Ennustaja Katariina

Kira___

Lappilainen näkijä ja kaukoparantaja ennustaja.infosta.
Onko kokemuksia tästä ennustajasta? Sympaattiselta vaikutti,mutta osuiko teillä mitään oikein?

Kiitos vastauksista.

25

5570

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • soittanut

      Olen soittanut hänelle pari kertaa (ja todella monelle muulle). Saman tapaisesti kertoi molemmilla kerroilla. Ensimmäisen kerran ajat eivät ainakaan pitäneet paikkansa, toisella kertaa ei ajoista puhunutkaan mitään.
      Ihan lopullinen tulema antaa odotuttaa itseään, kysyin siis vain yhdestä asiasta. En vielä voi sanoa toteutuuko koskaan. Ei ollut minun mielestäni mulle niitä parhaita, mutta sehän ei tarkoita etteikö sinulle voisi olla.

      Tähän mennessä tapahtuneista asioista ajallisesti oikeampaan on osunut ennustukset.infon Elsi. Kuitenkin pitkälti yli puolet niistä, joille olen soittanut ovat kertoneet lopputuleman samoin. "Tilastonikkarina" toki olen laskenut. 60% ovat lopputuleman suhteen sitä mieltä, mitä toivoisin tapahtuvaksi. 29,3% ovat lopputuleman suhteen sitä mieltä, että niin ei tapahdu ja loput 9,7% eivät ole sanoneet asiaan juuta eikä jaata.

      Tulipa kirjoitettua vähän muutakin, kuin mitä kysyit...

      • Kira___

        Kiitos vastauksesta. Vaikka vasta vähän aikaan sitten soittelin Katariinalle,niin osa ennustuksista ehtinyt toteutua. Isommat tapahtumat pitäisi toteutua vuodenvaihteessa.

        Mukavaa syksyä sinulle.


    • asiakas79

      itse soitan aina ennustaja.infoon jos on jotain mielen päällä :) parhaiten ovat mulle nähneet,soile,katariina,kristiina ja rauha maria :) näille soitan sillon tällön jos on asiaa :) näkevät asiat saman suuntaisesti mutta ajat heittävät todella paljon...

      • ymmmmhh

        millon tää Rauha maria olis parhaiten paikalla? :) oon yrittäny muutaman viikon katella tuolta infosta mut ei näytä olevan ikinä paikalla, ainakaan mun aikaan :/


    • vuokko612

      Olen soitellut itse ennustaja.info Katariinalle jo neljävuotta sitten.Osa toteunut jo,mutta saa nähdä toteutuuko kaikki. Ajoista ei puhuttu mitään.Silloin oli ongelmia rakkausasioissa ja työasioissa.Nyt soitellut myöskin näkijä Jennylle,vähän erikoisempi oli kyllä,mutta mielenkiintoista ja samansuuntaista lupaili kuin Katariina.

      • Hölmöt.

        Kannattaa samalla kysyä oma kuolinpäivä sekä ketkä kaikki ystävät menehtyvät mihinkin kun kerran tulevaisuutta pitää yrittää nähdä etukäteen.


      • hoh hoijakkaa :-/
        Hölmöt. kirjoitti:

        Kannattaa samalla kysyä oma kuolinpäivä sekä ketkä kaikki ystävät menehtyvät mihinkin kun kerran tulevaisuutta pitää yrittää nähdä etukäteen.

        No ihan vakavasti; Näkijä ei saisi edes tuollaisia kertoa vaikka joku kysyisikin.

        Mutta se mikä minua on pitkään oudoksuttanut joissakin ihmisissä on tuo jatkuva tarve kysellä ennustajilta ?? Miksi?

        Kai niitä päätöksiä pitäisi aikuisen ihmisen itsekin pystyä tekemää ilman että haaskaa aikaansa ja rahojaan kaikenmaailman ennustajiin. Vai onko se nykyihmisten kirous ettei osata käyttää omia aivojaan ja intuitiotaan enää ollenkaan?

        Hetken hiljentyminen ja sen oman intuition kuuntelu antaa yleensä paremman ja varmemman lopputuloksen kun kaikenmaailman ennutelijoille soittelu.


      • Outoa toimintaa.
        hoh hoijakkaa :-/ kirjoitti:

        No ihan vakavasti; Näkijä ei saisi edes tuollaisia kertoa vaikka joku kysyisikin.

        Mutta se mikä minua on pitkään oudoksuttanut joissakin ihmisissä on tuo jatkuva tarve kysellä ennustajilta ?? Miksi?

        Kai niitä päätöksiä pitäisi aikuisen ihmisen itsekin pystyä tekemää ilman että haaskaa aikaansa ja rahojaan kaikenmaailman ennustajiin. Vai onko se nykyihmisten kirous ettei osata käyttää omia aivojaan ja intuitiotaan enää ollenkaan?

        Hetken hiljentyminen ja sen oman intuition kuuntelu antaa yleensä paremman ja varmemman lopputuloksen kun kaikenmaailman ennutelijoille soittelu.

        Niin, miksi tosiaan pitäisi edes yrittää tietää tulevaa ? onko oma psyyke siinä tilassa ettei pystytä tekemään mitään ratkaisuja ilman jotain ennustajaa ?


    • Anonyymi

      Itse pohdin soittaako Katariinalle ja onko hänen ennustukset menneet oikein?

    • Anonyymi

      Minulle Katariina näki lottovoiton, ei sanonut aikaa. Pari vuotta on mennyt ja ei ole tullut. Muutama muukin näkijä on saman nähnyt.

      • Anonyymi

        Muĺle kans on nähty jo noin 20v sitten. En oo ees lotonnut enää moneen vuoteen enkä edes halua vaan sen oikean..en saanut sitäkään:(


    • Anonyymi

      Minullekin Katariina näki rahavoiton. Ja ex-miehen piti palata mistä oli varma, no nyt onkin jo eri mies joka tulee. En enää soita vaan otan vastaan sen mitä tulee, ei kukaan tiedä tukevaa. Ei edes paljon kehuttu Naomi M. ole nähnyt itselleni mitään.

    • Anonyymi

      Tää lottovoitto taitaa olla ihan vakio kun ei muita keksi ja aika pitää saada kulumaan.;)

    • Anonyymi

      On kyllä tiennyt ihmeen hyvin asioita

    • Anonyymi

      Itselleni näki exän yhteydenoton ja yhteenpaluun. No ei ole ottanut yhteyttä sitten annoin vielä mahdollisuuden kyseiselle selvänäkijälle ja näki ihan eri miehen joka tulee elämään. Lupasi myös rahavoittoa. No mitään ei ole muutaman vuoden jälkeen toteutunut.

      • Anonyymi

        Kyllähän tuon nyt heti huomaa että on ihte laittanut koko ketjun alulle ja ihteään joka välissä mainostaa-


    • Anonyymi

      Höpö höpö muija. Mikään ei ole toteutunut, aikaa ennustuksesta jo yli 10v...

    • Anonyymi

      Mulle lupasi myös rahavoiton ja siinä kohtaa meni uskottavuus. En pelaa tms. Muutaman viikon päästä voitin arvonnassa 500 e.

      Ei ole mulle ollut tarkin ennustaja mutta rauhoittava on. Osa asioista on toteutunut, osan toteutumista toivon kovasti. Ei pitkitä puhelua - suuri plussa!

      • Anonyymi

        Siis voitit rahaa kuten hän sanoi, vaikket edes pelaa yleensä rahapelejä. Eikö tuo ole näkemistä jos mikä? :D


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis voitit rahaa kuten hän sanoi, vaikket edes pelaa yleensä rahapelejä. Eikö tuo ole näkemistä jos mikä? :D

        Joo. Ajattelin, että rahavoiton mun kohdalla on just tää peryshuijaus, kun minähän en lottoa jne. Jas sitten arvonnasta tuli 500 eli se osui.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo. Ajattelin, että rahavoiton mun kohdalla on just tää peryshuijaus, kun minähän en lottoa jne. Jas sitten arvonnasta tuli 500 eli se osui.

        En ollut edes täyttänyt itse mitään arvontalipukettta.


      • Anonyymi00023

        Samaa mieltä. Ei pitkitä. Kertoo nopeasti, lyhyesti ja rauhottaa mielen. Toisaalta ei saa keskusteluapua, mutta jos haluaa säästää rahaa niin ok. Miten onko miesasiat menny kuten ennustanut?


    • Anonyymi

      Ei niin sitten mikään oikein.

    • Anonyymi00024

      Minulle tiennyt hyvin kaikki ja lottovoittokin tuli mutta aikaa meni.

    • Anonyymi00025

      mistä ihmeen lottovoitosta toi jauhaa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      251
      2868
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      3
      1604
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      2
      1305
    4. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      101
      1174
    5. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      123
      1151
    6. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      1022
    7. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      1015
    8. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      67
      1014
    9. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      927
    10. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      134
      891
    Aihe