Melperille kysymys

Mitä mieltä olet minun näkemyksestäni tuosta toisen ihmisen antamasta synninpäästöstä? Sinä ja minä emme ole muistaakseni keskustelleet tästä, emme ainakaan pitkään aikaan.

Minä sanon näin että Jumala on omalta puoleltaan selvittänyt välinsä ihmiskunnan kanssa, mutta me ihmiset emme ole keskenämme vielä antaneet toisillemme anteeksi. Tämä anteeksiantamattomuus toinen toistamme kohtaan on sellaista likaa meidän sisimmässämme että sen kanssa ei voi mennä Jumalan valtakuntaan vaan se pitää poistaa niin että armahdamme toinen toisemme. Ihminen voi antaa anteeksi vain siinämäärin kuin itse toista tuomitsee. Tässä koko synninpäästön vitsi.

Toisaalta vl:t ajattelevat että heillä on valtuus antaa syntejä anteeksi ikäänkuin Jumalan sijaisena koska Jumala ei ole todellisesti tavoitettavissa.

Minun näkemykseni on että jokaisen on otettava syntien anteeksiantamus vastaan itse henkilökohtaisesti Jeesukselta. Muuten kuuluu niihin jota tekevät Jeesuksen nimissä sitä sun tätä mutta joista Jeesus sanookin että minä en tunne teitä. Eli ihmisen pitää itsensä tavata Jeesus jotta Jeesus tuntisi heidät. Sakkeuksenkin oli tultava alas puusta. Ei voinut seurata Jeesusta ilman että oli Hänen kanssaan nokatusten.
17759
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

##Minä sanon näin että Jumala on omalta puoleltaan selvittänyt välinsä ihmiskunnan kanssa,##

Jumlahan sovitti maailman itse kauttansa, mutta suurimmalla osalle puuttuu vielä välien selvittely Jumalan kanssa.

Ja Jeesus ei anna kenellekkään suoraan anteeksi, tosi täällä ajassa ollessaan hän niin teki.

Saulus tarsolainenkin lyötiin vain sokeudella, ja apuun piti etsiä elävä ihminen jolla oli valta päästää Saulus Tarsolainen synnin kahleista ja sokeudestaan.

Niinkuin meille kaikille sanon sinullekkin kun luet Raamattua, ymmärrätkös mitä luet, en ymmärtänyt minäkään ennenkuin armahdettu syntinen laittoi siunaavat kätensä päälleni (kuvaannollisesti) koska soitin Äitilleni joka siunasi kaikki synnit anteeksi.

Niin soita sinäkin sellaiselle jolla on valta sinut päästää pimeydestä valkeuteen.

Äänestä
  • Kun kerran tunnut olevan noin innokas osallistumaan tähän keskusteluun niin keskustellaan sitten. Mikä on käsityksesi mukaan syy siihen ettei Jeesus anna kenellekään suoraan syntejä anteeksi? Sekö että te ette käytännössä ole Hänen kanssaan henkilökohtaisisesti tekemisissä? Sekö että Hän on kuollut eikä kuollut voi antaa syntejä anteeksi. Vai se että Jeesus on taivaassa ja taivas on liian korkealla jotta Jeesus voisi kuulla maanpäällä olevien rukoukset? Vai mikä?

    Äänestä

  • "Ja Jeesus ei anna kenellekkään suoraan anteeksi, tosi täällä ajassa ollessaan hän niin teki."

    puppua tuutin täydeltä Ruotsin puolelta.

    Äänestä

  • acimlainen kirjoitti:

    Kun kerran tunnut olevan noin innokas osallistumaan tähän keskusteluun niin keskustellaan sitten. Mikä on käsityksesi mukaan syy siihen ettei Jeesus anna kenellekään suoraan syntejä anteeksi? Sekö että te ette käytännössä ole Hänen kanssaan henkilökohtaisisesti tekemisissä? Sekö että Hän on kuollut eikä kuollut voi antaa syntejä anteeksi. Vai se että Jeesus on taivaassa ja taivas on liian korkealla jotta Jeesus voisi kuulla maanpäällä olevien rukoukset? Vai mikä?

    Kun usko TULEE KUULOSTA ja kuulo Jumalan sanan kautta.

    Niin pitää olla ensinnäkin avatut korvat ja toiseksi äänellinen saarna joka menee korvaportibn kautta sisälle ja tekee sen mitä varten se on saarnattukkin.

    Siis antaa synnit anteeksi, siinä tulee sitten se hengen virka joka eläväksi tekee siis hengellisesti kuollut ihminen virkoaa elämään;

    Rammat hyppää kuin peurat ja kuuroin kieli pakahtuu kiitokseen.

    Äänestä

  • vakas kirjoitti:

    että kuurot menevät automaattisesti helvettiin. oma vika, että syntyivät kuuroiksi.

    Siis tiedonvälitystekniikka täytyy olla oikea.

    Entäs kuurot? Ei mitään mahdollisuuksia vai?

    Äänestä

  • opettaa kirjoitti:

    ..hailee millä tekniikalla syntiselle informoidaan siitä tosiasiasta että Jumala on sovittanut hänen syntinsä Jeesuksen työn kautta.

    Äänestä

  • acimlainen kirjoitti:

    Siis tiedonvälitystekniikka täytyy olla oikea.

    Entäs kuurot? Ei mitään mahdollisuuksia vai?

    kuulevat. Kyllä kaikilla on mahdollisuus, kuuroillakin. Mutta tuo Jeesuksen käsky on voimassa, että joille te jne...

    Äänestä

  • Leenu kirjoitti:

    ...Voi uskon saada ja sentähden Raamattu on kirjoitettu. Näin Raamatussa itsestään voi lukea:

    Johannes 20:

    "30 Monia muitakin tunnustekoja Jeesus teki opetuslastensa nähden, mutta niistä ei ole kerrottu tässä kirjassa.
    31 Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden."

    >>
    Mutta tuo Jeesuksen käsky on voimassa, että joille te jne
    >>
    Eihän sitä kukaan kiistä etteikö ihminenkin voisi Jumalan sanaa ja Jeesuksen pelastusta julistaa, mutta kukaan ei ole koskaan näyttänyt tuosta kohtaa sitä "VAIN" sanaa, joka kumoaisi tämän yksinkertaisen Raamatunmukaisen uskon:

    Ap. t. 10:43
    ”Hänestä kaikki profeetat todistavat, että JOKAINEN, JOKA USKOO HÄNEEN, SAA SYNNIT ANTEEKSI hänen nimensä kautta."

    Ei ole mainittu ehdoksi julistajaa, vaan ainoastaan pelkkä usko Jeesukseen;)

    Äänestä

  • opettaa kirjoitti:

    että kuurot menevät automaattisesti helvettiin. oma vika, että syntyivät kuuroiksi.

    Tietysti mutta puhe on tleisin ja oletin että tahtoisit tietää mitä sun tuliis tehdä että saisit syntisi anteeksi.

    No mainittakoon että kuurosokeille on vielä erikois kieli.

    Äänestä

  • admata kirjoitti:

    ...Voi uskon saada ja sentähden Raamattu on kirjoitettu. Näin Raamatussa itsestään voi lukea:

    Johannes 20:

    "30 Monia muitakin tunnustekoja Jeesus teki opetuslastensa nähden, mutta niistä ei ole kerrottu tässä kirjassa.
    31 Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden."

    >>
    Mutta tuo Jeesuksen käsky on voimassa, että joille te jne
    >>
    Eihän sitä kukaan kiistä etteikö ihminenkin voisi Jumalan sanaa ja Jeesuksen pelastusta julistaa, mutta kukaan ei ole koskaan näyttänyt tuosta kohtaa sitä "VAIN" sanaa, joka kumoaisi tämän yksinkertaisen Raamatunmukaisen uskon:

    Ap. t. 10:43
    ”Hänestä kaikki profeetat todistavat, että JOKAINEN, JOKA USKOO HÄNEEN, SAA SYNNIT ANTEEKSI hänen nimensä kautta."

    Ei ole mainittu ehdoksi julistajaa, vaan ainoastaan pelkkä usko Jeesukseen;)

    18. Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika.
    19. Meistä he ovat lähteneet, mutta he eivät olleet yhtä meidän kanssamme; sillä jos he olisivat olleet yhtä meidän kanssamme, niin he
    olisivat meidän kanssamme pysyneet; mutta heissä oli tuleva ilmi, että kaikki eivät ole yhtä meidän kanssamme.

    1 Johanneksen kirje 2

    Paholainenkin lukee Raamattua, ei paholainen voi enää pelastua. Se on karkoitettu taivaasta. Jeesus on jättänyt Sanansa opetuslapsilleen ja niissä on Jeesus läsnä Henkensä kautta. Jeesus ei ole siellä ja täällä, sitä ei pidä uskoa. Vaan omissaan tahtoo vaeltaa, Jeesuksen omaksi pääsee uskomalla synnit anteeksi, kuten hän tahtoi. Ja, joka huutaa Herran nimeä avukseen hän pelastuu, mutta kuinka he huutavat, sitä johon he eivät usko.

    on valitettavan monissa asioissa Raamatun vastainen. :(

    Miksi vl:ät eivät hyväksy muita kristittyjä, vaan pysyvät heistä erillään??

    Se on juuri sitä paholaisen Raamatunlukua!

    >>
    Jeesus ei ole siellä ja täällä, sitä ei pidä uskoa.
    >>

    Matt. 18:20
    "Sillä missä kaksi tahi kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä." "

    Markus 9:
    "38 Johannes sanoi hänelle: "Opettaja, me näimme erään, joka ei seuraa meitä, sinun nimessäsi ajavan ulos riivaajia; ja me kielsimme häntä, koska hän ei seurannut meitä".
    39 Mutta Jeesus sanoi: "Älkää häntä kieltäkö; sillä ei kukaan, joka tekee voimallisen teon minun nimeeni, voi kohta sen jälkeen puhua minusta pahaa.
    40 Sillä joka ei ole meitä vastaan, se on meidän puolellamme.
    41 Sillä joka antaa teille juodaksenne maljallisen vettä siinä nimessä, että te olette Kristuksen omia, totisesti minä sanon teille: se ei jää palkkaansa vaille. "

    Äänestä

  • vakas kirjoitti:

    Tietysti mutta puhe on tleisin ja oletin että tahtoisit tietää mitä sun tuliis tehdä että saisit syntisi anteeksi.

    No mainittakoon että kuurosokeille on vielä erikois kieli.

    kuinka baabelin tornin kielten sekamelska olisi saatu ohitettua, olisi pitänyt oppia kuuromykkien käsikieli, kun se on vielä tänä päivänäkin kansainvälisin kieli.
    PS. Ethän sinä vakas kirjoitellut näitä juttujasi alkoholin vaikutuksen alaisena, jos et, niin kerroppas mikä on se kuurosokeiden kieli.

    Äänestä

jättäny vastaamatta tähän tärkeään kysymykseen.

Äänestä

tällä palstalla, että "Jeesuksen nimessä ja veressä"-litania EI tarkoita sitä, että toinen ihminen antaisi toiselle synninpäästön, vaan pelkästään vakuutusta toiselle uskovaiselle, että Jeesus on sovittanut hänen syntinsä. Siis pelkkää uskonvahvistusta. Siis jopa tiukkis-vl:t (ainakin muistaakseni OM ja Pakkula) ovat olleet tätä mieltä!

Tuo on käsittääkseni virallinen vl-opin tulkinta. Käytännössä kuitenkin vl:t ajattelevat, että he todellakin saavat syntinsä anteeksi tuon vakuutuksen AVULLA eikä niin, että ne ovat jo valmiiksi anteeksiannetut, mutta toinen uskovainen vain tukee heidän heikkoa uskoaan vakuutuksellaan.
Vl:t eivät siis itsekään tunne omaa todellista oppiaan!

Eri asia on sitten se, kun ihminen kääntyy vl:ksi. Silloin hänen täytyy vl-uskon mukaan saada Pyhä Henki vl-ihmisen välittämänä, eikä silloin "Jeesuksen nimessä ja veressä"-litania ole vain uskonvahvistusta, vaan myös Pyhän Hengen lahjoittamista siitä osattomalle.

Äänestä
  • Ei "Pyhän Hengen lahjoittamista siitä osattomille", vaan sen välittämistä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

acimlainen kirjoitti:

Mitä mieltä olet minun näkemyksestäni tuosta toisen ihmisen antamasta synninpäästöstä? Sinä ja minä emme ole muistaakseni keskustelleet tästä, emme ainakaan pitkään aikaan.

Minä sanon näin että Jumala on omalta puoleltaan selvittänyt välinsä ihmiskunnan kanssa, mutta me ihmiset emme ole keskenämme vielä antaneet toisillemme anteeksi. Tämä anteeksiantamattomuus toinen toistamme kohtaan on sellaista likaa meidän sisimmässämme että sen kanssa ei voi mennä Jumalan valtakuntaan vaan se pitää poistaa niin että armahdamme toinen toisemme. Ihminen voi antaa anteeksi vain siinämäärin kuin itse toista tuomitsee. Tässä koko synninpäästön vitsi.

Toisaalta vl:t ajattelevat että heillä on valtuus antaa syntejä anteeksi ikäänkuin Jumalan sijaisena koska Jumala ei ole todellisesti tavoitettavissa.

Minun näkemykseni on että jokaisen on otettava syntien anteeksiantamus vastaan itse henkilökohtaisesti Jeesukselta. Muuten kuuluu niihin jota tekevät Jeesuksen nimissä sitä sun tätä mutta joista Jeesus sanookin että minä en tunne teitä. Eli ihmisen pitää itsensä tavata Jeesus jotta Jeesus tuntisi heidät. Sakkeuksenkin oli tultava alas puusta. Ei voinut seurata Jeesusta ilman että oli Hänen kanssaan nokatusten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu