Lähes neljä vuotta kestänyt suhde loppui muutamia kuukausia sitten. Lopullinen ero tuli yllätyksenä vaikka suhteessa olikin omat ongelmansa. Kaikki sanovat aina sitä, että heidän suhteensa on jotenkin erityislaatuinen, mutta minä oikeasti tarkoitan sitä. Olemme niin samanlaisia ihmisiä tärkeissä asioissa. Minusta tuntui eron jälkeen siltä, että maailma loppuu ja pelkäsin tekeväni itselleni jotain. Hain apua. Minulle on määrätty lääkkeitä. Olen myös itse yrittänyt pysyä elämässä kiinni: olen alkanut harrastamaan liikuntaa, yritän syödä terveellisemmin, yritän liikkua ihmisten parissa...
Mikään ei tunnu auttavan. Itken edelleen päivittäin ja muistot ovat läsnä päivän jokaisessa hetkessä. Tuska on niin suuri, etten tiedä kauan enää jaksan. Mitä voin enää tehdä?
Olisin halunnut pysyä ystävinä, mutta mielestäni se ei ole mahdollista koska rakkauteni on niin suurta ja tiedän toisen ihastuneen jo uudestaan. On vähän petetty olo, kun toinen jatkoi niin nopeasti elämäänsä.
Menetin elämäni rakkauden ja parhaan ystävän. Miten sellaisesta voi päästä yli? Minulla ei ole koskaan ollut kenenkään kanssa niin hyvä olla. Samaa toinenkin sanoi. En haluaisi tehdä itselleni mitään, mutta on niin paha olla. Tuntuu niin turhalta yrittää viettää aikaa muiden kanssa, kun se ei tunnu hyvältä.
Mikään ei tunnu auttavan. Itken edelleen päivittäin ja muistot ovat läsnä päivän jokaisessa hetkessä. Tuska on niin suuri, etten tiedä kauan enää jaksan. Mitä voin enää tehdä?
Olisin halunnut pysyä ystävinä, mutta mielestäni se ei ole mahdollista koska rakkauteni on niin suurta ja tiedän toisen ihastuneen jo uudestaan. On vähän petetty olo, kun toinen jatkoi niin nopeasti elämäänsä.
Menetin elämäni rakkauden ja parhaan ystävän. Miten sellaisesta voi päästä yli? Minulla ei ole koskaan ollut kenenkään kanssa niin hyvä olla. Samaa toinenkin sanoi. En haluaisi tehdä itselleni mitään, mutta on niin paha olla. Tuntuu niin turhalta yrittää viettää aikaa muiden kanssa, kun se ei tunnu hyvältä.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kyllä siitä selviää, vaikka ei siltä nyt tuntuisi.
Ei ketään voi pakottaa suhteeseen, jos ei halua.
Älä jää roikkumaan. Ei ole vain yhtä sopivaa tai elämän rakkautta vaan useita, jos vaan molemmat yrittääa halua. Ja roikkuminen ei ole toisesta osapuolesta mukavaa.
Harrasta jotain mukavaa, siis jotain tosi kivaa, vaikka kansalais- tai työväenopiston jollekin kurssilla.
Elämä on jokaisella sellaista: siihen on vain suostuttava. Eiköhän itsekullkain ole hetkiä että läheinen ihminen lähtee tavalla tai toisella ja ratkaisu ei ole livahtaa vain pois elävien kirjoista. Hullua ihmisen elämä olisi jos niin tehtäisiin. Silloin ei olisi mieltä synnyttää tänne yhtään lasta.
Sinun on tehtävä nyt vain surutyösi. Kaikki mitä tuossa luettelit: omasta itsestä huolehtiminen ovat asioita joita pitää nyt tehdä. Sydänsurussakin auttaa kun saa jauhaa, puida itkeä kertoa tunteistaan sanoin, on parasta. Jos ei ole läheistä kuuntelijaa tai pelkäät että he väsyvät, niin kirjoittaminen on hyvä keino.
Aikaa voi mennä, kunnes alat jälkeen koet elämässä virtaa mutta sitähän meillä on, tietenkin jos Luoja armossaan suo.
Kiitos viesteistänne. Tuntuu hyvältä, kun jotkut vaivautuvat lukemaan kertomukseni ja kommentoimaan sitä.
