onko tuon piikikkään, vaiteliaan kuoresi alla herkkä mies. Haluan tietää syvimmät, salaisimmat haaveesikin.
Haluaisin tietää
nainen pohtii
8163
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
tiedät jos olet tervepäinen.
tietää tuntemattomasta vastaajasta mitään, oli pää millanen hyvänsä.
osuiko tällä kertaa oikeaan ?? mitäpä luulet ??
on 50% eli aika iso. jos ihminen on katsonut paljon pokea, silloin se on mahdollisesti turmellut mielensä niin, että ei todennäköisesti tunnista, toisen salaisimpia haaveita, saati toista täältä, kun ne eivät silloin voi kohdata, omien salaisten syvimpien haaveiden kanssa. tämähän ei nyt tarkoittanut sitä, että näin olisi kellään tapahtunut.
onko hän kiroileva siili?
Käytökselle voi olla eri syitä kuin myös toisella osapuolella.
Joskus oikein yritetään jotta toinen olisi piikikäs, mitä seki sitten kertoo.
Grrr...
http://cdn.morefm.co.nz/morefm/AM/2013/7/5/7909/biddy-hedgehog-16.jpg
siili :)