Tämä on lähes kliseinen aihe, mutta otan sen kuitenkin käsittelyyn taas vaihteeksi.
Onko elämällä yleensä ja teidän elämällänne mielestänne jokin erityinen tarkoitus? Mikä saa teidät nousemaan aamulla sängystä ylös? Mikä tekee elämästänne elämisen arvoisen? Oletteko koskaan miettineet tämän kaiken järjellisyyttä...siis kyynisessä mielessä? Tärkein kysymys lienee...mikä saa sydämenne laulamaan?
Minusta elämällä ei ole mitään erityistä tarkoitusta, ei minun eikä muidenkaan. Elämän tarkoitus on elää niin hyvin kuin tällä keholla ja mielellä osaan ja pystyn. Elämä koostuu hetkistä ja valinnoista. Jos jokaisen hetken pystyy elämään mahdollisimman täysin rinnoin, sydän auki ja sydämellä, niin se on jo aika paljon. Jokainen hengenveto on tavallaan suuri ihme. Elämä itsessään saa sydämeni laulamaan, luonnon ihmeet, tanssi, musiikki ja liikkuminen, lasten aito ilo, ihanien ihmisten läheisyys, elämän ilmiöiden ja asioiden tutkiminen...
Silti joskus iskee tyhjyys; mitä teen täällä? mitä hyötyä minusta ja elämästäni on kenellekään? Onneksi nuo ajatukset ovat ohimeneviä...ainakin toistaiseksi.
Onko elämällä yleensä ja teidän elämällänne mielestänne jokin erityinen tarkoitus? Mikä saa teidät nousemaan aamulla sängystä ylös? Mikä tekee elämästänne elämisen arvoisen? Oletteko koskaan miettineet tämän kaiken järjellisyyttä...siis kyynisessä mielessä? Tärkein kysymys lienee...mikä saa sydämenne laulamaan?
Minusta elämällä ei ole mitään erityistä tarkoitusta, ei minun eikä muidenkaan. Elämän tarkoitus on elää niin hyvin kuin tällä keholla ja mielellä osaan ja pystyn. Elämä koostuu hetkistä ja valinnoista. Jos jokaisen hetken pystyy elämään mahdollisimman täysin rinnoin, sydän auki ja sydämellä, niin se on jo aika paljon. Jokainen hengenveto on tavallaan suuri ihme. Elämä itsessään saa sydämeni laulamaan, luonnon ihmeet, tanssi, musiikki ja liikkuminen, lasten aito ilo, ihanien ihmisten läheisyys, elämän ilmiöiden ja asioiden tutkiminen...
Silti joskus iskee tyhjyys; mitä teen täällä? mitä hyötyä minusta ja elämästäni on kenellekään? Onneksi nuo ajatukset ovat ohimeneviä...ainakin toistaiseksi.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Itseasiassa mietin elämällisyyttä viimeksi tänään bussissa, matkalla kotiin. Reitti kulki hautausmaan halki, jossa oli paljon hautoja.
Ajattelin omaa kuolemaani. Miltä oma hautakiveni näyttäisi. Keitä olisi sen äärellä, kun ystävät heittävät viimeiset hyvästit minulle mullan alle.
Tuntui tosi hassulta. En välttämättä näkisi koskaan millainen hautakivi mulle tulis, ellen tilais sitä jo tässä hyvissä ajoin...
Tuli samalla vähän suru puseroon. Hitto, täältä täytyy joskus lähtee myös pois. Ainakin tästä olomuodosta.
Kaippa se valtavan suuri tiedostamaton halu elää on se suurin voima herätä joka aamu. Uimahallissa hypätessäni 3metristä veteen (huijjui..)huomasin, etten millään olisi sieltä uskaltanut hypätä. Tuli tyhjään astumisen pelko; "kuoleman" pelko. Pelko astua "vaaraan". Alitajuinen tylsä jalat lamauttava pelko, josta oli vain pakko päästä yli.
Se sama voima pitää minut elossa joka päivä.
Elämän tarkoitus on aloittaa ja lopettaa yhtä aikaa. Soudat järvellä puu veneellä. Tuot kädet eteen, airot menee taakse. Vedät kädet taakse, airot tulee eteen. Liike ei lopu, vaikka kädet ja airot vaihtoivat paikkaa. Vene jää lipumaan veteen. Ellen tee mitään pitkään aikaan pysähdyn. Ellen vie käsiä uudestaan taakse ja souda en pääse eteenpäin. Jään järveen virran vietäväksi, myrskyn imuun.. Joskus täytyy taktikoida ja antaa virran viedä, mikäli se on suotuisa ja kuljettaa kohti rantaa. Välillä täytyy levätä ja yrittää uudestaan. Joskus täytyy tehdä koko matka itse töitä. Toisinaan ei voimat riitä ja täytyy palata takaisin.
Virta on muut vene olet sinä.
Siinä vähän elämää.
aivan oikein,joka hengitys ois hyvää,MUT tässä yheiskunnassa? ei,no way! ei ole armoa meille koska media rulaa niin hysteerisesti(sairaan) ja jakaa tarkoitukselle väärää kuvaa ihmisist,sust ja myös musta! belive me. e.s.m ett yx 6-ualisuus suuntaus on se ainoo ja oikee,AMEN!! muut hospitaliin piiloon lukkojen taa(suurimpiirteen) mut sun biolog. point on ihan. en uskonu ett tään-kirotun-median-kautta sais lukee jotain "luonnonmukaista" ymm.. ite mä jo 12 toistvuotiaana täytyin näillä existenskysymyksillä niin ett ne ajatukset vei mut"väärään porukkaan" enkä ikinä oo pystyny oikein,vieläkään sanallisest tajuun tätä elämän kalleutta, mutt annan sydämeni viedä,ja se vie mut sademetsään,pois ikuisesti saastaisesta maailmasta..
..on toki tarkoitus. En tiedä, onko elämällä yleensä ajatellen tarkoitusta, mutta jokaisen ihmisen omalla henkiklökohtaisella elämällä on tarkoitus.
En muistakaan, milloin viimeksi mietin tätä asiaa. Sen muistan, että yleensä, kun ihan nuorena likkana kyselin ihmisiltä elämän tarkoitusta, niin sain paljon kiukkuisia vastauksia. Ihmiset eivät halunneet/olleet valmiit pohtimaan asiaa. Mikähän siinä oikeastaan heitä suututti...?
Siis itse ajattelen, että jokaisen ihmisen elämällä on tarkoitus, erilainen tarkoitus. Ja niistä monista, monista elämistä koostuu kokonaisuus, ihmiskunta. Jokaista tarvitaan, jokainen hyvin eletty elämä on tärkeä.
On sitten kokonaan toinen kysymys, miten kukin elää oman elämänsä ja mitkä seikat omiin valintoihin vaikuttavat.
Elämänsä tarkoituksen jokainen kypsä yksilö päättäköön itse. Kukaan toinen ei voi päättää sitä toisen puolesta. Uskon hyvin pitkälti yksilön sisältäpäin ohjautuvuuteen. Hyvästä sisuksesta syntyy hyvää.
Jennifer, se aito ja alkuperäinen..
Aidon jenniferin tunnistaa hienostuneesta aromista ja täyteläisestä tuoksusta. Niin valmistetaan myös jennifer.
Miten se juhlamokkamainos taas menikään. ;)
Minulla on kausia, jolloin poden 'avaruusahdistusta':-) Tosin vanhemmiten olen oppinut ne kauniisti torjumaan, lapsena niitä oli enemmän.
Säikäytin äitini varmasti hengiltä tivatessani 5-vuotiaana, että mistä avaruus on tullut ja halusin tietää, miten Jumala on syntynyt. Jatkoin kyselemistä sinnikkäästi teini-ikään asti...
Eipä meistä kukaan voi elämän tarkoitusta tietää.
Minulla on periaatteena elää niin, että joka aamu kun herään, muistan, että elämä on vain n.80-vuotinen taival. Se tuo eteeni hyviä ja pahoja asioita, satunnaisessa järjestyksessä.
Jokainen päivä, jonka vietän masentuneena, vähentää iloisten päivieni määrää. Tämä ei tietenkään aina riitä lohduttamaan, jos kaikki menee pieleen, mutta se ainakin antaa syyn perinpohjaiseen itsetutkiskeluun ja kaikkien positiivisten asioiden kertaamiseen.
Minua mietityttää usein se, miksi tällä maapallolla on niin eritasoista elämää.
Miksi joissakin maissa ei tahdo ruoka edes riittää, ja miksi toisissa maissa teinit näännyttävät tahallaan itsensä yltäkylläisyyden keskellä hengiltä?
Jos on Jumala, miksi hän antaa meille niin erilaiset eväät? Siis miksi osa syntyy keskelle kaikkea hyvää, mahdollisuuksia elää ja olla vaivatta, ja miksi toiset joutuvat viettämään elämänsä taistellen jokaisen suupalansa puolesta?
Tiedän, että ajatusmaailmani on hiukan vanha, mutta minä en tahdo mitenkään ymmärtää sitä, että esimerkiksi Plan-lapseni joutuu asumaan sähköttömässä savimajassa pienessä kylässä, missä ihmiset käyttävät läheistä peltoa yleisenä käymälänä (kenelläkään ei ole veskiä siellä), ja miksi minä saan elää täällä hyvinvoivana, ylipainoisena, kaikkien tavaroideni keskellä?
Olen joskus miettinyt, että olemme suurella bussipysäkillä, jonka vieressä on massiivinen kauppakeskus kaikkine palveluineen.
Joku pitää kirjaa siitä, miten aikamme vietämme odotellessa bussia, ja kun se viimein saapuu, niin meidän tekomme joko palkitaan tai rangaistaan..
Vakavammin puhuen: Yritän aina elää niin, että en omilla teoillani ainakaan missään nimessä tee yhdenkään kanssaihmisen elämää sen vaikeammaksi kuin mitä se on. Minulla itselläni ovat asiat kohtuullisen hyvin ja minulla on luja pää. Jos mitenkään voin ikinä olla yhdellekään ystävälle tukipilari, niin teen sen parhalla mahdollisella tavalla, ilman että tämä ystävä huomaa itseään autetunkaan. Olen mestari keksimään kaikenlaisia keinoja auttaa ihmisiä salaa heidän huomaamattaan. (esimerkiksi taloudellisesti: vanhoina hyvinä aikoina oli mahdollista ostaa soneralla lahjakorttina aikaa toisen puhelimeen, eli maksaa toisen puhelinlasku tämän saamatta koskaan tietoonsa maksajan henkilöllisyyttä).
Tällaisia sitä ihminen höpöttää istuttuaan iltaa hyvän ystävänsä kanssa muutaman viinilasillisen äärellä. Maailmaa on parannettu, ja parannetaan vielä uudelleenkin, ennenkuin hän taas palaa Saksaan.
Minäkin uskon, että elämän tarkoitus on itse elämä, niin tautologiselta kuin tämä kuullostaakin. Uskon, että elämän tarkoituksena on eläminen tässä päivässä, leivän hankkiminen, arjen askareet, onnenhetket (vaikka niukatkin) arkisen aherruksen keskellä, mutta myös yltäkylläisyys, luonnon antimien ja elämän itsensä runsaus kuuluvat elämään, elämän juhlaan.
Uskon myös että jokaisen ihmisen elämällä on oma ainutlaatuinen ja yksilöllinen tarkoituksensa, vaikka kuinka vähäpätöinen. Ehkä ihmisen tärkeimpänä tehtävänä on löytää oman elämänsä tarkoitus, vastaukset juuri omiin, yksilöllisiin ja ainutlaatuisiin kysymyksiinsä jotka kuitenkin samalla kertaa ovat osa koko ihmiskunnan universaalia vastausta elämän tarkoitukselle.
Lisäksi uskon, että koko luomakunnan elämällä on oma, salattu tarkoituksensa, ehkä tarkoitus vain olla Jumalansa rakkauden kohteena, vastaanottavana astiana Jumalan rakkaudelle - tälle rakkaudelle, joka ilmestyi hurjana juuri materiassa, luomakunnan kaikkinaisissa ihmeissä, luonnon yltäkylläisyydessä. Tällä tavoin ilmaistu rakkaus oli myös Jumalan vastaus Jobille, joka pohti maailman epäoikeudenmukaisuutta yleensä ja oman elämänsä kärsimyksiä erityisesti - Jumala ilmestyi siis Jobille ennen muuta luonnossa, luonnon voimissa, materiassa - tämä oli Jumalan vastaus.
Viimeisen vastauksen saamme vasta tuolla puolen rajaa, kun viimeinenkin side materiaan katkeaa - siis olettaen, että saamme vastauksen. Tähän vastauksen saamiseen perustuu kuitenkin juutalais-kristillisen maailmankuvamme toivo siitä, että Jumala kerran lunastaa luomakuntansa ja kaikki palautuu jälleen hyväksi.
Uskon myös että meidät ihmiset on miehinä ja naisina, Jumalan kuvina, vaikkakin ehkä turmeltuneina sellaisina, kutsuttu rakastamaan tosiamme väsymättömällä rakkaudella ("kaikki se kärsii, kaikki se kestää..."), siis tekemään toisillemme sitä mitä on oikein, tekemään oikeudenmukaisuutta, ja armahtamaan toinen toistamme. Tähän näkemykseeni sisältyy myös vakaumus siitä, että olemme kutsuttu rakastamaan toisiamme myös keskinäisissä suhteissamme sellaisina kuin olemme, siis nainen rakastamaan myös naista, mies toista miestä.
Masennuskausieni aikana olen oppinut vain olemaan ja odottamaan, että elämä kulkee eteenpäin, että aika kuluu, että uudistun voimiltani jälleen itse elämän virrassa.
Jaa-a.
Elämän tarkoitus on tutustua mahdollisimman monenlaisiin ihmisiin ja nähdä maailmaa omien mahdollisuuksien mukaan paljon.
Jumala on tai ei ole, eikä asialle saa tietoa ennen kuolemaa.
"Jumala on tai ei ole, eikä asialle saa tietoa ennen kuolemaa."
Eikä välttämättä sittenkään.
Elämän tarkoitus on elämästä nauttiminen vahingoittamatta muita ihmisiä, eläimiä ja luontoa.
....