Kesällä rakastimme toisiamme. Olin ihan myyty. Kymmenen vuotta olin sinua odottanut, osin tiedostamattani, osin tietoisesti. Sitten tulit. Toit ilon, valon. Tarkoituksen. Teit minusta jälleen miehen.
Mitä tapahtui? Miksi katosit? 3 kuukautta päivittäistä yhteydenpitoa, rakastamista, molemminpuolista. Keskusteluja, yhdessäoloa... Kaikkea. Juuri kuten pitää. Sitten ei mitään. Ei yhtään mitään. Kolme viikkoa yhtä helvettiä itsensä ja ajatustensa kanssa. En nuku, en syö. Hajoan.
Olisit pysynyt poissa. Miksi piti antaa toivoa ja ottaa se pois? Olisit antanut minun olla yksinäinen ilman ikävää.
Mitä tapahtui? Miksi katosit? 3 kuukautta päivittäistä yhteydenpitoa, rakastamista, molemminpuolista. Keskusteluja, yhdessäoloa... Kaikkea. Juuri kuten pitää. Sitten ei mitään. Ei yhtään mitään. Kolme viikkoa yhtä helvettiä itsensä ja ajatustensa kanssa. En nuku, en syö. Hajoan.
Olisit pysynyt poissa. Miksi piti antaa toivoa ja ottaa se pois? Olisit antanut minun olla yksinäinen ilman ikävää.
Vastaukset 76
Vanhimmat
Rakastuit valitettavasti ihmiseen,jota ei edes ollut olemassa..törmäsit sitten todellisuuteen,joka rikkoi omat mielikuvasi ja odotuksesi.Ihmistä ei opi tuntemaan hetkessä,siksi monet asiat voivat yllättää..se,johon luulit ihastuneesi,olikin ihan jotain muuta kuin ajattelit.Jouduit pettymään omiin vääriin kuvitelmiisi...
Olet kai oikeassa. Olisit silti voinut valehdella. Kertoa että hän vain tarvitsee aikaa. Että hätäilen ja pitäisi odotella rauhassa. Totuus sattuu :(
Ymmärrän sua kyllä..toivoahan on aina,eihän sitä tiedä miten tossa teidänkin jutussa käy.Joskus asiat loksahtaa kohdalleen vasta myöhemmin..jos hän on sulle tarkoitettu niin sitten niin käy.Miksei saisi toivoa,jalat maassa kuitenkin..
takeita. Voisin sanoa "Minä tiedän senkin!"
Kuulostaa tutulta. Jkö?
Olen J. Epäilen vain ettet sinä ole se josta kirjoitan.
Eräälle: Olen J pahoillani. Ahdistuin. Tein todella rumasti.:( Pyydän anteeksi. Olen katunut sitä monesti. Mutta ehkä parempi näin.
Mielestäni tällaisella ei pitäisi leikkiä. Tiedän ettei hän, josta kirjoitan, käy täällä itse. Pyydänkin olemaan tekemättä pilaa. Tämä ei ehkä satunnaiselle lukijalle merkitse mitään, mutta minulle merkitsee.
...ja vielä. Tämä kirjoitteluni on oman pääni puhtaanapitoa. En tietenkään voi estää ketään kirjoittelemasta tänne mitä haluaa. Mutta tiedän myös sen, että hän, josta on kyse, kyllä sanoisi minulle ihan muuta kautta itse jos haluaisi pyytää anteeksi. En kyllä tiedä onko hänellä mitään syytä pyytää anteeksi. Käsittääkseni kyse on vain siitä ettei nyt jaksa mitään.
Sinäkö?
kö ?
No jos kymmenen vuotta niin vielä on aikaa
10 vuotta mutta vasta nyt rakkautta. Tai sitä kai se oli... Hetken. Minulla yhä. Hänellä ilmeisesti ei. En minä tiedä. Sehän se kamalinta on kun ei tiedä.
3 pitkää viikkoa takana. Toki jo saanut nukuttua muutaman yön. Mutta yhä vain pyörit mielessä, käytännöllisesti katsoen kaiken valveillaoloajan. Ja unissakin. Tulee mietittyä... Siihen on liikaa aikaa. Kamalan vaikeata saada ajatuksia pois sinusta ja siitä mitä tapahtui. Itsesyytöksiä. Itsesääliä. Jopa itseinhoa.
Tiedän että sinulla on vaikeata. Että et nyt vain voi olla kanssani. Yritän kovasti psyykata itseäni tarttumaan tuohon ajatukseen ja siihen, että elämäsi joskus helpottuisi. Sekä sinun vuoksesi, että oman itseni. Ehkä elättelen liian suuria toivieita, mutta en voi muutakaan. Jos olisin ihan varma, ettemme enää koskaan näkisi, voisin romahtaa vielä pahemmin. Nyt on vielä pieni toivo olemassa... Takerrun siihen kuin hukkuva pelastusrenkaaseen.
Odotan sinua.
Kyllä ne asiat järjestyy iltapäivä ja yö on pitkä,saat nettiseuraa yllin kyllin.
En tiedä mitä tuo tarkoitti tai kenelle se oli osoitettu... Mutta sama se. En minä mitään nettiseuraa halua tai hae. En väitä että netistä seuraa hakevat ihmiset olisivat jotenkin huonompia kuin muut, mutta en kyllä ymmärrä miten koko asia tähän liittyy. Haluan vain yhtä ihmistä. Hän ei löydy netistä.
älä lässytä paskaa. hommaa uus nainen. tollasta ruikuttajaa harva jaksaa
En minä tule koskaan löytämään samanlaista. Ei samanlaisia ole. Tiedän että näin sanotaan aina tällaisessa tilanteessa, mutta kun todellakin tiedän mitä olen menettänyt. Tai menettämässä... Sitä on valtavan vaikeata hyväksyä. Kiitos kuitenkin kommentistasi. En lopeta ruikuttamista.
Voin olla väärässä, mutta kuvittelen joskus että yksi syy siihen miksi taisin olla sinulle liian raskasta seuraa on tämä ylitunteellisuuteni. Ja se nimenomaan väärissä asioissa vääriin aikoihin. Sinä taisit haluta jotain, joka saisi ajatuksesi pois ongelmistasi. Hauskanpitoa. Hyviä keskusteluja. Ehkä seksiäkin, vaikka en usko että se oli päällimmäisenä mielessäsi. Pelkästään seksiin sinä saisit kasapäin sen paremminkin taitavia miehiä jos vain haluaisit. Ei todellakaan jää haluttavuudesta tai muista "muotoseikoista" kiinni. Halusit suhteen johon voi tulla ja josta voi lähteä aina kun siltä tuntuu, ilman sataprosenttisia sitoutumisia ja lupailuja suuntaan jos toiseen. Eikö se toisaalta ihme ole, tilanteesi tietäen.
Minä taisin vain tuoda yhden ongelman lisää murehdittavaksesi. Epämiehen, joka tekee kotityöt, on kiltti.. Mutta tylsä. Harmaa. Urautunut, jumissa omassa liian pienessä maailmassaan. Hyvää seuraa ehkä silloin kun jutellaan kerran vuodessa. Kuten olikin ennen.
Sinä tätä tahdoit. En vastustellut, mutta sinä minut tulit hakemaan. Sait rakastumaan korviani myöten. Olin jo tottunut yksinäisyyteen ja tavallisuuteeni, sinä sait minut tuntemaan itseni mieheksi ensi kertaa vuosiin. Ja vain olemalla oma hurmaava itsesi. Voi luoja että tämä tekee kipeätä.
Voi luoja, miten hyvin osaat kirjoitaa!!
Niin hänkin sanoi... Että osaan rakastaa vain tekstissä :(
Rakas J kaipaan sinua!
Siellä sinä olet... Vihreä pieni pallukka facebookissa. Tuijotan sitä. Aajtteletkohan minua. Kaipaatko ollenkaan.
