Vielä kerran

Pellon laidalla, vesisateessa, katselen tummaa taivasta.
Niitetty pelto, vain lyhyitä varsia nousee maasta.
Vuosia sitten tartuimme varsiin, mielummin nippu kerrallaan, ja nostimme.
Varsiin tarttui yleensä myös häkellyttävän kookas multapaakku.
Kun paakun puristeli käsissään tiiviiksi, sai korsi ja multa kombinaatiosta 10v mielen mukaan häikäisevän kauniin sotavälineen.
Joka lensi hyvin ja aiheutti osuessaan mittavia vaurioita.
Tunsin sen myös omassa poskessani eräitä kertoja, selkään osuessaa moinen pommi aiheutti vaikeuksia kotiin saavuttaessa.

Ai ketä muka ikävä, sitä mitä ei saa takaisin.
6165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kokeilen jos osaan kirjoittaa runonkin vaikka jännitystarinat ovatkin lajini.

.
Tulin illalla kotiin töistä, naapureiden koirat pillastuivat töistä.
Sitten pääsin omaan asuntoon sisälle, siellä poliisit heti heittivät itseni pihalle.

Kärpänen tuli sisälle asuntoon, ampiainenkin yritti, mutta torjuin heidän hyökkäyksensä kuten ilmatorjunnassa kuuluukin.

Äänestä
  • Hävitit kai ruumiit sopimuksen mukaan rikkihapossa.
    Sahattuasi ne palasiksi moottorisahalla, jonka äänenvaimennin oli kunnossa.
    Sekä, mutta silti siksi kai harhautit poliisia ahdistelemalla seksuaalisesti naapurin koiraa.
    Postilaatikosta.

    Äänestä

Hauskaa. :D

Äänestä
  • Poikien juttuja, olihan siinä tyttöjäkin toisinaan mukana.
    Lopputuloksena kammottava puolenmetrin multaläikkä,
    Vaalean villatakin selässä.
    Silloin sai halata ja lohduttaa.

    Äänestä

Heräsin kylmässä kämpässä, ja jääkaapissa pari kärpästä
mitä helvettiä, kuuluu huuto vatsan
kun sormet näpyttää, ja silmät kiroavat palstan.

Kahvia menee, menkööt.
Sinä olet, olkoot.
Näin kierre syntyy, pentele.
Ihmisarvo lakastuu..
..kuin koivun lehti.

Jospa yrittäisin nauttia kusenkeltaisista ja oranssin sävyistä ennenkö elämä muuttuu paskanruskeaksi.. tai siis.. paskaksi/mullaksi/maaksi/uudeksi elämäksi.. ja opetella elämään..
pillerinpyörittäjän elämää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Syksyn juttuja kirjoitti:

Pellon laidalla, vesisateessa, katselen tummaa taivasta.
Niitetty pelto, vain lyhyitä varsia nousee maasta.
Vuosia sitten tartuimme varsiin, mielummin nippu kerrallaan, ja nostimme.
Varsiin tarttui yleensä myös häkellyttävän kookas multapaakku.
Kun paakun puristeli käsissään tiiviiksi, sai korsi ja multa kombinaatiosta 10v mielen mukaan häikäisevän kauniin sotavälineen.
Joka lensi hyvin ja aiheutti osuessaan mittavia vaurioita.
Tunsin sen myös omassa poskessani eräitä kertoja, selkään osuessaa moinen pommi aiheutti vaikeuksia kotiin saavuttaessa.

Ai ketä muka ikävä, sitä mitä ei saa takaisin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu