Kerroin lesbosuhteestani äidilleni toissapäivänä ja nyt en muuta haluaisi kuin palata takaisin entiseen eli takaisin kaappiin. Äitini mielestä mussa on jotain kieroa, se on kasvattanut mut väärin, ja tietenkin mun pitäisi lopettaa suhde tyttöystävääni.
Eilen äiti kertoi salaa minulta tästä kaikesta myös veljelleni, ja nyt molemmat painostaa mua muuttumaan normaaliksi. Ne uhkailee, että tää kaikki tuhoaa meidän perheen ja saa isäni sekoamaan, kun hän saa tietää lesboudestani.
Kuitenkaan en pysty elämään ilman tyttöystävääni. Olen vasta 18 ja asun kotona eli täytyy totella vanhempia. Haluaisin muuttaa yhteen tyttöystäväni kanssa, mutta äitini mielestä minun on valittava joko rakkaani tai perheeni. Oma koti olisi ihana, mutta pelkään, etten pärjäisi taloudellisesti.
Neuvokaa mulle, mitä kannattaa tehdä, sillä olen ihan sekaisin tästä kaikesta. Enää mulla ei ole muita luottoihmisiä, joille puhua, kuin tyttöystäväni. Olis myös kiva kuulla muitten kokemuksia.
Eilen äiti kertoi salaa minulta tästä kaikesta myös veljelleni, ja nyt molemmat painostaa mua muuttumaan normaaliksi. Ne uhkailee, että tää kaikki tuhoaa meidän perheen ja saa isäni sekoamaan, kun hän saa tietää lesboudestani.
Kuitenkaan en pysty elämään ilman tyttöystävääni. Olen vasta 18 ja asun kotona eli täytyy totella vanhempia. Haluaisin muuttaa yhteen tyttöystäväni kanssa, mutta äitini mielestä minun on valittava joko rakkaani tai perheeni. Oma koti olisi ihana, mutta pelkään, etten pärjäisi taloudellisesti.
Neuvokaa mulle, mitä kannattaa tehdä, sillä olen ihan sekaisin tästä kaikesta. Enää mulla ei ole muita luottoihmisiä, joille puhua, kuin tyttöystäväni. Olis myös kiva kuulla muitten kokemuksia.
Vastaukset 12
Vanhimmat
olet 18, joten sinun EI TARVITSE totella vanhempiasi! äitisi on varmaankin jonkinlaisessa shokissa, kyllä se siitä ajan mittaan rauhoittuu. varmaankin hän on myös tietämätön näistä seksuaalisuusasioista, kun kuvittelee että pystyt muuttumaan heteroksi. jatka suhdetta tyttöystäväsi kanssa äläkä välitä äitisi ja veljesi painostuksesta. kyllä he ajan mittaan rauhoittuvat, kuten jo alussa totesin. voisithan yrittää jotenkin valistaa äitiäsi tässä asiassa, esim. kehottaa käymään setan sivuilla ja varmasti kirjallisuuttakin löytyy. tsemppiä, älä anna periksi!
"..kun kuvittelee että pystyt muuttumaan.."
Muuttumaan.. Ei kai kukaan varsinaisesti koskaan muutu, vaan toteuttaa sydäntään. Luonteen, arvojen muuttuminen on kaiketi sydämen tietä kulkemista.
Tässä valossa ajateltuna muutos on mahdollinen. Sydän ei ole aina sama, kuten ei pukeutumis tyylikään.
Ihan vain muutoin sisältöön sen kummemmin puuttumatta. Kunhan vain haluan aivoitella. En viisastella tai viilailla pilkkuja.
mä taidan tietää varsin hyvin miltä susta tuntuu. ite oon kuullu samoja asioita. oma tilanne on jokseenkin sama ku sulla.
en valitettavasti voi sanoa mitä sun pitäis tehdä. sun täytyy ite miettiä sitä. mutta eikö olekin inhottavaa, kun on vielä tavallaan "riippuvainen" vanhemmistaan eikä uskalla lähteä? laillisesti nimittäin... sun olis pärjättävä yksin jos vanhempasi eivät enää "elättäisi" sua.
on tää nyt vähä sekavaa tekstiä mut anna se anteeksi... oon just heränny...
tyttöystävä on tärkeä, juu, mutta teillä ei ole takana niin paljon yhteistä aikaa kuin sulla ja perheelläs. se varmaankin on se juttu joka tekee siitä valitsemisesta niin vaikeaa...
mä tanssin nuoralla.
Kirjoita vaikka lyhyt kirje, jossa kerrot että et voi tunteillesi mitään, että olet tyttöystäväsi kanssa onnellinen ja että pitäisikö sinun koko loppuelämäsi elää valheessa ja petoksessa ja esittää heteroa?
Heteroksi lesboa ei saa muutettua vaikka mitä tekisi!!! (Samoin kuin mustasta ei saa valkoihoista).
Mikä siinä lesboudessa on perheesi mielestä niin kamalaa???
Kai perheesi toivoo sinun olevan onnellinen, eivät kai he niin sydämettömiä voi olla että kieltävät sinulta rakkauden.
Omat vanhempani sanoivat minulle alussa mitä hulluimpia asioita, että minut muutetaan heteroksi lääketieteellisin keinoin (mitähän himputtia ne olisivat olleet???) ja vetosivat myös raamattuun ja että minun pitää vaihtaa sukunimi ettei kukaan tiedä että olen heidän tytär tai että en minä oikeasti sellainen ole vaan joku PAHA NAINEN on minut pakottanut tai että eiväthän eläimetkään tee niin (johon sain sentään takaisin parahdettua, että kylläpäs tekevät... ;)
Sanoin että vaikka tapatte mutta tätä asiaa ei voi kukaan eikä mikään muuttaa...
Tuosta kaikesta on jo aikaa, mutta hyvin nopeasti kaikki muuttui hyväksi ja avoimeksi, joten älä lannistu.
Toivon sinulle jaksamista ja yritä rauhallisesti selittää että ei tuo asia nyt NIIN kummallinen ole ja että voiko äitisi todellakin kieltää sinulta onnen???
"Heteroksi lesboa ei saa muutettua vaikka mitä tekisi!!! (Samoin kuin mustasta ei saa valkoihoista)."
Totta! Ei millään saakkaan. Mutta ihminen muutuu kyllä niin halutessaan.
Anna äidillesi aikaa.
Olet ollut rohkea kertoessasi ja osoitit luottamuksesi. Valitettavasti äitisi ei ollut valmis olemaan luottamuksesi arvoinen.
Anna hänen sulatella ja nauti sinä tyttöystävästäsi.
Asiat voisivat olla hurjasti hullumminkin. Ja jos perheesi yrittää "parantaa" sinut sillä, että saat sitten muuttaa, jos meinaat vielä lesboilla kierosti, niin ei mitään. Sitten muutat.
Kyllä sinä pärjäät.
Itse olen yhden kymmenen vuotta sinua vanhempi, enkä ole suuntautumistani uskaltanut kohdata edes itse.
Aina olen ollut avoin ja "suvaitsevainen" ..hmph..ei kovin vaikea temppu, kun itse sattuu olemaan mitä on.
Hypoteettisissa keskusteluissa ihmiset tuntuvat jakaantuvan kolmeen; niihin jotka näkevät kaiken perusheterosta poikkeavan vain seksinä, niitä, jotka taas kieltäytyvät näkemästä myös seksin osuutta, ja niitä, jotka sanovat erilaisuuden olevan ok, kunhan se ei kosketa heidän elämäänsä.
Lähipiirissäni kukaan ei ole koskaan kysynyt suoraan, vaikka näkemykseni olen suoraan julki tuonutkin. Aivan, kuin he eivät haluaisi nähdä.
Suhteessani olen kertonut. Ns. tullut kaapista, mutta sen olemassaolo kielletään. Uskotaan, että jos ei puhuta, se katoaa.
Asioista ei haluta puhua. Erilaisuus pelottavaa. Erilaiselle itselleenkin. Varsinkin jos on hukkua identiteettikriisiin, eikä tiedä edes itse, mitä edustaa. En minäkään tiedä. Enkä halua lyödä naulaa mihinkään. Olen minä. Sopiva..ehkä joskus jollekin.
Ikävä tilanne. Mutta samoin oli asiat mulla. Eipä nuo vanhemmat hyväksy meikän juttuja vieläkään, mutta kun asiat on maannu haudassa niin kauan niin ne vaan unohtuu. Ehkäpä on viimeistään tullut aika omalle äiti kullallesi oppia lisää tästä elämästä.
On ehkäpä sulle kans vaikeeta, mutta on oppimis tilanne myös sulle. Simppeliä. Se on vain elämää.
Budhalainen ohje: kaikki pitäisi kokea vähintään kerran.
mulle kävi IHAN samalla tavalla.äiti sanoi kasvattaneensa väärin ja sanoi että oon kiero. mutta tee niin kuin ite haluat. muuta ensikski pois, kyllä ne opintotuet riittää jos oikeesti haluaa pois. minäkin muutin, eikä oo ollu kauheen tiukkaa. koeta jaksaa!
jotenkin noin oman äitini suntautuminen meni, ja sisrukset ;tottakai mukaan vaan painostamaan ja kertomaan mikä on heidän mielestään oikein...
Ensimmäinen rakkauteni katosi elämästäni juuri edellä mainitusta ansiosta tai vuoksi, miten sen nyt ajatteleekaan.
Tuo kokemus opetti että sukulaiset on sukulaisia, rakkaita ja tärkeitä kyllä mutta ilman sydämenvalittua ei ole muitakaan.
Aikaa ja kärsivällisyyttä ja keskustelua (minun oli kyllä turha pyytää käymään setan sivuilla tms.)mutta kyllä me ihmiset opimme ja muutumme, tai sitten pidämme omat kantamme ja piste.
Jotenkin yllättävän samankaltasia reaktioita ja puhetta..grrr yleensäkin vanhemmilta, huomioin kun olen lueskellut ..
jaksamisia rakkauden nimissä ...
Mielestäni sinun ei pitäisi perääntyä, sillä juuri periksi antaminen vahingoittaa luonnettasi ja pitkän päälle ympäristöäsi ja läheisiäsikin enemmän kuin se, että teet niin kuin on oikein. Eli et ole nyt kieroutunut, mutta jos annat periksi , niin saatat kieroutua ja pahemmin kuin sinua nöyrtymään vaativat osaavat kuvitellakaan!
Tietenkin monikin on sitä mieltä, että sellaisen, jolla ei ole asiassa mitään panosta, on helppoa olla urhoollinen, mutta ylläkirjoittamani on silti niin totta kuin tässä maailmassa ylipäätään mikään voi olla totta!
Kerran 17-vuotiaana tein vaikean ja jopa hirvittävän päätöksen (ei liittynyt seksuaalisuuteeni) ja vaikka sen jälkeen olen tuon päätökseni seurauksena tehnyt ja sanonut asioita, joita todella kadun, niin itse päätöstä en ole katunut.En siitäkään huolimatta, että minua voi eräällä tavalla nimittää täysin oikeutetuksi hirviöksi!
En tietenkään tarkoita pienellä tunnustuksellani sitä, että jokaisen pitäisi tehdä äärimmäisiä päätöksiä, mutta jos ihminen kieltää itsensä, hän ei saa sitä, mitä voisi-hyvässä ja pahassa- saada, ja loppujen lopuksi kieltämisen aikaansaama uhrauskin jää käytännössä aina palkitsematta.Jäljelle jää pahimmassa tapauksessa ihminen, joka on vahingoksi itselleen ja muille!
Pari päivää on menny, mutta tilanne on edelleen aika sekava. Perjantai-iltana olin kahdestaan veljeni kanssa, kun se alkoi uhkailla mua ja tyttöystävääni väkivallalla, jolloin mä katsoin parhaaksi lähteä evakkoon. Menin yöksi rakkaani luo, koska ei ollut muutakaan paikkaa. Oli ihanaa maata oman kullan kainalossa ja kerätä voimia. Tyttöystäväni kotona meidän suhdetta ymmärretään ja saan mennä sinne, jos haluan.
Nyt olen taas kotona, eikä äitini puhu mulle. Laitoin asuntohakemuksen menemään, ja toivon, että pääsisin mahd. pian pois kotoa. Veljeni ja äitini uhkailevat psykologilla ja muuta aika naurettavaa. Iskä tulee tänään kotiin, ja mun on pakko kertoa sille. Pelottaa tietenkin, miten se suhtautuu.
Onneksi tyttöystäväni kannustaa ja tukee mua, eikä halua lopettaa meidän suhdetta näitten vaikeuksien takia. Pitää vain jaksaa uskoa siihen, että kaikki järjestyy jotenkin.
Kiitos todella kaikille, jotka on vastannu. Helpottaa, kun tietää, etten todellakaan ole ainut, joka joutuu kokemaan tällaista.
realistisesti: Sinun olisi kannattanut salata koko asia ja jatkaa suhdetta ja kertoa sitten joskus kun olet taloudellisesti ja muutenkin riippumaton perheestäsi, silloin uhkailu on hampaattoman leijonan karjahtelua.
mutta jos tarkastellaan tuota sinun toimintatapaa täytyy sanoa että sinussa piilee pieni optimisti. Oikeastaan parempi niin. Onneksi olet jo 18 v. jos tilanne menee kurjaksi pakkaa kamat ja mene tyttöystäväsi luokse siksi aikaa että saat asunnon. Ja jos aiot mennä opiskelemaan, elä huoli , jos töitä ei ole niin opintolaina pelastaa. Tosin tiukkaa tulee olemaan sittenkin(joskus). Opiskele vaan ahkerusti niin kyll se siitä. Perhe on rakas mutta rakas vielä rakkaampi.
Ja vielä lopuksi täytyy myöntää olevani niin kurja etten ole vieläkään sanonut vanhemmilleni enkä tule tekemään sitä. Vihaan riitoja ja konflikteja.
Mutta minun silmissä Sinä olet sankari.