Kunpa voisin unohtaa sinut edes yhdeksi illaksi :(
Olen kirjoitellut sinulle. Yrittänyt esittää asiani mahdollisimman huomaavaisesti ja kohteliaasti, mutta niin että varmasti käy selväksi mitä ajattelen sinusta. Tiedän että olet lukenut ainakin osan lähettämistäni viesteistä. Et sanallakaan kommentoi. Et sano juuta etkä jaata. Sinulla varmasti on syysi siihen, mutta minua se hajottaa. Tulee kierre. Kirjoitan vain lisää ja lisää, odotan että vastaisit ja kun et vastaa, kirjoitan taas.
Yritän nyt lopettaa sen. Teen vain itselleni vahinkoa. En minä tiennyt että rakkaus on näin vaikeata silloin kun rakastaa yksin ja rakastaa liikaa. Eikä saa rakkautta.
Ehkä hänelläkin on jaksamisen kanssa ongelmia. Lukee viestisi ja ajattelee sanojasi, mutta ihmisillä on niin monennäköistä tilannetta, jota ulkopuoliset eivät tiedä. Uupuminen aiheuttaa erilaisia oireita: sinä kirjoitat suruja ulos, kun taas joku toinen käpertyy itseensä ja sulkeutuu.
Olet ihan oikeassa. Ja minä tiedän että hänellä on ongelmia. Siksi hän ei minua nyt jaksakaan. Yritän kyllä ajatella että joskus vielä jaksaa. Se vain on niin kamalan vaikeata. Haluan häntä niin etten aina pysty ajattelemaan järkevästi. Yritän kirjoitella tänne jotain... Se auttaa hetkeksi. On vain niin ikävä.
Olen varma, että hän ei seksin perässä juossut. Kukaan, ei kukaan, näe niin paljon vaivaa seksin vuoksi. Ehkä jotkut sanat saattoivat iskeä häntä vyön alle ja saada hänet lähtemään pois. Kuka tietää.. Maailmassa on paljon pahaa ja jossakin valossa jotkut puoli huolimattomat heitot voivat jäädä toiselle mieleen ja niistä haluaa etäisyyttä, jotta hahmottaa kokonaisuuksia paremmin. Voimia sinulle ap. Kuulostaa, että sinulla on liikaa aikaa ajatella. Itse puhuisin samassa tilanteessa asiat halki kasvotusten vaikka varmaan hirvittäisi, mutta pääsisi ainakin eteenpäin jos ei muuta.
Minulla ei ole muuta kuin aikaa ajatella. Sitä on ihan liikaa. Kyllä minä tiedän että ylireagoin. Sille vain ei voi mitään. Luulen myös tietäväni miksi tämä meni kuten meni. Eikä minulla ole keinoja muuttaa tilannetta. Ja puhuisin heti jos voisin. Se vain ei tällä hetkellä ole mahdollista jo siksi että todennäköisesti alkaisin itkeä heti kun näkisin hänet. Eikä puhuminen taitaisi mitään muuttaa... Tätä samaahan minä puhuisin, eikä hän sitä halua kuulla. Ei kai tähän auta kuin aika.
Kiitos kuitenkin sanoistasi.
Unettomuutta, ahdistuneisuutta, toivottomuutta täälläkin. Pakko jaksaa ja yrittää pysytellä koossa. Itsestäni niinkään väliä mutta niistä, jotka sortuvat mukanani, jos minä en kestä. En kaivannut mitään tällaista elämääni, se vain tuli enkä osannut taistella riittävästi vastaan. Yritin kyllä, mutta en pystynyt, kun heikoilla olin jo valmiiksi. Tiedän jotenkin, mistä kirjoitat. Voimia.
Kiitos sinulle, kuka oletkin. Olisi mukava sanoa että sanasi auttavat, mutta eihän tämä niin mene. Olen liian syvällä tässä. Yksinäisyys tekee kaikesta niin pirun vaikeata. Ruoka ei maistu. Ei pysty lukemaan. Olen yrittänyt käveleskellä ulkona. Viime yönäkin. On vaikeata keskittyä mihinkään.
