Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Maatessa helpottuva rintakipu

Ihminen17

Eli mulla on ollut jo lähes kymmenen vuotta viikoittain tai päivittäin toistuvia rintakipuja rintalastan keskellä tai vasemalla puolella suht pistemäisesti. Kovimmat livut ovat 1-10 asteikolla 7 tai 8. Kivuille erikoista on, että ne helpottuvat selälään ja etenkin mahallaan maatessa tai eteenpäin kumartuessa, muita yhteisiä poistavia tai aiheuttavia tekijöitä en ole löytänyt. Lääkärissä otettu muutamaan kertaan EKG, rinnan röntgenkuva ja veriarvot. Kaikki ovat olleet kunnossa, paitsi Ekgn pitkä t aalto oli tavallista korkeampi, jollainen voidaan kululemma havaita joillain urheilijoilla esim. Mulla se selitettiiin hoikkuudella, jonka vuoksi johtuvuus oli voimakasta. Röntgenissä ei havaittu sydämen laajentumaa tms. Olen siis 17 vuotias poika ja fyysisesti semi paskassa kunnossa, cooperissa 2550m. Esim. Rinta ja selkälihakset on olemattomat. Onoo kellään mitään selitystä tai hdotusta, että mitä vittua tämä on. Kuolemanplosta on tullut asteittain kärsittyä lapsesta asti, koska kipu tuntuu aivan sydänperäiseltä rintaluiden alapuolella vasemmalla yleensä olevana pistona.

6

197

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ihminen17

      Ja lisättäköön, että psyykkiset tekijät eivät ole poissuljettuja, outoa tosin on että kivutmalkoivat jo noin nuorena. Olen kuitenkinmerittäin herkkä luonne ja pystyn samaistumaan mm. hulluihin tai kuoleviin ihmisiin, mikä pienenä johti joskus lähes psykoosinkaltaisiin tiloihin. Pahoittelen kirjoitusvirheitä, koska kirjoitan onsvreen näppiksellä.

      P.s ei tässä muuten mitään, mutta pahin pelkoni eli joku kroonistunut sydämen tulehdustila aiheuttaa noita pelkoja lähinnä. Maksan, sapen, haiman tai munuaisten ongelmat erittäin epätod.näk. Kilpirauhasarvot ovat normaalit. Niin ja yksi oire mitä mulla on on ärtynyt paksusuoli, mahakivut siitä johtuen ilmeisesti, ilmavaivat ja huimaus tuoliltanoustessa istumisen jälkeen. Ruokavaliota on muuteltu vähä gluteiniseen/gluteiinittomaan ja laktoosittomaan, kuitenkaan keliakiaa ei apteekin testin mukaan ollut. Mulla myös joskus kävellessä tuntuu hieman epätodelliselta ja jotnkin oöhnäiseltä plus joskus ennen nukahtamista juuri nukahtaessa tuntuu outoa vapinaa, mikä ei rintaa kokeillessa tule ainakaan sydämest, koska se tuntuu lyövän normaalisti.

    • Aamulla oli Studio55 lähetykseeä ruokatorven/mahalaukun läppääm liittyvää keskustelua jossa viitattiin juuri kuvaamasi tyyppiseen oireesaan. Käy katselemassa.

      • Ihminen17

        Noi oireet ei natsaa, enkä ole ikinä kokenut mitään perinteisiä närästystuntoja. Olen tulossa pikkuhiljaa siihen, että vaiva on psyykkinen joko luulosairaudesta, paniikkihäiriöstä tai stressistä ja masennuksesta johtuvaa. Tiivistettynä: suomalainen yhteiskunta on perseestä ja saa herkät nuoret hulluuden partaalle ja nuoruus ja lapsuus menee pilalle monessa suhuteessa.


      • 6+9
        Ihminen17 kirjoitti:

        Noi oireet ei natsaa, enkä ole ikinä kokenut mitään perinteisiä närästystuntoja. Olen tulossa pikkuhiljaa siihen, että vaiva on psyykkinen joko luulosairaudesta, paniikkihäiriöstä tai stressistä ja masennuksesta johtuvaa. Tiivistettynä: suomalainen yhteiskunta on perseestä ja saa herkät nuoret hulluuden partaalle ja nuoruus ja lapsuus menee pilalle monessa suhuteessa.

        Jos et ole kokenut "perinteisiä" närästystuntoja, tiedätkö edes miltä ne tuntuvat? Niissäkin on kovasti variaatiota tilanteen mukaan, ei se tunne ole aina samanlainen samallakaan ihmisellä. Plus että refluksivaivat voivat monilla ilmetä "vain" ääniongelmina jne..

        Noiden vaivojen ruokatorviperäisyys on ainakin helposti kokeellisesti poissuljettavissa, eli kipujen ilmetessä voisit esim. juoda maitoa reilummalla kädellä mahahappojen neutraloimiseksi (tilapäisesti) tai sitten kokeilla vaikkapa apteekista ilman reseptiä saatavia happosalpaajia (Somac control jne..)

        Pistävä rintakipu ei kyllä sovi sydänperäiseksi, koska sydämen hapenpuutteesta aiheutuva kipu on välitttymismekanismistaan johtuen hyvin vaikeasti sijoitettavissa tarkasti mihinkään kohtaan (kannattaa tutustua asian teoriapuoleen myös). Sydämen tulehdustilat taas eivät ilmene kipuna vaan rytmihäiriöinä ja/tai vajaatoimintaoireistona.

        Sen sijaan tässä ei ole vielä missään vaiheessa käsitelty vaivan mahdollista rintalihasperäisyyttä. Itse tuli vuosikausia röhnötettyä tietokoneella siten, että vasen kyynärpää oli pöydällä ja nyrkki piti päätä pystyssä leuan alta. Sain siitä kiitokseksi kuvaamasi kaltaiset pistävät rintalihaskivut vaivakseni. Sain ne katoamaan erittäin tehokkaasti rintalihaksia treenaamalla mm. etunojapunnerruksilla.


    • Ihminen17

      Happosalpaajia on testattu, eivät auttaneet. Fysioterapiassa myös käyty about 6 kertaa eikä auttanut. Onko varma, ettei tulehtunut sydän voi aiheuttaa kipua jos tulehtunut kurkku voi. Lääkärikin pohti, voisko olla sydäntulehdusta, mut kahden normaalin ekg:n jälkeen ja normaalien veriarvojen jälkeen en oo enää viitsiny mennä lääkäriin ku luulosairaaksi heti leimataan ja läheisetkin huolestuu. Ja mulla on myös heikko ääreisverenkierto ja välillä jalkaterät sinertää. Myös kädet mennee aiva kalpeiksi niitä ylhäällä taivastakohti pitäessä, eikä sitä jaksa pitää kauaa. Myös aamulla on hirvittävä väsymys yleensä ja haukottelen välillä aivan saatanasti. Silmiä myös kuivaa ja ne kutiaa. Kilpirauhasarvot oli normaaalit myös.

      Kiitos vastauksista, kiitos myös etukäteen jo tulevista.

    • Ihminen17

      Niin ja kärsin myös aamuripulista. Pienenä kärsin liikunnan jälkeisistä suonnvedoista, jotka helpottivat 30min juoksemisella ja kärsin myös voimakkaista päänsäryistä oikealla ohimolla. Noiden päänsärkyjen takia oksentelin välillä paljonkin, mutta jossain vaiheessa ne loppuivat kuin seinään eikä ole tullut sen jälkeen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1975
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1753
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1614
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      20
      1356
    5. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1262
    6. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1254
    7. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      50
      1253
    8. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1246
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      10
      1212
    10. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1191
    Aihe