Heinolan väkilukua turvaamaan - arvatkaas kuka?

Virkamiehet heräsivät, kun Heinolan väkiluku vähenee noin 200 vuosittain. Tarkastuslautakunta esitti, että Heinola voisi ottaa todesta uhkaavan väkiuvun laskun 20.000 tietämiin, sillä ilmeisesti sekä sote- että kuntarakenneuudistus perustuvat 20.000 asukkaan kokoiseen kuntaa.

http://www.heinola.fi/Dynasty/kokous/20132660-12.HTM

On perutettu työryhmä Heinolan väkiluvun turvaamiseksi.
Työryhmä esitti, että palkattaisiin puoleksi vuodeksi työntekijä haalimaan uutta väkeä kaupunkiin. Sehän ei asian valmistelija Malinille sovi, joka esittää että ei tarvita.

Joten ei palkata uutta työntekijää, onhan Heinolassa kaikki osaava ja kaikki tietävä (myös toisen käden tiedon hallitseva) Saija Jäppinen, jolle sopisi väkiluvun lisääminen lintutarhan ja kaupungin infotoimiston lisäksi oikein hyvin, kun kesäteatteri on kesätoimintaa. Luonnollisesti Saija vapautettaisiin Heinolan väkiluvun turvaamistehtävästä kesän ajaksi ja siis turvaisi Heinolan väkilukua vain syksyisin, talvisin ja keväisin. Luonnollisesti tästä väkiluvun turvaamistehtävästä maksettaisiin Jäppiselle (entisen 7 000 euron palkan lisäksi) toinen 7 000 euroa - vai mitä? Silloin ei Hildenin tytärtä olisi kohdeltu huonosti ja Hilden voisi lopettaa kaupungin luottamustehtävät, joihin ryhtyi vain tietystä syystä.
29568
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Laittakaapa faktat pöytään ja todistakaa Jäppisen 7.000 € palkka. En luota pelkän toriparlamentin kirjoitteluihin. Tämä on taas yksi esimerkki palstan kirjoittajien faktojen luotettavuudesta.

Äänestä
  • Jos äiti Hilden on päässyt siitä päättämään, niin silloin se 7.000 euroa on totta. Ja varmaankin se on totta, koska kukaan ei uskalla vastustaa hirmuista Railia. Kertokaa totuus meille epätietoisille te, jotka sen tiedätte.

    Äänestä

  • Turhan suuri palkka? kirjoitti:

    Jos äiti Hilden on päässyt siitä päättämään, niin silloin se 7.000 euroa on totta. Ja varmaankin se on totta, koska kukaan ei uskalla vastustaa hirmuista Railia. Kertokaa totuus meille epätietoisille te, jotka sen tiedätte.

    Loistavia faktoja, " niin silloin se on totta" tai "varmaankin". Eli kiitos näistä faktoista, jatkakaa jeesustelua samaan malliin, kun olette ihan asia linjalla faktojenkin kanssa.

    Äänestä

  • Tietoa tuli kirjoitti:

    Loistavia faktoja, " niin silloin se on totta" tai "varmaankin". Eli kiitos näistä faktoista, jatkakaa jeesustelua samaan malliin, kun olette ihan asia linjalla faktojenkin kanssa.

    Virkamiesten itselleen ahnehtimat palkat ovat kansalaisille julkista tietoa. Miten nepotistisessa, korruptoituneessa Heinolassa?

    Äänestä

  • Tietoa tuli kirjoitti:

    Loistavia faktoja, " niin silloin se on totta" tai "varmaankin". Eli kiitos näistä faktoista, jatkakaa jeesustelua samaan malliin, kun olette ihan asia linjalla faktojenkin kanssa.

    "tietoa tuli" no sinulla oli varmaankin todenperäistä tietoa, mutta et vain voinut kirjoittaa meille jeesustelijoille.

    Äänestä

  • http://www.heinola.fi/Dynasty/kokous/20102066-4.HTM

    http://www.heinola.fi/Dynasty/kokous/20102077-10.HTM

    http://www.heinola.fi/Dynasty/kokous/20102077-12.HTM

    Näistä linkeistä löytyvät faktat siitä, miten Siwan entinen kassa, joka on Raili Hildenin tytär, sai Heinolassa kulttuuritoimenjohtajan tehtävät.

    Matti Seppä teki oikaisuvaatimuksen, jossa toteaa muun muassa "Mikäli kulttuuritoimi tarvitsee uuden osastopäällikön, on virka perustettava ja laitettava julkiseen hakuun". Sehän ei sopinut äiti-Hildenille eikä sivistystoimenjohtaja Hepo-ojalle, joten Siwan entinen kassa, Saija Jäppinen oli sopivin, eikä virkaa perustettu eikä laitettu julkiseen hakuun.

    Pirjo Hepo-oja valmisteli sivistystoimen johtajana 22.4.2010 (§30) kulttuurilautakunnalle, että kulttuurilautakunta osoittaa kulttuuripalveluitten osastopäällikön tehtävät kulttuurisihteeri Saija Jäppiselle 22.3.2010 alkaen.

    Sitä ennen oli kulttuuritoimenjohtaja Kaattarin tehtävät muutettu EU-koordinaattorin tehtäväksi, joten Kaattarin kulttuuritoimenjohtajan tehtävät jäivät sopivasti ilman virkaa ja ilman hoitajaa.

    Entinen Siwan kassa Saija Jäppinen oli Hepo-ojan mukaan toiminut vs. osastopäällikkönä ja va. osastopäälllikkönä ajalla 22. - 25.3.2010.

    Joten kokemusta sekä vs että va osastopäällikön tehtävistä Siwan kassana toimineelta Jäppiseltä löytyi 4 päivältä.

    Kulttuuritoimenjohtajan virkaa ei Heinolassa ole julistettu avoimeksi eikä viran palkkaluokkaa määritelty. Vaarana olisi ollut, että joku pätevämpi, kuin Siwan kassa, olisi virkaa hakenut, joten sitähän ei avoimeksi julistaa.

    Siitä lähtien, kun Saija Jäppinen, Hildenin tytär, kultturitoimenjohtajaksi valitiin, on kulttuuritoimen täkein tehtävä ollit Jäppiselle sopivan tilan löytäminen kulttuuritoimistoksi - eikä vielä 25.9.2013 sopivaa tilaa ole löytynyt.

    Oheisesta linkistä näkyy myös, miten Tommolon koulun oppilaat joutuivat kulttuuritoimiston entiseen tilaan, mikä ei sopinut Hildenin tyttärelle kosteusvaurioiden vuoksi, vaan Jäppinen vaati (ja Hepo-oja hyväksyi) kaupungin edustustilaa WPK-talolta.

    Koska Jäppisen hoitamaa virkaa (Heinolan kulttuuritoimen johtajan virka) ei koskaan laitettu yleiseen hakuun, niin ei tiedetä tehtävän palkkaluokkaa, joten tässä on yksi esimerkki nepotismista. Kukaan ei sitä millä perusteella Jäppinen valittiin, oliko muita perusteita kuin että Jäppinen on Hildenin tytär. Kukaan ei myös tiedä, mikä Jäppisen tehtäväkuva tarkalleen on. Puhutaan kulttuurisihteeristä, mutta hoitaa osastopäällikön tehtäviä sekä kesäteatterin toiminnanjohtajan tehtäviä? Mitkä ovat tehtävät, miten on valittu ja mikä on palkka?

    Äänestä

Heinolan henkilöstömenot olivat viime vuonna 57 353 000 euroa ja verokertymä henkilötuloveroista 67 998 000 euroa. Joten pöhötautisen henkilöstön menot vain kasvavat väen vähetessä, eikä verokertymä riitä pian edes henkilöstömenoihin ellei muutosta tapahdu.

Verot on kai tarkoitettukaupungin peruspalveluihin kuten sosiaali- ja terveysmenoihin, sivistystoimen koulutusmenoihin, teknisen toimen korjaus-, kaavoitus- ja rakennusmenoihin sekä työllistämismenoihin - eikä siis henkilöstön palkkoihin.

Johtuen suurista henkilöstömenoista Heinola ei pysty hoitamaan lakisääteisiä peruspalveluja, joten niistä tingitään mutta ei esim First Card -maksukorttien käytöstä eikä sijaisten palkkioista ja myös palkkakatto on poistettu.

Kun kulttuurisihteerille, joka on Hildenin tytär, siirrettiin kulttuuritoimen osastonjohtajan tehtävät Kaattarin siirtyessä EU-koordinaattoriksi, niin osastonjohtajan uutta palkkaa ei ilmoitettu. Heinolassa kulttuuritoimen osastonjohtajana toimii entinen Siwan kassa. Siinä siis kelpoisuusvaatimus, kun äiti on Raili Hilden.

Äänestä

Vinkkejä Saijalle väkiluvun turvaamiseksi:
- työttömiä muualta tänne
- juoppoja muualta tänne
- syrjäytettyjä muualta tänne
- turvapaikkahakijoita Helsingistä tänne
- lisää eläkeläisiä muualta tänne
- ongelmanuoria muualta tänne

Muistaakseni, Sysmään joskus oli värvätty asumaan entisiä vankeja, väkiluku nousi.
Saija voi kysyä sysmäläiseltä Heimo Riutalta.

Saija voi kysyä sysmäläiseltä Heimo Riutalta.

Äänestä
  • Aikoinaan kulttuuritoimen avatessa nettisivujansa ottivat osoitteeksi kaupungin varoilla heinola.net (kaupungin sivut ovat .fi). On omituista, etteivät voineet tulla samoille sivuille ja sieltä linkillä kulttuuriin. Nythän voisi niitä sivuja käyttää uusien eläkeläisten värväykseen kaupunkiimme. Luvataan ummet ja lammet ja ilmaiset teatteriliput ja ym. ym. ym.

    Äänestä

  • Maksetaan maksetaan kirjoitti:

    Aikoinaan kulttuuritoimen avatessa nettisivujansa ottivat osoitteeksi kaupungin varoilla heinola.net (kaupungin sivut ovat .fi). On omituista, etteivät voineet tulla samoille sivuille ja sieltä linkillä kulttuuriin. Nythän voisi niitä sivuja käyttää uusien eläkeläisten värväykseen kaupunkiimme. Luvataan ummet ja lammet ja ilmaiset teatteriliput ja ym. ym. ym.

    Yksityisellä yrityksellä on hyvä olla erilliset nettisivut. Onko kesäteatteri tarkoitus kokonaan yksityistää? Mihin hintaan? Onkos ostajaa näkynyt?

    Äänestä

Tällaisilla työryhmillä ei tehdä yhtään mitään, työryhmät ei ihmisiä tänne haali vaan ne työpaikat sekä kunnolliset palvelut. Nämä kaikki kaupungilla lantustavat nuoret pitäisi saada töihin, näitä tyyppejä on liian paljon piskuisessa Heinolassa.

Äänestä
  • Raili Hilden esittää Itä-Hämeessä, että nyt kaikki hommaamaan Heinolaan lisää väkeä yrittämällä saada tuttuja muuttamaan kirjansa Heinolaan. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Hilden esittää myös, että "hesalaiset" voisivat tehdä etätyötä Heinolassa, koska asuminen on halpaa, ja "hurauttaa" tarvittaessa Helsinkiin moottoritietä.

    Kovin lapsellisia keinoja kaupunginhallituksen puheenjohtajalta. Mitähän se "hurauttelu" Helsinki-Heinola-Helsinki välillä tulisi etätyöntekijöille maksamaan, kun energian hinta on pilvissä? Eikä se ole kovin ympäristöystävällistä.

    Heinolassa on erittäin korkea veroprosentti (20,5) että vaikka asunnot ovat edullisemmat, niin verotus on kallista, energia on kallista, kun oma sähkölaitos on myyty, vesimaksut ovat kovat, kiinteistöveroja nostetaan jatkuvasti, peruspalveluista tingitään ja entäs olematon kulttuuritarjonta...