Lapseni ovat jo aikuisia, elävät omaa elämäänsä. Nuorinkin. Olen toistaiseksi onnistunut pitämään itseni koossa heidän nähtensä, mutta se on onnistunut vain siksi että olen tietoisesti pyrkinyt olemaan näkemättä heitä näiden kolmen viikon aikana kovin paljoa. Kyllä he ovat huomanneet ettei kaikki ole kunnossa, mutta olen koettanut sanoa etteivät huolehtisi. Olivat niin onnellisia siitä että isänsä löysi jonkun ja vuosikausien yksinistuskelu päättyi. Ihastuivat häneen täysin.
Joskus tekisi mieli huutaa tämä olo ulos.
Kuulostat niin tutulta. Melkein kuin hän. Muistan hänen sanoneen samoja asioita, melkeinpä samoilla sanoilla. Älä sano jos olet hän.
Minä tiedän että hänellä on vaikeata. Paljon vaikeampaa kuin minulla. Tiedän ettei hän tahdo minulle pahaa. Tiedän että ei muistele pahalla. Hetken luulin, että voisin jotenkin auttaa. Mutta olen liian pieni niin isojen asioiden edessä. Osasin vain nauttia olostani. Olin itsekäs. Kaduttaa niin valtavasti. Otin hänet liian vakavasti omalta kannaltani, mutta en tarpeeksi vakavasti hänen kannaltaan. Olisi pitänyt antaa enemmän tilaa silloin kun hän tilaa tarvitsi. Olisi pitänyt ottaa se tila silloin kun hän sitä tarjosi. Olen niin pahoillani molempien puolesta etten osannut.
Tsemppiä ja lämpimiä ajatuksia täältä 1965....
Kiitos.
Sen jälkeen kun sanoit haluavasi ajatella asioita, sinusta on saanut irti van kourallisen muutaman sanan lauseita. Toki niiden joukossa hyvääkin asiaa, mutta minä niin kovasti tahtoisin kuulla mikä lopulta meidän väliimme tuli. Jotain olet siitä jo kertonut, mutta hyvin lyhyesti. Ehkä minun ei mielestäsi tarvitse kuulla enempää. Ehkä sen pitäisi riittää että lyhyesti ilmoitit asioiden nyt olevan näin. Ehkä olet sitä mieltä että asia on selvä ja sitä ei voi eikä tarvitse jauhaa enempää. Ehkä olet minua viisaampi. Tiedän ettet ole kylmä ihminen. En usko että tämä sinullekaan oli helppo asia. Ehkä helpompi kuin minulle... Mutta kaipa tuo on vain minun ongelmani, josta et halua itsellesi ongelmaa. Ymmärrän sen, mutta ymmärtäminen ei helpota minun oloani. Haluaisin että minuakin ymmärrettäisiin.
Juuri noin.. sama täällä suhteessa mieheen.. just oikeat sanat :)
Kunpa saisi päänsä kytkettyä pois. Ajatus kiertää kehää, en saa katkaistua sitä. Töihin keskittyminen vaikeata. Mihin tahansa muuhun, paitsi sinun ajattelemiseen keskittyminen vaikeata. Vatsaan koskee. Olen hermostunut, kireä. Kärsimätön.
Ei tämä rakkaudelta tunnu, vaikka siitä johtuukin.
Haluaisin tietää mitä sinulle kuuluu, siis oikeasti, eikä vain "kaikki on hyvin". Haluan tietää miten päiväsi meni. Mitä töissä tapahtui. Millaista musiikkia olet kuunnellut. Haluan kuulla mielipiteitäsi päivän uutisista, niistä jotka sinua kiinnostavat. Haluan keskustella niistä kanssasi. Haluan pitää sinusta kiinni kun nukahdat. Haluan halata sinua kun heräät. Haluan tehdä sinulle aamiaista, syödä sen kanssasi. Katsella kun istut vastapäätä. Haluan kuulla sinun puhuvan. Haluan kuulla sinun nauravan. Haluan kuulla sinun itkevän. Haluan viedä sinut syömään ulos. Haluan että viet minut ulos syömään. Haluan juoda kanssasi viiniä. Haluan odottaa sinua, kun käyt ystäviesi kanssa ulkona. Haluan kantaa ostoksesi. Haluan kävellä kanssasi rantakivikossa. Haluan olla se, joka ottaa vastaan pahan tuulesi, johtui se mistä tahansa. Haluan olla se joka saa huomionosoituksesi, kun sellaisen haluat antaa. Haluan että saat olla yksin kun sitä tarvitset. Haluan että olen sinulle tärkeä. Sinä olet jo minulle tärkeä.
Haluan sinut!!
Ja haluan myös oppia näyttämään, että olet nainen jota rakastan. Juuri sen asian, joka jäi näyttämättä niinä suhteemme muutamana viimeisenä viikkona. Senkin uhalla että en sitä osaisi näyttää kuten toivot. Mutta minä oppisin jos vain antaisit mahdollisuuden. Joskus.
Tiedän että taidan pyytää mahdottomia. Sellaisia mihin sinulla ei nyt ole aikaa, halua tai mahdollisuuksia. Mutta haluaisin pyytää että jos vielä joskus tulee tilanne, että voisit harkita... Minä olisin valmis ihan mihin tahansa. Vaikka vain siihen että puhuisit minulle, ilman että mitään muuta tapahtuisi. En tiedä miksi, mutta se olisi minulle valtavan tärkeätä. Saan niin paljon irti muutamastakin sanastasi. Kukaan muu ei ole koskaan saanut minua tuntemaan mitään tällaista.
Tekisin mitä tahansa jos saisin pienenkin merkin. Minusta ei ole tunkemaan luoksesi väkisin. Minusta ei ole vainoamaan sinua tai ketään muutakaan. Tunnen huonoa omatuntoa jo niistä muutamasta sähköpostista jotka olen sinulle viime viikkoina lähettänyt, ehkä osaltaan sen vuoksi että et ole niihin mitenkään vastannut. Tämä hiljaisuus on pahinta, kun tietää ettei se johdu vihasta, tai mistään vastaavasta. Et inhoa minua. tiedän sen. Tiedän ettet jaksa tällaista dramaatiikkaa, suuria tunteita vailla kunnon tekoja. Rakkautta ruudulla.
Minä lupaan osoittaa osaavani rakastaa muutenkin.
Tässä alkaa olla kaikki mitä haluan tai voin sanoa. Voin ehkä vielä kirjoitella tänne jotain, mutta se alkaa mennä vanhan toistamiseksi. Ethän sinä näitä koskaan tule kai näkemään... Mutta itseäni vartenhan minä kirjoitankin. Nämä ovat sellaisia... Mitä lie. Ajatuksia joita tulee ajateltua kun ajattelen sinua.
Rakastan sinua!
Voi sinua rakastunut mies. Toivon sinulle kaikkea hyvää. Sitä samaa, mitä joskus toivoin itselleni :)
Ikävä on valtava.
Kiitos sinullekin, Päivi. Jotenkin helpottaa, kun huomaa että joku on lukenut näitä juttujani. Joskus pienikin asia voi tuntua isolta. Sinullekin kaikkea hyvää ja toivon kovasti että asiat selviävät parhain päin. Koitetaan jaksaa.
Ajatuksenjuoksuasi lukiessa tuli mieleen haluatko todella tunteidesi kohteen kanssa puhua? Vai sanotko vain vakuutellaksesi itseäsi niin? Voihan tuo olla että omat tekosi tai puheesi ovat olleet ristiriitaisia ja toinen haluaisi puhua, mutta tulkitsee sinun asenteesta ettei puhuttavaa ole. Rehellisyys kannattaa.
En epäile etteikö ajatuksenjuoksuni olisi sekavaa ja etteikö se vaikuttaisi välillä jopa jotenkin omituiselta. Ja minä tiedän, että tekoni aiemmin eivät vastanneet puheitani. Juuri se minua eniten kaduttaakin. Sehän on ehkä suurin syy siihen miksi emme enää seurustele. Kyllä minä haluaisin hänen kanssaan puhua. Pelkään vain että se on myöhäistä.
Ja kyllä minä varmasti yritän itsellenikin vakuutella jotain. Ehkä se on itselleen valehtelemista. Sitä ettei kykene tunnustamaan tosiasioita.
Tuskin hän sinua omituisena pitää. Herkkänä miehenä, millaisen käsityksen tekstistä saa. Sinuna pyytäisin anteeksi. Omien virheiden myöntäminen itse kullekin on se pelottavin asia, tuntee itsensä jotenki alastomaksi kun joutuu kohtaamaan itsensä. Mutta sen jälkeen myös toisen on helppo tulla vastaan. Hyväksyy toisen sellaisena kuin on hetkessä. Harvassa on ihminen jolla on sydäntä käännyttää rehellisesti tunteistaan puhuvaa ihmistä pois. Mitä nyt olen ymmärtänyt. Varmaksi en voi mennä sanomaan tietenkään mutta usein menee noin.
Olen jo pyytänyt anteeksi. Useammankin kerran. Hän pyysi lopettamaan anteeksipyytelemisen. Tässä taitaakin olla pikemminkin kyse minun itsevarmuudestani, tai sen puutteesta. Pyytelin anteeksi vaikkei (hänen mielestään) ollut anteeksipyydeltävää. Taisin tehdä itsestäni hänen silmissään liiankin nöyrän ja matelevan. Olisi ehkä pitänyt löytyä enemmän äijää.
Tässä on nyt tullut monenlaista syytä sille miksi juttu ei toiminut. Osa voi olla kuviteltuja, osa todellisia, voi olla etten kaikkea edes tiedä. Ainoa mikä on varmaa, on se että minä haluaisin jatkaa, hän ei. Ystävyyttä kyllä yritetään ylläpitää. Minun vain taitaa saada jotenkin hillittyä tätä tunnepuolta. Vaikea vain uskoa että kukaan voi olla "vain" ystävä sellaisen kanssa joka haluaisi paljon enemmän.
Tai paljon ja paljon. En minä tiedä onko se paljon, jos riittää jo se että saa joskus jutella edes puhelimessa. Jos jo sillä saa olon hyväksi. Sanoinkin kerran hänelle, että minä haluan paljon ja tyydyn vähäänkin. Mutta älä katoa kokonaan.
Ehkä tässä koko asiassa ja suhtautumisessani siihen on pahinta se, että jäin niin äkillisesti vaille minkäänlaista huomiota. Oli niin uutta ja hienoa tuntea olevansa tärkeä tuollaiselle naiselle. Pienetkin huomionosoituksesi tuntuivat hyvältä. Tekstiviestikin sai hymyn kasvoille. Taisin paistatella saamani huomion loisteessa niin että unohdin jakaa samaa sinulle niin paljon kuin olisit toivonut.
Nyt tätä hiljaisuutta on jatkunut pian kuukauden verran. Joskus käy mielessä että ehkä olisi ollut parempi kun oltaisiin pysytty etäisinä, mutta hyvinä ystävinä. Samaahan sinäkin sanoit silloin viimeisenä iltana. En sitä silloin voinut ottaa tosissani. Olin naiivi ja kuvittelin että asia korjaantuu kunhan saat olla hetken rauhassa. Korjaantuu sellaiseksi kuin minä halusin. En ajatellut sitä mitä sinä tunsit.
Vitutttaa.
Samaistun tilanteeseesi suht hyvin.. ymmärtän, mitä käyt läpi..
Onhan se varmasti aikamoinen tunnekuohu kun ensin saa jotain mitä on kauan kaivannut ja odottanut,sitten joutuukin siitä luopumaan..menetystä on vaikea kestää ja sisäistää lopullisuudessaan.Vahvasti tunteella asioihin heittäytyvää rakkauden päättyminen voi järkyttää syvästikin..varsinkin jos itse on vielä siinä tunteessa sisällä ja kiinni,se tekee elämän jatkamisesta yksin todella vaikeaa.Vielä hetki sitten elit ihanassa rakkaudessa,toinen oli lähelläsi ja elämässäsi..ajattelit ja toivoit sen kestävän.Luotit molmminpuoliseen tunteeseen,olithan itsekin koko sydämelläsi suhteessa mukana..siksi pettymys on suuri,musertava.On vaikea päästää irti ja mennä eteenpäin..ahdistaa ja tuntuu että ilo elämästä on kadonnut.Hän oli elämäsi rakkaus...
Noin minäkin ajattelen. Tai ajattelin... Nyt olen alkanut hiukan miettiä, miksi minä otan tämän niin raskaasti. Siksikö, koska kaipaan sitä tunnetta, joka tuli kun tuollainen nainen kiinnostui minusta. Onko tämä jonkinlainen egonkutittelujuttu... Murehdinko enemmän tätä pettymystä vai itse suhteen päättymistä. Itseäni enemmän kuin toista. En oikein pidä siitä mitä tunnistan itsessäni.
Toki rakastan häntä, se on selvää, mutta tässä taitaa olla myös pienen itseanalyysin paikka.
Voit olla siitä ainakin iloinen,että löytyy kapasiteettia asioiden miettimiseen muustakin näkövinkkelistä..itsensä ja omien ajatustensa&motiiviensa kyseenalaistaminen tekee aina hyvää :) Rakastinko häntä vai oliko kysymys sittenkin omasta tarpeesta olla rakastettu ja tarpeellinen jollekin..?
Rakastetuksi tulemisen tarve on ihmisen perustarve, siinä ei ole mitään pahas eikä väärää..
itsetutkiskelu on aina hyvästä :)
Eivätkö nuo kulje käsi kädessä? Eikö jokaisella ole tarve olla rakastettu ja saada rakastaa...? Luulisin ainakin. Kyllä minä ihan aidosti häntä rakastan. Tietenkin tämä on vain minun oma mielipiteeni, mutta en minä osaa muutenkaan selittää tätä tunnetta. Se, miten ilmaisin hänelle rakkattani onkin sitten eri asia. Siinä tein kyllä virheitä. Mutta niillekin oli syynsä, jotka me molemmat ainakin osin tiedämme. Olivat ne syyt hyviä tai huonoja.
Äh. Menee ympäripyöreäksi sanoilla kikkailuksi. Mutta kyllä minun on varmasti syytä miettiä itseäni. Itseensä tässä eniten on pettynyt.
On.
tiiätkö oot miespuolinen Päivi :) Tunnistan sinussa itseäni.. tunteiden ja tms. Analysointia ja pohtimista.. olet kirjoittanut kuin minä oon miettinyt ja osin jänelle kirjoitellut..
Minulla on melko vahva tunne että olet lukenut tätä viestiketjua. Ehkä jopa kommentoinutkin kerran.
Tiedät mitä tarkoitan tällä kaikella. Vaikka mitä tapahtuisi tai olisi tapahtumatta meidän välillämme, toivon että muistat aina sen, mitä jo kesällä sanoin. Sinä olet jalokivi.
älä lässytä. en oole lukenu enkä oo kommentoinu. oot pelle.
Hyvää viikonloppua sinullekin.
Vähän että miten se tosimies mitataan..
Kaikki on selvää ja toisaalta ei alkuunkaan..epätietoisuus ja hiljaisuus on piinaavinta :)
Sen kai voi mitata monellakin tavalla. Tällä hetkellä minulle juuri muulla ei ole väliä kuin yhden tietyn ihmisen mielipiteellä. Jos se olisi jokin muu mikä se nyt on, en kirjoittelisi täällä.
kyllä se jonkinmoinen mitta on se kyynelten määrä.. miehen tai naisen.
Siinä tapauksessa olen ollut tosimies ainakin kuukauden.
:) mikäli näin on. Hyvä alku :D
pelkästään ihmisyyttä jo se tunteiden näyttäminen :)
Olen kai minä niitä aiemminkin näyttänyt. Vähemmän kyllä viime vuosina, ennen tätä tapausta. Siihenkin on syynsä. Kai piti yrittää esittää äijää ja äijäthän ei itke.
Ei, äijät ei itke. Tai salassa, eivätkä tunnusta sitä edes itselleen, vaikka poskensa kyynelistä kastuisivat :)
Ihminen on niin paljas ja alaston näyttäessään tunteensa, ja jos ne tyrmätään tai niitä pilkataan.. niin se suru on pohjaton. Pohjaton myös se kaipuu, vaikka tunteita ei olisikaan tyrmätty..on kai sitä itekin monenmoiseen syyllistynyt.
Kukapa sitä täydellinen olisi. Tunteita ei ole (nyt) tyrmätty, mutta ei niille saa vastakaikuakaan. Tässä on päällä sellainen itseään ruokkiva kaipuun kierre. Joku voisi kai sanoa itsesääliksikin ja on kai se ainakin osittain sitäkin. Yhtäkkinen putoaminen muut ihmiset-luokkaan pala taivasta-luokasta käy kipeätä sekin. Jokainen kai jonkinlaista hyväksyntää haluaa. Plusmiinusnolla tuntuu helevetin pahalta. Ehkä olen itsekäs.
tiedän tunteen. Mitäpä minäkään muuten täällä.. minäkin oon miettinyt tuota sääli/itsesääli/säälittävyyttä.. ei rakkaus ole säälittävää, eikä kaipuu.. säälittävää on se, ettei se saa elää. se on sääli, harmi, tuhlausta.
se pahaolo on hirveää..
On. Nyt on perjantai. Viikonloppu alkamassa. Tiedän jo nyt että tulen koko viikonlopun ajattelemaan tätä. Mietin mitä hän tekee. Ja kenen kanssa. Mustasukkaisuuskin nostaa välillä päätään. Aiheeton, mutta ei sillekään oikein mitään voi. Asiahan ei enää minulle mitenkään kuulu, mutta päätä ei vain saa kytkettyä pois. En ole mustasukkaista tyyppiä, mutta nyt oikeastaan ensi kertaa eläissäni tunnen sitäkin.
Enkä osaa juopotellakaan. Millä ihmeellä minä saan pääni kytkettyä pois päältä?
Sen minäkin tahtoisin tietää. Tosini mulla alkas jo pää olla selkeä mutta sydän ajattelee omiaan :)
se on vain kestettävä.. antaa välillä katkerana antautua itsesääliin ja tasaantua taas.. vaan rakastamaan.
Muistan kuinka nuorena osasi vielä ajatella, kuinka jokin päällä ollut ikävä asia tuntuu helpottavan, kun miettii että se on ohi silloin ja silloin. Nyt ei oikein onnistu. Totta kai tämä joskus ohikin menee, mutta pelottaa jos tästä jää jälki.
Vain neljä viikkoa sitten kaikki oli toisin. Masentava ajatus.
http://www.youtube.com/watch?v=tXL1PLFxkPU
Ikävä kyllä työpaikan netti ei salli videoita... Jatkan siis vinkumista.
Sekään ei helpota oloani, että tiedän hänellä olevan paljon isompia ongelmia kuin minulla ikäväni kanssa. Tämä on melko pientä verrattuna siihen mitä hänen elämässään on ollut jo vuosia ja on yhä. Ei tällainen raskassoutuinen tosikko sovi niihin kuvioihin, vaikka rakkautta riittäisikin. Siksi kai tätä ei olisi koskaan, tai ainakaan nyt, pitänyt yrittääkään. Molemmille tuli takkiin. Minä vain olen huonompi käsittelemään asiaa.
Kunpa joskus paistaisi vielä aurinko molemmille. Varsinkin hänelle. Kuuluin minä kuvioon tai en.
Jos olet yli 40 v, niin vähälläpä olet nuorena päässyt, jos vasta nyt noin kirpasee.
Tai, suhteellistahan se on - mistäs sitä toisen masennuksen ja vinkumisen kipukynnykset tietää.
Ehkä olen. En nyt tässä ala leventelemään mahdollisilla aikaisemmilla ongelmillani parisuhdemielessä, mutta todetaan nyt se että on niitä ollut ennenkin. Toisenlaisia vain. Eivätkä ole tuntuneet yhtä pahalta kuin nyt. En osaa verrata muiden tuntemuksiin.
Olen pahoillani jos kuulostan tylyltä. Huono päivä.
homo.