Sain ihastukseni naisen kuvan facesta, katsoin sitä hetken ja aloin itkemään, huh huh! Että osaa olla iso tunnelataus tätä naita kohtaan, aikuinen mies olen :'( Naista jota en voi ikinä saada, on vain työkaveri mutta varattu.
Senpä vain sanon että toivottasti sen naisen mies osaa arvostaa naistansta, itse hyppäisin melkein vaikka talon katolta tuon naisen takia.
Tunne siis kestänyt kohta 2 vuotta ja ei häviä pois, koska aistin että tunne on molemmin puolinen! Mutta minkäs teet!
Senpä vain sanon että toivottasti sen naisen mies osaa arvostaa naistansta, itse hyppäisin melkein vaikka talon katolta tuon naisen takia.
Tunne siis kestänyt kohta 2 vuotta ja ei häviä pois, koska aistin että tunne on molemmin puolinen! Mutta minkäs teet!
Vastaukset 17
Vanhimmat
Tiedän tunteen, itsekin olin samassa tilanteessa työtoverini kanssa, tosin hän oli vapaa. Mutta tilanne oli muuten aivan toivoton, joten kuukausien/vuosien kitumisen jälkeen päätin vaan suunnata energiani muualle. Minäkin olen aikuinen nainen ja en ollut moiseen usvailuun aiemmin sortunut.
Eilen olin vähän rapulassa kun oli työpaikan pippalot, ehkä sillä oli vaikutusta asiaan? Mutta tuli kyllä ihme tunteen purskaus, märisin melkein kuin kakara? En muista edes milloin olen itkenyt, huh huh!!
Mutta tuntuu että olen jumissa ja vaikeeta päästä eteenpäin. Nyt kun pystyin tuijottamaan ihastukseni kuvaa, rekisteröin kaikkialla vähänkin heti jos joku näyttää samalle kuten tämä vanhojen leffojen näyttlijätär, samaa näköä on, pieni pallopää jolla kaarevat piirteet poskipäissä, nenässä silmäkulmissa. Miksi pitää kiduttaa itseään, ei tämä kyllä helpota yhtään tätä unohdusta?
http://filmdope.com/Gallery/ActorsT/17177-12834.gif
http://filmdope.com/Gallery/ActorsT/17177-12834.gif
mihin suuntaan menee
Mitähän tähän uskaltaisi kertoa, jos kerron muutamia juttuja niin ainakin voi kuitata itsensä pois.
1) Ekana päivänä kun tulin töihin. Valitin näppäimistöä, koska se oli epästandarti ja vaikea kirjoitettava. Nainen huomasi tämän ja sanoi tietävänsä yhden vapaan normaalin näppäimistön. Nainen tuli hymillen huoneeseen ja ojensi minulle näppäimistön joka on vieläkin käytössäni. Tässä vaiheessa jo ajattelin, että onpa ihanan tuntuinen nainen?
2) Varsinainen ihastus "räjähti" pääni sisällä kun tulin eräänä päivänä lounaalta. Nainen istui aulassa ja tuijotti suoraa silmiini, ei hymyillyt, vain tuijotti. Kun hain sitten hetken päästä kahvia, nainen tuijotti edelleen minua herkeämättä. Menin ihan hämilleni? Äkkiä kävelin huoneeseeni ja käsilläni pidin naurua suuni edessä, koska en ihan ymmärtänyt mitä tapahtui?
3) Nainen tietää että olen ihastunut, olen sille jo tunteeni ilmaissut noin vuosi sitten, nainen vastasi kolmen päivän päästä, että on imarreltu mutta varattu.
4) Käveltiin käytävällä vastaan ja katsottiin pitkään toisiamme silmiin hymyillen, tämä siis sen jälkeen kun olin jo kertonut tunteistani, olin taas hämilläni.
5) Menin työpaikan aulaan kahviautomaatille jonottamaan. Paljon porukkaa. Nojailin pylvääseen ja katsoin ujosti alaviistoon. Tiesin että nainen seisoi edessäni pitäen vihkonivaskaa syli-asennossa ja kun kohdistin katseeni ihastukseeni päin, hän käveli minua kohti ja hymyili ihanasti. Moikattiin ja nainen teki u-käännöksen, jatkoi matkaansa toimistohuoneeseen.
