Ei edes mielipuolinen pirtun salakujettaja rupee rakentamaan noin tyhmää sementtistä sukellusvenettä kuljettaakseen muutaman litran pirtua rautalankojen seassa. Keksikää parempi selitys!
Ei Aurajoen mötikkä voi mikään pirtutynnyri olla...
Nystyrät liikkeelle
5190
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Uskon sen olevan Venäjän sotakalustoa, vakoilusukellusvene. Sisällä oleva tekniikka on liuennut auranaaltoihin.
Whiskey-luokkaa (nimi tulee aakkosten tuplaween selkeäkielisestä ilmaisusta), veikkaisin. Koko lippue ajoi aikanaan karille Tukholman edustalle tehdyllä vakoilumatkalla. Yksi näyttää selvinneen pienin vaurioin mutta ajautuneen kotimatkalla Nevan sijasta Aurajoen uomaan.
Myös Suomella kerrotaan olleen takavuosina miehittämättömiä sukellusveneitä, joita käytettiin leväkuunteluun. Miten yksi lienee eksynyt Hangosta Turkuun. Puolustusvoimat ovat vaienneet asiasta.
Sukelluslaitteessa varusteina oli ainoastaan yksinkertainen itsestään häviävä mikrofoni. Sementtiä käytettiin aluksen materiaalina siksi, ettei se antanut magneettisiä kaikuja ulkovaltojen vakoilijoille.
Tänään Turkulaisessa kerrottiin, että sukellusvene se oli.
http://www.ts.fi/tstv/?id=30286367&type=recordvideo
Ihmettelin mikä sieltä on löytynyt.
No minkälaisia ihmisiä siellä "sukellusveneessä" oikein oli? Kun katsoo kuvaa, ei siellä mitään nykyihmisen kaltaista jengiä ole ollut. Tai onhan heidät voitu käsitellä kutistussäteellä, niinkuin Aku Ankassa.