Pakko saada avautua jonnekin, ihan sitten vaikka näin kirjoittamalla omia ajatuksiaan.
Täällä kirjoittelee reilu parikymppinen nuori nainen. Opiskelee viimeistä vuotta korkeakoulussa, pitää urheilusta, matkailusta, hyvästä ruoasta ja ihmisistä.
Naimisissa nuoruuden rakkauden kanssa. Molemmat samaa "vuosimallia". Yhteinen koti ostettu muutama vuosi sitten.
Aina tykännyt mennä ja tulla miten haluaa, parisuhteessa luottamusasiat alusta lähtien ollut kunnossa, joka on tehnyt mahdolliseksi elää tätä elämää juuri niinkuin haluaa, viettää paljon aikaa ystävien kanssa, tullut juhlittua PALJON, matkusteltua ympäri maailmaa, nauttia elämästä ja elää hetkessä. Harrastuksia ja projekteja on ollut ja on edelleenkin paljon. Elämästä kuuluu nauttia! Carpe diem, se on mottoni.
Olen aina kuvitellut, että hankimme lapsia vasta noin 27-32-vuotiaina, jossain siinä paikkeilla. En ole myöskään sulkenut pois ajatusta siitä, että lapsia ei hankittaisi koskaan, oltaisiin lapsettomia omasta tahdosta. (mies ei tähän kylläkään iki maailmassa tosissaan suostuisi). Olen aina myös avoimesti ystäväpiirissä kertonut, kuinka en voisi kuvitellakaan meidän hankkivan lapsia moneen, moneen vuoteen. Sehän olisi kamalaa. Positiivisen raskaustestin näkeminen olisi pahin mahdollinen asia.
Ja ei, en ole raskaana.
Ongelmana onkin nyt se, että kaiken tämän jälkeen, minuun, itsepäiseen ja menevään bilehirmuun on iskenyt vauvakuume. Paha, paha vauvakuume. Se tuntuu luissa ja ytimissä, pistää sydämeen kun kaupungilla äidit lykkivät lapsiaan vaunuissa, saa väkisin astumaan vauvanvaateliikkeisiin hypistelemään ihania vauvanvaatteita ja -tarvikkeita. Oikeastaan sana vauvakuume on väärä, haluan lapsen. Haluan jonkun, jolle opettaa oikea väärästä, vastata tyhmiin kysymyksiin, näyttää kuinka kakun saa onnistumaan, kuulla pienokaisen kutsuvan äidiksi, näyttää maailmaa ja kertoa, mitä kaikkea olen saanut kokea. Haluan rakastaa häntä enemmän kuin itseäni.
Huoh. En voi vain kuin ihmetellä, että miten tässä nyt näin on päässyt käymään. Asiaa pahentaa mies, jolla on ollut vauvakuume noin 3 vuoden ajan.
Pahinta tässä on, että en kehtaa kertoa kenellekään, että minulla, MINULLA, on vauvakuume! Joutuisin nielemään ylpeyteni ja tunnustamaan, etten olekaan ehkä se ihminen, joksi olen itseäni luullut. En pystyisikään elämään täysillä tätä elämää ilman lasta, perhettä. Ikäänkuin luovuttaisin.
Piru vieköön... :/
Täällä kirjoittelee reilu parikymppinen nuori nainen. Opiskelee viimeistä vuotta korkeakoulussa, pitää urheilusta, matkailusta, hyvästä ruoasta ja ihmisistä.
Naimisissa nuoruuden rakkauden kanssa. Molemmat samaa "vuosimallia". Yhteinen koti ostettu muutama vuosi sitten.
Aina tykännyt mennä ja tulla miten haluaa, parisuhteessa luottamusasiat alusta lähtien ollut kunnossa, joka on tehnyt mahdolliseksi elää tätä elämää juuri niinkuin haluaa, viettää paljon aikaa ystävien kanssa, tullut juhlittua PALJON, matkusteltua ympäri maailmaa, nauttia elämästä ja elää hetkessä. Harrastuksia ja projekteja on ollut ja on edelleenkin paljon. Elämästä kuuluu nauttia! Carpe diem, se on mottoni.
Olen aina kuvitellut, että hankimme lapsia vasta noin 27-32-vuotiaina, jossain siinä paikkeilla. En ole myöskään sulkenut pois ajatusta siitä, että lapsia ei hankittaisi koskaan, oltaisiin lapsettomia omasta tahdosta. (mies ei tähän kylläkään iki maailmassa tosissaan suostuisi). Olen aina myös avoimesti ystäväpiirissä kertonut, kuinka en voisi kuvitellakaan meidän hankkivan lapsia moneen, moneen vuoteen. Sehän olisi kamalaa. Positiivisen raskaustestin näkeminen olisi pahin mahdollinen asia.
Ja ei, en ole raskaana.
Ongelmana onkin nyt se, että kaiken tämän jälkeen, minuun, itsepäiseen ja menevään bilehirmuun on iskenyt vauvakuume. Paha, paha vauvakuume. Se tuntuu luissa ja ytimissä, pistää sydämeen kun kaupungilla äidit lykkivät lapsiaan vaunuissa, saa väkisin astumaan vauvanvaateliikkeisiin hypistelemään ihania vauvanvaatteita ja -tarvikkeita. Oikeastaan sana vauvakuume on väärä, haluan lapsen. Haluan jonkun, jolle opettaa oikea väärästä, vastata tyhmiin kysymyksiin, näyttää kuinka kakun saa onnistumaan, kuulla pienokaisen kutsuvan äidiksi, näyttää maailmaa ja kertoa, mitä kaikkea olen saanut kokea. Haluan rakastaa häntä enemmän kuin itseäni.
Huoh. En voi vain kuin ihmetellä, että miten tässä nyt näin on päässyt käymään. Asiaa pahentaa mies, jolla on ollut vauvakuume noin 3 vuoden ajan.
Pahinta tässä on, että en kehtaa kertoa kenellekään, että minulla, MINULLA, on vauvakuume! Joutuisin nielemään ylpeyteni ja tunnustamaan, etten olekaan ehkä se ihminen, joksi olen itseäni luullut. En pystyisikään elämään täysillä tätä elämää ilman lasta, perhettä. Ikäänkuin luovuttaisin.
Piru vieköön... :/
Vastaukset 23
Vanhimmat
Sulle pitäis saada rääkyvä pentu jostakin pariksi päiväksi lainaan, niin saisit yöt valvoa ja päivät pukkia trendikästä esittäen sitä kersaa kadulla, niin eiköhän se siitä laannu kun näet totuuden..
Haluat selvästi vain leikkiin mukaan - et mitään lasta.
Ja olet reilu 20v ja nuoruuden rakkaus helluna, niin kyllähän sulle vielä herää miehenhimo ja alat etsiä miestä. Jos hankitte lapsen, nii. se on viimeinen naula kirstuusi.
Vasta aika näyttää onko se miestään sinulle se oikea ja sitten voitte lapsia alkaa suunnitella.
Odotakaa 10 vuotta!
meillä kyllä yöt on aina nukuttu eikä trendileikkeihin ole halua ryhtyä. ja ne "oikeat" paritkin saattavat erota, vaikka eivät sitä etukäteen tietäneetkään.
Äläkä höpötä. Jos kaksi paria hankkii lapsen: toinen pari Jaska ja Liisa, ikää molemmilla 35v ja ovat olleet yhdessä 19 vuotiaasta asti ja Joonas ja Katja, ikää molemmilla 25v ja olleet yhdessä 2v josta 2kk asuneet yhdessä, koska heille tulee vauva, niin kumpi pari eroaa todennäköisemmin: Jaska ja Liisa vaiko Joonas ja Katja?
Pitää kuitenkin muistaa, että 60% solmituista AVIOLIITOISTA päättyy eroon. Miten käy muiden parisuhdemuotojen ja perheiden? Totuus on se, että 80% perheistä särkyy!
Miksi?
Molemmat eroaa. Onneksi Joonas ja Katja ovat nuoria, niin jaksavat yksinhuoltajinakin.
Ei muuten jaksa, he antavat lapsen huostaan tai Katja alkaa juosta hellyyden kipeänä baareissa yleisenä jakorasiana ja Joonas on juoppo. Katja haluaa kokeilla viehätysvoimaansa ja antaa pillua kaikille joille kelpaa, mutta itse hän ei saa seksistä nautintoa kun pilllu repesi pilalle synnytyksissä.
Katja ei kelpaa kenellekkään ja Joonas juo
Vanhempi pariskunta rakastuu lisää ja lisää lapsen myötä ja hankkivat lisääkin rakkauden hedelmiä.
Liisa elää toimeentulotuella, koska kukaan ei palkkaa vanhaa akkaa. Jaska aloittaa perhepelleilyt jonkun toisen akan kanssa, koska ei osaa olla ilman pillua. Sekin liitto päättyy eroon. Jaska ei pysty maksamaan elatusmaksuja ja työpaikkakin menee alta. Liisa sairastuu syöpään ja lapset huostaanotetaan, koska hoidot väsyttävät. Liisan ja Jaskan vanhemmat ovat niin iäkkäitä etteivät voi auttaa lapsenlapsia.
Joonas ja Katja sopivat erimielisyytensä ja pysyvät ystävinä, vaikka eroavat. Molemmat voivat hyvin terveydellisesti ja taloudellisesti.
Toiveunta.
Mulla on faktoja.
Mulla kans on eläviä faktoja. Lyhyt suhde ei kestä.
Niin ei kestänyt sun liitto.
Kyllä muuten kesti, en muuten valistaisi. Eikä ole pakkoavioliitto;)
Saahan sitä netissä näytellä onnellista ja onnistunutta. Faktathan ovat jotain muuta.
Ihanasti avauduttu, kun kerroit tuntemuksistasi "whoami?".
Olet mitä ilmeisimmin päässyt elämässäsi nyt "siihen" vaiheeseen, että meihin jokaiseen jo aikojen alussa sisäisesti ohjelmoitu kello on nytkähtänyt taas yhden askeleen eteenpäin ja on alkanut yhä voimakkaimmin tikittää. Noin sen kuuluukin mennä meidän useimman kohdalla.
Älä välitä netissä mieltään purkavien ihmisten mustanpuhuvista mielipiteistä ja mustan tulevaisuuden maalaamisesta liikaa.
Jokainenhan meistä täällä, koettaa sinnitellä ja selvitä elämäsään niillä eväillä, jotka se eteen kulloinkin antaa.
Toiset meistä selvästi katkeroituvat siinä menossa ja tulevat purkamaan tänne pahaa oloaan. Sen sijaan toiset jaksavat pitää valoisan ja toiveikkaan mielen, vaikka aurinko ei aina heidänkään risukasaan paista.
Aloituksesi oli ihana ja sinusta tulee varmasti enemmin tai myöhemmin hyvä äiti.
.
Jo äiti vaikuttaa erittäin epäkypsälle persoonalle. On itse paskantanut lämpimät paskat housuun ja kaduttaa, niin nyt pitää uskotella itselle että hyvin menee ja puhua muita paskaleikkiin mukaan.
Kyllä lapset on hieno asia ja ne on hyvä pitää siellä tulevaisuuden suunnitelmissa, mutta teidän aika ei ole vielä kymeneen vuoteen. Avioeroja tulee ja huostaanottoja on hirveät määrät ja muuta pahoinvointia, niin miksi kiirehtiä? Eikö kannattaisi katsella elämää rauhassa ja sitä parisuhdetta. Ihmisen aivot on valmiit vasta kolmikymppisenä ja silsikin teilläkään ei ole lasten aika vielä. Mikä kiire on? Maailmassa on ihmisiä jo nyt liikaa.
Ihan vain näin kokeneempana ohjeistan, kun itse on tullut pelattua kortit oikein ja siksi syytä katkeruuteen ja väärille urille ohjaamiseen ei ole (toisin kuin eräillä), vaikka nämä mustamaalaajat niin haluaakin uskoa pienissä päissään.
Mielestäni hieno teksti ja avautuminen! Se on kai se biologinen kello joka lähti jumituksen jälkeen käyntiin, haluat tai et. Voin kertoa että minä olen muutamankin asian suhteen joutunut syömään sanani, tehdessäni täyskäännöksen elämässä. Kyllähän sitä saatetaan ihmetellä mutta mitä sitten? Sinun on elämäsi, on vain inhimillistä muuttaa mieltään. Ne jotka ovat aidosti osa elämääsi, ovat sitä myös sen jälkeen kun olet tehnyt jotain odottamatonta! Tee siis mitä sydämesi sanoo.
Hyvä aloitus! Tuo herännyt vauvakuume on tuttu asia, istelläni se tosin heräsi vasta vähän vaille 3kymppesenä :) Kun ilmoitin sitten raskaudesta niin 90% tuttavistani, ystävistäni ja perheestäni oli ihan hämmmästyneitä ja kyseli olenko ihan varma. He olivat pitäneet minua itsenäisenä naisena joka ei halua "lasta hidastamaan" uraa ja vapaata elämää. Nyt minulla on pieni tyttö, olen kotiäiti ja tuo bilehile/uranaisen elämä on tyystin taakse jäänyttä (töihin tulen palaamaan pian mutta en enää suostu tekemään 60tuntia viikossa duunia). Pidän nykyistä elämääni paljon parempana, tervehenkisempänä ja voinkin nykyisin paljon paremmin niin fyysisesti kuin henkisesti!
Elä välitä noista haukkujista, täällä on muutamia ihmisiä joilla on vissiin omat asiat niin epäonnistunut että haluavat maalata piruja kaikiien seinille!
Kuka täällä on "haukkunut" ja epäonnistunut?
Tässä vain näkee niin paljon eroja elämässä ja tilastoissa ...
Vielä se sinäkin eroat, usko vain ;)
Niin eroat sinäkin, usko vain.;)
Ei tuollaista kukaan loppuelämänsä jaksa katsella.
Niele vaan se ylpeys ja ole ylpeä :) oikeaa aikaa ja elämäntilannetta taikka ikää saada lapsia ei ole. Hyvä tilanne voi muuttua, työpaikka mennä alta jne. terveys pettää.. elä nyt tuon carpe diemin mukaan sitten ja hanki se lapsi ;)
Ja niille, joilla on jo valmiina se asenne että lapsen saanti on paskalentää-touhua, niin älkää te itse hankkiko niitä. Nuivia asenteita ei pitäs päästä siirtämään jälkipolville. aloittajalla vaikuttaa ihan ok:lta :)
ps. kaikki lapset ei rääky öitä läpeensä ja valvota liikoja. Korvatulpat on keksitty, suosittelen niiden käyttöä, niin se rääkyminen ei käy niin pahasti hermoille ;)
Tää nykyaika ja kulttuuri on ja luo painetta ja stressiä ihan turhaan joka asiasta. Ei niistä lapsistakaan tarvitse ja kannata stressiä ottaa..
terveisin. 31v mies löysin rantein
Mistä näitä vastuuttomia sikiää.??.. 31v tuleva eronnut mies...voi voi..:)
Joo niele ylpeys ja ala tämän 31 vuotiaan miehen kaltaiselle luuserille tekemään lapsia, kun sitä niin pelottaa, että kaikki naiset jättää hänet : D
Ole ylpeästi vauvakuumeinen! :) Ihmiset muuttuvat ajanmyötä pikkuhiljaa mutta vauvakuume vain on sellainen, että se iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta. Vannoin pysyväni lapsettomana, kunnes 27-vuotiaana kaikki muuttui. Nyt 6 vuotta myöhemmin olen edelleen lapseton, kun edellinen mieheni ei halunnut lapsia mutta nykyiseni haluaa mutta odottelemme vielä vuoden parisuhteen rakentamisen ja töiden vuoksi. Tsemppiä!
Kyllä kannattaa odottaa. Tämä salama2 on hyvä esimerkki siitä.
Mietippä salama2 sitä, jos olisit hankkinut lapsen exällesi, niin olisit kusessa. Ihmiset ja tilanteet muuttuvat, siksi lapsia ei kannata nuorena hankkia. 32v on hyvä ikä.