Iloa ja valoa

Miksi et voi kertoa lastenlapsistasi?

Onneksi on paljon asioista mistä voi puhua ystävättärien kanssa. Miksi hehkuttaisit uusilla syntymisillä? Kai sinulla on muutakin elämää. Etkö voisi puhua paiväkotaisista tapahtumista, joita on uutisissa tai lehdissä? Entä harrastuksista. Vai oletko itse kovin suppea ihminen, jolla on vain lapsenlaspet? Kerro lapsenlapsistasi vain, jos kysyvät. Se on hienotunteisuutta. Voihan olla että ystävättäresi ovat päässeet surustaan yli. Heitä ei kertakaikkiaan kiinnosta kenenkään lapset ja siihen heillä on oikeus.
Sisareni on lapseton, ei häntä kiinnosta muiden kuin meidän sisarusten laspet ja lapsenlapset. Heille kyllä on tosi kiva täti ja isotäti. Mutta hänellekin kerron vain sen mitä kysyy. Muuten keskustelen asioista, joista tiedän hänen olevan kiinnostunut. Minulla on myös naimaton, lapseton ystävätär. Hän avoimesti kertoo, että hän pelkää vanhuutta ja yksinäisyyttä. Mutta hänellä on moni asia paljon paremmin kuin minulla. Hän kertoo minulle lukuisista miesystävistään, joiden kansa on monipuolinen ja viehkeä meno. En surkuttele enkä kadehdi häntä yhtään.

Tunnemme toisemme nimenomaan lasten kautta, jotka kasvoivat yhdessä toiselle kymmenelle ja on surullista nähdä ja tietää, mitä aikoinaan suunnittelimme ja kuinka elämä ei niin kuitenkaan suju.

Tiedän, että surevat tilannetta lopun ikänsä, eivätkä kohtaloa koskaan hyväksy. Totta kai keskustelemme erilaisista asioista ja tapahtumista ja on erilaisia asioita, joihin voi hyvinkin intohimoisesti suhtautua. Esimerkiksi uuden lapsenlapsen syntymään! Mutta siitä ei tietenkään puhuta, kuten ei mistään lapsiin liittyvästä, ei kenkään. Olemme jokainen hienotunteinen toisiimme nähden, emmekä käsittele kipeitä lapsiin liittyviä asioita.

Tämä nyt vaan liittyy näihin isovanhempien juttuihin, joihin on tällänenkin näkökulma!

Eivät lapsenlapset ole kaikkien ihmisten keskipiste ja yleisin puheenaihe.

Kyllä ihmisten tulee tavata toisiaan ja vuosikymmenten takaisia ystäviä muissakin merkeissä.
Olettehan te ennenkin löytäneet yhteisiä harrastuksia ja tavanneet toisenne iloisissa merkeissä. Mikä nyt estää?
Jos tietää, että toiselle lapsenlapsista puhuminen on veitsen kääntäömistäö haavassa, niin onhan maailma täynnä muutakin!
Tylyä hyljätä ystävät siksi, että he ovat menettäneet kuolemalle omat lapsensa.

Koskapa nuorten toiveet ja suunnitelmat toteutuisivat! Aina elämä yllättää.

Niinkuin kirjoitin olimme tekemisissä nimenomaan lasten kautta ja puhuimme aina tavatessa lasten asioista, koska lapsemme kasvoivat enemmän ja vähemmän yhdessä pitkälle toista kymmentä.

Suunnittelimme tekemiset lasten kautta ja nyt on niin surullista kohdata, kun asiat muuttuivatkin niin surullisiksi. Jokaisella meistä on omat menemiset ja harrastukset, mutta meidän yhteiset "harrastukset" muuttuivat olosuhteiltaan.

Eikä kukaan ole ketään hylännyt, mutta on vaikeaa kohdatakin. Ei yhteinen vaikea suru koskaan minnekään häviä!

Tarjoa mahdollisuutta mummottaa teidän lapsenlapsia. Älä tee asiasta isoa numeroa, mutta voit kysyä, että haluaisivatko tulla teille samaan aikaan, kun vauva kyläilee.

Muistot liian kipeitä ja kysymykset liian vaikeita! Satunnaiset kohtaamiset helpompia ja kevyempiä!