Iloa ja valoa

Lapsenlapset ovat ihana ja iloinen asia, mutta miten kohdata vanhoja tuttuja, joiden pitäisi myös olla isovanhempia, mutteivät ole.

Toisen lapset ovat kaikki lapsettomia ja toisen lapset tappoivat itsensä nuorina! Silloin aikoinaan keskustelimme useinkin ajasta, kun olisimme itse isovanhempia ja millaisia olisimme. Oli tarkoitus tavata aina jossain elämänvaiheessa ja viettää mukavia yhdessäolon hetkiä.

Nyt näemme vain ohimennen kadulla ja keskustelemme säästä, sairauksista ym. yleisestä. En voi heille hehkuttaa uudestakaan vauvasta, joka juuri syntyi. Eivät edes tiedä lastenlapsieni olemassa olosta, kun emme ole siitä koskaan keskustelleet.

On vaan niin surullista, miten se elämä menee, eivätkä toiveet toteudu ja elämä vaan jatkuu niine hyvineen! On vaan niin väärin, miten kaikki elämässä voi mennä, eivätkä toiveet toteudu!
9213
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Miksi et voi kertoa lastenlapsistasi?

Äänestä

Onneksi on paljon asioista mistä voi puhua ystävättärien kanssa. Miksi hehkuttaisit uusilla syntymisillä? Kai sinulla on muutakin elämää. Etkö voisi puhua paiväkotaisista tapahtumista, joita on uutisissa tai lehdissä? Entä harrastuksista. Vai oletko itse kovin suppea ihminen, jolla on vain lapsenlaspet? Kerro lapsenlapsistasi vain, jos kysyvät. Se on hienotunteisuutta. Voihan olla että ystävättäresi ovat päässeet surustaan yli. Heitä ei kertakaikkiaan kiinnosta kenenkään lapset ja siihen heillä on oikeus.
Sisareni on lapseton, ei häntä kiinnosta muiden kuin meidän sisarusten laspet ja lapsenlapset. Heille kyllä on tosi kiva täti ja isotäti. Mutta hänellekin kerron vain sen mitä kysyy. Muuten keskustelen asioista, joista tiedän hänen olevan kiinnostunut. Minulla on myös naimaton, lapseton ystävätär. Hän avoimesti kertoo, että hän pelkää vanhuutta ja yksinäisyyttä. Mutta hänellä on moni asia paljon paremmin kuin minulla. Hän kertoo minulle lukuisista miesystävistään, joiden kansa on monipuolinen ja viehkeä meno. En surkuttele enkä kadehdi häntä yhtään.

Äänestä
  • että haluaa hehkuttaa niinkin hienoa asiaa kuin lapsen syntymä ettei muuta elämää olisi.Miksi aina juuri lapset ovat se aihe mikä pitää hienotunteisena unohtaa? Miksi ei saisi puhua (vaikka miten muuta elämää olisi) itselleen tärkeistä asioista muille?

    Äänestä

Tunnemme toisemme nimenomaan lasten kautta, jotka kasvoivat yhdessä toiselle kymmenelle ja on surullista nähdä ja tietää, mitä aikoinaan suunnittelimme ja kuinka elämä ei niin kuitenkaan suju.

Tiedän, että surevat tilannetta lopun ikänsä, eivätkä kohtaloa koskaan hyväksy. Totta kai keskustelemme erilaisista asioista ja tapahtumista ja on erilaisia asioita, joihin voi hyvinkin intohimoisesti suhtautua. Esimerkiksi uuden lapsenlapsen syntymään! Mutta siitä ei tietenkään puhuta, kuten ei mistään lapsiin liittyvästä, ei kenkään. Olemme jokainen hienotunteinen toisiimme nähden, emmekä käsittele kipeitä lapsiin liittyviä asioita.

Tämä nyt vaan liittyy näihin isovanhempien juttuihin, joihin on tällänenkin näkökulma!

