Miten voin alkaa nauttia elämästäni? Elämässäni vain hetkittäin tunnen olevani jollain tasolla onnellinen, mutta se onni valuu näpeistäni kuin tiimalasin hiekka ja jäljelle jää vain tyhjyys. Muille en näytä huoliani vaan kuljen päivästä toiseen ja yritän hymyillä, vaikka sekään ei usein enää onnistu. Kaipaan niin huolettomia nuoruusvuosiani, jolloin ei ollut huolta huomisesta ja elin elämääni täysillä. Nykyään tuntuu enemmänkin, että seuraan elämääni kuin joku ulkopuolinen ja arvostelen sitä. Arvostelen myös itseäni. Nykyään olen sinut oman ulkoisen olemukseni kanssa, mutta en pidä omasta persoonastani. Yritän hyväksyä että olen yhtä arvokas ihminen kuin kuka tahansa muukin. Yritän uskoa siihen, että olen hyvä ja hauska persoona. Mutta en pysty tekemään sitä väkisin. Jostakin alitajunnan syövereistä näitä negatiivisia ajatuksia virtaa.
Kuvittelen ja pelkään, että ihmiset pitävät minua tylsänä/tyhmänä tai jonain muuna. Tämä ajattelu saa minut varautuneeksi muiden ihmisten seurassa, enkä pysty olemaan oma itseni. Vaikka koetan uskotella itselleni, että ei välitä mitä ihmiset minusta ajattelevat niin jotenkin se tuntuu olevan liian iso asia minulle. On vaikeaa uskoa ja luottaa muihin ihmisiin kun sitä ei pysty tehdä edes itselleen. En pysty tutustumaan uusiin ihmisiin kun heille puhuminen pelottaa ja tuntuu, että he jo katsellaan torjuvat minut pois.
Elämässäni on paljon hyviä asioita, mutta mitä hyötyä niistäkään on jos en pysty nauttia niistä. Tuntuu, että elämä on vain yhtä suorittamista ja selviytymiskamppailua. Haluisin vain nauttia elämästäni ja jakaa hyviä hetkiä muiden seurassa, mutta tulevaisuus näyttää synkältä. Ahdistaa myös ajatella, että tässä tuhlaan elämäni parhaita vuosia murehtien ja itsesäälissä rypien. Haluaisin vanhempana muistella kuinka tein kaikkea hauskaa enkä sitä kuinka olin masentunut koko ikäni. Tässä joitakin mietteitä tältä illalta.. Toivottavasti ajan myötä asiat alkavat mennä parempaan suuntaan. Ei tietysti itsestään ala, mutta omien tekojen kautta. Pahoittelen jos teksti on vähän sekavaa ja poukkoilee, en jaksanut oikein keskittyä kirjoittamiseen. Teki vain mieli purkaa ajatuksia
Kuvittelen ja pelkään, että ihmiset pitävät minua tylsänä/tyhmänä tai jonain muuna. Tämä ajattelu saa minut varautuneeksi muiden ihmisten seurassa, enkä pysty olemaan oma itseni. Vaikka koetan uskotella itselleni, että ei välitä mitä ihmiset minusta ajattelevat niin jotenkin se tuntuu olevan liian iso asia minulle. On vaikeaa uskoa ja luottaa muihin ihmisiin kun sitä ei pysty tehdä edes itselleen. En pysty tutustumaan uusiin ihmisiin kun heille puhuminen pelottaa ja tuntuu, että he jo katsellaan torjuvat minut pois.
Elämässäni on paljon hyviä asioita, mutta mitä hyötyä niistäkään on jos en pysty nauttia niistä. Tuntuu, että elämä on vain yhtä suorittamista ja selviytymiskamppailua. Haluisin vain nauttia elämästäni ja jakaa hyviä hetkiä muiden seurassa, mutta tulevaisuus näyttää synkältä. Ahdistaa myös ajatella, että tässä tuhlaan elämäni parhaita vuosia murehtien ja itsesäälissä rypien. Haluaisin vanhempana muistella kuinka tein kaikkea hauskaa enkä sitä kuinka olin masentunut koko ikäni. Tässä joitakin mietteitä tältä illalta.. Toivottavasti ajan myötä asiat alkavat mennä parempaan suuntaan. Ei tietysti itsestään ala, mutta omien tekojen kautta. Pahoittelen jos teksti on vähän sekavaa ja poukkoilee, en jaksanut oikein keskittyä kirjoittamiseen. Teki vain mieli purkaa ajatuksia
Vastaukset 3
Vanhimmat
Minä en voi ymmärtää miten haluat takaisin nuoruusvuosiisi. Koulu jos mikä on julma paikka. Se oli yhtä helvettiä. Ei siellä ihmiset osaa ajatella miltä toisista tuntuu eikä niitä kiinnostakaan. Ja ei se ole pelkästään koulussa. Joka päivä saa ihmetellä lehdissä että miten jotkut ihmiset voi tehdä niin julmia tekoja.
Ihmiset ovat sinut tuohon tilanteeseen saattaneet. Miten voit edes kuvitella että ihmiset voi parantaa sinut.
Kunpa voisit unohtaa tuon elämän suorittamisen jo ajatustasolla. Voisit vain vapaasti olla ja tehdä asioita automaattisesti ja spontaanisti. Uskon että lapsi ja eläimetkin vain elävät ja eivät harkitse joka hetki pitääkö tästä joku, onko tämä kivaa ym. Ihmisellä on sosiaaliset normit ja säännöt tavallisesti automaationa mielessä ja tavallisesti käyttäydytään oikein.
Eilen olin kai jotekin väsynyt ja en millään jaksanut pysähtyä jututtelemaan kahta henkilöä vaikka minulla olisi ollut hetki aikaa heille.
Toisen sivuutin pyörällä muka niin etten olisi huomannut häntä. Tuli tunne, että hän kyllä ymmärsi että tein sen tahallani ja toinen ystävä moikkasi erään liikkeen ovelta ja yritti pysäyttää huomauttamalla, että minne se tuollainen kiire on. Valehtelin, että on tosiaankin nyt kiire.
Kyllä koin sitten jälkeen päin syyllisyyttä, että valehtelin. Ihan mietityttää, että mitä vastaan jos tuo ystävä huomasi ja ottaa puheeksi etten pysähtynyt. Mielestäni on väärin valehdella, mutta nuo tilanteet tulivat niin yllättäen. Mitä kokee nuo ystävät kun heidät sivuutettiin.
Nyt kyllä ajattelen, että tein oikein vaikka olisin voinut kyllä moikata ja vaihtaa muutaman sanat ja sanoa olevani todella ventti.
Kun itsekkin toimin näin yritän olla loukkaantumatta jos minut joskus sivuutetaan. Ihmisllä voi olla väsymystä, kiire ja vain hetki jolloin haluaa olla itsensä seurassa.
Ihan rehellisesti sanoen: me ihmiset petämme toistemme luottamusta ja joudumme itsekkin sitä kokemaan. Emme vain aina jaksa. Itse kyllä toimin harvoin tietoisesti noin typerästi. Varmaan itselle merkki, että kaipaan lepoa ja lataantumista.
Vaikka tuo onkin enemmän kuntoiluun pohjautuva sivusto niin mieli puolella löytyy artikeleittain asiaa jopa. Suoritaminen syö ihmistä ja vie ennen aikaiseen kuoppaan, elä hetkessä nauttien! Alakuloisuus on sallittua ilonkin rinnalla ei aina vain jaksa olla hymy kaakossa railaten. Anna erilaisille tunteille tilaa :)
Vasen palkki (artikkelit) -> http://www.huippukuntoon.fi/mieli