Ulkonäössäni ei kai ole mitään niin erilaista ja luulen, että moni voi ajatella minun seurustelevan. Tuntuu vain (ja on tuntunut jo pitkään) etten koskaan löydä sopivaa kumppania. Olen kokeillut nettitreffejä ja tavannut sitä kautta miehiä (yhdestä seurasi kyllä hieman pidempi seurustelu, mutta sekin alkoi ahdistaa ja toinen ei ymmärtänyt eikä kai halunnutkaan eli ero tuli vaikka olisin toivonut vain "pientä väliaikaa"), mutta aina tulee ns. sellainen luovutus ettei siitä kuitenkaan mitään tule. Saatan viestitellä jonkin aikaa, mutta sitten luovutan ja "jätän ns. kesken" enkä enää vastaa. Syy tähän on kai se, että uskon ettei kukaan kuitenkaan jaksa minua kovin pitkään. Kuka nyt masentunutta jaksaa? - ajatus seuraa mukana. Ongelmani on myös kai se, että jos ihastun johonkuhun niin haluan paeta myös sitä tunnetta. Ja kuitenkin jään usein unelmoimaan juuri niistä miehistä, joita kohtaan olen tuntenut ihastumista. Tunnen itseni oudoksi juuri tämän takia ja häpeän kai aika paljon sinkkuna olemista, vaikka en kai kuitenkaan ole ainut tässä maailmassa (mutta siltä se usein tuntuu). "Elämä kulkee ja minä vain olen yksin"- ajatus on myös voimakas ja pistää mielen matalaksi. Jos joku mies vastaa tähän niin toivoisin, että kertoisitte etsittekö mielellään vain elämäniloisia, varakkaita ja positiivisia naisia? Itse olen kyllä huumorintajuinen ja osaan siis nauraa, mutta kyllä perusluonteeni on silti pessimistinen. Ehkä se on "perintöä jostain lapsuudesta" ja sillä kai suojelee jollain tapaa itseään. Jos jo ajattelee pessimistisesti niin vastoinkäymiset eivät ehkä tule niin suurena yllätyksenä..?
Aina yksin?
Je suis seule
8252
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Joskus se oikea tulee vastaan siellä missä ei uskoisikaan :)
Joillakin se on matkoilla, kaupan kassalla missä vain älä turhaan pakota kohtaloa toisin sanoen vaan ole oma hehkeä itsesi ja mieli avoinna.
Lähde vaikka kokeilemaan noita juoksutapahtumia mitä järjestetään ympäri Suomea ja Eurooppaa:
https://fi.mynextrun.com/
Pyydä jotain ihanaa neuvomaan alkuun ja seuraksi tapahtumaan ajaksi, mistä tiedät vaikka hien ohella tapahtuisi jotain muutakin ;)
Ihana saada positiivinen vastaus:). Se vaan aina tuntuu ettei tapahdu omalle kohdalle. Esim. kaupan kassalla voisin mennä ihan tuppisuuksi, jos minua yritettäisiin lähestyä ja siis mokaisin koko mahdollisuuden. Mutta toivossa olisi hyvä kai kuitenkin elää. Kiitos sinulle positiivisesta vastauksesta:)
Minkälainen on sitten tämä ns.sopiva kumppani, muuten kuin Ranskan kielen taitoinen?
Olet ihan kuin minä! Olen nätti nainen, ei mtn vikaa fyysisesti ja tuttuni sanovat "etkö sä muka jo seurustele? älä nyt viitti" niinkuin muka jotenkin vitsailisin. Ööh. Tapailuja on ollut mutta johonkin ne aina tyssää. Luonteessani on varmaan jotain vikaa kun minun kanssa ei jaksa olla? Olen miettinyt mitä se voisi olla. Olen aika kiltti, mutta olenko myös tylsä? Ujokin olen, mutta ujouteni häipyy kyllä kun olen mukavan tyypin seurassa, eli ei se oikeastaan ole mikään ongelma, ja ujouteni on vähenynyt iän myötä.
"Kuka nyt masentunutta jaksaa? - ajatus seuraa mukana. Elämä kulkee ja minä vain olen yksin"
Ajatukseni ovat myös samoja kuin sinulla. Ehkä en vain rakasta itseäni, niin siksi minuun ei muutkaan rakastu? Mutta miksi en pidä itsestäni? Mikä mua vaivaa? Pitäiskö tässä johonkin kallonkutistajalle mennä?
Tässä mailmassa ei kiltit pärjää eikä saa kumppania.
Itse olen jo kertonut varsin pitkälti oman elämäntarinani omalla profiilisivullani, sen voi käydä lukemassa jos haluaa minusta tietää vähän enemmän tai jopa kirjoitella. Mutta siis aloittajan kysymykseen vastatakseni, minkälainen olisi "sopiva".
Itse siis yritän olla hyvin positiivinen elämääni ja hyvinhän tässä pitäisi varmaan mennä. Ei ole polteltu saati juotu, työtä ja koulua käyty ja taloudellisuus hyvällä pohjalla mutta seurusteltua ei ole koskaan tullut. Itse minun pitäisi olla ihan normaalin näköinen joten ulkonäössä ei vika tuskin voi olla.
Nainen jos olisi todella itsevarma ja sosiaalinen, tuskin siitä parasta mahdollista tulisi tai kuka tietää mutta kuulostaa kyllä vähän uskomattomalta kieltämättä. Vaikka olenkin ihmisten ilmoilla positiivinen ja suoraan sanoen toisinaan jopa "huvittava", vapaa-ajallani olen tietysti aina yksin ja varsin hiljainen. Hyvin todennäköisesti tulisin paremmin toimeen vähän hiljaisemman kanssa jonka kanssa voisi vähän sosiaalisemmaksi yrittää kehittää itseään ajan kanssa.
Varallisuudesta sitten taas, kunhan on työtä tai koulua tai jotain se kyllä riittäisi minulle enemmän kuin hyvin. Ihan siis itsestään huolta pitävä hyvän elämäntavan omaava on enemmän kuin tarpeeksi. Jos ei ole niin isoa sosiaalitaustaa tai ystäviä elämän takana, voisi itsellä olla varmaan hyväkin, olisi sitten enemmän tai vähemmän samalla lähtötasolla.
Miksi se pitää juuri päästä suhteeseen? Eikö syvät kaveriseurat kelpaa? Niitä saa helpommin ja yhtä hyvin niistä saa apua. Kuulostatte joiltain epätoivoisilta ja kiimaisilta typeriltä leideiltä. Anteeksi negatiivinen kommentti, mutta minua yksinkertaisesti inhottaa tämä massa kansa, joka ei osaa ajatella asioita järkevämmin.
En itse tulisi kanssanne toimeen. Minulle on ihansama, minkälainen mielentila ihmisellä on, kunhan sitä järkeä löytyy. Järkeä voi myös kehittää. Useimpia tämmöinen ei vain satu kiinnostamaan.
Joskus se oikea osuu kohdalle, tai sitten tyydytään siihen kymmenenteen vaihtoehtoon kun ne yhdeksän muuta meni päin persettä. Sitten ollaankin loppuelämä jumissa paskassa avioliitossa kun "sitä oikeaa" ei koskaan löytynytkään.
On todella harvinaista että "se oikea" löytyy. N. 99 % tapauksista joissa kuvittelette "sen oikean löytyneen" (kun katsotte jotain "onnellista" pariskuntaa) on kyse pelkästään helpotuksesta kun ei tarvikaan olla yksin koko loppuelämää. Kunhan nyt jonkun kanssa päästään naimisiin. Jossain vaiheessa sitten flirttaillaan muiden kanssa ja petetään kun alkaa vituttaa toisen naama. Sen oikean löytyminen on yhtä mahdollista kuin täyspotti lotossa!