D-vitamiini

Ravitsemussuositukset ja D-vitamiini

Suomessa ja muissa Pohjoismaissa ollaan parhaillaan päivittämässä pohjoismaisia ravitsemussuosituksia. Mm. D-vitamiinin saantisuosituksia ollaan nostamassa tänä syksynä aikuisilla 7,5µg -> 10µg.

Luoja ei kuitenkaan laskenut D-vitamiinin päiväannosta puolen mikrogramman tarkkuudella vaan mahdollisti aurinkohormonin jopa 250 µg:n kertatuotannon ihossa, mikä etelässä tuottaa seerumin kalsidiolipitoisuuden 100–200 nmol/l (Vieth 2009).


Keskieurooppalainen työryhmä (paneeli) on laatinut luonnoksen uusiksi D-vitamiinin saantisuosituksiksi Keski-Euroopan maissa. Paneelia, jossa on mukana yli 30 kansainvälisesti tunnettua D-vitamiinitutkijaa, valtaosa itäeurooppalaisia, johtaa puolalainen tohtori Pawe? P?udowski (Children’s Memorial Health Institute, Warsaw). Paneeli ehdottaa, että sen suositukset tulisivat voimaan Keski-Euroopan maissa kansanterveystyössä ja sairaanhoidossa. Uutta tässä on myös se, että nyt riskiryhmille annetaan suuremmat suositukset kuin terveille ja että suositukseen on lisätty ohje seerumin D-vitamiinin pitoisuuden alarajasta (75 nmol/l) ja ihanteellisesta pitoisuudesta (125 nmol/l).


Luonnos uusiksi ohjeiksi:

Yleiset saantisuositukset päivää kohti
• Vauvat 0-6 kuukautta: 400 IU eli 10 µg
• Vauvat 6-12 kk: 400-600 IU eli 10–15 µg
• Lapset ja nuoret: 600-1.000 IU eli 15–25 µg
• Aikuiset: 800-2.000 IU eli 20–50 µg
• Raskaana olevat naiset: 1.500-2.000 IU eli 37,5–50 µg

Riskiryhmille
• Keskoset: 400-800 IU eli 10–20 µg
• Lihavat lapset: 1.200-2.000 IU eli 30–50 µg
• Lihavat aikuiset: 1.600-4.000 IU eli 40–100 µg
• Yötyöläiset: 1.000-2.000 IU eli 25–50 µg

Seerumin D-vitamiinin pitoisuus (S-D-25)
Ensimmäistä kertaa saantisuosituksiin liitetään nyt myös suositus seerumin D-vitamiinin pitoisuudesta, jonka tulee olla yli 30 ng/ml eli yli 75 nmol/l. Optimaalisena pitoisuutena pidetään 125 nmol/l. [Siihen pääseminen edellyttää Suomessa yleensä yli 100 mikrogramman päivittäistä saantia.]

“Lasten, nuorten, aikuisten ja ikääntyvien D-vitamiinitilannetta on parannettava kiireesti”, toteavat kirjoittajat. ”Tämä paperi tarjoaa huolellisesti harkitun konsensuksen (yhteisymmärryksen) D-vitamiinilisien käytöstä Keski-Euroopassa. D-vitamiinin puutteen ehkäisyn tulee kuulua lääkäreiden ja muiden terveydenhuollon ammattihenkilöiden sekä poliittisten päättäjien prioriteetteihin”, lausuu paneli.

D-vitamiinin saantisuositukset ovat kaikkialla liian pienet nykyisen tutkimustiedon mukaan. Suomessa ja muissa Pohjoismaissa ollaan nostamassa lokakuussa suosituksia, mutta vain kosmeettisesti 7,5 mikrogrammasta 10:een päivää kohti. Luulisin, että tämäkin paperi luo painetta pohjoismaisiin suosituksiin. Onhan D-vitamiinin saanti auringosta Pohjoismaissa vielä vähäisempää kuin Keski-Euroopassa. Dokumentti osoittaa, että keskieurooppalaiset D-vitamiinitutkijat ovat eri linjoilla Suomen "virallisten asiantuntijoiden" kanssa. Koko suositusluonnos on luettavissa maksutta alla olevasta linkistä.

http://www.tritolonen.fi/index.php?page=news&id=2550
41328
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

D-vitamiini rasvaliukoisena vitamiinina on vaarallista jos sitä ottaa enemmän kuin suositeltu määrä, ja se on tällä hetkellä 10 mikrogrammaa. Liiallinen saanti altistaa mm. sydän- ja verisuonitaudeille.

Tolonen nyt on pelkkä humpuukipillerien kauppaaja ja hihhuli. En ottaisi hänen sanaansa asiasta vakavasti.

Äänestä
  • Ei ole mikään höpön höpön juttu että D-vitamiini RIITTÄVÄSTI saatuna ehkäisee enneaikaisia syntymiä ja keskenmenoja. Siihen ei riitä 10µg! Vaatikaa neuvolassa S-D-25 koe, voitte yllättyä tuloksesta.

    Äänestä

  • 383 kirjoitti:

    Ei ole mikään höpön höpön juttu että D-vitamiini RIITTÄVÄSTI saatuna ehkäisee enneaikaisia syntymiä ja keskenmenoja. Siihen ei riitä 10µg! Vaatikaa neuvolassa S-D-25 koe, voitte yllättyä tuloksesta.

    Kyllä se 10 riittää. Juuri se määrä on raskaus- ja imetysajan vitamiineissakin. Käykää vaikka katsomassa apteekista Multitabsin ja Multivitan raskausvitamiinipurkkeja. Noita suositellaan käytettäväksi, jos ruokavalio on yksipuolinen. Myös siinä tapauksessa, ettei käytä vitaminoituja margariineja ja maitovalmisteita.

    Julkinen neuvola ei määrää pyynnöstä tuota S-D-25-koetta, koska sitä ei pidetä tarpeellisena. Jos saat ravinnosta tai purkista sen 10 mikrogrammaa, sen katsotaan riittävän.

    Jos on varaa niin tietysti voi mennä yksityiselle teettämään ihan mitä kokeita haluaa. Julkisella puolella tuollaista pidetään rahan tuhlauksena, joten turhia kokeita ei oteta.

    Äänestä

  • näin se vaan on kirjoitti:

    Kyllä se 10 riittää. Juuri se määrä on raskaus- ja imetysajan vitamiineissakin. Käykää vaikka katsomassa apteekista Multitabsin ja Multivitan raskausvitamiinipurkkeja. Noita suositellaan käytettäväksi, jos ruokavalio on yksipuolinen. Myös siinä tapauksessa, ettei käytä vitaminoituja margariineja ja maitovalmisteita.

    Julkinen neuvola ei määrää pyynnöstä tuota S-D-25-koetta, koska sitä ei pidetä tarpeellisena. Jos saat ravinnosta tai purkista sen 10 mikrogrammaa, sen katsotaan riittävän.

    Jos on varaa niin tietysti voi mennä yksityiselle teettämään ihan mitä kokeita haluaa. Julkisella puolella tuollaista pidetään rahan tuhlauksena, joten turhia kokeita ei oteta.

    Mutta kun se EI riitä. 10 mikrogrammaa on naurettavan vähän. Se, että se määrä on purkkivitamiineissa, ei tee siitä riittävää. 70 prosenttia suomalaisista kärsii D-vitamiinin puutteesta ja tuo luku kertoo, että normaaliravinnosta D:tä saa aivan liian vähän.

    Ja se, että Suomessa ei pidetä D-vitamiinitasojen mittaamista tarpeellisena, ei tee kokeesta tarpeetonta. Ystäväni asuu Iso-Britanniassa ja raskausaikana yksi ensimmäisistä verikokeista oli D-vitamiinitasojen mittaus. Tulos: jonkinasteinen puutos, jonka vuoksi lääkäri määräsi päivittäiseksi D-vitamiiniannokseksi 30 mikrogrammaa.

    Äänestä

  • näin se vaan on kirjoitti:

    Kyllä se 10 riittää. Juuri se määrä on raskaus- ja imetysajan vitamiineissakin. Käykää vaikka katsomassa apteekista Multitabsin ja Multivitan raskausvitamiinipurkkeja. Noita suositellaan käytettäväksi, jos ruokavalio on yksipuolinen. Myös siinä tapauksessa, ettei käytä vitaminoituja margariineja ja maitovalmisteita.

    Julkinen neuvola ei määrää pyynnöstä tuota S-D-25-koetta, koska sitä ei pidetä tarpeellisena. Jos saat ravinnosta tai purkista sen 10 mikrogrammaa, sen katsotaan riittävän.

    Jos on varaa niin tietysti voi mennä yksityiselle teettämään ihan mitä kokeita haluaa. Julkisella puolella tuollaista pidetään rahan tuhlauksena, joten turhia kokeita ei oteta.

    Neuvolan tippaiitat suosittelee lääketehtaiden neuvosta noita vitamiineja. Ei terveyttä ajatellen. Neuvolan tippaiitojen kädet ovat sidotut ja saavat kenkää, jos suosittelevat kunnon ruokaa yliprosessoidun maidon ja epäterveellisen margariinin sijaan.

    D-vitamiinin mittaus on saman hintainen kuin kolesteroli tai sokerirasitus.

    Mutta jos ei välitä lapsensa terveydestä, niin sitten 10µg riittää.

    Mutta totuutena sitä ei voi täällä väittää.

    Halveeraat muita ihmisiä tuollaisilla väitteillä.

    http://oyslab.fi/ohjekirjan_liitteet/S_Yksityisasiakas.html

    Äänestä

  • Ei vaan riitä kirjoitti:

    Mutta kun se EI riitä. 10 mikrogrammaa on naurettavan vähän. Se, että se määrä on purkkivitamiineissa, ei tee siitä riittävää. 70 prosenttia suomalaisista kärsii D-vitamiinin puutteesta ja tuo luku kertoo, että normaaliravinnosta D:tä saa aivan liian vähän.

    Ja se, että Suomessa ei pidetä D-vitamiinitasojen mittaamista tarpeellisena, ei tee kokeesta tarpeetonta. Ystäväni asuu Iso-Britanniassa ja raskausaikana yksi ensimmäisistä verikokeista oli D-vitamiinitasojen mittaus. Tulos: jonkinasteinen puutos, jonka vuoksi lääkäri määräsi päivittäiseksi D-vitamiiniannokseksi 30 mikrogrammaa.

    THL:n suositus on raskaana oleville on 10 mikrogrammaa. Neuvolassa ym. noudatetaan sen suosituksia. Väitätkö muka että viranomaiset valehtelevat meille tuosta asiasta? Kyllä he ovat olemassa ihan meidän omaksi parhaaksemme.

    Äänestä

  • näin se vaan on kirjoitti:

    THL:n suositus on raskaana oleville on 10 mikrogrammaa. Neuvolassa ym. noudatetaan sen suosituksia. Väitätkö muka että viranomaiset valehtelevat meille tuosta asiasta? Kyllä he ovat olemassa ihan meidän omaksi parhaaksemme.

    Tuolta alempaa voitkin lukea, kuinka asia on.

    Äänestä

  • no sori vaan kirjoitti:

    Tuolta alempaa voitkin lukea, kuinka asia on.

    Jaaha, kuulut siis näihin foliohattuisiin salaliittoteoreetikoihin, jotka uskovat kemikaalivanoihin ja kaikkeen muuhunkin höpö höpö soopaan.

    Äänestä

  • nyt selvisi kirjoitti:

    Jaaha, kuulut siis näihin foliohattuisiin salaliittoteoreetikoihin, jotka uskovat kemikaalivanoihin ja kaikkeen muuhunkin höpö höpö soopaan.

    Anteeksi mihin? Tarkoitin ihan tuota omaa vastaustani, joka on alimpana tässä ketjussa, en mitään hömpötyksiä.

    Äänestä

  • no sori vaan kirjoitti:

    Anteeksi mihin? Tarkoitin ihan tuota omaa vastaustani, joka on alimpana tässä ketjussa, en mitään hömpötyksiä.

    Yleensä nämä viranomaisia kyseenalaistavat tolosuskovaiset yms. tyypit uskovat kritiikittömästi myös salaliittoteorioihin.

    Äänestä

  • niinpä niin joo kirjoitti:

    Yleensä nämä viranomaisia kyseenalaistavat tolosuskovaiset yms. tyypit uskovat kritiikittömästi myös salaliittoteorioihin.

    Anteeksi nyt, mutta yhtäkään Tolos-viestiä en ole minä tänne kirjoittanut, enkä ole mikään Tolosen kannattaja. En myöskään usko, että D-vitamiinia pitäisi syödä kymmenkertaisia määriä nykysuosituksiin verrattuna, mutta liian alhainen tuo nykysuositus todella on. Suosittelen todella ottamaan asiasta selvää, liian alhaisista suosituksista ovat esittäneet kritiikkiä arvostetut tutkijat.

    Äänestä

  • niinpä niin joo kirjoitti:

    Yleensä nämä viranomaisia kyseenalaistavat tolosuskovaiset yms. tyypit uskovat kritiikittömästi myös salaliittoteorioihin.

    http://www.duodecimlehti.fi/web/guest/arkisto?p_p_id=Article_WAR_DL6_Articleportlet&p_p_action=1&p_p_state=maximized&p_p_mode=view&p_p_col_id=column-1&p_p_col_count=1&viewType=viewArticle&tunnus=duo99587

    Siinäpä sinulle vielä esimerkiksi todellisen hörhölääkärin mielipide nykyisistä lasten D-vitamiinisuosituksista.

    Äänestä


Ruuan merkitys D-vitamiinilähteenä on vähäinen: 90% ihmisen D-vitamiinista on peräisin iholta (ellei hän ota D-vitamiinia ravintolisänä). Suomalainen saa ruoastaan alle 10µg D-vitamiinia päivää kohti. Suomessa auringonvaloa on riittävästi D-vitamiinin valmistukseen vain toukokuun alusta elokuun loppuun eli kun UVB-indeksi on vähintään 3, kello 10-16 välisenä aikana vähintään kädet ja jalat paljaina 30 minuuttia päivittäin. Joskus lähes koko kesä on niin pilvinen, kylmä tai sateinen, että pelkästään auringosta on vaikea saada riittävästi D-vitamiinia.

Kaikkein huonoin tilanne on maahanmuuttajilla, joilla esiintyy usein erittäin vakavia D-vitamiinin puutoksia. Syynä tähän on tumma iho (suomen UVB 3-6 on liian alhainen tuottamaan lainkaan D-vitamiinia heidän tummassa ihossa). Heidän kotimaassaan UVB-indeksi on läpi vuoden 8-15, kun Suomessa se on keskikesällä 3-6. Talvella Suomen UVB-indeksi on 0.
http://www.prweb.com/releases/2013/6/prweb10851751.htm

D-vitamiinia pitää syödä niin paljon, jotta veren D-vitamiinipitoisuus nousee luonnolliselle (kesäauringon nostamalle) tasolle, joka on keskimäärin 125 nmol/l. Lukuisten tutkimusten valossa tämä tarkoittaa vähintään 50µg D-vitamiinia päivässä. Yleensä 100µg ja jopa enemmänkin, jos on isokokoinen ihminen. Pienille lapsille hiukan vähemmän.

Meillä "asiantuntijat" Christel Lamberg-Allardt ja Suvi M. Virtanen jatkuvasti mediassa toistavat iänikuista mantraansa 10 µg/vrk annoksesta, jota ei saa ylittää. Se on epäeettistä ja väärää. Sama jos hoitaisi päänsärkyä jalkarasvalla. Ainoastaan osa pienistä lapsista saavuttavat tällä annoksella veren D-vitamiinipitoisuuden 50 nmol/l, jonka he väittävät riittävän kokonaisterveydelle. Muilla ihmisillä veren D-vitamiinipitoisuus on selvästi alle 50 nmol/l.

Lisäksi he pelottelevat syövällä ja kuolemalla, jos annostuksen ylittää, vaikka D-vitamiinin puutos on linkitetty yli 70:een syöpätyyppiin ja lukuisiin eri sairauksiin (mm. I-tyypin diabetes, MS-tauti, reumataudit jne...), jotka Suomessa ovat erittäin yleisiä verrattuna päiväntasaajalla asuviin ihmisiin.
https://www.vitamindcouncil.org/blog/proceed-at-your-peril/

Pelkästään luuston hyvinvoinnin kannalta suositeltava veren D-vitamiinipitoisuus on yli 80 nmol/l ja kokonaisterveyden kannalta 100-150 nmol/l.

Nykypäivän lääkärin pitäisi ymmärtää, että veren D-vitamiinipitoisuuden määritys kuuluu tärkeänä osana potilaan hoitoon ja sairauksien diagnosointiin siinä missä perusverenkuva, kilpirauhasarvot sekä kolesteroli- ja verensokeritutkimuksetkin.

Eli jos ette syö D-vitamiinilisää, aloittakaa nyt!

D-vitamiinin syönti purkista läpi vuoden pitäisi olla itsestään selvä asia, mutta yllättävän harva edelleen ymmärtää D-vitamiinilisän tärkeyden. Ja jos ymmärtää, niin valitettavan harva nauttii sitä riittävästi. Tutkimusten mukaan virallinen suositus ei riitä edes vastasyntyneelle. Viralliset suositukset eivät edes nouse.

Kannattaa seurata D-vitamiiniasioita Lääkäri Matti Tolosen sivuilta, vaikka ei hänen mainostamiaan vitamiineja söisikään.

http://personal.inet.fi/koti/remeli/D3.htm

Äänestä
  • Uskotteko mieluummin oikeita asiantuntijoita kuten juuri THL:ää vai jotain yksittäisiä hörhälääkäreitä (Tolonen, Heikkilä ja muut vastaavat), joilla ei ole lääketieteen enemmistön tukea takanaan? Minä ainakin uskon ennemmin THL:ää, jonka suositukset perustuvat tieteelliseen tutkimukseen.

    Äänestä

  • näin se vaan on kirjoitti:

    Uskotteko mieluummin oikeita asiantuntijoita kuten juuri THL:ää vai jotain yksittäisiä hörhälääkäreitä (Tolonen, Heikkilä ja muut vastaavat), joilla ei ole lääketieteen enemmistön tukea takanaan? Minä ainakin uskon ennemmin THL:ää, jonka suositukset perustuvat tieteelliseen tutkimukseen.

    Jos olisit ottanut asiasta selvää, niin tietäisit, että D-vitamiiniasiassa ei ole mikään "hörhöt" vastaan "oikeat tutkijat" -asetelma, vaan D-vitamiiniannostuksen reilun noston puolesta ovat ottaneet kantaa hyvin arvostetut, kyvykkäät tutkijat. Ja nimenomaan myös Suomessa. Koko ajan julkaistaan tutkimuksia, joissa D-vitamiiniannostuksen nostamisen hyödyt tulevat esiin. THL ei ole mikään kaikkitietävä elin ja jumala, vaan sielläkin voidaan olla väärässä. Ei tarvitse muistella kuin narkolepsiakohua. Toki on selvää, että silloin toimittiin silloisen tiedon valossa, mutta vakuuttelu siitä, että rokote on ehdottoman turvallinen, ei varsinaisesti anna kovin erehtymätöntä kuvaa heidän asiantuntijoistaan. Monessa muussa maassa annostussuositukset ovat jo korkeammalla tasolla ja iso osa suomalaisista kärsii D-vitamiinin puutteesta. Jo nämä seikat puoltavat sitä, että asialle olisi syytä tehdä jotain.

    Äänestä

THL ei ole antanut virallisia suosituksia D-vitamiinille koskaan.

VRN:n suositukset EI perustu mihinkään tutkimukseen.

Jos perustuu, niin annatko sen tutkimuksen tänne?

Mutta jos haluaa sairastuttaa lapsensa esim. I-tyypin diabetekseen, niin siitä vaan. Ihan oma valinta. Mutta lapsen etua kannattaisi ajatella, jos niitä tekee.

Kuka haluaa vammauttaa lapsensa pysyvästi?

Todella moni.



THL sai miljoonia rokotevalmistajalta:

http://www.iltalehti.fi/sikainfluenssa/2009112110636139_si.shtml

Äänestä

Mihin perustuu VRN:n kuidun saantisuositus? Maksimaaliseen leivän/viljan syömiseen vai mihin? Miksi suurimmassa osassa maapalloa ihmiset eivät saa paksu- ja peräsuolen syöpää tai II-tyypin diabetesta, vaikka eivät edes tiedä, mitä ruis, täysjyvävehnä, kaura ja ohra ovat? Mutta meitä täällä pelotellaan, että jos ei syö 6-9 annosta täysjyvää joka päivä, niin noutaja saapuu takapuolisyövän, ravintoaineiden puutosten aiheuttamien sairauksien ja vaikka minkä taudin takia.


Virallisten ravitsemussuositusten takaa löytyvät mm. leipomoteollisuuden menekinedistämisyhdistys Leipätiedotus ry ja kulutustavarajätti Unilever Oy.
http://samisundvik.com/2013/09/13/viralliset-ravitsemussuositukset-nain-elintarviketeollisuus-meita-ohjaa/



Viljat sekä riisi (n. 70% hiilihydraattia), sokeri (100% hiilihydraattia) ja peruna (peruna sisältää runsaasti tärkkelystä, joka on käytännössä pelkkää pakattua glukoosia, siis sokeria, joka hajoaa nopeasti suolistossa nostaen huomattavasti veren sokeritasoa) nostavat verensokerin nopeasti, jolloin haima alkaa tuottaa runsaasti insuliinia. Liiallinen insuliini veressä laskee verensokerin liian alas ja liian nopeasti. Tällöin ihminen on taas nälkäinen ja haluaa syödä. Lisäksi liiallinen insuliini poistaa lähes kaiken sokerin verenkierrosta ja näin aivot jäävät ilman energiaa, jolloin ihminen väsyy. Insuliinitason pysyessä vakaana elimistö polttaa rasvaa ja aivot saavat energiaa. Perunan, riisin ja viljat voi korvata muilla kasvikunnan tuotteilla, joissa on vähemmän hiilihydraattia, jolloin insuliinitaso pysyy vakaana ja ihminen virkeänä. Viljat ovat myös huono kuitujen lähde. Energiatiheyden suhteen vihanneksissa, juureksissa, marjoissa, pavuissa, linsseissä, hedelmissä ja kasviksissa on kahdeksan kertaa enemmän kuituja kuin viljassa. Viljat ovat myös huono vitamiinien lähde. Jauhatuksen jälkeen B-vitamiinit häviät nopeasti jauhoista. Eräiden arvioiden mukaan jopa 24 tunnin jälkeen jäljellä on vain puolet vitamiineista ja viikon jälkeen ei juuri lainkaan.


EU hylkäsi Suomen leipomoteollisuuden terveysväitteet!
Maaseudun tulevaisuus -lehti uutisoi 11.11.2011, että rukiin terveysväitteet menivät nurin. Suomalaiset suurleipomot Vaasan ja Fazer lähettivät Euroopan elintarviketurvallisuusvirasto Efsalle kaikkiaan 21 ehdotusta terveysväitteeksi leivälle. Ehdotuksista puoli tusinaa koski ruista. Efsa hylkäsi kaikki lähetetyt terveysväitteet yhtä lukuun ottamatta.

Ainoan hyväksytyn terveysväitteen mukaan ruislesekuitu edistää vatsan toimintaa. Hylättyjen terveysväitteiden joukossa oli mm. se, että ruisleipä vaikuttaisi edullisesti sokeriaineenvaihduntaan tai veren kolesterolitasoon. Moni Efsan hylkäämä terveysväite löytyy myös suomalaisista ravitsemussuosituksista.
http://ravitsemusjaterveys.wordpress.com/2011/11/13/eu-hylkasi-suomen-leipomoteollisuuden-terveysvaitteet/



Ravinnolla on keskeinen merkitys aivojen monimutkaisen verkoston toiminnalle ja aivoterveydelle. Sekä neuronit eli hermosolut että viestiä vievät aivojen välittäjäaineet muodostuvat ravintotekijöistä. Ravinto vaikuttavaa lisäksi immuniteettiin eli vastustuskykyyn, mielialaan (esim.masennus, aggressiivisuus), hormonitoimintaan, lisääntymiskykyyn, syöpien kehittymiseen, perimään, unen laatuun, jaksamiseen jne... Keskeisin tekijä on ravinnon vaikutus suolistoon ja aineenvaihduntaan, jossa muodostuu jopa 80% immuniteetistamme. Immuniteettijärjestelmäsi toimiessa huonosti sairastut.

Äänestä
  • Asian vierestä vähän. Olen ollut syömättä viljaa pari viikkoa, kun eilen söin riisimuroja(en ole ostanut, sain ne)alkoi alavatsaa särkeä ja turvottaa! Joten ei kiitos viljoille! Lapset syövät niitä harvoin, ostan muutaman kerran vuodessa.Itse aiheeseen, tyttäreni on raskaana ja ottaa 100µg D3 päivässä!

    Äänestä

Pohjoismaiset ravitsemussuositukset perustuvat yli 100 tutkijan työhön, jossa on tehty systemaattiset katsaukset kaikista suositusten osa-alueista. Tulokset on julkaistu Food & Nutrition -lehdessä. Koko prosessi ja sen tekijät on kuvattu nnr5.org -sivustolla. Kuka tahansa voi käydä perehtymässä siihen miten ne on tehty ja mihin ne perustuvat.
http://www.foodandnutritionresearch.net/index.php/fnr/issue/view/1476

Äänestä

D-vitamiinista apu lasten toistuviin korvatulehduksiin!

Uusiutuvia välikorvatulehduksia voidaan todennäköisesti ehkäistä korjaamalla puutteellinen D-vitamiinin saanti lapsilla, joilla on matala seerumin D-vitamiinitaso. Satunnaistetussa lumevertailututkimuksessa 116 lapsella oli toistuvia korvatulehduksia ja D-vitamiinitaso noin 65 nmol/l eli alle (Italiassa) suositellun 75nmo/l. Päivittäinen D-vitamiinilisä (25µg) kuuden kuukauden seurannassa vähensi välikorvatulehduksia enemmän kuin lumehoito (26 vs. 38; p = 0,03) ja ero oli selvä myös komplisoituneiden tulehduksien määrässä (p < 0,001). Lapset olivat keskimäärin 3 vuoden ikäisiä ja 72-84 %:a oli imetetty vähintään kolme kuukautta. Tutkijat kehottavat alustavan tuloksensa perusteella mittaamaan lapsen seerumin D-vitamiinitason, jos välikorvatulehdukset toistuvat ja hoitamaan lasta tarvittaessa D-vitamiinilla.

www.medpagetoday.com (13.9.2013)

Äänestä

"Lääkäri haukkuu uudet D-vitamiinisuositukset – "Suomi on diabetesmaa ja se johtuu tästä"

D-vitamiinien suositusmäärää olisi pitänyt nostaa uusissa ravitsemussuosituksissa huomattavasti korkeammalle, sanoo erikoislääkäri ja kirjailija Hannu Vierola. Vähäinen vitamiinimäärä selittää Vierolan mukaan esimerkiksi sen, miksi Suomessa tavataan niin paljon diabetestä. Myös Itä-Suomen yliopiston tutkija pitää D-vitamiinimääräsuositusta liian konservatiivisena.

Naistentautien ja synnytysten erikoislääkärin Hannu Vierolan mielestä uudet pohjoismaiset D-vitamiinisuositukset on jätetty liian alhaiselle tasolle. D-vitamiinin uudet suositusmäärät ovat 10 mikrogrammaa päivässä aiemman 7,5 mikrogramman sijaan.

- Suomi on diabetesmaa ja se johtuu pitkälti siitä, että D-vitamiinia ei saada tarpeeksi. Vitamiinin yhteyttä diabetekseen on tutkittu paitsi Suomessa, myös Yhdysvalloissa. Jos D-vitamiinia ei saa tarpeeksi, 1. tyypin diabetesriski nousee, sanoo iisalmelainen Vierola.

Hän ihmettelee uusia vitamiinisuosituksia ja olisi odottanut vähintään määrän tuplaamista.

- Kymmenen mikrogrammaa on historiallinen annos. Määrä pitäisi nostaa 40 mikrogrammaan. Annostus tulisi olla myös yksilöllistä, esimerkiksi ylipainoisilla ja monisairailla määrää tulisi nostaa.

Tällä hetkellä D-vitamiinisuositus EU:ssa on 50 µg ja Yhdysvalloissa 100 µg. Syyskuussa keskieuroppalainen 19 asiantuntijan paneeli suositteli terveille aikuisille 25–50 mikrogrammaa D-vitamiinia päivässä. Erikoislääkäri Hannu Vierola ihmetteleekin, miksi Pohjoismaat poikkeavat tästä linjasta.

- Jos Keski-Euroopassakin on yli tuplasti korkeammat suositukset, miksi meillä joilla talvi on pimeämpi, suositukset jätetään noin matalalle tasolle? Toivoisin asiaa päättävään työryhmään mukaan esimerkiksi lääkäreitä, nyt mukana on vain ihmisiä, jotka eivät edes hoida potilaita työkseen, Vierola sanoo."

http://yle.fi/uutiset/laakari_haukkuu_uudet_d-vitamiinisuositukset__suomi_on_diabetesmaa_ja_se_johtuu_tasta/6865684

Äänestä
  • Itä-Suomen yliopiston apulaisprofessori Ursula Schwab puolestaan on huolissaan siitä, että osa vitaminoituja rasvoja ja maitotuotteita käyttävistä saa d-vitamiinia jopa puolet suositusta (10 µg) enemmän. Hän on törmännyt viimeisten viiden vuoden aikana tällaiseen itselleen ennenkokemattomaan tilanteeseen ja joutuu nykyisin kieltämään osaa potilaista syömästä d-vitamiinitabletteja. Liika d-vitamiini kun voi olla haitaksi.

    No joo, sanokoon Schwab nitä sanoo. Omalle syöpäsairaalle sukulaiselleni määrättiin juuri Antioksidanttiklinikalta 125 µg vahvuisia d-vitamiinikapseleita ja niissäkin suositus, että olisivat oliiviöljypohjaisia. Tämä yli 60-vuotias sukulainen oli ottanut d-vitamiinia siihen asti purkista ikäihmisille suositellut 20 µg päivässä ja verestä tehty koe paljasti, että tasot olivat kovin alhaiset. D-vitamiini on yksi tärkeä osanen syöpien ehkäisemisessä ja hoitamisessa.

    Itse olen raskaana ja otan juuri sen 125 µg vuorokaudessa. Tässäkin ketjussa parjattu Matti Tolonen suosittelee raskaana oleville naisille 100-150 µg d-vitamiinia päivässä.

    Oma kokemukseni on, että alettuani syödä d-vitamiinia uunnilleen vuosi sitten noin 100 µg vuorokaudessa, talvikaudella vähintään joka toinen kuukausi päälle yrittävät flunssat ovat loistaneet poissaolollaan. Ei se ilmeisestikään ole ihan turha aine. Siihen asti otin tunnollisesti sen suositellun 10 µg, mikä on myös raskausvitamiineissa. Myös pian 3-vuotias lapseni saa 50 µg d-vitamiinia päivässä eikä ole pitänyt koko ikänään kuin yhden pienen flunssan 1-vuotiaana, jolloin muuten annoin hänelle vielä d:ta vain suositellut 10 µg. Silloin kun olin itse lapsi 1970-luvulla, d-vitamiinin suositus vauvoille oli muistaakseni 50 µg.

    Äänestä

"Naurattaako? Kaikki vitamiinit saa ruoasta - onko niin? Onko tämä mahdollisesti virheellinen ajattelutapa syynä siihen miksi ei voida sallia määrällisesti riittävä D-vitamiinisuositus kansallisissa ravitsemussuosituksissa? Kun kansa huomaa, että 50-150 µg D-vitamiinia vuorokaudessa on mahdotonta saavuttaa nykyruokavaliolla, onko viranomaisilla pelkoa, että vuosikymmeniä harrastettu viranomaisohjaus esimerkiksi D-vitamiinin suhteen jättää heidät naurunalaiseksi? So what? Nauretaan oikein räkäiset naurut Christel Lamberg-Allardtille, Pekka Puskalle, Matti Uusituvalle, Ursula Schwabille jne. Nauru pidentää ikää ja kaikilla kivoilla virkamiehillä ja vastarannankiiskeillä on hyvä palkka. Nauretaan!"

Äänestä

D-vitamiinin hormonaalisia muotoja arveltua enemmän

Tamperelaistutkimuksesta on saatu uutta tietoa D-vitamiinin vaikutuksista elimistössä.

D-vitamiinin hormonaalisia muotoja on arveltua enemmän. Tähän tulokseen tuli Tampereen yliopiston emeritusprofessorin Pentti Tuohimaan vetämä työryhmä.

Aiemmin on ajateltu, että kalsitrioli olisi ainoa D-vitamiinin hormonaalisesti aktiivinen muoto. Tuohimaan työryhmän tutkimuksen mukaan näin ei ole.

Plos One -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa vertailtiin kolmen mahdollisen D-vitamiinin hormonaalisesti aktiivisen muodon eli kalsitriolin, kalsidiolin ja 24-kalsitriolin vaikutuksia geenistön säätelyyn hiiren ja ihmisen soluissa. Tutkimus osoitti, että nämä kolme hormonia säätelevät kaikkiaan useita satoja geenejä.

Hormoneilla on osaksi yhteisiä vaikutuksia. Esimerkiksi kalsitrioli ja kalsidioli tukevat toistensa toimintaa luuston kalkkiaineenvaihdunnassa.

- Mielenkiintoisinta on, että jokaisella näistä kolmesta hormonista on elimistössä aivan oma tehtävänsä. Kalsitrioli liittyy enemmänkin verenkiertoelimistön kehityksen ja toiminnan ja puolustusjärjestelmän säätelyyn kuin luuston kehitykseen, professori Tuohimaa kertoo ryhmän tiedotteessa.

D-vitamiinin oikea annostus tärkeä

Tuohimaan mukaan kalsidioli puolestaan vaikuttaa geeneihin, jotka ovat tekemisissä solujakautumisen, solukuoleman ja syövän kehityksen kanssa. Kalsidioli näyttäisi vaikuttavan myös ihon ja hiusten terveyteen.

24-kalsitrioli on muita heikompi geenien säätelijä, mutta se vaikuttaa selvimmin solukuolemaan, solujen liikkumiskykyyn ja umpieritysjärjestelmän kehitykseen.

http://yle.fi/uutiset/d-vitamiinin_hormonaalisia_muotoja_arveltua_enemman/6873255

Äänestä

Tee hyvä teko suomalaiselle: vie hänelle D-vitamiinia

Luonnonvalon vähenemisen myötä tarve nauttia lisävitamiineja purkista kasvaa. D-vitamiinipurkki voisi nyt olla hyvä tuliainen kaikille suomalaisille vaikkapa kukkien sijaan. Nyt aurinko ei enää tuota d-vitamiinia, koska se tulee niin matalasta kulmasta.

Päivien pimetessä suomalaiset nauttivat taas D-vitamiinia purkista. Uusimpien suositusten mukaan D-vitamiinin päivittäinen määrä on nostettu 10 mikrogrammaan aiemmasta 7,5:stä. Tosin tätäkin nostoa on jo ehditty kritisoida liian pieneksi.

Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Hannu Vierolan mukaan Suomi on diabetesmaa ja se johtuu siitä, että D-vitamiinia ei saada tarpeeksi. Hän toivookin, että määrä nostettaisiin 40 mikrogrammaan. Ylipainoisilla ja monisairailla pitäisi määrän olla vielä isompi, sanoo Vierola.

Turun seudun nivelyhdistyksen puheenjohtaja Marja-Liisa Salminen puhuu vahvasti D-vitamiinin puolesta.

- Syön sitä 100 mikrogrammaa päivässä. Virallisiin suosituksiin verrattaessa se kuulostaa paljolta.

- Olen kyllä käynyt tutkimuksissa, ja arvot ovat ihan normaalit.

Salminen sanoo, ettei saisi tarvitsemaansa D-vitamiinia pelkästään ruuasta.

- Nytkin minulla on lohisoppa tuolla kiehumassa, mutta ruoka ei missään nimessä vitamiinitarvettani täyttäisi.

Vaikutuksen huomaa muutamassa viikossa

Marja-Liisa Salminen sanoo, että uusi suositus ei ole riittävä.

- Ei se riitä missään nimessä. Semmoinen ihminen, joka syö kunnolla D-vitamiinia, tuntee voinnissaan sen aivan selvästi. Ihminen piristyy jo kahden viikon jälkeen, kun hän on syönyt D-vitamiinia suuremman annoksen.

Salminen uskoo D-vitamiinin suojelleen häntä esimerkiksi flunssilta. Yleisesti vitamiinilisä on piristänyt oloa selvästi.

- Ennen nukahdin jo yhdeksältä ja nyt katson aina uutiset vielä kymmeneltäkin.

Marja-Liisa Salminen johtaa Turun seudun nivelyhdistystä ja tuntee sitä kautta D-vitamiinin merkityksen myös luustolle.

- Jos nivelrikkoinen esimerkiksi kaatuu, niin luustolla on paremmat mahdollisuudet parantua, jos D-vitamiinitasot ovat kunnossa. Professori Hannu Aron tutkimusten mukaan lonkkamurtumatkin paranevat nopeammin, Salminen selvittää.

Vitamiinipurkki kukkapurkin sijaan

Nivelyhdistyksen jäsenistön vitamiiniarvoja mitataan säännöllisesti ja ne ovat Salmisen mukaan parantuneet viime vuosina huomattavasti.
Hän iloitsee siitä, että yhä useammat tuntuvat oikeasti ymmärtäneen vitamiinilisän merkityksen. Hän ehdottaakin, että suomalaiset veisivät jatkossa toisilleen tuliaisiksi D-vitamiinia kukkien sijaan.

- Saaja joutuu hoitamaan niitä kukkia, mutta D-vitamiini hoitaa saajaa itseään.

http://yle.fi/uutiset/tee_hyva_teko_suomalaiselle_vie_hanelle_d-vitamiinia/6884815

Äänestä

Vitamin D Day is just a week away! Vitamin D deficiency is a global problem and we all can help spread awareness. For ideas on what you can do and to learn more about Vitamin D Day visit the website:

http://www.vitamindday.net/

Suomalaisilla D-vitamiinin puutos, viitearvot veren D-vitamiinipitoisuus (S -D-25) alle 80 nmol/l on lähes 100%:lla väestöstä, jos ei syö lisäravinteena riittävästi D-vitamiinia.

Tällä hetkellä suomen UVB-indeksi on nolla eli auringosta ei saa D-vitamiinia kuin toukokuussa 2014 seuraavan kerran. Keskipäivällä.

Ravinnossa on niin vähän D-vitamiinia, että veren D-vitamiinipitoisuus (S-D-25) jää kaikilla suomalaisilla alle 50 nmol/l, joka ei ole riittävä luustolle, sairauksien ehkäisyyn ja kokonaisterveyteen.

Optimaalinen veren D-vitamiinipitoisuus on 100-150 nmol/l.

Yksi mikrogramma ( 1µg) D-vitamiinia nostaa veren S -D-25:tä 1 nmol/l :lla keskimäärin normaalin kokoisella ihmisellä. Ylipainoiset ja raskaana oleva tarvitsevat yleensä enemmän.

Omia D-vitamiinitasoja (S-D-25) kannattaa seurata, jotta nauttii vitamiinia oikean annoksen. D-vitamiinitason mittauksen voi pyytää omalta lääkäriltään.

D-vitamiinitason mittaus maksaa laboratoriolle muutaman euron eli saman verran kuin veren rasva-arvot.

http://oyslab.fi/ohjekirjan_liitteet/S_Yksityisasiakas.html

Äänestä

Vitamin D day : November 2 nd, 2013

Vitamin D is important for many things, including your bones, heart, respiratory system, brain, and likely cancer prevention.

Scientists are still discovering the effects of vitamin D on disease prevention, but researchers believe it may play a central role in preventing autoimmune diseases like multiple sclerosis and type I diabetes, preventing cancers like breast and colon, and keeping the heart healthy, by influencing muscle function and hormones involved in heart health.

Vitamin D tests are pretty easy. You can ask your doctor to add it to your next routine blood panel, or you can order a finger prick test online.

While not all doctors agree how much vitamin D you need, a group of 42 of the world’s top vitamin D researchers think the optimal vitamin D level is between 100-150 nmol/l, a level the majority of northern populations fall well below. You can visit the GrassrootsHealth site right below for more information.

http://www.vitamindday.net/

Äänestä

D-vitamiinin puutos on yleistä Norjassa. 40 prosenttia norjalaisista potee D-vitamiinin puutetta; talvella 60 % ja kesällä 20 %. Prosenttiluvut olisivat olleet vielä SELVÄSTI suuremmat, jos puuteten rajaksi olisi asetettu nykykäsityksen mukainen arvo (esim. > 75 nmol/l). Tilanne on yhtä surkea Suomessa.

Larose TL, Chen Y, Camargo CA Jr, et al. Factors associated with vitamin D deficiency in a Norwegian population: the HUNT Study. Journal of Epidemiology and Community Health. 2013 Nov 6. doi: 10.1136/jech-2013-202587.

Äänestä

D-vitamiini - vuosisadan kovin terveyteen vaikuttava tekijä

Suomalaisille suunnattujen D-vitamiinisuositusten kehitys on Lääkäri Antti Heikkilän mukaan varsin kummallinen. 1960-luvulla suositukset olivat määrältään kymmenkertaiset nykypäivään verrattuna.

? 1960-luvulla D-vitamiinisuositukset olivat 100?125 µg vuorokaudessa kaiken ikäisille. Määriä on vähitellen laskettu. Syytä tähän ei tiedetä.

? Kuitenkaan 60-luvulta ei ole mitään merkkejä D-vitamiinimyrkytyksistä, Heikkilä sanoo kuitaten yleisen pelon siitä, että vitamiinia tulee nauttineeksi liikaa.

Näkyvät seuraukset

D-vitamiinipuutoksen ja osteoporoosin yhteys on tunnettu tosiasia. Nykyisillä, liian matalilla D-vitamiinisuosituksilla on muitakin seurauksia, joihin Heikkilä haluaa kiinnittää huomiota.

? Tällä hetkellä tiedetään tutkimuksen myötä, että jos veressä on riittävä D-vitamiinitaso, se ehkäisee yli 70-prosenttisesti eturauhas-, rinta- ja paksusuolensyöpää. Suomen suosituksilla kukaan ei pääse näihin lukuihin.

Riittämättömien suosituksien myötä oheiskärsijöiksi ovat joutuneet myös lapset.

? Suositusten pienentämisellä on suora korrelaatio lasten diabeteksen lisääntymiseen. Miten konsulit selittävät tämän äideille, Heikkilä jyrisee.

Valmisteissa on eroa

Monien Suomessa myytävien D-vitamiinivalmisteiden raaka-aineena käytetään lanoliinia. Keinotekoisten vitamiinien ohella tarjolla on myös luonnonmukaisia valmisteita.

– Lisäravinteita on kahdenlaisia: kalasta tehtyjä luonnon vitamiineja sekä keinotekoisesti lampaan rasvasta eli lanoliinihaposta valmistettuja. Ei ole väliä, kumpaa niistä käyttää, kunhan pillereitä syö talvisaikaan joka päivä.

Äänestä

Uusia D-vitamiinitutkimuksia

D-vitamiinista julkaistaan valtavasti uusia tutkimuksia. Ne osoittavat kiistatta, että D-vitamiinin puute on yleistä koko maapallolla myös aurinkoisissa maissa, jopa tropiikissa, ja että puutetta esiintyy lähes kaikissa pitkäaikaissairauksissa. Tiedeyhteisö ei ole päässyt yksimielisyyteen siitä, mikä on ihmisten D-vitamiinin päivittäinen tarve ja paljonko D-vitamiinia pitäisi olla veressä. Tässä joitakin uusimpia tieteellisiä tutkimuksia ja tulkintoja aiheesta.

http://www.tritolonen.fi/index.php?page=news&id=2574

Äänestä

D on aivan liian halpaa. Lääketeollisuus ei deestä haluaisi kuullakaan, kun se on niin paljon tehokkaampi terveyden ylläpitäjä kuin olla ilman ja syödä kalliita lääkkeitä sairauksiin.

Ja vasta nyt lääkäritkin ovat heränneet ja suosittelevat D-vitamiinia etenkin potilaille, joilla on jokin yleistä vastustuskykyä heikentävä tauti. D-vitamiinia ei voi patentoida ja myydä kalliilla hinnalla. 360 x 125 mikrogrammaa maksaa postikuluineen alle 20 e iHerbissä. Siinä on vuoden setti, joten ei se todellakaan mitään rahastusta ole.

Lisäksi vaikutukset mielialaan, vastustuskykyyn ja yleiseen virkeyteen huomaa hyvin nopeasti. Olo on terve ja kesäinen.

Äänestä

Ihmisen D-vitamiinistatusta arvioidaan mittaamalla seerumin D-vitamiinin pitoisuutta (25-OH-vitamiini D), joka suomalaisissa laboratorioissa merkitään S-D-25. Nykyisin D-vitamiini voidaan määrittää myös plasmasta, P-D-25. Mikä on ihanteellinen lukema?

http://www.tritolonen.fi/index.php?page=news&id=2578

Äänestä

"Robert Heaney on maailman kokeneimpia ja arvostetuimpia kalsium- ja D-vitamiinitutkijoita. Hänen mukaansa riittävä D-vitamiini parantaa insuliiniherkkyyttä. Elimistön D-vitamiinitaso, joka täytyy saavuttaa insuliiniherkkyyden parantamiseksi, on vähintään 80 nmol/l:

"the results suggest that a level of at least 32 ng/ml (80 nmol/L) must be achieved to ensure small but useful improvements in both blood sugar control and blood pressure."

Viralliset suomalaiset suositukset eivät tämän tason saavuttamiseksi riitä."

http://www.creighton.edu/publicrelations/newscenter/news/2013/june2013/june62013/heaneygrassroots060613/

Äänestä

Tutkimus: Auringon välttelijöillä kohonnut riski kuolla ennenaikaisesti

Ruotsalaistutkijat ovat seuranneet 29 000 eteläruotsalaista naista 20 vuoden ajan. Ero auringonottajien ja aurinkoa välttelevien kuolleisuudessa oli huomattava.

Naisilla, jotka välttelevät auringonottoa kokonaan, on kaksinkertainen riski kuolla ennenaikaisesti auringonottajiin verrattuna, ruotsalaistutkimus osoittaa. Tutkijoiden mukaan todennäköisin syy on D-vitamiinin puutos, kertoo sanomalehti Dagens Nyheter.

– Tällainen havainto ei ole kovin yllättävä, eikä myöskään olisi yllättävää, että D-vitamiinilla on jotakin tekemistä sen kanssa, epidemiologian professori Tomi-Pekka Tuomainen Itä-Suomen yliopistosta kertoo.

– D-vitamiini on hyvin lupaava, monipuolisesti terveyteen vaikuttava yhdiste. On syytä ja tarvetta selvittää sen terveysvaikutukset oikeasti, kunnolla.

