Nainen raiskasi

Jaska

Olen tällainen hintelä 16-vuotias poika, pituutta 170cm ja painoa vähänlaisesti. Kävelinpä kerran kouluun ensimmäistä kertaa kesän jälkeen. Oli luokalle tullut upea tyttö, minua melkein päätä pitempi ja leveälanteinen. Tissit olivat kumpuilevat ja suuret, kaula-aukosta melkein ulos tulivat.

Napakin näkyi, oli toppi niukka kovin. Ihana naisellinen vatsakumpu löytyi myös. Peppu oli tiukkojen kangashousujen verhoama, pysty ja leveä.

Luokassa, luokanvalvojan tunnilla hän istui viereiseen pulpettiin ja hilautui sen kera lähemmäs, kysellen asioita koulusta. Punastuin ja takeltelin puheissani, mutta tyttö vain hymyili.

Koulupäivä meni nopeasti, kävelin poispäin jo, kun kuulin huudon takaani. Tyttö samaan suuntaan oli menossa, katsoin kuinka tisut pomppivat. Tyttö tämän tietenkin huomasi ja naurahti. Kävelimme yhtä matkaa kotia kohti, tyttö sanoi asuvansa samalla kadulla kuin minä.

Äkkiä tunsin lantiollani käden, joka oli pullea ja vahva ja veti minut tyttöä vasten. Tyttö veti minut syliinsä, ja pikku-ville alapäässä säikähti ja hyppäsi pystyyn. Tyttö laski kätensä pakaroilleni ja painoi itseään vasten, pussasi suulleni. Hän liikutti käsiään housujeni sisäpuolelle, peppuni pinnalle.

Olimme lähellä heidän taloaan, ja hän veti minut mukanaan omaan huoneeseen. Talo oli tyhjä ja autio. Istahdin vuoteen reunalle kankeana. Hän istui syliini ja painoi rintansa rintaani vasten. Tyttö kaatoi minut pehmeälle lakanalle ja riuhtoi vaatteitani pois, housuistani pongahti jäykkä pikku-ville. Hän nousi päälleni, pyöreä ja pehmeä vatsa heilahteli. Tissit näyttivät kaadetusta entistä suuremmilta. Navassa oli koru.

Tyttö alkoi ratsastaa kiivaasti lantiollaan takoen ja rinnat tiukasta topista huolimatta heiluivat tahdissa. Olin kokematon ja häntä heikompi. Ei kestänyt kauaa kun jo lähetin tavaraa hänen sisäänsä.

Urakan jälkeen nukuimme sylikkäin, minä alla ja tytön kiharat, tummat hiuksen kasvoillani.

8

21266

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • paska

      mee himaas kaveri.. nii surkee

      • vitsi!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

        1111111111111111111111111111111111111111111111111111111111111111111111111111111111111111111111111111111111111111111111111111111111111111


    • 18 wee

      oli aika alkeellinen suoritus mutta aloittelijaksi ok

    • autiotalo

      talo oli tyhjä ja autio..

      Eihän autiotalossa asu ketään, ei se voinut olla sen tytön koti.

    • arse

      Ei voi muuta sanoa.

    • Kapinallinen

      Yksinkertasesti huono... :*

    • ei voi

      huononpiakin on tullut luettua mutta ei muista koska ja missä

    • Ville_87

      Joo naurattaa ihan veden silmissä!!! :D

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      119
      2940
    2. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      16
      1061
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      63
      883
    4. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      51
      836
    5. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      52
      799
    6. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      47
      684
    7. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      79
      655
    8. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      80
      626
    9. 50
      625
    10. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      35
      614
    Aihe