Parempaa väkeä?

Minusta suuri osa purjehtijoista käyttäytyy oudosti tervehdittäessä.

Ensin töllätään vastaantulijaa niin, että silmät putoo. Jos silloin nostaa kätensä tervehtiäkseen, niin purjehtijan pää kääntyy nopeasti pois, eikä tervehdykseen vastata.

Osaiskohan täällä kukaan kertoa syytä moiseen? - Tuntuu siltä kuin oltaisiin niin itseään täynnä, ettei kaikkia peräprutkumiehiä tarvitse huomioida...

En itsekään ole mikään kova moikkailemaan, mutta tuntuu kovin oudolta kohdata toinen vene pelkästään mulkoillen.
53537
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 53

Vanhimmat

En ole törmännyt moiseen, sinulla on ollut kyllä karsean Huono onni

Äänestä

Ensin pitää varmistella, oletko hitaammallesi vaaraksi. Ja kun on todettu, ettei vaaraa ole, voi taas keskittyä omaan purjehdukseen. Kuten itsekin sanoit, et ole innokas moikkailija, mikä on erittäin tavallista. Siksi sinulta ei sitä odoteta ja sitten kun se moikkaus tulee, toisen katse onkin jo purjeissa.

Äänestä

Oman kokemuksen mukaan käytäntö vaihtelee paikkakuntakohtaisesti. Minun mielestä pääkaupunkiseudulla tervehditään moottoriveneiden kesken harvoin jos ollenkaan, kun taas sekä idässä että lännessä kättä heilautetaan ihan kaikille. Purjeveneet tervehtivät keskenään kyllä ahkerammin kuin moottoriveneet, ja purje/moottoriveneiden kesken siltä väliltä.

Joskus kuvattu tilanne syntyy sitä että odottaa toisen tervehtivän ensin. Jos kumpikaan ei tee aloitetta, siinähän mulkoillaan. Itse odotan yleensä kunnes toinen vene on kohdalla ennen kun tervehdin, koska ennen sitä on oltava valmis mahdolliseen väistöön.

Muistetaanpa nyt myös miksi tervehditään. Historiallinen tarkoitushan on osoittaa että "meillä kaikki hyvin". Toinen tarkoitus on osoittaa että on ylipäätään havainnut toisen aluksen. Ja kolmas tarkoitus on osoittaa arvostuksensa, silloin kun kokee että toinen on toiminut hyvän merimiestavan mukaisesti.

Purjeveneessä tervehdyksen puuttuminen voi myös johtua yksinkertaisesti siitä että tuulen muutos vaatii huomiota osakseen tai joutuu säätämään purjeita vaikkapa kurssimuutoksen takia. Tällaisista ei moottoriveneissä tarvitse huolehtia.

Äänestä
  • Tuo esityksesi "historiallisesta tarkoituksesta" ei ole ihan tarkka. Tervehtimisen perustarkoitus, niin maalla kuin merelläkin, on osoittaa, ettei ole lähestymässä toista vihamielisin aikein. Siksi yleinen tervehdystapa on avoimen kämmenen näyttäminen/heilauttaminen (ei asetta) tai kättely oikealla eli asekädellä Sotalaivojen tervehdyslaukauksissa on sama idea, tykit ammutaan tyhjiksi.
    Jossain määrin on perää myös tuossa "täällä kaikki hyvin" selityksessä, joskin siinäkin alkuperäinen merkitys on raadollisempi kuin annat ymmärtää: enemmän sillä on viestitty, että "täällä on homma hanskassa, ei kannata yrittää valtausta".

    Näissä pitää aina muistaa se, että tervehdyskulttuuri periytyy paljon väkivaltaisemmalta ajalta. Nykyään tuntemattomien tervehtiminen on minusta tarpeetonta jo tämän taustan vuoksi: eihän oletus enää (kohtuullisen lainkuuliaisilla seuduilla) ole, että kohtaamisissa aggressiivisuus olisi ensisijainen lähtökohta.

