Juontajan vikaa?

Satunnaisesti kyllä ja yleensä esitys on jotain sellaista joka jää väkisinkin mieleen.

Tavallinen esiintyminen menee kyllä jotenkin pieleen, ainakin omasta mielestäni. Jos ei ole siinä viestijä moodissa, niin homma ei toimi. Mutta kun siihen rooliin astuu, niin homma luistaa.

Minussa on ikävä kyllä sekä introvertin, että extrovertin vikaa pahasti (extrovertti kasvamassa kovaa vauhtia). Saattaa olla, että tulevaisuus on jossain enemmän ihmisläheisessä hommassa kuin mitä nykyinen hommani on.

Tuohon "emceen" rooliin olen minäkin joutunut muutaman kerran toimiessani koulun päätösjuhlissa juontajana. Annan (tahtomattani) muille ihmisille itsevarman ja supliikin vaikutelman ja he ilman muuta olettavat, että olisin sopiva ja jopa halukas olemaan esillä.

Todellisuudessa minulla on aivan hirveä ramppikuume ja pelkään, että jossain vaiheessa showta saatan "lysähtää kasaan". Mun keinoni selviytyä tuosta hankalasta tilanteesta on rikkoa tilaisuuden muodollisuus ja tahattomalla (tahallisella) kömpelyydellä luoda rentoutta ilmapiiriin. Usein myös, vaikka jännitän esiintymistä, keskittyminen aiheeseen (alun änkyttämisen jälkeen) tempaa mukaansa..

Tarkoitus oli vielä jatkaa ja liittää juttu kaksisiin, mutta kaverit tulivat hakemaan ja ovat kärsimättömiä.

Aina jos on jotain suunnitelmia,reissuja/juhlia/häitä yms. Se on aina varma ketä siellä puhemiehenä/koordinaattorina toimii ja just ettei aina omasta tahdostaan,silti on jotenkin hienoo pystyy pitämään monia lankoja sormissaan...

Kyllä näin on. Olen viesintäalalla ja rakastan esiintymistä.

kuten yllä mainitsitte, myös minä oeln paikoin ihan paniikissa. Totta kai - se on normaalia! Moni näyttelijäksi opiskeleva ja valmiskin näyttelijä esimerkiksi oksentelee jännitystään pois ennen esiintymistä. Mutta treenaamalla se paranee.

Lavoille vaan!

Mul on vähä sama taipumus... Löydän kuulemma oikeet sanat tilanteeseen kuin tilanteeseen. Ja väki ohdottaa aina, että mähän voi hoitaa ne juontohommat...