Miksi meidän piti taas kohdata? Luulin että meillä ei ole mitään mahdollisuuksia kohdata toisiamme enää. Mikset tullut mua moikkamaan, olisin mä sulle puhunut - ja ihan mielellänikin.
Ensimmäistä kerta kun tapasimme - liian myöhänä tajusin, että olisin halunnut katsoa sua suoraan silmiin ja vastata sun hymyyn, meidän keskusteluun jälkeen. Mutta säihkähdin ja katsoin muualle ja välttelin katseitasi koko loppu päivän vaikka en halunnut. En tiedä mitä tehdä niissä tilanteissa ja meidän ympärillä oli jatkuvasti ihmisiä. Ah, niin paljon kadutti sen jälkeen kun tiemme erkanivat. Tajusin, että ei me varmaan enää ikinä nähdään toisiamme.
Mutta toisiin kävi, melkein puolen vuoden jälkeen, kohtasimme taas Kampin keskuksessa. Olin puhumassa puhelimessa ja kun nostin katseeni ylös - siinä sä olit. Ja mun leuka loksahti auki (lol), tunnistin sua heti. Enkä saanut katseeni pois susta.. Huomasin äkkiä että kävelet mua kohti ja luulin että katsoit myös mua, mutta epäröin.
En uskaltanut ottaa katseeni pois susta koko sen ajan, kun kävelit mua kohti.. Mutta sitten teit täyskäännöksen muualle, joka yllätti mut totaalisesti. Ehkä kuvittelin vain että tunnistit mut ja halusit tulla moikkamaan :( ei se kai sitten ollutkaan niin.
Siitä kohtaamisesta on mennyt jo yli 2kk (heinäkuussa), mutta en vielä saa sut pois mun mielestä.
Miksi minua harmittaa niin paljon tästä miehestä? En ymmärrä. Tunsin vaan, että hän on erilainen. Niin erilainen muista, mutta samalla niin lämmin ja aito.
Pitää päästä purkaa sydäntäni johonkin, ennen kuin voin lopullisesti hautoa tämän asian. Ehkä olenkin hullua, ehkä haaveilen liikaa..
Ensimmäistä kerta kun tapasimme - liian myöhänä tajusin, että olisin halunnut katsoa sua suoraan silmiin ja vastata sun hymyyn, meidän keskusteluun jälkeen. Mutta säihkähdin ja katsoin muualle ja välttelin katseitasi koko loppu päivän vaikka en halunnut. En tiedä mitä tehdä niissä tilanteissa ja meidän ympärillä oli jatkuvasti ihmisiä. Ah, niin paljon kadutti sen jälkeen kun tiemme erkanivat. Tajusin, että ei me varmaan enää ikinä nähdään toisiamme.
Mutta toisiin kävi, melkein puolen vuoden jälkeen, kohtasimme taas Kampin keskuksessa. Olin puhumassa puhelimessa ja kun nostin katseeni ylös - siinä sä olit. Ja mun leuka loksahti auki (lol), tunnistin sua heti. Enkä saanut katseeni pois susta.. Huomasin äkkiä että kävelet mua kohti ja luulin että katsoit myös mua, mutta epäröin.
En uskaltanut ottaa katseeni pois susta koko sen ajan, kun kävelit mua kohti.. Mutta sitten teit täyskäännöksen muualle, joka yllätti mut totaalisesti. Ehkä kuvittelin vain että tunnistit mut ja halusit tulla moikkamaan :( ei se kai sitten ollutkaan niin.
Siitä kohtaamisesta on mennyt jo yli 2kk (heinäkuussa), mutta en vielä saa sut pois mun mielestä.
Miksi minua harmittaa niin paljon tästä miehestä? En ymmärrä. Tunsin vaan, että hän on erilainen. Niin erilainen muista, mutta samalla niin lämmin ja aito.
Pitää päästä purkaa sydäntäni johonkin, ennen kuin voin lopullisesti hautoa tämän asian. Ehkä olenkin hullua, ehkä haaveilen liikaa..
Vastaukset 2
Vanhimmat
Anna jotain ulkoisia tuntomerkkejä.. taidan tunnistaa..
Hmmm, onko muka mahdollista? Kuvaile itsesi, muistatko mitä sulla oli päällä silloin kun olit Kampissa.. tai jos on helpompi, kuvaile mua :)