Äänestetään Claudia voittoon!

Syvällinen analyysi

Äänestetään tänä vuonna yksissä tuumin Claudia voittoon! Claudia on antanut ohjelmaan todella paljon sisältöä ja mielenkiintoa. Claudia ei ole todellakaan mitätön tapetti.

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että voittajaksi pitäisi joka vuosi äänestää se henkilö, josta on kirjoitettu eniten mielipidesivuilla. Se kertoo siitä, että kyseisen henkilön käytös on koskettanut ihmisiä, antanut aihetta syvällisiin keskusteluihin ja pohdintoihin.

BB:stä voi oppia ihmisten käyttäytymistä ja psykologiaa. Itse katselen BB:tä lähinnä opiskelumielessä. Joudun esimerkiksi työpaikallani ottamaan kantaa työpaikkakiusaamiseen vaikka en ole juurikaan saanut psykologiista opetusta. Usein kiusaamisesta on vain 2 näkemystä: kiusaajan ja kiusatun. Asia on aina hankala ratkaista. Psykologista tietämystä ei voi olla koskaan liikaa. Viime vuotisessa BB:ssä oli klassista kiusaamista. Vahinko, että useampi kiusaaja äänestettiin nopeasti ulos. Moni kirjoittaa, että ei jaksa katsella kiusaamista televisiosta. Entäs jos sitä kiusaamista joutuisi sietämään 7 tuntia päivässä joka ikinen työpäivä? Tuntuu, että useimpia ihmisiä ei kiusattujen kohtalo juurikaan kiinnosta, valitettavasti.

1

126

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • :DDDDDDDDDDDDDDDDDDD

      :DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      134
      2704
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      257
      2275
    3. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      22
      1403
    4. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      115
      1062
    5. Kadutko koskaan

      Sitä mun iskiyritystä?
      Ikävä
      96
      1011
    6. Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa

      Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar
      Kaste
      204
      1003
    7. Ryöstö Punkaharjulla

      Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
      Savonlinna
      13
      902
    8. Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla

      Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La
      Lieksa
      55
      788
    9. Mistä juttelit viimeisen kerran

      Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.
      Ikävä
      50
      751
    10. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      277
      732
    Aihe