Ruotsalaistutkijat ovat seuranneet 29 000 eteläruotsalaista naista 20 vuoden ajan. Naiset olivat 25–64-vuotiaita. Kyselytutkimuksessa he ovat vastanneet, ottavatko he aurinkoa kesällä, solariumissa, talvilomalla tai etelään suuntautuvalla aurinkolomalla.

Naisilla, jotka vastasivat kieltävästi kaikkiin kysymyksiin, oli kaksinkertainen riski kuolla ennenaikaisesti. Suurin osa kuoli sydän- ja verisuonitauteihin tai aivohalvaukseen. Tutkimuksessa otettiin huomioon muut tekijät, kuten ylipaino, tupakointi, liikunta, alkoholinkäyttö, talous ja koulutus.

Toisaalta liika auringonottokaan ei ole hyvästä, sopivasti aurinkoa ja D-vitamiinilisä. Se on siinä.

http://yle.fi/uutiset/tutkimus_auringon_valttelijoilla_kohonnut_riski_kuolla_ennenaikaisesti/7182137

Suomessa ja Ruotsissa auringonvaloa on riittävästi D-vitamiinin valmistukseen vain toukokuun alusta elokuun loppuun eli kun UVB-indeksi on vähintään 3, kello 10-16 välisenä aikana vähintään kädet ja jalat paljaina 30 minuuttia päivittäin. Joskus lähes koko kesä on niin pilvinen, kylmä tai sateinen, että pelkästään auringosta on vaikea saada riittävästi D-vitamiinia. Talvella UVB-indeksi on nolla.

Äänestä

Riittävä D-vitamiini auttaa myös kasvukipuihin.

http://www.vitamindcouncil.org/blog/new-study-finds-vitamin-d-supplementation-may-help-reduce-growing-pains/

Vitamiinihysteriasta:

Nää ukot ja akat, jotka saa kaiken tarvittavan tavallisesta monipuolisesta ravintoköyhästä ruuasta, nää on pöhöttyneitä muumioita, joihin taudit iskee.

”Monipuolinen” ruoka on varsin suhteellinen käsite. Esimerkiksi pasta, ruispala ja big mac ovat eri ruokia, mutta kaikkien pääraaka-aineena on sama ravinneköyhä vehnäjauho. Toinen haaste tulee ravintoaineiden imeytymisestä. Monen suomalaisen suoliston toiminta on kaukana optimaalisesta. Kolmas potentiaalinen puutoksille altistava asia ovat erilaiset ruokarajoitteet. Esimerkiksi kasvissyöjien tai vähän lihaa kuluttavien on tärkeää ottaa kaikenlaista vitamiinia ja hivenainetta lisäravinteena.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


100µg kirjoitti:

Ravitsemussuositukset ja D-vitamiini

Suomessa ja muissa Pohjoismaissa ollaan parhaillaan päivittämässä pohjoismaisia ravitsemussuosituksia. Mm. D-vitamiinin saantisuosituksia ollaan nostamassa tänä syksynä aikuisilla 7,5µg -> 10µg.

Luoja ei kuitenkaan laskenut D-vitamiinin päiväannosta puolen mikrogramman tarkkuudella vaan mahdollisti aurinkohormonin jopa 250 µg:n kertatuotannon ihossa, mikä etelässä tuottaa seerumin kalsidiolipitoisuuden 100–200 nmol/l (Vieth 2009).


Keskieurooppalainen työryhmä (paneeli) on laatinut luonnoksen uusiksi D-vitamiinin saantisuosituksiksi Keski-Euroopan maissa. Paneelia, jossa on mukana yli 30 kansainvälisesti tunnettua D-vitamiinitutkijaa, valtaosa itäeurooppalaisia, johtaa puolalainen tohtori Pawe? P?udowski (Children’s Memorial Health Institute, Warsaw). Paneeli ehdottaa, että sen suositukset tulisivat voimaan Keski-Euroopan maissa kansanterveystyössä ja sairaanhoidossa. Uutta tässä on myös se, että nyt riskiryhmille annetaan suuremmat suositukset kuin terveille ja että suositukseen on lisätty ohje seerumin D-vitamiinin pitoisuuden alarajasta (75 nmol/l) ja ihanteellisesta pitoisuudesta (125 nmol/l).


Luonnos uusiksi ohjeiksi:

Yleiset saantisuositukset päivää kohti
• Vauvat 0-6 kuukautta: 400 IU eli 10 µg
• Vauvat 6-12 kk: 400-600 IU eli 10–15 µg
• Lapset ja nuoret: 600-1.000 IU eli 15–25 µg
• Aikuiset: 800-2.000 IU eli 20–50 µg
• Raskaana olevat naiset: 1.500-2.000 IU eli 37,5–50 µg

Riskiryhmille
• Keskoset: 400-800 IU eli 10–20 µg
• Lihavat lapset: 1.200-2.000 IU eli 30–50 µg
• Lihavat aikuiset: 1.600-4.000 IU eli 40–100 µg
• Yötyöläiset: 1.000-2.000 IU eli 25–50 µg

Seerumin D-vitamiinin pitoisuus (S-D-25)
Ensimmäistä kertaa saantisuosituksiin liitetään nyt myös suositus seerumin D-vitamiinin pitoisuudesta, jonka tulee olla yli 30 ng/ml eli yli 75 nmol/l. Optimaalisena pitoisuutena pidetään 125 nmol/l. [Siihen pääseminen edellyttää Suomessa yleensä yli 100 mikrogramman päivittäistä saantia.]

“Lasten, nuorten, aikuisten ja ikääntyvien D-vitamiinitilannetta on parannettava kiireesti”, toteavat kirjoittajat. ”Tämä paperi tarjoaa huolellisesti harkitun konsensuksen (yhteisymmärryksen) D-vitamiinilisien käytöstä Keski-Euroopassa. D-vitamiinin puutteen ehkäisyn tulee kuulua lääkäreiden ja muiden terveydenhuollon ammattihenkilöiden sekä poliittisten päättäjien prioriteetteihin”, lausuu paneli.

D-vitamiinin saantisuositukset ovat kaikkialla liian pienet nykyisen tutkimustiedon mukaan. Suomessa ja muissa Pohjoismaissa ollaan nostamassa lokakuussa suosituksia, mutta vain kosmeettisesti 7,5 mikrogrammasta 10:een päivää kohti. Luulisin, että tämäkin paperi luo painetta pohjoismaisiin suosituksiin. Onhan D-vitamiinin saanti auringosta Pohjoismaissa vielä vähäisempää kuin Keski-Euroopassa. Dokumentti osoittaa, että keskieurooppalaiset D-vitamiinitutkijat ovat eri linjoilla Suomen "virallisten asiantuntijoiden" kanssa. Koko suositusluonnos on luettavissa maksutta alla olevasta linkistä.

http://www.tritolonen.fi/index.php?page=news&id=2550

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu