Oletteko ottanut tätä vakuutusta? Jos joku on, niin mitä yhtiötä suosittelette? Aikomus on ottaa tämä mutta kokemuksia olisi kiva tietää.
vauvavakuutus
11
357
Vastaukset
- If on hyvä
IF on hyvä yhtiö ja kannatan vauvavakuutuksen ottamista.
Tuolla tällä hetkellä aika hyviä tarjouksiakin jos ottaa vakuutuksen netin kautta. Itselläni vakuutuksesta ei ollut hyötyä, mutta koskaan ei tiedä jos vaikka jotain olisi ihan pienellä vauvalla niin vakuutus sitten korvaa kuluja. - Hhr81
Otin Pohjantähdeltä. Korvaa myös reseptillä ostetun apteekin perusrasvan jos lapselle tulee atooppinen iho. Ite kärsin ni otin.
- äitikolmelle.
No kyllä ne muutkin yhtiöt korvaavat reseptillä ostetut perusvoiteet JOS niihin on kirjoitettu "pitkäaikaisen ihosairauden hoitoon". Ja sairaus on puhjennut vak.oton jälkeen.
Ja Pohjolassa on lasten- kuin myös kaikki muutkin vakuutukset.
(itselläni on sair.hoitokuluvakuutus samasta paikasta, ollut jo parisenkymmentä vuotta, maksaa itse itsensä vuodessa aina itselläni takaisin, vuosittainen 500 euroa on pieni summa siitä mitä minulla todellisuudessa menee kuluihin, kas kun on muutama krooninen sairaus, vakuutuksen oton jälkeen puhjenneita, ja osa lääkkeistä ei ole edes KELA-korvattavia, onneksi vakuutus korvaa).
Lapsilta mm. poistettu yksityisellä sekä kitarisa että nielurisat, pienempänä putkikettu parit kerrat jne.
Suosittelen ehdottomasti ottaamaan vakuutuksen ja tietysti jo ennen lapsen syntymää.
Onnea odotukseesi aloittaja!- vaavukka
Kiitos. Pitääkin vertailla ifiä, pohjolaa ja pohjantähteä.
- Hhhhhhr
Korvaako? Mikään muu yritys ei tuonut tätä esille.
- Tottakai..
Hhhhhhr kirjoitti:
Korvaako? Mikään muu yritys ei tuonut tätä esille.
vakuutus korvaa kaikki reseptillä ostettavat lääkkeet, voiteet ym. Sitähän varten se vakuutus juuri on, ei pelkkiin käyntimaksuihin.
- äitikolmelle.
No kyllä itselläni ainakin vakuutus korvaa, rasvaa menee vuosittain kilotolkulla, siis perusvoidetta, välillä sitten toki Protopic tms. rinnalla. Atopiani todettiin vajaa kymmenen vuotta sitten, lapsena ei ollut mitään. Tuttuni jutteli pari vuotta sitten että hällä Ifissä vakuutus ja korvaa myöskin. Siis niitä peruvoiteita. En tiedä sitten onko tullut muutoksia vuosien mittaan, omat rasvani hain pari kuukautta sitten ja korvaus putkahti tilille.
Ap: jep, kannattaa kilpailuttaa, meillä on ollut perheessä iät ajat Pohjolassa ihan kaikki vakuutukset, niin lasten kuin aikuisten sair.hoitokulukorvausvakuutukset, autovakuutukset, kotivakuutus sun muut.- Hhhhhhhhhhr7
Tiedän että vanhat vakuutukset korvaa. Niin hyviä ei enää saa. Saako siis uuteen vauvavakuutukseen kaikki kaikista yhtiöistä. Käytän myös itse protopicia joten tiedän paljonko niihin menee hilloo.
- MörGe.
Pohjola on kyllä megakallis! Just vaihdoin Ifille.
- Tapiola
Tapiolassa omavastuu vain 60 €/vuosi. Korvaa myös reseptillä olevat voiteet. Suosittelen. Korvaukset tulevat yleensä jopa samana päivänä kun on hakenut korvausta.
- Ifistä
olen kuullut huonoja kokemuksia, vaikka on raskausaikana otettu, ei korvaa kaikkea. Esim. korvatulehdukset jätettiin korvattavien joukosta heti vauvan ollessa pieni. Omat vakuutukset on ifissä ja vähän "pelottaa" että uskalletaanko sieltä ottaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta663402Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh463222Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1272850- 462579
- 311973
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271860- 481646
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä871525- 391340
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k391321