Paras kylpylä

_Reima_

Onko nykyään missään suomalaisessa kylpylässä enää mahdollisuutta mennä koko perheen kanssa samaan saunaan. Mieluiten vielä, niin, ettei olisi mitään aitoja välissä?

Lähivuosina kokeiltu seuraavia

Serena: Koko kylpylä on kulahtanut. Liukumäet, villivirta ovat kyllä vanhempien ja lasten mieleen (venäläisturisteista ja ryysiksestä en viitsi valittaa, koska kaikkialla lienee samanlaista) Höyrysaunan kohdalla on tehty täysin onneton onneton ratkaisu. Väliseinän takia tilanne on monta kertaa se, että naistenpuolella saattaa olla tilaa vaikka kuinka paljon, mutta miesten puolella ehkä yksi paikka. Lisäksi miestenpuolen lattia on todella kuuma. Höyryn takia ei juurikaan näe ovelle asti edes sitä löytyykö vapaita paikkoja vai ei. Toisella puolella olevien perheenjäsenten kanssa juttelu on todella vaikeaa jo ihan sen miestenpuolen ylikansoituksen takia... Jopa pyyhepakko ilman väliseinää toimisi paremmin.

Flamingo: Kylpylässä on lapsillekin kyllä ajanvietettä ja saunaosasto on miehille ja naisille, mutta lapset sinne ei pääse. Toki ihan hyvä olla semmoinenkin paika olemassa.

Myös Turun Caribiassa kävimme joitain vuosia sitten ja siellä oli sentään ihan kunnollinen höyrysauna yhteiskäytössä, mutta onko enää?

Aikaisemmin, ennen lapsia on käyty myös Nokian Edenissä, sekä Imatran Kylpylässä, joissa molemmissa oli yksi turkkilainen sauna muistaakseni välisenällä.

Mitä muita vaihtoehtoja on olemassa?

23

4995

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Steamers

      Ikaalisissa on höyrysauna yhteinen (uikkarit), mutta pienehkö.
      Tavalliset saunat erikseen suihkujen yhteydessä.

      Nokialla on nykyään korkea seinä välissä höyrysaunoissa.
      Sääriselän HCssä oli ainakin kolme vuotta sitten yhteishöyrysauna kaiteen kera.
      Caribiassa taisi olla köydellä tms erotettu höyrysauna.
      Katinkullassa on kaikki saunamaailman saunat ja "savusauna" yhteiskäytössä ilman uikkareita.
      Vaasassa, Aulangolla ja Haikossa kaikki saunat erillisiä.

      • scandinavian style

        Katinkullan saunamaailmaan on 18 vuoden ikäraja, joten sinne ei voi lasten kanssa mennä. Aikuisten kesken ihan kiva paikka.
        Rauhalahdessa on höyrysauna välikaiteella, ennen siellä ei sitä kaidetta ollut. Siellä kyllä perheen kesken kommunikointi onnistuu hyvin.


      • Kaikenlaisia kieltoj
        scandinavian style kirjoitti:

        Katinkullan saunamaailmaan on 18 vuoden ikäraja, joten sinne ei voi lasten kanssa mennä. Aikuisten kesken ihan kiva paikka.
        Rauhalahdessa on höyrysauna välikaiteella, ennen siellä ei sitä kaidetta ollut. Siellä kyllä perheen kesken kommunikointi onnistuu hyvin.

        Onko se katinkullan ikäraja tullut parin vuoden sisään? Ainakin aiemmin siellä oli junnuja vanhempien kera, kuten meidänkin kolli, oli kielletty tai ei.
        Toki olen ulkomailla törmännyt kieltoon ettei porealtaaseen saa mennä alle 15 vuotiaat..., no ei välitetty silloinkaan kun paikassa oli hiljaista.


      • niin näkyi olevan
        Kaikenlaisia kieltoj kirjoitti:

        Onko se katinkullan ikäraja tullut parin vuoden sisään? Ainakin aiemmin siellä oli junnuja vanhempien kera, kuten meidänkin kolli, oli kielletty tai ei.
        Toki olen ulkomailla törmännyt kieltoon ettei porealtaaseen saa mennä alle 15 vuotiaat..., no ei välitetty silloinkaan kun paikassa oli hiljaista.

        Tuo katinkullan saunamaailma on nykyään vain aikuisille, takavuosina ei tainnut olla ikärajaa.


      • ottakaa selvää

    • tässä totuus
      • 1 kerran ja viim.

        Jaha pilalle meni sekin...


      • onneksi näin
        1 kerran ja viim. kirjoitti:

        Jaha pilalle meni sekin...

        minusta mentiin parempaan suuntaan sillä nämä 60 vee papat siellä oli ihan muun takia kuin kylpemässä. Ei ollut edes lapsille sovelias paikka ennen...nyt on ihan ok ja paljon mukavampi. Nudistipaikat on sitten erikseen eikä sovi näihin perhekohteisiin.


    • nainen4

      juu, ihan ok esim. Nokian Edenissä että ei ole enää yhteissaunoja. Mitä sinne pervot menee tiiraamaan. Ei ole mitään asiallista perustetta yhteissaunalle, paitsi esim infrapunasaunat jossa ollaan uikkarit päällä. Pelkkää pervoilua tuollaiset yjteissaunat.

      • Hatuton

        "Kukkahattu-kylpylät" ja oikeat kylpylät on erikseen.
        Suositelen vaikka Siuntiota kukkahatuille.


      • nghrkj
        Hatuton kirjoitti:

        "Kukkahattu-kylpylät" ja oikeat kylpylät on erikseen.
        Suositelen vaikka Siuntiota kukkahatuille.

        Onko kukkahattuilua jos naiset ja tytöt ei halua miehiä samaan saunaan ? Naisilla on oikeus saunoa rauhassa kylpylöissäkin...


    • näkyi olevan

      Yhteinen höyrysauna ilman mitään välikaiteita löytyy ainakin Savonlinnasta, Spa&Casino hotellista.

      • Kari Runk

        Ahaa! Kiitos vinkistä. Sinneppä sitten pikimmiten!


      • Anonyymi

        Mahtaako vielä tänä päivänä olla yhteinen! Oli mukava paikka aikanaan!


      • Anonyymi

        Oli ysärillä vilkas ja suosittu paikka!


    • kysy hintaa

      Kannattaa ihan soittaa ja kysyä. Esimerkiksi Aulangon kylpylässä on useita saunoja. Osa on tilattavissa omalle porukalle.

      • Vain yksi

        A. Kylpylässä on yksi edustussauna minkä voi varata ryhmälle.


    • utelias1

      Millainen höyrysauna mahtaa olla Vesipuisto Serenassa? Yhteissauna? Onko väliseinää, mennäänkö uikkarit päällä?

    • ryuhffhjbfr

      Ollaanko Flamingon yhteissaunoissa uikkarit päällä vai alasti?

      Onko jotain uimahalleja, joissa yhteiskunnissa ollaan alasti?

      • kovakaluhöyrysaunassa

        äänekoskella ainakin oli yhteinen höyrysauna, mutta oli puhetta ehkä poistavat sen remontissa.


      • Anonyymi
        kovakaluhöyrysaunassa kirjoitti:

        äänekoskella ainakin oli yhteinen höyrysauna, mutta oli puhetta ehkä poistavat sen remontissa.

        N.1,5m korkea lasiseinä erottaa n ja m puolet.


      • Anonyymi

        Nykyään Flamingossa pitää olla saunassa uikkarit päällä. Aika outoa kyllä näin Suomalaiseen makuun.


    • Anonyymi

      Rantasalmen Järvisydän. Oli hieno paikka jo ennen kylpylää (enon koti venematkan päässä, joten käytiin usein 90-luvulla), ja kylpylän myötä paikasta on tullut vielä hienompi. En ole itse kylpylässä vielä ehtinyt käydä, mutta on reissulistalla; sen verran hieno se uppotukeista valmistettu miljöö.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      252
      9338
    2. Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja

      Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve
      Kommunismi
      5
      2801
    3. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      209
      1932
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      105
      1920
    5. SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918

      kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,
      Maailman menoa
      64
      1408
    6. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      140
      1407
    7. Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa

      Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..
      Ikävä
      128
      1317
    8. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      93
      1016
    9. Uusi mahdollisuus

      Mitä tekisit toisin, jos saisit siihen mahdollisuuden?
      Ikävä
      71
      911
    10. Odotanko ihan

      Turhaan jotain välillemme?
      Ikävä
      40
      828
    Aihe