Oon vasta 17v tyttö ja aina ollut tosi ahdistuvaisuuteen ja masentuneisuuteen taipuva. Pienetkin vastoinkäymiset otan raskaasti. Nyt niitä on kertynyt ja paljon lähiaikoina. Olen ihan rikki.
Erosin kuukausi sitten vuoden seurustelusta. Poika oli ensirakkauteni ja hän jätti minut aika yllättäen. Rakastan häntä ihan järkyttävästi ja itken vieläkin joka ilta itseni uneen. Se on suurin surun aiheeni, mutta on myös muita. Olen lukiossa, koulunkäynti ei suju ollenkaan. Kursseista tulee vitosia ja kutosia, välillä jopa nelosia. Hypin onnesta jos saan jostain seiskan. En vain osaa keskittyä tunneilla enkä saa aikaiseksi aloitettua mitään tehtäviä ja tämä on ollut koko lukion ajan. Koulussa käynti motivaatiotani laskee entistä enemmän se, että mulla ei yksinkertaisesti ole kavereita koulussa. Poikaystäväni vei kaiken aikani enkä ehtinyt tutustua vapaa-ajalla koululaisiini ja nyt kaikilla on omat piirit.
Olen siis eronnut, yksinäinen ja kamppailen opiskelun kanssa. Tämän lisäksi riitelen jatkuvasti vanhempieni kanssa. He ovat eronneet mutta en viihdy kummankaan luona ja haluan koko ajan pois. Äidilläni on itsellään rankkaa yksinhuoltaja ja rahahuolia. Olen huolissani hänestä mutta en osaa auttaa enkä tukea.
Mulla on paras kaveri jonka kanssa olen todella läheinen, mutta hän asuu kahden tunnin ajomatkan päässä joten näemme vain viikonloppuisin tai joka toinen viikonloppu.
Huolissani olen myös siitä, että ryyppään joka viikonloppu sekä perjantaina että lauantaina paljon ja välillä myös sunnuntaisin enkä mene maanantaina kouluun sen takia. Nyt eron jälkeen se on lähtenyt ihan käsistä ja myös tupakan poltto. Ennen en polttanut kuin silloin tällöin juhlimassa mutta nyt menee kaksi askia yhdessä viikonlopussa arkena jonkun verran.
Tuntuu että oon umpikujassa enkä tiiä mitä pitäsi tehdä:(
Erosin kuukausi sitten vuoden seurustelusta. Poika oli ensirakkauteni ja hän jätti minut aika yllättäen. Rakastan häntä ihan järkyttävästi ja itken vieläkin joka ilta itseni uneen. Se on suurin surun aiheeni, mutta on myös muita. Olen lukiossa, koulunkäynti ei suju ollenkaan. Kursseista tulee vitosia ja kutosia, välillä jopa nelosia. Hypin onnesta jos saan jostain seiskan. En vain osaa keskittyä tunneilla enkä saa aikaiseksi aloitettua mitään tehtäviä ja tämä on ollut koko lukion ajan. Koulussa käynti motivaatiotani laskee entistä enemmän se, että mulla ei yksinkertaisesti ole kavereita koulussa. Poikaystäväni vei kaiken aikani enkä ehtinyt tutustua vapaa-ajalla koululaisiini ja nyt kaikilla on omat piirit.
Olen siis eronnut, yksinäinen ja kamppailen opiskelun kanssa. Tämän lisäksi riitelen jatkuvasti vanhempieni kanssa. He ovat eronneet mutta en viihdy kummankaan luona ja haluan koko ajan pois. Äidilläni on itsellään rankkaa yksinhuoltaja ja rahahuolia. Olen huolissani hänestä mutta en osaa auttaa enkä tukea.
Mulla on paras kaveri jonka kanssa olen todella läheinen, mutta hän asuu kahden tunnin ajomatkan päässä joten näemme vain viikonloppuisin tai joka toinen viikonloppu.
Huolissani olen myös siitä, että ryyppään joka viikonloppu sekä perjantaina että lauantaina paljon ja välillä myös sunnuntaisin enkä mene maanantaina kouluun sen takia. Nyt eron jälkeen se on lähtenyt ihan käsistä ja myös tupakan poltto. Ennen en polttanut kuin silloin tällöin juhlimassa mutta nyt menee kaksi askia yhdessä viikonlopussa arkena jonkun verran.
Tuntuu että oon umpikujassa enkä tiiä mitä pitäsi tehdä:(
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tarvitset nyt kyllä juttukaveria ja ryyppääminen pois. Ei kannatais liikaa satsata seurusteluun ja kun se loppuun niin pohja on poissa. Surutyö vie aikansa mutta helpottaa ja kun aikaa kuluu.
Ihminen joutuu myös luopumaan ja olet saanut siitä nyt yhden kokemuksen. Usein ensimmäiset seurustelusuhteet päättyvät eroon.
Lopeta ryyppääminen ja tupalla.