    Itse vastaan useimmiten tervehdyksiin mutta en koskaan itse tervehdi tuntematonta venettä ensin (paitsi poliisin ja MV:n veneitä). Hauskana detaljina voi mainita sen, että leppoisassa kesäkelissä purjeveneiden kesken voi joskus kommunikoida ihan normaalilla puheäänellä. Esim. viime juhannuksena Sipoon selällä hiljalleen ohi hiipineen purkkarin kippari toivotti hyvää juhannusta rinnallaollessaan.

    Äänestä

Suomessa on niin ikävä asua,ettei kiinnosta moikkailla. Saattaa kohde olla äänestävä tai julkisen sekotrin duunari, joka yllä pitää tätä kommunistivaltioita maailman kovimpine veroasteineen ja kontrollineen.

Äänestä
  • jodlari go home

    Äänestä

  • I : D kirjoitti:

    jodlari go home

    stb goto to hell. Oh your already in hell with your shit boat.

    Äänestä

  • 2+14 kirjoitti:

    stb goto to hell. Oh your already in hell with your shit boat.

    Jodlari ei ikinä vahingossakaan jätä osumia kuittaamatta. Yleensä muuten stb on aika mukava juttu purjehtiessa.

    Äänestä

  • kiitti taas kirjoitti:

    Jodlari ei ikinä vahingossakaan jätä osumia kuittaamatta. Yleensä muuten stb on aika mukava juttu purjehtiessa.

    Laskekka utvt, kuinka monta riviä roskaa te tänne kirjoitatte. Muut, älkää ostako uppotukkeja, jotta teistä ei tulisi samanlaisia ääliöitä kuin täällä olevat utvt.

    Äänestä

  • 18+3 kirjoitti:

    Laskekka utvt, kuinka monta riviä roskaa te tänne kirjoitatte. Muut, älkää ostako uppotukkeja, jotta teistä ei tulisi samanlaisia ääliöitä kuin täällä olevat utvt.

    Mitä noita rivejä laskemaan, joita kaikki muut yhteensä kirjoittavat. Yksi jodlari suoltaa saman verran kokonaisia viestejä,jotka eivät ole edes roskan arvoisia. Roska on yhdentekevää, jodlarin jutut ovat pitkästi miinuksen puolella. Ja näin ajattelevat ne kaikki muut täysin riippumatta siitä, purjehtivatko CA:ta tai F-18:aa, siinä välissä jodlarin lyijykaivos on vain yksi muiden joukossa.

    Äänestä

  • purjehduksen iloa kirjoitti:

    6 riviä roskaa taass, hanki elämä ja nopeampi pursi.

    Äänestä

Jos toinen osapuoli tervehtii ja toinen ei tervehdykseen vastaa niin se oh huonoa käytöstä. Ei mitään syytä selitellä tai puolustella. Aivan sama tapahtuuko veneillessä, laiturilla, jalkakäytävällä tai kotihississä. Suomessa tällainen käytöstapojen puute on valitettavan yleistä.

Äänestä
  • Itselläni on tuollainen perus purjevene, ei kooltaan iso eikä uusi. Kaikin puolin kunnoststtu ja laitteistot ja purjeita uusittu. Eipä noita purjehtijoiden slangia ole tullut opeteltua. Purkkari on tapa viettää aikaa merellä kuten muidenkin mallisilla veneillä liikkuvilla, jotenka molkkaaminen on noita perus-kohteliaisuuksia kaikille venelijöille. Kyllähän sitä " venerasismia" kohtaa jossakin määrin, millä ei ole mitään merkitystä.

    Äänestä

  • Miksi tuntemattoman tervehdykseen muka pitäisi vastata, jos ei halua? Koeta sinäkin nyt viimein tajuta, että kukin elää täällä tavallaan eikä mitään yleispätevää "hyvän tai huonon käytöksen" normia ole olemassa. Eikä kenelläkään ole oikeutta sellaista määritellä. Tai siis auktoriteettia, paremmin sanoen.

    Äänestä

Olisikohan se tölläys seurausta siitäkin, ettei voi aina luottaa siihen että moottoriveneilijä tietää olevansa väistämisvelvollinen, jolloin pitää seurata m-veneen liikkeitä, kunnes on varmaa ettei törmäystä ole tulossa, ja sitten tosiaan katse siirtyykin jo purjeisiin ja tuulen suunnan tarkistamiseen kuten "näin se menee" edellä sanoi.

Äänestä

Purjehtijalla on myös selvä käytännön pointti, joka vaikuttaa moottoriveneen tervehtimiseen:
Yleensä on tapana tervehtiä veneessä olevaa ihmistä/ihmisiä eikä pelkkää venettä, mutta toisinaan on vaikea nähdä moottoriveneen ikkunalasien sisäpuolelle! Sivuutustilkanteissa on keskityttävä muuhunkin kuin näköyhteyden saamiseen motskarin hytissä oleviin henkilöihin.
Tietenkin vastaan, jos havaitsen, että motskarista moikataan.

Äänestä
  • Olen myös pannut merkille purjehtijoiden huonon tervehtimisen moottorivenettä kohtaan. Minulla on nykyään pienehkö avoin moottorivene. Hyvin usein purjehtija ei ole huomaavinaan tervehdystäni. Vertailukohtaa löytyy, koska olen ollut aiemmin vuosia purjeveneen ja sen jälkeen ison moottoriveneen omistaja. Purjevenettä varsinkin moikattiin reippaasti. Isompaa moottorivenettä vähän vähemmän ja nyt pientä avomoottorivenettä vielä vähemmän. Kyllähän tuo nyt aika selvästi kertoo ylimielisestä asenteesta.

    Äänestä

  • Asennetta peliin kirjoitti:

    Olen myös pannut merkille purjehtijoiden huonon tervehtimisen moottorivenettä kohtaan. Minulla on nykyään pienehkö avoin moottorivene. Hyvin usein purjehtija ei ole huomaavinaan tervehdystäni. Vertailukohtaa löytyy, koska olen ollut aiemmin vuosia purjeveneen ja sen jälkeen ison moottoriveneen omistaja. Purjevenettä varsinkin moikattiin reippaasti. Isompaa moottorivenettä vähän vähemmän ja nyt pientä avomoottorivenettä vielä vähemmän. Kyllähän tuo nyt aika selvästi kertoo ylimielisestä asenteesta.

    jopa on valtava ongelma!

    Äänestä

  • moikka vaan kirjoitti:

    jopa on valtava ongelma!

    Ennen vanhaan maalla moikattiin jokaista vastaantulijaa. Nyt jos stadissa rupeat moikkaamaan jokaista, sinua ei varmaankaan pidetä terveenä. Kumpi lopulta on outo se joka tervehtii stadissa tuntemattomia vai se joka ei moikkaile?

    Veneliikenteessä alkaa olla sama ilmiö. Huomaat sen, jos liikut Suomea kauempana ja veneitä on runsaasti. Moikkaaminen voi herättää kummastusta, koska se ei ole enää yleinen tapa veneliikenteessä kaikkialla.

    Äänestä

oletko joskus tavanut purjehtijaa joka ei käyttäytyisi oudosti?

Äänestä

Jos yksi on sitä mieltä, että suuri osa tuhansista käyttäytyy oudosti, voi aiheellisesti miettiä, kummalla puolella se outous on. Jos taas on sitä mieltä, että ne tuhannet poikkeuksetta ovat outoja, ei tarvitse asiaa edes miettiä.

Äänestä
  • Olen huomannut selkeitä eroja:
    - vilkkaana aikana moikataan vähemmän
    - purkkarit ei useinkaan moikkaa moottoriveneitä
    - muut kuin avomoottoriveneet moikkaa kaikkia
    - hiljaisena aikana kaikki moikkaa, poikkeuksen tekee harvat purkkarit
    - moottorilla ajavat purkkarit moikkaa paitse ne, joilla on myös purjeet ylhäällä
    - puupurkkarilla menevät moikkaavat vain itseään

    Äänestä

  • kuusamox kirjoitti:

    Olen huomannut selkeitä eroja:
    - vilkkaana aikana moikataan vähemmän
    - purkkarit ei useinkaan moikkaa moottoriveneitä
    - muut kuin avomoottoriveneet moikkaa kaikkia
    - hiljaisena aikana kaikki moikkaa, poikkeuksen tekee harvat purkkarit
    - moottorilla ajavat purkkarit moikkaa paitse ne, joilla on myös purjeet ylhäällä
    - puupurkkarilla menevät moikkaavat vain itseään

    Minä moikkaan kaikille (vaikka kanooteille) paitsi niile moottoriveneile jotka, aikaansaavat ison peräaallon, niille näytän keskisormea, ennen heitin tuhjällä kaljapullolla, mutta nyt ei ole enää kuin tölkkejä, eikä ne lennä mihinkään.

    Äänestä

  • Ennen oli paremmin kirjoitti:

    Minä moikkaan kaikille (vaikka kanooteille) paitsi niile moottoriveneile jotka, aikaansaavat ison peräaallon, niille näytän keskisormea, ennen heitin tuhjällä kaljapullolla, mutta nyt ei ole enää kuin tölkkejä, eikä ne lennä mihinkään.

    Minä taas lasken housut kinttuihin ja näytän takapuolta kaikille peräaallosta riippumatta. Jotain pahaa ne on kuitenkin tehnyt ja jos ei ole tehnyt niin tulee tekemään ja jos ei tekemään niin ainakin ajattelee.

    Äänestä

Minä moikkaan kaikkia paitsi moottoriveneitä, jotka ajaa kovaa ja läheltä muista veneilijöistä välittämättä (heille näytän keskisormea). En myöskään moikkaa purjeveneitä, jotka kiilaa vierassatamissa ohi. Mutta minäpä moikkaan naapureitakin, vaikka niitäkään en tunne. Tervehdin myös laiturilla ihmisiä, joita en myöskään tunne. Metsäpolullakin tulee joskus moikattua vastaantulijaa. Postinkantajaa moikkaan aina, vaikka en häntäkään tunne, enkä usko, että hänellä on purjevenettä. Miksikö? Minusta se on vain hyvää käytöstä ja useissa sivistyvaltiossa on tapana toimia näin. Eihän siinä mitään järkeä ole, mutta ainakin siinä saa käsille jumppaa.

Äänestä

Entisenä purjehtijana ja nykyisenä mökkiveneilijänä voin todeta, että kyllä moni purjehtija pitää itseään ns. parempaan porukkaan kuuluvana, vaikka olisi venelainaa, niin ettei p..kalle taivu.

Moni jopa ostaa purkkarin vain sen takia, että kuuluisi tähän porukkaan. Sitten ajetaan moottorilla nenä pystyssä kesä toisensa jälkeen ja käydään vierasvevesatamissa edustamassa. Tämä porukka ei juurikaan muille morjenstele.

Oma veneeni on pieni avovene 5 hp moottorilla ja olen pannut merkille, että Hai- ja H-purjehtijat ym. pienemmillä ja vanhemmilla purjeilla liikkuvat kyllä moikkaavat lähes aina kohdattaessa, mutta uudesta yli 30 jalkaisesta moottorilla liikkuvasta purkkarista ei kättä juuri nosteta.

Äänestä
  • Ihan täyttä paskaa puhut. Ei sinulla koskaan ole purjevenettä ollut. olet luuseri.

    Äänestä

  • Vai olisiko niin, että omat ennakkoluulot värittävät kokemuksia. Nähdään se mitä halutaankin nähdä?

    Äänestä

  • isollapurjehtiva kirjoitti:

    Ihan täyttä paskaa puhut. Ei sinulla koskaan ole purjevenettä ollut. olet luuseri.

    Isollapurjehtiva - Osu ja uppos?

    Äänestä

Avomoottoriveneiden porukat ei usein moikkaa ensin tai takaisinkaan. Ne on usein jotain mökkiläisiä tai kalamiehiä, eikä niiden kulttuuriin kuulu moikkailu samalla tavalla kuin veneilijöiden kulttuuriin. Niinpä en itsekään niin aktiivisesti yritä niiden miehistöjä moikkailla, yleensä kyllä. Jos nyt on joku innokas moikkailija soutelemassa, hän tietysti pettyy, mutta henkisesti terve ihminen pystyy tästä nousemaan ja jatkamaan elämäänsä. Tällainen tilanne on tietysti hyvä aina purkaa ammattimerenkulkijan tuella, moniammatillinen tukiryhmä kootaan paikalle vain jos ilmenee itsetuhoisuutta.

Äänestä
  • Avomoottoriveneilijät ovat yleensä todella usein vesillä ja pitkän kauden sekä moikkaavat myös. Heille tämä "merikulttuuri" on tuttua.

    Äänestä

  • Veneilijä = henkilö, joka liikkuu veneellä. Olipa se avovene, matkavene, purjevene tai moottorivene. Termisi "veneilijöiden kulttuuri" on siis bullshittia.

    Äänestä

  • 7+19 kirjoitti:

    Veneilijä = henkilö, joka liikkuu veneellä. Olipa se avovene, matkavene, purjevene tai moottorivene. Termisi "veneilijöiden kulttuuri" on siis bullshittia.

    Sanoin tosiaan ehkä vähän jyrkästi. Tarkoitin, että veneilijöilläkin on alakulttuureja. Itse veneilen jäiden lähdöstä jäiden tuloon, ja onhan siellä eri aikoina eri porukka vesillä. Kesällä on lomailijat, joilla on matkaveneet runsain mukavuuksin, he esim. ajavat purjeveneellä moottorilla aika herkästi ja kiertävät laajoja alueita ja moikkailevat kaikkia. Nyt syys-lokakuussa on vesillä purjehtijoista ne, joille veneily on enemmän kuin tapa viettää kesäloma ja vähemmän perhemiehistöjä. Nyt melkein kaikki purjehtijat etenevät purjein, ainakin täälläpäin saaristossa. Moikkailu on runsaampaa kuin keskikesällä. Jostain syystä tähän aikaan matkamoottoriveneiden suhteellinen määrä laskee. Toisaalta kalamiehet ovat nyt jo liikkeellä. Heille veneily on vähemmän tärkeää, kala-apajille pääsy vauhdikkaasti on tärkeintä. He eivät kierrä laajasti eri paikkoja veneellä väyliä pitkin, ja menevät yöksi mökkiin tai kotiin. Nämä ovat varmaan vähiten moikkaileva ryhmä. Mökkiläiset pörräävät aina samoilla vesillä, ja ovat vesillä lähinnä silloin kun on aurinkoista eikä tuule liikaa, paitsi yhteysveneillä liikkuvat, jotka ovat liikkeellä jopa riitteen keskellä.

    En sanonut, että toinen on toista parempi, sanoin vain että on eroja eri veneilijäryhmien välillä.

    Äänestä

aloittaja puhuu totta ja asiaa,

Äänestä

Ovat 'Svenska talande bättre folk'.
Eihän ne alennu Suomalaisen tasolle, muulloinkaan koskaan.

Äänestä
  • Miten noinkin lyhyeen suomenkieliseen (sic) viestiin saa sopimaan viisi kirjoitus- tai kielioppivirhettä? Vaikuttava suoritus.

    Äänestä

  • Kyllä ne ovat pesunkestäviä suomalaisia, vaikka äidinkieli onkin ruotsi. Omassa pienessä mielessäsi kuvittelet tai luulet muuta...

    Ruotsalaiset ovat sitten naapurimaasta, ja ovat kohteliasta joukkoa myös merellä liikkuessaan.

    Äänestä

  • Ranta-hurrit on syvältä. Epäkohteliaita ylimielisiä moukkia.

    Äänestä

  • Samaa mieltä kirjoitti:

    Ranta-hurrit on syvältä. Epäkohteliaita ylimielisiä moukkia.

    Mikä on hurri?

    Äänestä

  • Ulkosuomalaisena kirjoitti:

    Mikä on hurri?

    Jaa, ilmeisesti ruma sana, kun muuttui tähdiksi.

    Kokeillaan uudelleen: mikä on h-u-r-r-i?

    Äänestä

  • Osaatko ihmisen äidinkielestä päätellä hänen kansalaisuutensa.

    Kannattaa välillä pysähtyä miettimään, että ruotsinkielisillä suomalaisilla on tässä maassa aika paljon pidempi historia ja juuret kuin suomenkielisillä.

    Yle Areenassa taitaa vieläkin olla aiheesta oikein hyvä dokumenttisarja "Suomi on ruotsalainen". Kannattaa sinunkin katsoa, voit oppia jotain uutta.

    Trevlig höst!

    ps. Det är svenskatalande, inte svenska talande

    Äänestä

  • Ulkosuomalaisena kirjoitti:

    Jaa, ilmeisesti ruma sana, kun muuttui tähdiksi.

    Kokeillaan uudelleen: mikä on h-u-r-r-i?

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Hurri

    Äänestä

  • kvg, jos et tiedä! kirjoitti:

    "Sävyltään halventava nimitys suomenruotsalaisille"

    Miksi täällä haluttaisiin käyttää sellaista?

    Äänestä

  • svenskatalande kirjoitti:

    Osaatko ihmisen äidinkielestä päätellä hänen kansalaisuutensa.

    Kannattaa välillä pysähtyä miettimään, että ruotsinkielisillä suomalaisilla on tässä maassa aika paljon pidempi historia ja juuret kuin suomenkielisillä.

    Yle Areenassa taitaa vieläkin olla aiheesta oikein hyvä dokumenttisarja "Suomi on ruotsalainen". Kannattaa sinunkin katsoa, voit oppia jotain uutta.

    Trevlig höst!

    ps. Det är svenskatalande, inte svenska talande

    "Osaatko ihmisen äidinkielestä päätellä hänen kansalaisuutensa." Useimmiten. Suomenkieltä (äidinkielenään) puhuva on usien suomalainen, kuten myös ruotsia puhuva on usein ruotsalainen. Ruotsin kaltaista kieltä (äidinkielenään) puhuva ja sanomaansa suomenkielisiä sanoja sekoittava on useimmiten myös suomalainen.

    Pahoittelen, että poikkesin aiheesta. Mutta mitä tervehtimiseen tulee, itse suosin tapaa ja on se varminta tehdä muilla keinoin, kuin suusanallisesti kielipoliittisten jännitteiden välttämiseksi.

    Äänestä

  • svenskatalande kirjoitti:

    Osaatko ihmisen äidinkielestä päätellä hänen kansalaisuutensa.

    Kannattaa välillä pysähtyä miettimään, että ruotsinkielisillä suomalaisilla on tässä maassa aika paljon pidempi historia ja juuret kuin suomenkielisillä.

    Yle Areenassa taitaa vieläkin olla aiheesta oikein hyvä dokumenttisarja "Suomi on ruotsalainen". Kannattaa sinunkin katsoa, voit oppia jotain uutta.

    Trevlig höst!

    ps. Det är svenskatalande, inte svenska talande

    Voi härregud sentään. Tuo "Suomi on ruotsalainen" on kyllä kaikkien aikojen rasistinen propagandapläjäys. Taustoja ymmärtääkseen kannattaa katsoa ketkä ovat rahoittajat sen takana.

    Jaa missä ruotsinkieliset olivat täällä ennen suomenkielisiä? Eipä paljon missään. 1200-luvulta lähtien aloitettiin tuoda länsirannikolle ruotsinkielisiä kuninkaan valtaa vahvistamaan. Ahvenanmaakin oli muuten autio ennen 1200-lukua, 900jkr ennen siellä asui viikinkien jälkeläisiä ja varmaan suomalaisiakin.

    Hyvää syksyä vaan sinnekin!

    Äänestä

Minä purjehdin ja moikkailen kun ehdin. Mutta veneeni etenee hitaasti jolloin näköpiirissä on usein monta nopeakulkuista moottorivenettä. Ei aina edes ehdi kaikille lapaa nostamaan ja miksi pitäisi. En mannerheimintielläkään tervehdi jokaista vastaantulijaa, vain tuttuja. Avomerellä kun vene tulee vastaan niin tervehditään kun kohtaamisia on harvemmassa. kaupunkien lähellä ei ehtis muuta tekemäänkään kuin olemalla käsi pystyssä. Tätä ei ehkä nopeasti kulkevassa moottoriveneeää huomaa, että sillä purjehtijalla saatta olla kolmekin venettä yhtä aikaa moikkausetäisyydellä

Äänestä

Eikös merilaki määrää tervehtimään. Sakot tulee jos ei nosta kättä ja viranomaiset näkevät sen. Minä ainakin teen kunnon vanhanaikaisen lipputervehdyksen kaikille. Nykyisin on ajat kyllä menneet sellaisiksi, että edes armeijan paatit eivät enää vastaa siihen! Merioikeuteen pitäisi kaikki tuollaiset saattaa. Että korpeaa taas.

Äänestä
  • Tietysti lipputervehdys puolustusvoimien alukselle ja Presidentin rumalle veneelle, jos leijonalippu on ylhäällä.
    Minäkään en tervehdi moottoriveneitä joista en tummennettujen tai muuten läpinäkymättömien lasien tähden näe sisälle. Jos näen, että moottoriveneilijä tervehtii, niin en näe syytä, miksen tervehtisi takaisin.
    Sitten vielä ne erikoistapaukset, jolloin moottoriveneilijä yrittää kaataa veneeni tai saada aikaan muuta suurta vahinkoa. Silloin näen jo peräaallon koosta, mitä pian tulee tapahtumaan, ainakin jos en ehdi kääntää keulaa aaltoa vasten.
    Nämä maailman omistajat istuvat usein kolmannessa kerroksessa veneessään, eikä vanhalla veneilijällä niska taivu katsomaan niin ylös. Amen!

    Äänestä

  • ukko nooa kirjoitti:

    Tietysti lipputervehdys puolustusvoimien alukselle ja Presidentin rumalle veneelle, jos leijonalippu on ylhäällä.

    Mutta niin totta.

    Luulin ensimmäisen virkkeen perusteella, että kirjoituksesi on tarkoitettu vitsiksi. Mutta kun loppuosa oli ihan vakavantuntuiseen sävyyn kirjoitettua, niin kai sitten on oletettava, että olit tosissasi alussakin.
    Miksi ihmeessä joku tervehtisi solttuja tai presidentin alusta? (Presidentti muuten kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella virkkeen keskellä.)

    Tuo edellinen kirjoittaja ei varmaankaan ollut tosissaan, ei kai kukaan TODELLA kuvittele, että jossain lainsäädännön mutkassa olisi säädetty tervehtimisvelvoite?

