Erilainen ja samanlainen

jos olen..

Kaikki rinnastaa ujouden yleensä aina puheliaisuuteen. Minulle todetaan usein "mutta ethän sä vaikuta yhtään ujolta."

Hymyilen tai naurahdan kommentille...

Olin ujo lapsi. arka ja hiljainen. minulla ei olut kavereita koska en oikein saanut suutani auki enkä uskaltanut ala-asteella lähteä välituntien leikkeihin mukaan. Vietin paljon aikaa yksin. Ylä-asteella olinkin sitten jo ujouden takia koulukiusattu.

Koulumaailma on ujoille vaikea. Minua jännitti ja suorastaan pelotti monet tunnit joissa piti olla enemmän esillä. esim. liikunta tunnit ja puukäsityö. tykkäsin molemmista ja olin hyvä molemmissa mutta ujouden takia kouluarvosanat jäi pienemmiksi kuin taitoni olivat. Pelkäsin koulussa esitelmien pitoa ja viittaamalla vastaamista. Arvosanat jälleen todistuksissa alhaisemmat. "aktiivisuutta lisää" oli joka todistuksen opettajan huomio.

Koulumaailma oli minulle ahdistuksen, pelon ja taistelun täyteinen. Jännitin joitain tunteja ja tilanteita niin että saatoin jäädä jonkun tekosyyn varjolla pois. Poissaolot ujouden takia näkyivät koulu menestyksessäni. Koe jännitystä minulla oli myöskin. käsi tärisi ja muistista katosi kaikki opittu tieto kun koe paperi tuli eteen..

Ujoa opiskelijaa kukaan ei oikein ymmärtänyt. minua joko säälittiin tai moitittiin. Kukaan ei oikein kannustanut tai antanut avaimia selviytyä ujona siellä niin että pystyisi näyttämään sen mitä todella osaa.

Peruskoulun ja ammattikoulun suoritin lopulta suurien ponnistusten kautta.
autokoulu oli myöskin ujon ihmisen helvetti jonka sain vain itseäni kovasti pakottamalla suoritettua. auton rattiin en ole useasti kuitenkaan sen jälkeen uskaltanut

seurustelusuhteita minulla on takana mutta pisimmässä vuosia kestävässä suhteessa mieheni ei oikein koskaan ymmärtänyt ujouttani. hän suttui ja kritisoi eikä mitenkään ymmärtänyt miksi minulle esim. bileet sen kaverien luona oli todella jännittävä tilanne jota välttelin. Minun oli helpompi tavata pari puolituttua ihmistä kerralla kuin suuri joukko. Osallistuin hyvin nihkeästi myös mihinkään joukkuepeleihin, karaokeen, seurapeleihin jne. illan viettojen yhteydessä. syy ujous. halusin mutta jännitti ja ujostutti..

Nykyään olen alle 30v aikuinen. Ammatti on mutta työelämään meno on vaikeaa. työhaastattelut, työhakemusten teot haastavaa. Kun töihin pääsen esim. kesätyön muodossa. sama ongelma kuin kouluaikoina palaa. jännitän ja pelkään niin että saatan vältellä joitain työtehtäviä tai jäädä kokonaan pois jonkun tekosyyn varjolla. masentaa koska olen mielstäni alisuoriutuja joka ei millään saa työelämän alusta kiinni.

seurustelusuhteessani tuli ero muutama vuosi sitten. suhde oli vaikea ja itsetuntoni laski sen aikana nollaan. Nyt en uskalla aloittaa uutta suhdetta. ujous osa syynä. alku on suhteessa aina niin vaikeaa. jännittää ujostuttaa. toinen on niin vieras. Mitä jos en olekaan sitä minkä kuvan musta toinen alkuun saa? jos olenkin tylsän oloinen ujo.. ? Jännitän yökyläilyä.. nukkumista yhdessä..ujostuttaa. On kiusallinen olo.

puhelias olen. nauravainen ja vitsaileva. Ulospäin ei minusta varmaankaan näe että ujo olen sisäisesti.

ujous rajoittaa paljon elämääni muiltakin osin. puhelimessa puhuminen ja soittaminen johonkin on vaikeaa. haluisin harrastaa jotain mutta en uskalla mennä ryhmäharrastukseen. esiintyminen, huomion keskipisteenä olo, kamerat, videokamerat.. kehut.. saa minut jäätyyn.

Onko tämä tuttua muille ujoille vai onko minun ujous jo jotain sairautta? Miten te olette päässeet uudelleen deittailuun kiinni ja sitten uuteen suhteeseen? Miten te olette saaneet itsenne kiinni työelämään ujoudesta huolimatta?

5

251

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • altistusta

      jos on vain sos.tilanteiden pelkoa, niin mielestäni on aika hyvin, koska kyllähän niistä peloista voi päästä, kannattaa tiedostaa , mistä tulleet, mutta Ratkaisu tietysti on avainasemassa. kyllähän altistus peloille on monella toiminut .

    • punaniskattttttttttt

      Kyllä suurin ongelma on naaman punastuminen ( verestävät silmät) tai joillain korvien punastuminen. Jos jollain ihmisellä ei ole ulkoisia merkkejä jännittämisestä ei ongelma ole kovin kummoinen ja arkuudesta pääsee eroon. Usein henkilöt jotka punastuvat herkästi pelkäävät itsensä "nolaamista" siis punastumista ja näin heistä saa ujon ihmisen kuvan. Huono itsetunto saadaan omilta vanhemmilta.

    • vaikeamaailma

      Minua ei jännitä useampikaan asia, mutta esiintyminen ei luonnistu. Punastuminen ja tärinä alkaa hetkessä. Tähän en ole löytänyt ratkaisua. Työelämään hakeutuminen ei ole ongelma, eikä sosiaaliset tilanteet. Sosiaalisissa tilanteissa olen kylläkin se hiljainen tarkkalija, jolta pitää kaivaa kaikki lähes kaikki tieto ulos. Ihmiset pitävät ylpeänä ihmisenä tämän johdosta.

    • "Miten te olette päässeet uudelleen deittailuun kiinni ja sitten uuteen suhteeseen?"

      Deittailu on täysin vierasta, en ole päässyt edes ensimmäiseen suhteeseen. Olisin onnellinen, jos ongelmanani olisi uuden suhteen aloittaminen.

      Mutta jotain edistystä on kuitenkin tapahtunut: juttelin viime lauantaina baarissa vieraalle naiselle, ensimmäistä kertaa helmikuun jälkeen.

      Ujoudesta on haittaa vain naisasioissa. Työn saannissa on riittänyt tekninen osaaminen.

      • jos olen (ap)

        Naisilla tuo seurustelusuhteeseen päätyminen on helpompaa kuin miehillä sillä miehille yleensä lankeaa se aloitteen tekeminen. Siinä ujous yleensä tulee esteeksi.

        Työelämään mukaan pääsy on minulle tosi iso ongelma. ammattini on ihmisläheinen ja sosiaalinen, stressaava ja paljon vastuuta sisältävä.

        olen miettinytkin että ehkä olen liian sisäänpäin kääntynyt ammattiini nähden ja ehkä ammatinvaihto olisi paikallaan. Sillä nyt olen näitä kuuluisia "syrjäytymisvaarassa olevia nuoria aikuisia"


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      181
      2356
    2. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      58
      1305
    3. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1177
    4. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1137
    5. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      187
      1068
    6. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1059
    7. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      122
      1018
    8. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      95
      1010
    9. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      982
    10. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      975
    Aihe