Narsistit keskustelujen häiriköijinä

En ole varma asiasta, mutta sen mukaan mitä muistan. Olen jostain lukenut, että narsistien uhrien tuella oli joku oma keskustelupalsta joskus, mutta se lopetettiin, koska palstaa häiriköitiin ilmeisesti juuri narsistien taholta.

Kuka hyväntahtoinen ihminen tahtoisi kirjoittaa ja keskustella, jos siitä seuraa jotakin ikävää keskustelijoille? Sama kysymys mielestäni elää täällä palstalla. Minä olen suhtautunut mielestäni täällä palstalla tasavertaisesti kirjoittajiin, vaikka joku heistä vaikuttaisi narsistiselta. Täällähän saa kirjoittaa kuka vain.

Tapailen itse narsistia livenä, miksi en voisi keskustella täällä palstalla narsistien kanssa.

On totta, että täällä ei kovin moni kirjoittele nykyään ainakaan tovia pitempää. Siksi minusta tuntuu, kun itse kirjoittelen täällä aika paljon, että on tosi ikävää, jos joku saa vaikeuksia tästä kirjoittamisesta. Tämä on sen verran kipeä asia, että en voi olla suhtautumatta aiheeseen vakavasti.

Aiheesta hiukan poiketen. Itseäni on useasti epäilty täällä narsistiksi, eikä vielä kukaan ole tullut minua puolustamaan. Olen sitä mieltä, että ei tarvitsekaan. Mielestäni epäilyille pitää olla näin avoimella palstalla tilaa. Se jopa kuuluu asiaan. Jos epäilyjen kohteella ei ole mitään salattavaa asian suhteen ja on puhtaat jauhot pussissa, niin kyllä se sitten esiin tulee.

En ole nostanut itseäni koskaan arvostelujen yläpuolelle, enkä yritä nostaakaan. Miksi edes pitäisi?
075
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


En ole varma as. kirjoitti:

En ole varma asiasta, mutta sen mukaan mitä muistan. Olen jostain lukenut, että narsistien uhrien tuella oli joku oma keskustelupalsta joskus, mutta se lopetettiin, koska palstaa häiriköitiin ilmeisesti juuri narsistien taholta.

Kuka hyväntahtoinen ihminen tahtoisi kirjoittaa ja keskustella, jos siitä seuraa jotakin ikävää keskustelijoille? Sama kysymys mielestäni elää täällä palstalla. Minä olen suhtautunut mielestäni täällä palstalla tasavertaisesti kirjoittajiin, vaikka joku heistä vaikuttaisi narsistiselta. Täällähän saa kirjoittaa kuka vain.

Tapailen itse narsistia livenä, miksi en voisi keskustella täällä palstalla narsistien kanssa.

On totta, että täällä ei kovin moni kirjoittele nykyään ainakaan tovia pitempää. Siksi minusta tuntuu, kun itse kirjoittelen täällä aika paljon, että on tosi ikävää, jos joku saa vaikeuksia tästä kirjoittamisesta. Tämä on sen verran kipeä asia, että en voi olla suhtautumatta aiheeseen vakavasti.

Aiheesta hiukan poiketen. Itseäni on useasti epäilty täällä narsistiksi, eikä vielä kukaan ole tullut minua puolustamaan. Olen sitä mieltä, että ei tarvitsekaan. Mielestäni epäilyille pitää olla näin avoimella palstalla tilaa. Se jopa kuuluu asiaan. Jos epäilyjen kohteella ei ole mitään salattavaa asian suhteen ja on puhtaat jauhot pussissa, niin kyllä se sitten esiin tulee.

En ole nostanut itseäni koskaan arvostelujen yläpuolelle, enkä yritä nostaakaan. Miksi edes pitäisi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu