Olen 20-vuotias naishenkilö. Kolmen viimeisen viikon aikana minulle on tullut neljä kertaa outoja väsymyskohtauksia. Kaikki nämä ovat ajoittuneet luennoille. Vaikka luennon aihe olisikin mielenkiintoinen, saatan yhtäkkiä väsähtää. Kaikki energia menee siihen, että keskityn pysymään hereillä, silmäluomet painuvat väkisin kiinni ja usein näen luennoitsijan kahtena. Nämä väsymyskohtaukset ovat kestäneet noin puoli tuntia. En ole päivisin muuten väsynyt, en ennen näitä "kohtauksia" enkä myöskään niiden jälkeen. Voiko tämä olla narkolepsiaa? Pelottaa niin kamalasti. :(
Narkolepsiaako?
peloissaan
2
52
Vastaukset
- peloissaan
Lisättäköön tähän vielä, että aloitin tänä syksynä uudessa koulussa, jossa päivät ovat olleet pitkiä ja kotona olen ehtinyt käydä vain suunnilleen nukkumassa. Lisäksi minulla on ollut noiden kolmen viikon aikana syysflussa. Ainakaan lähisuvustani en tiedä ketään, joka narkolepsiaa sairastaisi. Yöunien kanssa ei ole ollut ongelmia.
- syytäkin pelätä
Koulussasi on hometta. Olet saanut sisäilmasairauden.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mietitikö nainen koskaan
Miksi me ollaan päädytty tähän pisteeseen. Lähestmistapaa ei ole. Tarvitaanko me oikeasti enää tätä.1181690Olisi hauska tietää
Koska huomasit pitäväsi minusta? Itse taisin ihastua sinuun heti silloin kun tavattiin ensimmäistä kertaa. Miehelle, jon611086Marin on ehkä maailman kaunein "Nelikymppinen"
Marinin julkaisu on saanut yli 68 500 tykkäystä. Postauksen kommenttikentässä ylistetään paljon Marinin kauneutta, jota1431031- 97885
En kelpaa sinulle
Varattuna - olen sinulle ongelma. Eroaminen vuoksesi voi olla turhaa, sillä me ei puhuta, kun olen varattu ja kumpikin v74877Vernu Vasunta
On mahotonta miten marjanpoimijoita on kohdeltu! Eikö paremmalla kohtelulla olisi saanut paremman tuloksen?23851Minun on vaan päästettävä irti
Toiveesta. Satutan vain itseäni😥😔. Toivon sinulle pelkkää hyvää, eläthän elämäsi parasta aikaa, mutta en halua enää k36822Kertoisit jo
Rakastatko minua vai olenko käsittänyt väärin onko tämä vaan ystävyyttä tai kaveruutta? En haluaisi enää nolata itseäni42749Taidat vanhempi nainen
Haluta sen tien itsellesi. juokse vaan karkuun ! Pahentaa vaan asiaa.Pitäs toimia ihan toisin päin60735En koskaan saanut asiattomia kuvia!
Silloin kun olin vielä nuori, kukaan mies ei koskaan lähettänyt minulle asiattomia kuvia itsestään. Jos tiedätte mitä ta156711