Tuntuu, että työssäoppimisen aikana opiskelijan tai työvoimatoimiston työllisyyskurssin kautta tullut harjoittelija on vailla työterveyshuoltoa ja terveydenhuolto on todellakin retuperällä, jos työssäoppimispaikka on kaukana oppilaitoksesta tai kotipaikkakunnan terveyskeskuksesta. Silloin voi alkanut sairaus jäädä tutkimatta ja seuraukset voivat olla yhteiskunnalle kalliit. Esim. eräs nainen oli työssäoppimassa kaukana eräässä yhdistyksessä ja hänellä oli epämääräinen patti, jota hän näytti työnantajalle. Työnantaja ei tehnyt mitään, totesi vaan, että mee lääkäriin, varmaan on rasvapatti. Eikä antanut vapaata tai edes ehdottanut, että pääsisi työnantajan kustannuksella paikkakunnan yksityislääkärille. Työharjoittelu loppui ja neljän kuukauden kuluttua siitä todettiin pahanlaatuinen kasvain, joten mitäpä hyötyä siitäkin ammatillisesta harjoittelusta oli, kun voi päätyä hoitamattoman terveyden takia nurmituomaksen "työelämäkokeiluun"? Eli päättäjät: säätäkää lailla, että ilmaisen työssäoppijan tai työelämäkokeilijan tai kuntoutettavan tulee saada työterveyshuolto ja Kela maksaa sitten vähävaraiselle yleishyödylliselle yritykselle ne tutkimus- ja hoitokulut jälkikäteen tai Kela perii ne osittain harjoittelijan kotikunnalta, joka tässä asiassa voi päästä kuin koira veräjästä, jos esim. oppilaitos tai työllisyyskurssi on jossain satojen kilometrien päässä harjoittelupaikasta ja kotipaikkakuntakin on muualla.
Työssäoppijan terveydenhuolto
Pattimaakari
0
271
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taisin tehdä virheen
Kaipaan sua enemmän kuin kuvittelin. Luulin, että helpottuisin, mutta olinkin täysin väärässä. Vieläkö vastaisit minulle312562Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖362541Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k532534Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt921956Nyt tuntuu siltä, että on pakko päästä puhumaan kanssasi
Tuntuu että sekoan tämän kaiken takia. Miehelle331845Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me3121688- 1501506
- 731358
vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos231108Nainen onko sulla supervoimmia ?
Voisitko auttaa miestä mäessä? Tarjota auttavan käden ja jeesata tätä miestä? Tai antaa olla et sä kuitenkaan auta.271093