Aivojen kipu

Hoitajat lääkkeineen tuntuvat kiduttajilta ja pyöveleiltä. Sitä tekee mitä tahansa,että lääkettä ei annettaisi lisää. Tunnustaa itsensä vaikka murhaajaksi,kunhan kidutus lakkaa. Onko se auttamista? Eikö vähempikin lääkeannos riitä taltuttamaan epätoivotulla tavalla käyttäytyvän potilaan?

Olen hyvin usein miettinyt, että mikä tarve psykiatrian puolella on ihmiselle syötellä vahoja lääkkeitä? Minullakin täysin normaalia elämää 44 vuotta eläneelle, aloitettiin hei lääkekaapin järeimmällä lääkkeellä "hoito" (Seoroquel Prolong)

Ja kun menin sekaisin lääkkeestä, olettiin ja valehdeltiin vointi huononeminen johtuvan mielisairauden pahentumisesta. Lisää lääkeettä ja annos oli viikkojen sisällä hinattu 1.2g.

Todellakin noin 1-2 lääkkeen oton jälkeen tunsin aivokudokseni laajenevan kallon sisällä, se oli jäätävä tunne. Lääkkeen syöntiä en saanut osastolla lopettaa, mutta kotiin päästyäni (kuukauden osastolla olon jälkeen) lopetin asettain lääkkeen ja olo helpotti.

Vielä kun kotiin lähdin sain lääkäriltä ohjeen, etten missään nimessä saa koskaan lopettaa neuroleptin syömistä. Juu, juu lupasin etten missään nimessä lopeta näin hyvän lääkkeen syömistä.. oli pakko valehdella, jos mieli kotiin toipumaan ja nuolemaan haavojaan.

Se tilanne minkä vuoksi osastolle hakeuduin ei ollut muuttunut miksikään.. osastolla sain vain hullunpaperit, tappolääkityksen ja nuppini sekaisin. Eli kohdallani osastolla olo ja lääkitys vain mutkisti elämääni ja tilanteita ei todellakaan auttanut.

Minun pelastukseni olivat lähimmäiseni ja heidän vankkumaton tukensa, että vaikeiden aikojen jälkeen tulee paremmat ajat ja minä olen tämmöisenäkin tärkeä heille.

Varmasti tuo iso lääkemäärä ehti aivoilleni jotain tehdä kolmen kuukauden aikana, sillä nykyisin en tunne enää mielihyvää enkä iloa. Lääkkeet lopetin vuosi sitten.