    Helsinkiläiset ovat tottuneet monipuolisiin liikunta- ja kulttuuripalveluihin. Ravintolapalvelut ovat Helsingissä erinomaiset, ostospaikkoja on runsaasti sekä keskustassa että lähiöissä, jonne on hyvät ja halvat julkiset yhteydet. Helsinki on kulttuurin, talouden ja liikenteen keskus. Helsinki on rakennettu niemelle, joten meri ympäröi upeine saaristoineen. Suomenlinna, Seurasaari, Mustikkamaa ja lukuisat pienemmät saaret, joissa on retkeilykeskuksia ja venekuljetus kaupungin puolesta.

    Helsinkiläiset eivät tule Heinolaan etätyöntekijöiksi "halpojen asuntojen" tai luonnon vuoksi ja jos joku tänne eksyy, niin varmasti hyvin pian muuttaa toiseen kaupunkiin, jossa on paremmat palvelut ja vaatekauppojakin enemmän kuin yksi tai kaksi.

    Raili Hilden jatkoi kaupunginjohtajan hakuaikaa ja sai yhden uuden hakijan. Kovin houkuttava ei siis Heinola ole kaupunginjohtajaksi aikoville. Nyt Hilden toivoo, ettei valittavaa kaupunginjohtajaa kohdella yhtä kaltoin, kuin on kohdeltu edeltäjiään. Että uutta kaupunginjohtajaa tuettaisiin ja että valintansa olisi yksimielinen.

    Kaupunginjohtaja Rinnevaaran valinta oli yksimielinen, kun sekä valintaryhmä, kaupunginhallitus ja valtuusto olivat Rinnevaaran kannalla. Rinnevaara oli kaikkien KÄRKIEHDOKAS. Se ei kuitenkaan riittänyt virkamiesmafialle, jotka eivät hyväksyneet johtamiskulttuurin muutosta: seurustelukulttuurin muutosta työnteon kulttuuriksi ja nepotismista ja hyvä -veli rakenteista luopumista.

    Raili Hilden oli itse ajamassa Heinolan asukkaita ulos valtuuston puheenjohtajan järjestämästä info-tilaisuudesta, jotta asukkaat eivät olisi saaneet kuulla ajojahdin kohteeksi joutuneen Rinnevaaran näkemyksiä ja vastauksia adressivirkamiehille.
    Nyt sama Hilden on vaatimassa tukea valitsemalleen (Hilden on valintaryhmän johtaja ja valintaryhmä "hideniläinen") mieleiselleen uudelle kaupunginjohtajalle, joka on kiltti tyttö tai poika ja joka tukee hildeniläisten vallan käyttöä.

    Itä-Hämeen mielipide-palstalla Hilden lopuksi "nuolaisee" viihdetaiteilija Avenia, joka sai vaalissa 172 ääntä (perussuomalaiset yhteensäkin vain 488) viime vaaleissa, että Heinolassa pitäisi toimia samoin kuin Avenin laulussa. Viihdetaiteilija Aven on kaupunginjohtajan valintaryhmässä, koska on aina äänestänyt Hildenin esitysten mukaisesti.

    Jos Heinolan kaupunginjohtajaksi valitaan parhas hakijoista, ei siis Hildenin ehdokasta Heikki Mäkilää, niin voihan olla että asukkaat ryhtyvät tukemaan, että adresseja ei kerätä, päiväkirjoja ei pidetä, eikä oikaisuvaatimuksia ja valituksia Kouvolan hallinto-oikeudelle tehdä. Nythän tiedämme, että valitus hallinto-oikeudelle maksaa 300 euroa, jonka häviäjä maksaa.

    Heikki Mäkilä on yrittäjä omassa 1-2 hengen yrityksessään, Dazid Oy, joka tuotti tappiota noin 50 000 euroa. Koulutus on DI, ei minkäänlaista kokemusta kaupunginjohtajana, ei lakiopintoja, ei elinkeino-osaamista (tappiollinen pikku yritys, jota johtaa). Lisksi Mäkilä toimi Rinnevaaran erottamisryhmän puheenjohtajana (kunnes jääväsi itsensä, kun ymmärsi, että voisi hakea kaupunginjohtajan virkaa, ellei eroaisi erottamisryhmästä) ja törkeää oli sekin, että Malin sihteerinä osti Mäkilän "asiantuntemusta" 15 000 eurolla.

    Heinolan väkiluku laskee vuosittain noin 200 hengellä, ainakin niinkauan kun Hilden ja klaaninsa johtaa kaupunkia. Kuntaliitoksen yhteydessä noin 100 uudesta kunnasta tulee työssäkäyntikeskittymiä, eli toisin sanoen ne kunnat tulevat kuntakeskuksiksi, jotka huolehtivat työpaikoista. Mikä ihmeen työssäkäyntikeskus Heinola olis naapurikunnille (Hartola, Sysmä, Padasjoki ym), kun heinolan työttömyysprosentti on 16 ja työpaikkoja ei ole edes omille kuntalaisille.

    Myö Heinola kuntakeskuksena on mahdoton ajatus, kun sote-palvelut siirtyvät Lahteen, liikkeet siirtyvät Lahteen ja yhä useamman heinolalaisen työpaikka on Lahdessa. Samat pikkuyritykset, jotka löytyvät Heinolan torin ympäriltä, löytyvät myös niistä kunnista, joiden kanssa Heinola yrittää neuvotella yhdistymisestä.

    Äänestä

Työryhmän pitäisi esittää, että Heinolan brändättäisiin valtakunnan mummolaksi. Käytännössä tämä tarkoittaisi, että ottaisimme muista kunnista vanhuksia mahdollisimman paljon, joita kaupunki voisi pyörittää perustamalla kunnallisen yrityksen. Tällä tapaa Heinolaan saataisiin uusia asukkaita ja työpaikkoja.

Äänestä
  • Muut kunnat ei anna mummojansa koska kunnat voi huonosti ja kukapa ne verot sinne kuntaan maksaa kun mummot ja papat. Kunnat pysyy mummottelulla pystyssä kun nuoremmat muuttaa kasvukeskuksiin.

    Äänestä

Heinolan henkilöstömenoiksi on tälle vuodelle budjetoitu peräti 59 100 000 euroa. Viime vuonna henkilöstömenot olivat 57 353 000 euroa, joten korotusta veronmaksajille tulee 1 747 000 euroa. Jos veroprosenttia ei voida korottaa, koska se on Heinolassa jo Suomen suurimpia eli 20,5 %, niin mistä Heinolan henkilöstömenojen lisäys otetaan?

Vähennetäänkö vanhusten kotihoitoa tai nostetaanko vesimaksuja?
Samaan aikaan kun veronmaksajien määrä ja valtion tuet vähenevät, niin henkilöstömenoja kasvatetaan, joten Heinolaan jäävien veronmaksajien piikki näyttää olevan auki.

Heinola on eläkeläisten kaupunki, jossa eläkeläiset eivät saa tarvitsemiaan palveluita, mutta maksavat pöhötautisen kaupungin henkilöstön yhä kasvavat menot.
Ei Heinolassa tarvita maanalaista parkkiluolastoa, se on naurettava ajatus, kun katsoo keskustan liikkeiden asiakkaita, yleensä eläkeläisiä. Rullaattoriparkki ja lisää penkkejä vanhuksille tarvitaan maanalaisen parkkipaikan sijaan. Käykää katsomassa S-marketin kellariparkkia tai K-kaupan parkkipaikkaa, siellä on tilaa valita mieluinen parkkipaikka ja lisää tulee liikkeiden lopettaessa torin ympäriltäkin.

Äänestä

Miten henkilöstömenojen 1,7 miljoonan lisäys on budjetoitu? Tuleeko lisäys konsulttipalkkioista tai Butzowin laskuista Salla Pyymäeltä ostetuista lakipalveluista? Vai nostetaanko virkamiesten palkkoja, kun koneistoa kasvatetaan ja rasvataan?
Kuka tietää?

Äänestä

Vohveleita ja rantoja lisää myyntiin......siinä on erään virkamikehen eväät....

Äänestä

Mitä pikemmin Heinola liitetään Lahteen sitä parempi Heinolan tulevaisuuden kannalta. Ehkäpä Heinolaan muuttaisi myös työikäisiä ja yhteydet Lahteen paranevat. Heinolan pöhötautinen ja ylimielinen virkakoneisto ei Hepo-ojan rasvaamana toimi siten, että palvelut paranisivat ja että veroprosentti pienenisi. Kohta asukkailta kerätyt verot eivät riitä virkakoneiston palkkaukseen tai rasvaukseen ja silloin veroprosenttia pitää korottaa Suomen suurimmaksi.

Äänestä
  • Miten Lahti auttaisi? Loputkin palvelut vietäisiin vauhdilla Lahteen.
    Työikäiset tuskin tänne tungeksivat, elleivät pakene töitä.

    Äänestä

Näin on. Turhahan sillä itsenäisyydellä on ratsastaa. Köyhä ei ole vapaa, eikä itsenäinen pienessä kylässä sen paremmin kuin isossakaan. Kuntaliitosten vastustajille on oma etu tärkein.

Äänestä

Heinolassa on luultavasti kaupungin palkkalistoilla enemmän väkeä kuin muissa vastaavissa kaupungeissa. Tällaista ainakin kerrotaan kaupungilla asukkaiden keskuudessa. Siis, että verotulot menevät suureksi osaksi palkkojen maksuun. Onko tämä totta, kuulostaa oudolta? Kertokaa te jotka tiedätte asian oikean laidan.

Äänestä
  • Eikös tuo kunnallisveroprosentti kerro jotain...

    Äänestä

Heinolan tarkastuslautakunnan tekemän tarkastuskertomuksen mukaan vuodelta 2012 seuraavat tiedot:
.
- tulovero 88 % verotulojen jakaumasta, 60 099 000 euroa
- yhteisövero 4 %, 2 631 000 euroa
- kiinteistövero 8 %, 5 268 000 euroa

Henkilöstömenot olivat 57 353 000 euroa, mikä lähenee henkilötuloveroila saatavaa
67 998 000 euroa.

Yleensä on niin, että asukasluvun laskiessa myös henkilöstön määrä vähenee. Tätä ei ole kuitenkaan tapahtumassa Heinoassa, mutta henkilöstön lisäyksiin ei liene varaa.

Tarkastuslautakunta kiinnitti huomiota First card -maksukorttien lukuisaan määrään, yhteensä 134 korttia. Korttien määrä jakautui eri hallintokuntien osalta seuraavasti

- sivistystoimi (henkilöstöä 472) maksukortteja 66 kpl ja 57 191,02 euroa käytettiin
- tekninen toimi (henkilöstöä 280) maksukortteja 25 kpl ja 15 149,67 euroa käytettiin
- konsernihallinto (henkilöstöä 53) maksukortteja 18 kpl ja 13 206,75 euroa käytettiin
- sosiaali- ja terveystoimi (henkilöstöä 552) maksukortteja 25 kpl ja 11 775,91 euroa käytettiin

Yhteensä maksuaikakorteilla edustettiin ja käytettiin verorahoja 97 323,35 euroa. Näyttää siltä, että mitä suurempi joukko voi käyttä korttejaan, sitä suurempi on kokonaissumma kullakin tulosalueella. Tarkastuslautakunta ei ole voinut kontrolloida, mihin kaikkeen rahat on käytetty, kuten ohjeiden mukaan edustamiseen ja muihin tarpeellisiin ostoksiin. Kokonaissumma on kuitenkin melkoinen.

Kyllä verokertymä menee suureksi osaksi velkojen maksuun ja kun valtion avut vähenevät verokertymä ei enää riitä peruspalveluihin, niihin lakisääteisiin, jotka myös Heinolan tulisi hoitaa.

Paitsi henkilöstökuluihin verokertymästä menee lasten ja perheiden palveluihin 7,040 miljoonaa euroa, josta lastensuojelun menot olivat viime vuonna noin 5 miljoonaa euroa. Heinolassa otetaan lapsia ja nuoria huostaan neljänneksi eniten Suomessa, joten menot olivat noin 5 miljoonaa. Viime vuonna huostaanotettuja lapsia oli 20 enemmän kuin edellisenä vuotena, vaikka määrän piti vähentyä.
Toimeentulon ja passiivisen työmarkkinatuen menot ylittyivät viime vuonna 4,7 % ollen 2,309 miljoonaa.

Kun Heinolan väestö ikääntyy ja muutaman vuoden kuluttua passiiviväestö (eläkeläiset ja lapset) ovat enemmistönä, niin mien Heinola selviää ikääntyvän väestönsä palveluista, kun vanhusväestön kotihoitoa ei kehitetä? Hopeasillan uudisrakennuksen rakentaminen 12 miljoonalla eurolla ja vanhan purkaminen on sulaa hulluutta, kun 12 miljoonalla saadaan vain 60 lisäpaikkaa.

Heinolan taloutta on osaamattomasti hoidettu. Veroprosentti on 20,5 ja velkaa on otettu 2 229 euroa/asukas viime vuoteen. Uutta velkaa otetaan tänä vuonna lähes 10 miljoonaa, jolloin lainakanta kasvaakin jo noin 2 500 euroa/asukas. Energiarahaston pitkäaikaisiin sijoituksiin on sijoitettu saman verran rahaa kuin mitä on jo velkaa. Kassavajetta on paikattu lyhytaikaisila velkasitoumuksilla.

Tarkastuslautakunta varoittaa päättäjiä, Midinvest Fund PH I Ky kaltaisista, sijoitusyhtiöistä, kun sijoitetusta pääomasta 500 000 euroa on vain rippeet jäljellä, muu on mennyt ilmeisesti hallinnointikustannuksiin ja näennäistoimintaan.

Kannattaa lukea viime vuoden tarkastuslautakunnan tekemä tarkastuskertomus, joka löytyy "Heinola/päätöksenteko/esityslistat ja pöytäkirjat" kohdasta Tarkastuslautakunta.

Äänestä
  • Sisältääkö Hildenin uusi talkousarvioesitys jälleen veroprosentin korotuksaen?

    Äänestä

Rämö junaili veroprosentin korotuksen kaksi kertaa neljän vuoden aikana. Siihen ei pysty kukaan.

Äänestä
  • Oletko ihan varma, että Rämö junaili? Ettet vaan ollut itse muulla nimellä junailemassa. Taidat olla sama tyyppi, joka täällä aina syyttää Rämöä joka asian junailemisesta. Rämö taitaa olla valtuutetuista ainoa, joka todella perehtyy asioihin ja toimii rehdisti vailla mitään kierouksia. Kerropa nyt siis tarkasti meille tietoa haluaville, mihin faktoihin perustat väitteesi Rämön junailusta. Odotamme kiinnostuneena.

    Äänestä

Eihän täällä palstalla kukaan halua muistaa miten Heinola Nyt äänesti uuden vanhainkodin puolesta tai kuinka Heinola Nyt taistelee itsenäisen kunnan puolesta. Kaikki vaan muiden syyksi, että saadaan haukuttavaa. Rämö suolsi ryhmäpäätöksiä ihan olan takaa edellisellä kaudella omassa ryhmässään. Mutta sehän ei ollut 70- lukulaista politiikkaa, kun Rämö sen teki.

Äänestä

Raili Hilden, kaupunginhallituksen puheenjohtaja (pöydän putsaaja) ja kaupunginjohtajan sijainen (koneiston rasvaaja) Pirjo Hepo-oja vievät Heinolan valtuutetut Viru-hotelliin Tallinnaan valmistamaan Heinolan talousarvion.

Talousarvion valmistelu vaatiikin paljon valmistelua (lumumban ja hennessyn) nautiskelun yhteydessä ja vain Tallinnan Viru-hotelli on siihen paras, edullisen ja tuloksekkain valmistelupaikka. Virussa siis valmistellaan, että miten saadaan Heinolan talous hoidettua ja yhtälö "tulot kattavat menot" toimimaan kun
Heinolan verokertymä oli viime vuonna 67 miljoonaa ja Heinolan henkilöstömenot ovat 57 miljoonaa. Lasten suojeluun menee 5 miljoonaa ja toimeentulotukeen ja työmarkkinatukeen 2,3 miljoonaa.

Lisäksi pitäisi järjestää sosiaali- ja terveyspalveluja, hoitaa koulutustoimi ja kunnallistekniikka. Verotuloja pitäisi siis saada lisää, kun väki vähenee ja eläköityy ja valtionavut loppuvat. Että miten taloutta ja työllisyyttä hoidetaan jotta palveluja voidaan järjestää.

Otetaan siis lisää velkaa, tänä vuonna velkaa otetaan lähes 10 miljoonaa ja järjestetään lakisääteiset palvelut VELAKSI, VELAKSI, VELAKSI.

Pitääkö tuota velanottoa mennä Viru-hotelliin pohtimaan? Pitääkö kaupunginjohtajan virkaa hakenut luokanopettaja, sivitystoimenjohtaja Pirjo Hepo-oja Viruhotellissa "voitelupuheita" valtuutetuille tullakseen valituksi Heinolan kaupunginjohtajaksi osallistuttuaan tarmokkaasti muun muassa nimiä keräämällä edeltäjänsä erottamiseen - kun oli niin kova huoli Heinolan tulevaisuudesta?

Montako First Card -maksukorttia otatte Tallinnan matkalle mukaan 134 kappaleesta, jotka ovat olleet henkilöstön käytössä viime vuonna? Voiko myös Viru-hotellissa kirjoittaa laskuun III kerros maksaa eli kuka kuittaa Virussa lumubat ja hennessyt?

Äänestä

Tässä on tätä luottokorttiasiaa, josta aiemmassa ketjussa kyseltiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Asia ymmärretty? kirjoitti:

Virkamiehet heräsivät, kun Heinolan väkiluku vähenee noin 200 vuosittain. Tarkastuslautakunta esitti, että Heinola voisi ottaa todesta uhkaavan väkiuvun laskun 20.000 tietämiin, sillä ilmeisesti sekä sote- että kuntarakenneuudistus perustuvat 20.000 asukkaan kokoiseen kuntaa.

http://www.heinola.fi/Dynasty/kokous/20132660-12.HTM

On perutettu työryhmä Heinolan väkiluvun turvaamiseksi.
Työryhmä esitti, että palkattaisiin puoleksi vuodeksi työntekijä haalimaan uutta väkeä kaupunkiin. Sehän ei asian valmistelija Malinille sovi, joka esittää että ei tarvita.

Joten ei palkata uutta työntekijää, onhan Heinolassa kaikki osaava ja kaikki tietävä (myös toisen käden tiedon hallitseva) Saija Jäppinen, jolle sopisi väkiluvun lisääminen lintutarhan ja kaupungin infotoimiston lisäksi oikein hyvin, kun kesäteatteri on kesätoimintaa. Luonnollisesti Saija vapautettaisiin Heinolan väkiluvun turvaamistehtävästä kesän ajaksi ja siis turvaisi Heinolan väkilukua vain syksyisin, talvisin ja keväisin. Luonnollisesti tästä väkiluvun turvaamistehtävästä maksettaisiin Jäppiselle (entisen 7 000 euron palkan lisäksi) toinen 7 000 euroa - vai mitä? Silloin ei Hildenin tytärtä olisi kohdeltu huonosti ja Hilden voisi lopettaa kaupungin luottamustehtävät, joihin ryhtyi vain tietystä syystä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu