Yksinäinen elämä

Katotaan löytyykö kohtalontovereita sukupuoleen ja ikään katsomatta linjoilta.

Kerrotaas ensiks jotain itsestäni. Olen 30-vuotias mies Turun alueellta, jolla koulutustaustaa löytyy kaupalliselta kuin kemian alaltakin perustutkintojen osalta. Töissäkin olen tällä hetkellä määräaikaisella sopimuksella laboratorioalalla ja viihdyn sekä nautin työstäni. Tykkään katsella netistä striimien kautta urheilua. Itsekin olen ruvennut pitämään kunnostani vähäsen huolta – lenkkeilen kesäisin, käyn pelaamassa sulkapalloa ja hieman yli puolisen vuotta on tullut käytyä säännöllisesti salillakin. Päihteet ei kuulu elämääni. Viimeisen tupakkani poltin 2007 ja vuosi sitten päätin vain lopettaa alkoholin nauttimisen. En sitä ennenkään mitään suuria määriä prosenntijuomia nauttinut, 1 kerran kolmessa kuukaudessa eikä päihteettömyyteeni liity myöskään mitään uskonnollisia asioita. Asumismuoto – pakko se on tunnustaa – on vanhempien nurkissa, tarkemmin äiteen kanssa. Kaikin puolin voisi sanoa, että kaikki on hyvin mutta ei. Jokin puuttuu.

Mistä sitä lähtisi purkamaan… Kouluaikana olin koulukiusattu melkein koko ala- ja yläasteen ajan ulkomuotoni sekä pukeutumiseni takia. Tämä on jättänyt jäljen omaan itsetuntoon ja halusta tutustua uusiin ihmisiin on hieman ”pidättyväinen”. Kun kävin vähän useammin ulkona tapasin uusia ihmisiä, mutta en saanut sanaa suustani koska pelkäsin mitä he ajattelevat minusta. Ja nykyisin kun en juo mitään prosenttijuomia, uusiin ihmisiin tutustuminen on melkein nolla. Kun nyt salilla käy siellä näkee uusia kasvoja, mutta siellä nyt harvemmin on tullut juteltua ihmisten kanssa kun tekee omaa ohjelmaa siinä omissa ajatuksissaan. Enkä usko että minun koulukiusaamisesta johtuvasta ujoudesta johtuen tulisi paljon juteltuakaan. Pari luokkakaveria tuolta labrapuolelta on jäänyt – yhden kanssa käyn pelailemassa silloin tällöin sulkapalloa ja toisen luona käyn pelailemassa harvakseltaan lautapelejä. Koulukiusaaminen on jättänyt jälkensä myös tuonne parisuhteiden luomisen puolelle. En ole koskaan seurustellut tai saanut osakseni ihastumista. Olen ollut aina se kaveri kenelle sanotaan että kyllä siellä joku sullekin on olemassa. En etsi mitään missiä, kunhan se on nainen eikä ole mikään kukkakeppi. Ihan normaalivartaloinen nainen riittäisi, jota saisi halia ja pusutella. Tuntuu ikävältä katsoa kun ympärillä on onnellisia parisuhteita jossa pussaillaan ja halaillaan kertoen kuinka ihanaa on kun itse ei saa mitään aikaiseksi ujouden takia. Haluaisin kohdata sen oikean mutta vähän vaikeaa se on kun ei tule eikä itse asiassa ole kiinnostustakaan mennä baareihin sinne lasinsirujen sekä örveltäjien sekaan. Ehkä yleistän liikaa, pahoittelut siitä. En ole koskaan oikein ollut kiinnostunut noista baareista, ei ole minun juttuni.Mitä yksinäinen ja ujo henkilö tekee yksin baareissa; siitä ei seuraisi mitään muuta kuin hiljaa yksin nurkassa istumista. Mutta onneksi minut on kutsuttu aina silloin tällöin jonnekin ja harrastuksia sekä työ on etten ole jäänyt kodin neljän seinän sisälle. Sen puolesta on asiat hyvin. Mutta en ole koskaan oikein pitänyt siitä että kelpaan vain silloin kun juhlitaan ja juodaan. Ja kun nyt en juo lainkaan en kelpaa edes senkään vertaa.