Sanokaa ja sadatelkaa, nyt aion jättää palstan tunneiksi, ja siirryn oman harrastukseni pariin.
Metsään menen se on kirkkoni, olohuoneeni kunnes lumi valtaa alueet, marjat, sienet ja niitä nyt toivon saavani saaliiksi, jos vain sade ei yllätä.
Mikä on teidän "puhdistava" teko ja kokemus?
Olisi mukavaa tästäkin vaihtaa mielipiteitä.
Metsään menen se on kirkkoni, olohuoneeni kunnes lumi valtaa alueet, marjat, sienet ja niitä nyt toivon saavani saaliiksi, jos vain sade ei yllätä.
Mikä on teidän "puhdistava" teko ja kokemus?
Olisi mukavaa tästäkin vaihtaa mielipiteitä.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Ei löydy sadateltavaa, vaikka kuinka miettisi,...puhdistava suihku aamulla hoiti sen puolen. Piristävä pyrähdys kaupungilla, jauhelihapihvin paisto, suolakurkku porkkanat ja yks' peruna hoiti loput tarpeet:D
- - - -tanssivat saksanpolkkaa, ja minä tästä hyppään kelkasta lukemaan, toivoen ettei maalarit ravaa yhtenään, moi!
Kari Hotakaisen kirjoittama kirja "Ihmisen osa", oli joutanut jollakin jo kierrätykseen ja kelpasi minulle toiseenkertaan luettavaksi, on mejnaan sellaista tekstiä jossa on merkityksiä. Jos tässä alkaisi taasen lueskelemaan enä
mpi ja jättäis nää sosiaaliset mediat vähemmälle. Mutta kun siitäkään ei niin tiedä sanoa varmaksi kun voi olla koukku jo painunu niin syvälle. Onko se nyt niin paha jos niinkin on käynyt. Iloa niistä yhteyksistä saa ja harmissaan olen kun joku etääntyy eikä huomaa, että on kaveri.
Eikö tuo metsäkin meidän kaikkien kirkko liene. Siitä on niin paljon täällä jo kirjoitettukkin.
Ei mene metsään metsästä kirjoittaminen, on se niin rakas meille kaikille niinkuin luonnon lapsi sanoi., niin minullekin
*Kukkahame* kuvasti metsää kirkokseen, se on kaunis ilmaisu. Niinkuin Ramoona kerran epäili tunteiden sijaitsevan sydämessä, niin siellä sydänalassa juuri tuntuu hyvältä siellä metsän rauhassa liikkuessaan tai kaatuneen puun rungolla istuessa. Siellä tuntee pyhyyden kosketuksen pelkistettynä, ei siihen tarvita ihmiskäsin rakennettuja kirkkoja.
Tulee katseltua taivaalle puiden latvojen kohotessa ylös, suhisevan siinä hiljaa heiluessaan ja sinisen taivaan pilkotuksen siellä välissä, sielu kurkottaa alkulähdettään kohti.
Minäkin joka olen kova suremaan ja huolestumaan jos jotain lähipiirille on sattunut ikäänkuin voimaannut ja haihdutan huolet mielestäni siellä metsäkirkossa..
Metsä vaikuttaa niin kokonaisvaltaisesti kaikkien astiemme kautta. Metsän äänet vaihtelevat eri vuodenaikoina. Vaiennut on nyt mustarastaan huilu. Palokärjen vaikuttava äänet ja rummutus ovat niitä vaikuttavimpia vielä nytkin laululintusten lähdettyä.
Metsä antaa me saamme. Saamme marjoja ja sieniä kun on marja- ja sienivuosi. Kuntoakin saa kohennettua noilla metsälenkeillä.
Kyllä metsää sopii ylistää.
Täällähän me Tellervo ja muut Tapiontyttäret taas tapaamme , ja jjoutava varmaankin Tapionpoikia. Minä tulin jo aamupäivän metsäkävelyltäni ja jotain lehmistäkin raapustelin Katleijan vanaveteen. Kanttarelleja löytyi kastikkeeseen ja toinen erä pakkaseen, muutaman jäkälöityneen oksan otin syysasetelmia varten. Kerttu kävi uimassa metsäpurossa, siinä mutaisemmassa, vaikka hiekkapohjaisessakin olisi vähän vettä ollut. Puolukoita löytyi sen verran, että sai napsia suuhun. Aamustapäivin paistoi vielä aurinko lämpimästi ja piti pusakka sitoa vyötäisille, ensi viikolla kai viilenee. Ehkä ruska pääsee sitten vauhtiin ja niillä elämyksillä syksy etenee pikkupakkasiin ja huurteeseen.
Viikon-parin päästä voisi tehdä perinteisen ruskaretken Karjalohjalle Tammiston Tilan yli 90 vuotta vanhaan Arboretumiin, jossa on noin 250 erilaista puulajia. Tummavihreät jättituijat ja muut erikoiset havupuut antavat rauhallisen taustan ruskan väreissä hehkuville lehtipuille ja pensaille. Pensasmaiset mongolianvaahterat ovat yksi kiitollisimmista ruskan kannalta.
Harmistelin tuolla Suvelan suunnassa kun muistin siinä tienvierellä olleen useampiä Lohjankoivuja joiden lehdet ovat haarapykäläiset, oikein reilusti. Ne koivut oli samasta emopuusta periytyneet varmaankin kaikki.
Ja nyt kaikki kaadettu kerrostalon tieltä. Olikohan kukaan valittamassa asiasta?varmaankaan ei. Minulla on niitä lehtiä kuivattuna jäljellä kirjan välissä kun ne oli niin erikoisen näköisiä. Tuskin nykyihmiset edes huomaavat sellaisia erikoisuuksia. Ovat niin takaperoisia, sanoisko sokeita.
Pahalta kuulostaa. Eikö kasveja voi suojella siinä kuin lento-oraviakin?
Onko tätä koivua muualla?
Meidän pihassa maaseudulla kasvaa pahkaleppä.
Haluaisin tietää, onko se yleinen Suomessa?
Otimpa lainaksi kirjastosta kirjan "älä usko lääkäriin" tuntuu kuinka Arstila on
kijoittanut tommosta soopaa -utelias olen..
Arvelin viisastuvani saapa nähdä.
Terveiset metsän rauhasta, syksy on hiljentänyt luonnon ja hiljainen sade kruunasi reissua alusta loppuun, sade todella oli niin ohutta ettei edes tuulukangastakkia kastellut.
Kanttarellit ovat ilmestyneet muutaman sadepäivän ansiosta ja sain melkein kaksi 'hedelmäpussillista' tuota keltaista metsänkultaa saaliiksi.
Talven tarpeet kuitenkin, tuossa ne terassin pöydällä tintin tarkkailtavan on, päätä kallistellen siinä miettii 'kenelle mahtaa nuokin maistua'? ;-))
Puolukat maistui hyvältä muttei niitä siellä paljon ollut, silti riittävästi.
Kaikki möttiäiset ja menninkäiset lähettivät terveisensä meille kilteille kirjoittajille!
Harmillista nuo isojen puiden kaadot, yhtä hyvin voisivat siirtää ison arvopuun puupankkiin kaupungeilla niitä on, Espookin iso kaupunki ja vahingon sattuessa voisi sitten turvautua pankin puoleen.
Joku teki siitä arvokoivusta takkapuita niinhän siinä on käynyt, ei kai sentään Ämmässuolle?
Yritin hakea googlesta koivunlehtien kuvia, tuota ei mielestäni löytynyt.
Muistin väärin koivun nimen. Se olikin "Loimaan koivu" Ja se on Eteläsuomessa harvinaisena esiintyvä rauduskoivu, juuri erikoiset lehtien muodot siinä on tunnusmerkkinä. Poika sanoi minun olevan vihreä äijä kun kaikkia tuollaisia suren.
Nyt ihmettelen eikö kukaan toinen edes yhtään ollut kiinnostunut asiasta. Lehdissä kirjoitellaan paljon turhemmista asioista kuin tuo. Lopetan lehtien tilaamisen, lukemisen ja painettuun sanaan uskomisen tykkänään.
Kun pääsin sen verran kynnyksen yli, että uskalsi kävellä velipojan kanssa lähimetsiin, näki vielä aarniometsää. Sammalta kasvavia kaatuneita tukkirunkoja, jäkäläisiä kuusen turilaita tai aivan läpitunkematonta ahonäreikköä.
No ka; heti sodan jälkeen metsäteollisuus ei tarvinnut ostella syrjäisiltä seuduilta puuta. Sen verran hiljaista puun liikkuminen oli. Oli ahomaita, joissa odotti liikkujaa lahonneiden kelolepikkojen alue.
Me pojan pässit huvittelimme pökkimällä lahotorsoja nurin. Tosi typerää, koska niissä saattoi olla jonkun kolopesijälinnun pesä. Yli 65v. noista päivistä on kulunut. Meillekin oli Kukkahameen tavoin tietyt metsät lähes mystisiä tyyssijoja.
Mieltäni sykähdytti maininta Karjalohjasta, joka tunnetaan myös kauniina Karjalohjana.
Ei kai täällä vaan sotketa loimukoivua Loimaan koivuun. Loimukoivua on oööllut Karjalohjalla myytäväksi asti, samoin visakoivua, joka on vielä arvokkaampaa.
Molemmat edelliset ovat ymmärtääkseni rauduskoivuja ja lehtien muoto huomattavan sahalaitainen. Onhan olemassa myös pemeälehtinen ja lehdiltään tiheähampainen hieskoivu, jota voisi sanoa myös vastakoivuksi.
Ensimmäisen kerran kuulen että vastakoivu olisi hieskoivu, rauduskoivuhan on vasta- sekä vihtakoivu.
Katleija tuossa alempana laittoi hyvän linkin missä kerrotaan Loimaan koivusta. Juuri loimaalla olleesta yksilöstä on nuo koivut saaneet nimensä. Itse puuaineksesta ei nyt puhuta vaan lehtimuodosta ja ne on kuvattuna hyvin tuossa linkissä.
No olipas harmi, kuinka noin oikein pääsi käymään. En ole ikinä tuota lajia sattunut näkemään.
https://www.google.fi/search?hl=fi&site=imghp&tbm=isch&source=hp&biw=1255&bih=650&q=loimaankoivu&oq=Loimaan&gs_l=img.1.0.0l10.2150.3966.0.9281.7.7.0.0.0.0.227.1040.3j2j2.7.0....0...1ac.1.27.img..0.7.1040.K1T3rqotHGw
Voihan kaverimme jjoutuva, miten poikamaisesti uhoat:D Joskus
sitä itsekin harrastan harmitellessani. Tuo metsän hengen olen kokenut kaupugista muuttaessani maalle tosi voimakkaasti.
Kaikki henki elämää, alkaen pihapuista, niiden lehvistö ja tuhansien pikkulehtien tanssi tuulessa sai ihan aistimaan niiden olevan myös eläviä tällä pallollamme.
Itse metsä oli rauhoittava jo lapsuudessa tuttu, - tuoksuineen, huminoineen ja auringon pilkahdellessa Hämeen laajoilla tantereilla. Koskaan en ymmärtänyt pelätä, soita tosin varoin visusti, mutta rahkasammaleiset kalliot auringossa oli ihania levähdyspaikkoja, missä mielikuvitus loi enkeliystävänkin seurakseni.
Sipoonkin laajt metsäalueet tulivat aivan tutuiksi, niin paljon samoilin siellä marja ja sienireissuilla. Surullisena ollessani oli puut seuranani ja turvanakin, aina sieltä palasi rauha mukanaan, eikä mikään enää tuntunut ylipääsemättömältä.
Kuusiystäväni pellonlaidalla sai lumituiskussa toimia kuin kota, sen leveiden alaoksien läpi katselin pyryn piiskaamaa peltoaukeaa ennenkuin talsin kotiinpäin kasvot ja silmät lähes umpeen muuratut lumesta:D
Kataja tuo tuoksuva piikkiotus on mieluinen myös, hauska työstää,..sen kiemuraisista oksista saa kivoja ovenkahvoja, ja tuoksu säilyy kymmeniä vuosia katajaisissa tuopeissakin. Ihan a puuaines!
Lähimetsää leimaa Aurora Karamanzin puistomaisuus erikoisine puineen, samoin kaatuneet suuret puunrungot saavat maata mihin kaatuvat, pieneliöiden tähden. Luonnonsuojelualuehan se on tuo 32 hehtaarin puistometsä.
On siellä toki mäntyjä ja kuusia, mutta ei korvaa se minulle luonnon omaa valintaa, missä ikikuuset tummalla vihreydellään saa sankan metsän tuntumaan aidommalta, ihan jokaisena vuodenaikana!
Nyt onkin jo selvinnyt koivun salaisuus kyllä kannatti ottaa iltaunet ;-)).
Tuogta samaa Loimaan koivua on erään talon pihassa pari ja sen on kerrottu olevan
baltian koivua, sellaista en löytänyt googlesta, en kai kun sellaista olekaan.
Täältä saa moneen kysymykseen vastauksen joku aina tietää, ja kiitos että annatte hyvän kiertää!
Sipoon korvessa siellä missä kilpaillaan suunnistuskisoja olen muutaman kerran käynyt, on maastoltaan vaihtelevaa ja korkeuserojakin löytyy, Sipoo on hyvin kallioista mutta kaunista ja vaurasta viljelysaluetta.
Hjallis rakennutti mahtavan ahtaan ja ei mitenkään silmiä hivelevän asuntoalueen pienen niemen kärkeen, tämä paikka oli luonnonkaunis ja rauhallinen ennen noita 'vinokattoisia' rakennuksia.
Huomisiin, silmäluomissani tunnen maan vetovoiman...!