6) Nainen tuli kerran työasioissa minun huoneeseen, toi papereita ja näytti ongelmaansa, nainen seisoi ehkä < 40 cm päässä minusta. Pulssini hakkasi kahta sataa kun käteni meinasi osua hänen "intiimille alueelle" että saisin ne pirun paperit itselleni luettavaksi.
Näin vahvaa ihastumista en ole koskaan ennen kokenut, ihan olen sekaisin koko ukko, kuin pölkky olisi kosahtanut päähäni. Jos ihastukseni tunnistaisi itsensä tästä, toivoisin että hän ymmärtäisi miksi minun on niin vaikeeta olla samassa huoneessa tai työpaikan tapahtumissa/juhlissa. Olisi apua unohduksessa jos hän vain suinkin voisi olla huomioimatta minua mitenkään, nopea moikkaus jos nähdään, ei hymyjä tai vilkutteluja jos työpaikan ulkopuolla nähdään.
Onkos edennyt suuntaan tai toiseen? :)
Juuri pyöriskelin sängyssäni ja uni ei tule. Mietin ihastustani, miten asiat on menneet viileään suuntaan. Ei olla nähty kohta kuukauteen vaikka ollaan samassa rakennuksessa töissä. Vielä viime kuussa nainen käveli käytävällä minun kerroksessa ja käveli usein toimistohuoneeni ohi, katseita luoden.
Pari tapahtumaa, näistä tuli jo oikeastaan oudot vibat?
1) Kun olin risteilyllä, pidin yhden päivän palkattomana vapaana. Nainen tiesi tämän koska hänelle kuuluu nämä palkkajutut. Kun tulin risteilyltä ja menin kahvia hakemaan aamulla. Nainen huomasi heti minut, loi pitkän tuijottavan ja hymyilemättömän katseen silmiini ja sanoi "Huomenta!", ilmapiiri oli jotenkin kireä? Moikkasin takas ja sanoin toiselle naiselle ettet vielä kahvia kerennyt keittämään? Ihastukseni luuli että kysyin häneltä ja vastasi äkäsesti "Anteeksi kuinka!?". Siinä sitten tämä toinen nainen sanoi että laitoin kahvit tippumaan, ihastukseni pesi astioitansa tuijottaen eteensä ja sanoi "..kahvia on kohta tulossa". Minun piti lähtä kahvihuoneesta pois kun alkoi ahistamaan.
Samana päivänä hän käveli usein erittäin levottomana huoneeni ohi luoden katseita minuun ja jotenkin surkealla äänellä jutteli käytävällä "kaitpa sama hänen olla pois töistä kun kukaan ei välitä" yms. Puistuttelin päätäni että mikä ihme sitä vaivaa???
2) Kerran tämä ihastukseni hiipi hiljaa selkäni taakse kun työskentelin, näin ikkunasta heijastuksen kun hän seisoi selkäni takana!? Vähän hätkähdin ja käännyin, kysyin että mitäs xxxx? Hän puhui jotenkin ihmeellisen hiljaisella äänellä ja hänen kätensä oli kuin "rukous" asennossa vatsansa edessä? Sain selvitettyä työhön liittyvän asian, mutta ihmetytti kummasti tuo sen käytös? Normaalisti tulee huoneeseen hymyillen että minäpäs tulin pojat teitä häiritsemään.
3) Tästä on jo aikaa mutta piti viedä tälle naiselle verokortti. Kun nainen huomasi että kävelen hänen luo, ihan kuin se tiesi jo odottaa? Sillä oli ihmeellinen hymy kasvoilla. Kun annoin verokorttini sille, hän otti sen erittäin "teatraaliseen" tyyliin, nosti verokorttini kädellänsä etäälle ylös, kuin olisi katsellut sitä sillä ajatuksella, että katsotaanpas nyt pojan tulot mitkä ne onkaan? Vaivaannuin vähän ja kysyin että onko siinä kaikki oikein... vastasi että on. Lähdin vähän nolona siitä pois. Ja kohta se on taas tämä episodi edessä :/
Vaikkei ollakkaan törmätty, ollaan pariin otteeseen keskusteltu työchatin kautta ja sen kirjoitustyyli minua kohtaa on ollut tosi kireän oloinen tyyliin, minä kuule tarvin sitä ja tätä työssäni päivittäin plaa plaa.. vaikkei syy ollut minun, yritin vain auttaa. Sitten kun vihjasin asiasta toiselle miehelle joka oli vastuussa asiasta, hän yritti udella naiselta onko asialla kiire, ei mitään se tälle miehelle vastannut takas?
On ihan ihme kireä tunne, jos kuvailisin niin että pystyisin nousemaan jotenkin "henkiselle tasolle" tämän naisen kanssa, hän varmasti repisi minua hiuksistani ja viskoisi menemään pitkin usvaista huonetta, heh! Ei ole kyllä helppoa kohdata tätä naista kunhan se tapahtuu. Kerran on jo tapahtunut niin että kun hän käveli käytävällä vastaan, yritin moikata.. moi.. moi.. eihän se mitään, käänsi vain katseensa minusta pois päin, hymyilemätön ilme naamalla. Hyvin hetkinä kumminkin hymyilee kuin aurinko ja kyllä moikkailee takas.
Enpä tiedä, olen kyllä kovasti yrittänyt unohtaa tämän naisen, mutta vaikeeta se on. Tuntuu kuin olisin hänelle vain joku silmätikku ja se vain nauttii jos annan sille huomiota, sitten jos välttelen se muuttuu erittäin pistokkaaksi.
Jotenkin vaikuttaa, että ihan tunteeton se ei ole.
Käytöksestä vois päätellä, että fiiliksiä on mutta kun tilanne on mikä on niin se ei saa niistä kerrottua sulle.
Tiedän kyllä miten ahdistavalta tuntuu olla varattu ja ihastua toiseen. Sitä yrittää vaan ajatella järkevästi ja unohtaa sellaset ajatukset.
Yritä olla mahdollisimman neutraali, hyväntuulinen oma itsesi. Pidä itsesi näkösällä, mutta älä ole tyrkyllä. Voihan se ollakin niin että toinen onkin sinkkuuntunut ja odottaa että teet uuden aloitteen.
Tarkkaile tilannetta, mutta yritä silti elää omaakin elämää työpaikan ulkopuolella.
On tullut vain jotenkin paniikki/rimakauhu kohdata tuo nainen. Pikkujoulun jälkeen nainen hävisi kuin tuhka tuuleen ja kuukauteen ei olla nähty. Aika outo sattuma että ennen pikkujouluja nähtiin viikoittain ja nyt ei kuukauteen. Vielä voi mennä hyvin toinenkin kuukausi, ei tunnu helpottavan yhtään tämä vältteleminen.
Minua helpottaisi, vaikka nainen on varattu niin voisihan tuo silti kertoa totuuden? Kun se ei kerro mitään, ei anna yhtään mitään infoa minulle päin. Ainoastaan ettei voi kuin kaverifiiliksellä koska on varattu. Mitään ei kerro elämästään? Jos kertoisi edes tyyliin että, "..olethan hieno mies ja voisin ihastua jos olisin sinkku, mutta rakastan miestäni ja meillä on omat suunnitelmat elämässämme menossa. Kyllä sinä vielä sen naisen löydät ja tsemmpiä ;) ..", jo tuommoinen ilmaisu saisi nykyisen olotilan raukeamaan ja itsekin pääsisin eteenpäin, mutta ei! Täysi salaus on päällä.
Olen naiselle kertonut viestissä että olisi kiva jos pääsisin eteenpäin omassa elämässäni, vähän kuin vinkkinä ilmaisin. Ei se mitään vahvista vaan antaa jäädä kysymysmerkiksi ilmaan.
typerän kuuloinen akka, kun lukee sun kuvaamasi kohtauksia sen akan kanssa! Kukaan järjellinen, hyvätapainen, fiksu nainen ei käyttäydy noin ihastuksensa edessä noin tyhmästi!! Avaa silmäsi, mies! Tai heitä ne vaaleanpunaiset okulaarit jo meneen, se nainen leikkiin kylmästi, kun tietää tunteistasi. Se ei susta välitä!
Heh. Siskoni sanoi ihan samaa, sisko sanoi että annan sulle yhden neuvon: unohda se nainen, se ei ole sinun arvoinen. Ja että nainen ei päästä yhdestäkään ihastuksestaan irti että se nauttii siitä.
Nyt on tosi yritys päällä tässä unohduksessa, yritän oikeesti unohtaa. Jos löytäisin toisen naisen joka saa sydämmen hakkaamaan, tuo nainen unohtuisi kyllä aika nopsaan :)
Silti en voi kieltää että jotain "maagista" tuossa naisessa on, ihastus on kestänyt jo kaksi vuotta, siksi on ollut vaikeeta ihastua muihin naisiin, tai en ole törmännyt toiseen naiseen, joka saisi yhtä vahvan tuneen aikaiseksi. Ikävän tunne on välillä aika valtava, tuntuu kuin tuo ihastukseni olisi "kotini", se on minun naiseni jota olen etsinyt?
Toisaalta olen yrittänyt miettiä negatiivisia ajatuksia tuosta ihastuksestani, että unohdus helpottaisi, että se on täysi noita-akka oikeessa elämässä, flirttailee aina muillekkin miehille jne.. unohda!
Awww, minunkin ihastus on kestänyt jo puolitoista vuotta... Vuoden jälkeen hän aivan yllättäen pyysi drinksulle, ja sittemmin yhteydenpito jatkui jonkun aikaa "kaveripohjalla"... Homma ei kuitenkaan edennyt oikein mihinkään (erinäisiä haasteita, vaikka kummatkin ilmeisesti sinkkuja.) Nyt mulla kanssa toi epätoivoinen vaihe, jossa yritän jo unohtaa toisen.... Mutta ihan samat fiilikset kuin sulla.... Olen aikavarman, että mies tietää kiinnostuksestani, mutta homma ei vaan edennyt, ja nyt en ole kuullut toisesta yli kuukauteen... :( Joten odotan vuoden vaihtumista, ja ensi vuonna ei aio hänelle ajastustakaan suoda.. ;)
Ihmetyttää vielä semmoinenkin että kerran autoin tätä naista yhdessä ongelmassa tyäpaikan chatissa yksityisessä keskustelussa (siis hän ja minä), hän kiitti minua silti julkisessa chatissa että kaikki muutkin työntekijät näki sen hänen kiitoksensa minulle? Ihmettelin miksei hän voinut kiittää siihen lopuksi meidän yksityisessä keskustelussa, vaan piti pistää se kiittäminen julkiseksi? Tuli tunne että hän hakee jotain erityistä huomiota että kaikki näkee sen?
Olisiko sama homma ollut myös pikkujoulussa? Että hän odotti että olen polvillaan hänen edessä kaikkien ihmisten nähden, kuin ihastunut olenkaan häneen? Kun en sitten pikkujouluissa mitenkään noteerannut tätä naista -> vain työkaveri suhde kun on vain kyseessä, hän itsekkin sen sanoi. Sitten veti herneet nenäänsä? Enpä tiedä?
Samat oikeudet meillä on näyttää tunteita. Anonyyminähän täällä voi kertoa, ei tarvitse hävetä. Miekimmuutun täysin erilaiseks yhden aika näpsäkän näköisen naisen seurassa. En saa sanaa suustani, vaikka moni ei miusta luulisi. Sosiaalinen olen noin muuten.
ja vielä kerran voi. Hei oletko aikuinen mies, vai kokematon peräkammaripoju ?
Olen peräkammarin poju mitä tulee näin vahvaan ihastumiseen :(
Hintit parkuu.
Tuskin naisten perään parkuvat...