Asiaa korkotasosta.

pohdiskelija2

Katkaiseeko korkojen nousu kamelin selän?
Korkeampien korkojen ja matalan talouskasvun ympäristössä nykyiset arvostustasot ovat täysin kestämättömällä pohjalla.

Koulussa opetettiin, että pitkät korot ennakoivat lyhyiden korkojen liikkeitä. Euroalueen pitkät korot ovat ponkaisseet muutamassa kuukaudessa lähes prosentin verran ylös, lyhyiden korkojen liikkeet ovat olleet toistaiseksi maltillisia. Toistaiseksi.

Pääanalyytikkomme käytti melkoista verbaliikkaa kuvatessaan tulevia korkojen muutoksia: ”Kun pitkät korot lähtevät nousuun, liike tulee olemaan väkivaltainen”.

Nykyinen lainanotto hirvittää. Itse lainamääristä en ole vielä kovin huolissani, mutta ennemminkin siitä, että korkoriskejä ei ole suojattu. Vähän kuin ostaisi kalliin veneen, mutta jättäisi pelastusliivit kauppaan.

Monien valtioiden lainanotto on vielä holtittomampaa, eikä veneeseen ole tullut edes kuuppaa mukaan.

Mutta nousevat korothan ennakoivat talouskasvua, ja maailma pelastuu. Historiassa on nähty, että kasvun veturi saattaa ilmaantua yllättäen ja odottamattomasta suunnasta. Pelastusveneelle olisi juuri nyt käyttöä. Sillä jos veturia ei kuulu, ovat riskiset omaisuusluokat helisemässä. Ja tällöin liike tulee olemaan nimenomaan väkivaltainen.

Korkeampien korkojen ja matalan talouskasvun ympäristössä nykyiset arvostustasot ovat täysin kestämättömällä pohjalla, puhuttiin sitten globaalisti osakkeista tai kiinteistöistä.

Sijoittajat jakautuvat tällä hetkellä selvästi kahteen koulukuntaan. Nouriel Roubinin seuraajat odottavat täydellistä myrskyä. He kartoittavat jo turvasatamia ja hamstraavat säilykkeitä ja joditabletteja. Sijoituskohteiksi tämä porukka valitsee korkean reaaliarvon kohteita, joissa on jäykkä tarjontajousto; maa-alueita kasvukeskuksien laidoilta, kultaa ja pääomaturvattuja sijoituksia.

Toinen porukka uskoo pelastusveneeseen. Kyllä se Jolla sieltä tulee, muodossa tai toisessa. Sijoituksiksi kelpaavat korkeariskiset yrityslainat, warrantit ja korkean betan osakkeet, mielellään velkavivulla tietysti.

Itse en mielellään yritä arvailla omaisuusluokkien arvonkehitystä, mutta koska sitä minulta aina kysytään, niin kerron omankin näkemykseni. Riskisissä omaisuusluokissa positiivinen momentum on lyhyellä aikavälillä niin vahva, ettei sitä vastaan kannata potkia. Arvostusmielessä hinnat ovat taas liian korkealla suhteessa realiteetteihin.

Ja sitten sama suomenkielellä: puhaltajan keuhkoissa on vielä ilmaa, mutta pallo alkaa olla jo melko suuri. Kun happi loppuu ja tunnelma muuttuu negatiiviseksi, kyyti tulee olemaan kylmää.

21

179

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • > Euroalueen pitkät korot ovat ponkaisseet muutamassa
      > kuukaudessa lähes prosentin verran ylös,

      Enemmänkin!

      Toukokuun lopulla 12kk euribor oli noin 0,474 prosenttia.
      Nyt 12kk euribor on 0.537 prosenttia.

      Nousua 0,063 %-yks, eli noin 13,3%

      Ajattele! 13,3 proseintin nousu! Nyt ollaan jo MELKEIN puolen vuoden takaisessa lukemassa!

      Tai katso tuosta ja ihmettele sitä kammotusta mihin olemme menossa!
      http://www.kauppalehti.fi/5/i/porssi/korot/korko.jsp?intid=210191&days=1825&x=20&y=5

      Minä vuonna kopioimasi (ilman viitettä tietysti) juttu on kirjoitettu?

      • Älä raivostu!

        Näin nyt vain sattuu olemaan. Kuka muka oletti tekokorkojen jatkuvan muutamaa vuotta pidempään?:)

      • Älä raivostu! kirjoitti:

        Näin nyt vain sattuu olemaan. Kuka muka oletti tekokorkojen jatkuvan muutamaa vuotta pidempään?:)

        Niin. Siis korot eivät ole nousseet juuri yhtään. Joo, 13 prossaa on paljon. Prosentteina. Mutta minulle on aika herttaisen yhdentekevää, maksanko asuntolainastani 0,5 vai 0,6 prosentin kokonaiskorkoa.

        Jos tiedät mistä aloittaja on tuon kopioinut, niin pistätkö linkin? Olisi kiva oikeasti nähdä, miltä vuodelta tämä on.

      • Niin niin:)
        The_Rat kirjoitti:

        Jos tämä luku liittyisi asuntojen hintojen nousuun, edustaisi se mitä selkeintä trendiä ja olisi varmasti jopa "kiihtyvä". Mutta korkojen kyseessä ollen pätee sama psykologia, kuin asuntojen hintojen laskussa. Se on vain tilapäistä, eikä itseasiassa edes totta:)

        Ja tämä kirjoitushan on melko tuore. Muutaman tunnin vanha.

        http://www.arvopaperi.fi/kolumnit_kommentit/blogiareena/katkaiseeko korkojen nousu kamelin selan/a931600

      • Niin niin:) kirjoitti:

        Arvasinhan minä. Ei aloittaja noin selväjärkistä tekstiä pysty tuottamaan. :)

        Edelleen kyllä väärin. Korot ovat nousseet kertaluokkaa enemmän kuin "prosentin", ja se on ihan hemmetin vähän. Joku 1000% veisi meidät vasta samalle tasolle kuin viisi vuotta sitten.

        Eli mitä tämä korkojen lievä nousu oikein merkkaa? Anna kun kerron: ei juuri mitään.

      • Mutta eihän kukaan

        nyt mitään The Rättiä usko, jos vaihtoehtona on kuunnella pankinjohtajan kylmän realistista analyysiä velkakarusellin tulevista kapuloista rattaissa.

      • hmmm...
        The_Rat kirjoitti:

        Niin. Siis korot eivät ole nousseet juuri yhtään. Joo, 13 prossaa on paljon. Prosentteina. Mutta minulle on aika herttaisen yhdentekevää, maksanko asuntolainastani 0,5 vai 0,6 prosentin kokonaiskorkoa.

        Jos tiedät mistä aloittaja on tuon kopioinut, niin pistätkö linkin? Olisi kiva oikeasti nähdä, miltä vuodelta tämä on.

        10-11 vuotta sitten maksoin korkoa 5-6%. Se oli silloin hertaisen pieni korko. Sen jälkeen korkoni olleet olemattomat. Vaikka marginaalikin nousi keväällä 0,3%- 1,5%:iin. kun ostin Ok-talon.

      • Mutta eihän kukaan kirjoitti:

        nyt mitään The Rättiä usko, jos vaihtoehtona on kuunnella pankinjohtajan kylmän realistista analyysiä velkakarusellin tulevista kapuloista rattaissa.

        Pankinjohtaja, joka ei tiedä prosentin ja prosenttiyksikön välistä eroa, saati sitten vaivaudu kertomaan, mistä lukunsa vetää.

        Toivottavasti uskotte enemmän The Rättiä, kuin tuollaista, jolla ilmeisesti perusteetkaan eivät ole hanskassa.

      • The_Rat kirjoitti:

        Hm. jäin tuossa miettimään, että josko pankinjohtaja olisikin käyttänyt esimerkissä oikeasti pitkää korkoa eikä euribor 12 kuukautta. Esimerkiksi 10 vuoden pitkä korko on noussut 63 basispointsia vuoden alusta ollen nyt 2,15 %.

        Tässä on kuva Suomen 10 vuoden obligaatiokoron kehittymisestä http://www.suomenpankki.fi/fi/tilastot/kuviopankki/pages/suomen_valtion_10_v_korko.aspx

        Korkokäppyrä ei ole aivan selvä, mutta esimerkiksi tuo korko voi olla noussut yhdellä prosentilla.

        Luulisin, että korkotason pitkän aikavälin kehitys on ylöspäin, mutta päivä- ja kuukausitasolla nähdään välillä huojuntaa niin alas- kuin ylöskin.

      • pundit kirjoitti:

        Todella pitkät korot ovat todella nousseet muutamassa kuukaudessa useita kymmenyksiä enkä nyt todellakaan tarkoita mitään lyhyitä euribor 12 kk korkoja.

      • pundit kirjoitti:

        Hm. jäin tuossa miettimään, että josko pankinjohtaja olisikin käyttänyt esimerkissä oikeasti pitkää korkoa eikä euribor 12 kuukautta. Esimerkiksi 10 vuoden pitkä korko on noussut 63 basispointsia vuoden alusta ollen nyt 2,15 %.

        Tässä on kuva Suomen 10 vuoden obligaatiokoron kehittymisestä http://www.suomenpankki.fi/fi/tilastot/kuviopankki/pages/suomen_valtion_10_v_korko.aspx

        Korkokäppyrä ei ole aivan selvä, mutta esimerkiksi tuo korko voi olla noussut yhdellä prosentilla.

        Luulisin, että korkotason pitkän aikavälin kehitys on ylöspäin, mutta päivä- ja kuukausitasolla nähdään välillä huojuntaa niin alas- kuin ylöskin.

        Tuo on toki mahdollista, mutta olisiko se hyvä mainita, kun Asuntojen hinnat -palstalla yrittää omanaan toisten tuotosta esittää...

        Mitä tuohon käppyrään tullaa, aika alhaalla ollaan edelleen. Ja nousu tuossakin on pikemminkin prosenttiyksikkö kuin prosentti. Tai no, noin 0,7 prosenttiyksikköä kuvaajasta katsoen, mikä olisi luokkaa 50%.

        Oikeasti. Prosentti ja prosenttiyksikkö. Ei ole vaikeaa. Ihan perustavanlaatuinen asia taloudessa.

        Ao. pankkiiri on varmaan kirjoittanut näkemyksensä palstalle kiireessä. Pitäähän sitä ehtiä ensimmäisenä huutelemaan varoituksen sanoja lainanottajille. Sitten jotkut asiat otetaan notorisina kuten pitkä korko. Valtaosa palstaa lukevista ei kuitenkaan ymmärrä mitä pitkällä korolla tarkoitetaan ja mihin pitkään korkoon viitataan. Käytettävä pitkä korko olisi ehdottomasti syytä tuoda esille.

        Tuo bp:n nousukin viittaa prosenttiyksiköissä tapahtuvaan nousuun eikä prosenttinousuun. Tänä vuonna noussut 63 pinnaa.

        Korkotasoissa ollaan alhalla edelleen, mutta kyllä pitkien korkojen kehitys ennemmin tai myöhemmin heijastuu lyhyisiinkin korkoihin ellei välissä tule markkinoilta takapakkia,mikä sekin on siis mahdollista.

        Tietysti...

        kannattaa muuten huomata, mitä tuo pankkiiri edustaa. Strukturoituja tuotteita... Milloin niihin kannattaa sijoittaa? Jeps. Eli luottamuksen taso tähän juttuun on: ???

        Aivan. Myyntipuhe tuo taisi olla. Pari faktaa (väärin esitettyinä) eksynyt mukaan, mutta mikäs siinä, faktoja riittää. Minä sijoittaisin tällä hetkellä osakkeisiin, en strukturoituihin tuotteisiin. Veikaan, että suurin osa valitsisi noista kahdesta tällä hetkellä samoin. Luki ja palstan tuhut tietysti tankkaisivat kultaa (jos olisi rahaa). :)

        Strukturoitu tuote. Monet instituutiosijoittajatkin ovat saaneet niistä pahasti näpeilleen. Kaikki ei ole aina sitä miltä se näyttää.

    • 44455566666666666666

      Tyypillistä talouspulen paasausta siinä, analogioita vilisee, jollaa ja venhettä. Jos mikä on minusta tylsää ja vastenmielistä näissä talouspuolenkin saarnaajien tai propakandistien niinkuin tyypillisesti myös politikkojen ja myyntimiestenkin puheissa on heidän alituiset analogiansa.
      Miksi propakandisti käyttää analgioita ? Todistellakseen itse asiasta tekemiään tulkintoja itselleen vai yleisölleen vaiko molempiakin näistä ?
      Tämä tässä lopussakin tyypiesimerkki populistisaarnaajan käyttämästä analogiatodistelusta.
      " Ja sitten sama suomenkielellä: puhaltajan keuhkoissa on vielä ilmaa, mutta pallo alkaa olla jo melko suuri. Kun happi loppuu ja tunnelma muuttuu negatiiviseksi, kyyti tulee olemaan kylmää. "

      Meidän raha/pankki/finanssipolitiikka-järjestelmässämme velka on rahaa, eli se on pelkkiä kirttuja bittinumeroita, ja niitä kyllä riittää loputtomiin, ja desimaalipilkkuakin voidaan aina siirtää ja numeroja pyöristää jos liian pitkiksi käyvät.

    • otototobb

      Olen suojautunut koron nousulta ottamalla asp-lainan ensiasuntooni jossa on korkokatto 3.8% 10v. tosin leikkuri leikkaa vain 70% yli 3.8% menevältä osalta. Korko saa nousta valtavasti jotta olisin ongelmissa, en näe koron nousua kuitenkaan tapahtuvan.

      Onko muilla korkokattoja , kiinteitä?

      • Ei se pelaa, joka pelkää. Minulla ei ole mitään lainaturvaa, korkokattoa eikä pitkää korkoa. Pankit on hinnoitelleet kaikki niin korkealla, että oletan niiden kaikkien tulevan lainanottajalle kalliimmaksi kuin lyhyt korko. Varsinkin lainaturva on uskomattoman kallis järjestely lainanottajalle. Varmaan tämä on se syy, että missään enkä minkään pankin esitteissä nähnyt lainaturvan hintaa.

      • dfsdfsdfsfsdfsdfg
        pundit kirjoitti:

        Ei se pelaa, joka pelkää. Minulla ei ole mitään lainaturvaa, korkokattoa eikä pitkää korkoa. Pankit on hinnoitelleet kaikki niin korkealla, että oletan niiden kaikkien tulevan lainanottajalle kalliimmaksi kuin lyhyt korko. Varsinkin lainaturva on uskomattoman kallis järjestely lainanottajalle. Varmaan tämä on se syy, että missään enkä minkään pankin esitteissä nähnyt lainaturvan hintaa.

        Näinhän se menee aikamoista huijausta nuo lainaturvat ja pankin korkokatot. ASp-laina on kyllä hyvä ensiasunnon ostajalle kun tuo korkokatto on siinä ilmaiseksi mukana, muutenhan tuollaisesta ei olisi mitään järkeä maksaa, aina siinä häviää.

        Ei nuo korot mihinkään nouse pitkään aikaan, etelä Eurooppa on niin lirissä. Ei se Espanjan tilanne mihinkään ole muttunut.

      • dfsdfsdfsfsdfsdfg kirjoitti:

        Nuorilla saattaa olla lainansaannin ehto joku lainaturva tms. enkä pidä sitä kyllä huonona asiana, mutta kalliina toki.

      • dfsdfsdfsfsdfsdfg kirjoitti:

        Näinhän se menee aikamoista huijausta nuo lainaturvat ja pankin korkokatot. ASp-laina on kyllä hyvä ensiasunnon ostajalle kun tuo korkokatto on siinä ilmaiseksi mukana, muutenhan tuollaisesta ei olisi mitään järkeä maksaa, aina siinä häviää.

        Ei nuo korot mihinkään nouse pitkään aikaan, etelä Eurooppa on niin lirissä. Ei se Espanjan tilanne mihinkään ole muttunut.

        Ainoa paikka, mistä löysin lainaturvan hinnan oli Danske Bank. Pisteet siitä heille. Esimerkiksi 35-vuotiaan pariskunnan lainaturvan hinta/kk on 0,052 %.

        200.000 euron lainasummassa tämä tarkoittanee 104 euron ylimääräistä maksua joka kuukausi, mistä summa alenee hieman joka kuukausi.

        50-vuotiaalla pariskunnalla määrä on 0,132 % lainasummasta eli silloin lähdetään 264 euron kuukausittaisesta maksusta.

        http://www.danskebank.fi/PDF/fi/Henkiloasiakkaat/Lainat/Ehdot/Hinnasto_Lainaturva_SU_1012_2012.pdf

    • 3kk

      Meille tyrkytettiin Sampo pankista 2v 8kk sitten historiallisesti alhaista kiinteää korkoa 3,2%/5v. Kuulosti kyllä houkuttelevalta, mutta toisaalta historiallisesti lyhyet korot ovat olleet selvästi pitkiä korkoja alhaisempia, niin en nähnyt syytä ottaa kantaa tämän hetken korkotasoon, vaan valitsimme historiallisesti parhaan viitekoron.

      Sain juuri laskettua että päätöksemme sitoa laina lyhyeeseen korkoon (3kk euribor) on säästänyt tässä 2v 8kk ajassa korkomenoissa 7200€. Jäljelläolevasta 2v 4kk ajasta tuotto varmaan vain kasvaa reippaasti.

      Aika kalliiksi siis tulee tuo korkosuojaus. Erityisesti tässä on vielä sellainen sivujuonne että mikäli korkotaso lähtee nousemaan, niin marginaalit luultavasti laskevat hieman, mutta korkonsa sitonut ei voi marginaaliaan kilpailuttaa ja maksaa turhasta.

      Summa summarum: Korkosuojaus on tyhmien hommaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Paskakaivo Kuhmo

      Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi
      Kuhmo
      66
      4127
    2. Uskotko yliluonnolliseen?

      Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D
      Ikävä
      82
      3731
    3. Miten sinut

      Voisi hurmata uudelleen?
      Ikävä
      42
      3225
    4. Mitä kuuluu?

      Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul
      Ikävä
      19
      2568
    5. Keilahalli

      Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!
      Ähtäri
      22
      2427
    6. Uskallatko katsoa pitkään silmiin

      kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa
      Ikävä
      52
      2226
    7. Heippa mies......

      Milloin rakastellaan vai odotetaanko vielä 10 vuotta?
      Ikävä
      48
      2065
    8. Huomenta rakas

      Olet varmasti jo työn touhussa. Ahkera alfamies kun olet. 😅❤️
      Ikävä
      47
      1788
    9. Elämäni rakkaus

      Olet aina ollut ja luultavasti niin pysyykin 😘
      Ikävä
      36
      1740
    10. Alkaa olemaan

      IRL tylsää, vinkki ehkä
      Ikävä
      30
      1576
    Aihe