Tiedän sen, että lähes kaikki joutuvat kokemaan vähintään yhden eron elämänsä aikana ja käytännössä kaikki selviävät niistä. Minä olin laskenut koko elämäni toisen varaan. Olin ihan varma siitä, että olemme koko loppuelämän yhdessä. Tuntuu siltä, että koko elämältä meni pohja. Kaikki tulipilarit ja tärkeät asiat ovat mennyttä. Hirveitä itsesyytöksiä ja riittämättömyyden tunnetta. Miksi en riittänyt omana itsenäni toiselle? Matka tästä ylös tuntuu liian pitkältä.
Ei minulla ole ketään kenen kanssa voisin täysin avoimesti keskustella asiasta. Aika harvoin toiset miehet ymmärtävät näin pahasti rikki mennyttä. Useaa erot eivät hetkauta millään tavalla ja jo seuraavana iltana ollaan baarissa etsimässä uutta kumppania.
Kaipaan toista ihmistä. Sitä, että illalla mennään yhdessä nukkumaan. Sitä, että suunnitellaan tulevaisuutta yhdessä. Nyt ei ole oikea aika sellaisille haaveille. Pitäisi ensin päästä pahimman yli. Ei minuun tässä tilassa voi kukaan ihastua.
Jaan täysin tunteesi, ap. Minä olin 14 vuotta, eli koko aikuisikäni, suhteessa, jossa uskoin olevani loppuelämäni. Olin masentunut jo parisuhteen aikaan, mihin suhde sitten lopulta kaatui, mies löysi uuden tervepäisemmän naisen. Nyt tuntuu, että olisi sittenkin pitänyt jotenkin repiä itsestään enemmän irti, vaikka tiedän, ettei masentuneena siihen pysty.
Samoin kuin sinulta, minultakin kaatui koko maailma. Jäljelle ei oikeastaan jäänyt mitään. Eroilmoitus tuli ihan yllättäen TV:tä illalla katsellessa ja tuntuu, että siinä shokkitilassakin meni pitkään. Muistan hyvin vähän niistä ajoista. En ymmärrä miten oikein selvisin kaikista käytännön asioista, talokaupoista, muutosta yms. Töissäkin kävin koko ajan, vaikka eilisestä päivästäkin oli välillä vaikea muistaa mitään.
Erosta on nyt yli vuosi aikaa ja itku meinaa tulla heti kun ajattelen tapahtunutta. Olen käynyt suggestoterapiassa käsittelemässä eroa ja tuntuu kuin se auttaisi vähän.
Tiedän tuon tunteen, kun ihmiset sanovat, että kyllä se siitä, kaikille se on vaikeaa. Totuus on, että toisille se on vaikeampaa kuin toisille. Se riippuu monista asioista: henkisestä sietokyvystä, sosiaalisuudesta, omasta sitoutumisen asteesta ja rakkauden määrästä. Kyllä se paljon kertoo, että jotkut tosiaan pystyvät lähtemään saman tien baariin tai "piristämään itseään" uudella hiustyylillä. En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, itse olen yhä täysin lamaantunut.
Minulta on mennyt ihmisarvo täysin. Tuntuu siltä, että kaikki muut ovat normaaleja ja onnellisia. Nykymaailma on kova. Vain vahvat pärjäävät. Ei minulla ole voimia eikä kiinnostusta opiskeluihin eikä työelämään. Haluaisin vain kadota. Toisaalta tiedän toisen olevan onnellinen ja päässeen nopeasti minusta yli. Ei minulla ole enää syytä elää eikä minun pois meneminen satuttaisi enää eksää.
Tuntuu siltä, että ihmiset luulevat masentuneiden olevan laiskoja. Useat kehoittavat ottamaan itseä niskasta kiinni. Se ei todellakaan ole niin. Antaisin mitä tahansa, jos pääsisin tästä vaivasta eroon lopullisesti.
Tiedän sen, että pääsisin tästä ylös, jos olisi rakastavia ihmisiä rinnalla. Ensin kuitenkin pitäisi saada omat palaset kasaan. Siksi tilanne tuntuukin niin mahdottomalta.
I hear you...
Olen itse eronnut 2005. Jos jotain positiivistä voisi löytyä niin sinulla, tai teillä oli hyvä olo niin kauan kun liitto kesti. Sattuu selllastakin että mies on "rakstunuthuumeessa" ja huomaa vähän ajan kuluttua ett teki virheen, ja halua palata takaisin. Ja olen myös kuullut ett naiianen on pyytänyt takaisin, antoi anteeeksi ja mies tuli ja pysyy edelleen. Minun tapauksessa oli niin raju loppu että viha on ikuinen.