Muutin kotipaikkakuntaltani opiskelemaan toiseen kaupunkiin noin 500 kilometrin päähän kotoa. Olen opiskellut täällä nyt 2 vuotta ja vielä olisi 1,5 jäljellä. Minulla on hyvä opiskelupaikka, kivoja ystäviä ja poikaystäväkin siitä lähtien kun tänne muutin. Kaikki on siis näennäisesti hyvin. Mutta koko tämän ajan minkä olen täällä asunut niin olen ollut ahdistunut ja jännittynyt koska pelkään asua yksin. Yritän viettää aikaa ulkona ihmisten seurassa mahd. paljon ja kutsua poikaystäväni usein kylään mutta heti kun esim. joudun tulemaan kotiin koululta, kaupungilta tai poikaystäväni lähtee luotani niin ahdistun ja itkettää vain.
Pelkään olla yksin. Pelkään että jotain tapahtuu eikä kukaan ole auttamassa minua.. Pelkään että kuolen yön aikana enkä enää näe rakkaitani ikinä.. Olen hyvin luulosairas (aina ollut) ja käyn lääkärillä tuon tuosta erilaisten oireiden (useimmiten kuviteltujen) takia.. Tämän luulosairauden kanssa olen kamppaillut pienestä asti mutta olen ajatellut sen olevan normaalia.. Nykyään mietin ettei se ole... Itken öisin ja mietin jatkuvasti sairauksia ja kuolemaa... Aina ystävien tai poikaystävän seurassa en mieti tällaisia ja voi sitä helpotusta kun poikaystävä tulee luokseni yöksi ja saan nukuttua kunnolla.. Muuten en sitten pahemmin nukukkaan, noin 3-4 h yössä. Päivisin en saa nukuttua.. Olen jatkuvasti stressaantunut ja ahdistunut...
Olen harkinnut palaamista takaisin kotikaupunkiini koska yksin asuminen ahdistaa ja oksettaa mutta olen sitten ryhdistäytynyt ja ajatellut että pakko viedä koulu loppuun asti.. Olen yrittänyt suostutella poikaystävääni muuttamaan yhteen kanssani mutta hän vetoaa taloudellisiin seikkoihin minkä ymmärrän täysin..
Mitä teen? En kestä asua yksin! :(
Pelkään olla yksin. Pelkään että jotain tapahtuu eikä kukaan ole auttamassa minua.. Pelkään että kuolen yön aikana enkä enää näe rakkaitani ikinä.. Olen hyvin luulosairas (aina ollut) ja käyn lääkärillä tuon tuosta erilaisten oireiden (useimmiten kuviteltujen) takia.. Tämän luulosairauden kanssa olen kamppaillut pienestä asti mutta olen ajatellut sen olevan normaalia.. Nykyään mietin ettei se ole... Itken öisin ja mietin jatkuvasti sairauksia ja kuolemaa... Aina ystävien tai poikaystävän seurassa en mieti tällaisia ja voi sitä helpotusta kun poikaystävä tulee luokseni yöksi ja saan nukuttua kunnolla.. Muuten en sitten pahemmin nukukkaan, noin 3-4 h yössä. Päivisin en saa nukuttua.. Olen jatkuvasti stressaantunut ja ahdistunut...
Olen harkinnut palaamista takaisin kotikaupunkiini koska yksin asuminen ahdistaa ja oksettaa mutta olen sitten ryhdistäytynyt ja ajatellut että pakko viedä koulu loppuun asti.. Olen yrittänyt suostutella poikaystävääni muuttamaan yhteen kanssani mutta hän vetoaa taloudellisiin seikkoihin minkä ymmärrän täysin..
Mitä teen? En kestä asua yksin! :(
Vastaukset 2
Vanhimmat
Samoja tunnetiloja mullakin mutta koitan aktivoida itseäni noin muuten lähtemällä ulos kävelemään tai juoksemaan. Keittämällä teetä (vihreä ja musta tee on lempparit), lukemalla kirjaa tai kutomalla. Yksinkertaisesti pitämällä mielen vilkkaana etten kajahda yksin ollessa.
Jooga ja meditaatio on kanssa mieltä rauhoittavia esim. täältä voi katsella vinkkejä ja tehdä harjoituksen ohjaajan avulla kun sulkee silmänsä antaen mielen vain levätä:
http://www.youtube.com/user/yogatic
Hei. Minulla kans tässä tilanne että perhe-elämästä siirryn asumaan yksin itselle uuteen kaupunkiin vaikka siellä ole kyläillyt. Sukua ja kavereita asustaa kumminkin, mutta nyt kun välillä olen vielä yhteisessä kodissa yksin niin tuntuu että seinät kaatuilee päälle vaikka mitä tekisi. Täällä nyt ei ole kavereita pahemmin, onneksi puhelin ja facebook ovat apuna että saa yhteyden. Mutta takaisin tuohon yksin asumiseen eli nyt kun tässä suurin suru ja shokki erosta on käsitelty niin alkanut pelottamaan yksin muuttaminen tavaroiden kera ihan uuteen maailmaan. Muutenkin terapiassa juossut ja sairaslomalla olen. Kamottaa vain ajatus ettei ole ketään jolle antaa halaus ennen nukkumaan menoa. Asiaa vielä pahentaa varmaan eroahdistus naisesta ja lapsesta. Olenkin sen varalta tässä alkanut kaivaa kavereita esille uudesta kaupungista ja sopinut jo tapaamisia yms sekä yhteistä tekemistä. Jostain se täytyy aloittaa vaikka pelottaa niin vietävästi.