Äänestä

Eivät lapsenlapset ole kaikkien ihmisten keskipiste ja yleisin puheenaihe.

Kyllä ihmisten tulee tavata toisiaan ja vuosikymmenten takaisia ystäviä muissakin merkeissä.
Olettehan te ennenkin löytäneet yhteisiä harrastuksia ja tavanneet toisenne iloisissa merkeissä. Mikä nyt estää?
Jos tietää, että toiselle lapsenlapsista puhuminen on veitsen kääntäömistäö haavassa, niin onhan maailma täynnä muutakin!
Tylyä hyljätä ystävät siksi, että he ovat menettäneet kuolemalle omat lapsensa.

Koskapa nuorten toiveet ja suunnitelmat toteutuisivat! Aina elämä yllättää.

Äänestä

Niinkuin kirjoitin olimme tekemisissä nimenomaan lasten kautta ja puhuimme aina tavatessa lasten asioista, koska lapsemme kasvoivat enemmän ja vähemmän yhdessä pitkälle toista kymmentä.

Suunnittelimme tekemiset lasten kautta ja nyt on niin surullista kohdata, kun asiat muuttuivatkin niin surullisiksi. Jokaisella meistä on omat menemiset ja harrastukset, mutta meidän yhteiset "harrastukset" muuttuivat olosuhteiltaan.

Eikä kukaan ole ketään hylännyt, mutta on vaikeaa kohdatakin. Ei yhteinen vaikea suru koskaan minnekään häviä!

Äänestä

Tarjoa mahdollisuutta mummottaa teidän lapsenlapsia. Älä tee asiasta isoa numeroa, mutta voit kysyä, että haluaisivatko tulla teille samaan aikaan, kun vauva kyläilee.

Äänestä

Muistot liian kipeitä ja kysymykset liian vaikeita! Satunnaiset kohtaamiset helpompia ja kevyempiä!

Äänestä
  • Kun tuttavuus ja toveruus perustuu ainoastaan ja vain lapsiin ja heidän asioihinsa, on ihan ymmärrettävää, että ystävyytenne laimenee ainoan aiheen hajotessa osiin.
    Kaikilla teillä on oma elämänne. Ns. "hiekkalaatikkoystävyydet" jäävät pois monilta muiltakin.
    Kun tutustuu omien lapsien ikätovereihin ja heidän vanhempiinsa lasten kouluaikoina, niin ystävyys tuntuu lujalta, mutta kun lasten menestys, tulevaisuudensuunnitelmat ja harrastukset muutaman vuoden kuluttua ovat täysin erilaiset, laimenevat myös vanhempien yhteenkuuluvuuden tunne. Eiväthän ne lapsetkaan välttämättä enää pidä yhteyttä keskenään lapsuuden jälkeen.

    Näin vain käy.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Huh huh kirjoitti:

Lapsenlapset ovat ihana ja iloinen asia, mutta miten kohdata vanhoja tuttuja, joiden pitäisi myös olla isovanhempia, mutteivät ole.

Toisen lapset ovat kaikki lapsettomia ja toisen lapset tappoivat itsensä nuorina! Silloin aikoinaan keskustelimme useinkin ajasta, kun olisimme itse isovanhempia ja millaisia olisimme. Oli tarkoitus tavata aina jossain elämänvaiheessa ja viettää mukavia yhdessäolon hetkiä.

Nyt näemme vain ohimennen kadulla ja keskustelemme säästä, sairauksista ym. yleisestä. En voi heille hehkuttaa uudestakaan vauvasta, joka juuri syntyi. Eivät edes tiedä lastenlapsieni olemassa olosta, kun emme ole siitä koskaan keskustelleet.

On vaan niin surullista, miten se elämä menee, eivätkä toiveet toteudu ja elämä vaan jatkuu niine hyvineen! On vaan niin väärin, miten kaikki elämässä voi mennä, eivätkä toiveet toteudu!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu