Poissaolokohtaus, ulosajo ja raastupaan

Sain viime syksynä poissaolokohtauksen ajellessani töistä kotiin ja ajoin autoni pellolle. Ajokieltoa ei ollut päällä, koska edellinen poissaolokohtaus tuli vuonna 2001, jolloin puolen vuoden ajokielto. Lääkitystäni oli tiputettu n. kuukausi ennen tappausta. Em. tiedot annoin myös poliisin kuulustelussa.
Nyt kuitenkin tuli haaste raastupaan liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Minä en muista koko ulosajosta mitään, selvä poissaolokohtaus tuo oli eikä aura joita ko. vuoden aikana on lääkkeillä yritetty saada pois. Hyvät neuvot olis nyt tarpeen.
7613
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Eikös annoksen muuttamisesta tule 3kk ajokieltoa? Rohkeutta ja voimia. Sanot vaan, että et tiennyt ajokiellosta.

Äänestä
  • Aloittaja

    Oliko tuo 3kk:n ajokielto annoksen muutoksessa tietoa vai kysymys? En ole itse mistään löytänyt tuommoista mainintaa. Kiitos kuitenkin voimista ja rohkaisusta, ei tuo raastupaasn meno itseään puolustamaan mitään herkkua ole.

    Äänestä

No yleensä ulosajosta aina saa syytteen liikenteen vaarantamisesta. Rikollisena sinulla ei ole totuudessa pysymisvelvollisuutta, joten voit olla kertomatta poissaolokohtauksesta. Täten saisit vain tuomion liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja muut seuraukset olisi harkittava erikseen.

Paljon riippuu tuloistasi, että paljonko pellolle ajosta saat.

Tilanteesi kuitenkin mielestäni hankala, koska noin pitkä aika ja sait kohtauksen ja ajoit pois. Oletko varma, että se oli poissaolokohtaus eikä ulosajosta johtunut muistin menetys tajuttomuuden seurauksena?

Jos koet olevasi vaaraksi liikenteelle, niin jätä ajamatta. Tuomiosi on varmaankin lievä, kun ei seurausta ja tuskin tuomioistuin pystyy todistamaan, että olet saanut epilepsiakohtauksen... ellet itse myönnä tai ole jo myöntänyt.

Äänestä
  • Aloittaja

    Eipä tuosta mitään seuraamuksia kuitenkaan tullut.
    Ihmettelin tuomarin lausuntoa "kun todistajakaan ei palkkiota vaatinut, ei tästä sinulle taloudellisia seuraamuksia tule". Minä en tuota todistajaa paikalle pyytänyt, mutta olisinko hänen palkkion kuitenkin joutunut maksamaan jos hän olisi jotainpalkkiota pyytänyt ??

    Äänestä

  • akp kirjoitti:

    No hyvinhän tuossa kävi sitten. Tietynlainen seuraamus varmaan oli, että jouduit käräjäoikeuteen ja siinä tuomarin mukaan tarpeeksi rangaistusta.

    Jaha... eti pyytänyt todistajaa paikalle ja silti siellä oli todistaja, jos sinun olisi mahdollisesti pitänyt maksaa.

    Liekö poliisi ollut todistajana ja ei vaatinut palkkiota ja ei siksi, koska viran puolesta siellä.

    No mutta mistä noita enää pohtimaan. Kun lopputulos tuo ja syyttäjä ei ehkä tule valittamaan, asiahan kannaltasi käsitelty ja ei tarvitse stressa siitä enää. Eikö vaan?

    Äänestä

Eikö neurologin olisi pitänyt mainita jos on syytä pysyä poissa liikenteestä jonkin aikaa lääkeannoksen muutoksen jälkeen..? Itselläni ei ole ajokorttia, mutta ei tuollaista tulisi välttämättä itse ajateltua, jos on jo noin pitkä aika edellisestä ajokiellosta..

Äänestä

Minä posautin pienen kolarin kymmenen vuotta sitten eräällä syrjäseudulla. Asia hoitui pienin korvauksin toiselle, mutta itse luovuin kortista suosiolla heti. En halunnut kammoksua enää autoilua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

akp kirjoitti:

Sain viime syksynä poissaolokohtauksen ajellessani töistä kotiin ja ajoin autoni pellolle. Ajokieltoa ei ollut päällä, koska edellinen poissaolokohtaus tuli vuonna 2001, jolloin puolen vuoden ajokielto. Lääkitystäni oli tiputettu n. kuukausi ennen tappausta. Em. tiedot annoin myös poliisin kuulustelussa.
Nyt kuitenkin tuli haaste raastupaan liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Minä en muista koko ulosajosta mitään, selvä poissaolokohtaus tuo oli eikä aura joita ko. vuoden aikana on lääkkeillä yritetty saada pois. Hyvät neuvot olis nyt tarpeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu