajatus siitä ahdistaa enemmän. Kaikenlisäksi se toisi niin suuria ongelmia lemmikkieläintenikin hoitojärjestelyiden suhteen ym.
Haluan vain kuolla, koska tämä kipu on sietämätöntä ja loputonta. Mikään ei auta! Ei ystävien kanssa puhuminen..ei mikään..Mutta en kykene kuitenkaan itsemurhayritykseen, koska pelkään kipua ja edelliset yritykset ovat epäonnistuneet ja olleet todella tuskallisia. Miten voi elää ja kiduta? Yritän lukea, siivota, kävellä ulkona ym. mutta ei auta. Ei mistään..ei ruuasta ei musiikista..
Ymmärrän tuskaasi, vaikka olen kokenut tuota samaa heterona. Oli raastavaa tavata miestä johon olin korviani ja sieluani myöten rakastunut, mutta mies ei minuun. Sanoi kyllä alussa tunteneensa ystävyyttä vahvempaa vetovoimaa, mutta ei rakkautta. Liikuimme jopa ydessä ja harrastimme vapaa-ajalla yhteisiä juttuja, mutta seksuaalsita yhteyttä meillä ei koskaan ollut. Mitä nyt erotessa ja tavatessa lammin, piktä halaus, lohduttavaa tukan sivelyä, ym. läheistä . Koin löytäneeni sieluni kumppanin. Sitten harrastuksemme lopahti ja mies alkoi jälleen olemaan naisystävänä kanssa ja sanoi, että emme voi tapailla. koska nainen on niin mustasukkainen ja kieltää yhteydenpidon. Tunnusti suoraan, että heillä on jälleen seksisuhde ja avoliitto.
Olin niin kiinni kaverissa, että pyrin törmäämään, muka sattumalta pihapiirissä, porraskäytävissä, kun mies kävi sukuloimassa taloyhtiössä, jossa asun. Kerran hän jo sanoikin, että miksi sä kyttäät minua. Oli jo ajat sitten lopettanut vastaamatta visteihini.
Voi sitä ahdistusta ja mustasukkaisuuden tuskaa, kun illalla ajattelin, että siellä ne viettävät romanttista syysiltaa kahdestaan ja minä en saa edes sanaa paria vaihtaa. Tiesin, että näkeminen ja jutteleminen vaikka vain vähän aikaa, saa aikaan moniverroin enemmän tuskaa taas seuraaviksi päiviksi. Onneksi tämä henkilö käy enää hyvin harvoin kulmilla ja asuneeko enää pysyvästi paikkakunnallanikaan.
Varmaan siinä on jokin lapsuuden ajan eroahdisus ja joka liittyy aikuisen tunnemaailmaan.
Kyllä olisi parasta pysyä kokonaan erossa ihmisestä, jota ei voi saada kumppanikseen.
Olisi tämäkin henkilö halunut jatkaa ystävyyttä jos ei olisi alkanut sen naisen kanssa enää. Itsekkin harmitteli, että joutuu luopumaan mukavasta kamusta, kun toinen ei ymmärrä "naispuolista jätkäkaveria". Hän koki minut niin, mutta minulle hän oli paljon enemmän. Tottakai tuntui pahalta että olen vain kamu. Kuitenkin olisin varmaan ollut valmis jatkamaan vaikka tietenkin minua olisi raastanut, että toiselle hän ei ole kamu vaan myös mies.
On ihanaa olla vapaa. Tyyppi ei tule edes enää joka päivä mieleen. On minulle kyllä tullut "hengellisiä" lupauksia, että tämä hekilö palaa vielä elämääni.
Äskettäinkin tuli ihan yllättävältä taholta. Ei kyllä tiedä, pystyisinkö enää rakastumaan, kun tunteeni ovat viilentyneet. Olen henkilö joka syttyy ja on otettu tosissaan, mutta sitten jos hiillos sammuu, sitä ei enää samoilla tuohilla sytytetä. Asiaa vielä viilentää, kun olen kuullut, henkilön puhuneen hyvinkin negatiiviseen sävyyn minusta. Varmaan hän oli tosissaan väsynyt roikkumiseeni ja joskus naurettaviin kohtauksiin kanssani. Rakastunut on typerä ja sokea ja sortuu hullun temppuihin.
Itsemurhaa en ole koskaan miettinyt. Kristittynä se ei tulisi kuuloonkaan. Uskon että kuolema ei vapauta tuskasta jos siihen pakenee. Se vain ikuistaa ja tekee tuskasta ikuisen.
En kyllä usko että Jumala saa aikaan sairaanmoisen "rakastumisen" ja takertumsien toiseen henkilöön, oli kysymys sitten hetero- tai homosuuntaukesta. Niin helvetilliset voimat siinä ovat kyseessä. Ei toinen ihminen tai kiintymys saa tulla elämän kohokohdaksi ja jumalaksi.
Toivottavasi jasat ja pääset sinäkin yli. Volimia ja menestystä opintoihin.