    Muuten, enpä malta olla sanomatta, mikä minua korpeaa: se, että ihmiset puhuvat "merilaista" jonkinlaisena synonyymina kaikille vesilläliikkumisen säännöille. Merilaki on ihan oma erillinen lakinsa, joka säätelee lähinnä kauppamerenkulun taloudellisia asioita, omistajien määräysvaltaa jne. Sitten on melkoinen joukko muita lakeja ja asetuksia, jotka säätelevät muita asioita. Esimerkiksi väistämissäännöt eivät todellakaan ole merilaissa.

    Äänestä

  • 8+14 kirjoitti:

    Ei vitsiksi tarkoitettu kuin osittain. Olisi mukava nähdä, mikäli lipputervehdys saisi vipinää aikaiseksi sotalaivassa. Toki en usko näin käyvän, mutta kannattaisi kokeilla kuitenkin.
    Tulipa kerran presidentti veneellään vastaan Airistolla. Kehittelin ajatusta myöhemmin suuntaan, että mitä olisi tapahtunut, jos olisin heilutellut veneen lippua H-veneen takakannella ja olisin pudonnut mereen tässä puuhassa. Olisiko presidentin vene tullut apuun?
    Muu juttu olikin sitten totista totta monta kertaa jokaisena kesänä.
    En todellakaan halua tervehtiä suuria laineita aikaansaavaa (tahallaan) tekevää kanssa venelijää, jos saan ystävällisyydestäni vain mahdollisia harmeja palkaksi.
    Jotkut vielä katsovat taakseen nähdäkseen, kuinka (vähäosaisemmalle) käy hänen aikaansaamissaan hirmulaineissa.
    Yhdyn myös lämpimästi niihin, jotka ovat sitä mieltä, että riittää, jos viesti on ymmärretty oikein. Tänne kirjoittaminen ei ole äidinkielen yo. koe. Lisäksi saa kirjoittaa melkein mitä ja mistä tahansa. Myös lukijoilla on täysi oikeus lukea kirjoitukset tai jättä lukematta.

    Presidentin veneestä ja miehistöstä tässä tarkempaa tietoa (sivu 23):

    http://paallystoliitto-fi-bin.directo.fi/@Bin/06ae8d8bcdc9a3965e06d3ffc19ca0fc/1380274149/application/pdf/65259/PL309LRok.pdf

    Sitä ohjaa siis kokeneet merenkulkijat, joten eiköhän noilta manööverit suju. Tai no tuosta konemestarin asettelemasta kahvikattauksesta en menisi takuuseen. Ja kun pressan veneestä pyydetään apuvoimia, niin eiköhän kohta ole taivas mustanaan helikoptereita. Laivaston yliluutnantti osaa myös lipputervehdykset, ja niitä varmaan myös treenataan, jotta vierailevat kuninkaalliset (joilla usein on laivastokokemusta ja protokollaosaamista) eivät esim ihmettele, onko aluksella tosiaan karanteeni tarttuvan taudin takia.

    Presidentin uusi alus päätettiin tilata Halosen kaudella, kun kerran oli Putin käymässä Kultarannassa. Putinin adjutantit totesivat Halosen tuolloisesta veneestä, että nätti yhteysvene, mutta missä se presidentin jahti on?

    Äänestä

Ääliö aloittanut ääliömaisen keskustelun.Häviä vaikka äärettömyyteen!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Peräprutkumies kirjoitti:

Minusta suuri osa purjehtijoista käyttäytyy oudosti tervehdittäessä.

Ensin töllätään vastaantulijaa niin, että silmät putoo. Jos silloin nostaa kätensä tervehtiäkseen, niin purjehtijan pää kääntyy nopeasti pois, eikä tervehdykseen vastata.

Osaiskohan täällä kukaan kertoa syytä moiseen? - Tuntuu siltä kuin oltaisiin niin itseään täynnä, ettei kaikkia peräprutkumiehiä tarvitse huomioida...

En itsekään ole mikään kova moikkailemaan, mutta tuntuu kovin oudolta kohdata toinen vene pelkästään mulkoillen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu