Miten kauan lääkkeitä?

Olen syönyt SSRI-lääkkeitä 16-vuotiaasta asti. Annos on pienentynyt huomattavasti ja lääkekin vaihtunut. Nyt olen 26-vuotias ja syön 15 mg Cipralexia päivittäin. Olin madaltanut annoksen 7,5 mg pitkän ajan kuluessa, mutta olon mennessä huonompaan suuntaan nostimme lääkärin kanssa annostusta nykyiseen 15mg/pv.

SSRI lääkkeet on ihan turhia pakko ajatuksiin tai pakko toimintoihin. Ei kannata niihin ruveta SSRI lääkitystä aloittamaan. Psyykelääkkeet voisivat toimia mutta välttäisin niitä kuin ruttoa viimeiseen asti.

Ekaksi kannattaisi löytää todella hyvä psykologi joka ihan oikeasti tietää pakko toiminnoista ja ajatuksista.

Toiseksi kannattaa tehdä ja syödä kaikkea joka "normalisoi" ajatuksia. Paljon raitista ulkoilmaa, terveellistä ruokaa ja yrittää saada hyvät unet. Fyysinen hyvinvointi tai sen parantaminen vaikuttaa mieleen myös. Tämä yhdistettynä terapiaan ja "altistus terapiaan" antaa mahdollisuudet parantua, ei lääkkeet.

Voihan niitä lääkkeitä syödä jos haluaa mutta se on oikeasti pakko oireisiin ihan turhaa. Jos yrittää lääkkeillä parantua niin sitten jää se todellinen vaiva ja syy hoitamatta.

Tämä ei nyt olennaisesti liity tähän asiaan, mutta tiedän ihmisen, jolla on ollut ocd ja hän on ensin purkanut asioitaan terapiassa ja sen jälkeen saanut apua SSRI:stä ja syömällä jonkin aikaa jonkin verran lihasrelaksanttitabletteja ("kuurina") - ne ovat siis rauhoittaneet mieltä. En kyllä tiedä tepsiikö kaikille tämä tai onko turvallista.

Olen kokeillut 1,5 vuoden ajan useita eri lääkkeitä. Mikään ei ole auttanut :(

Minä aloitin 15-vuotiaana Seromexilla (en muista annostusta) ja söin sitä pari vuotta. En tiedä oliko siitä suoranaisesti pakko-oireisiin mitään apua, tuntui että se vain turrutti ihan täysin (jota nämä mielialalääkkeet yleensä tekeekin) ja passivoiduin kamalasti.
Psykologini vaihtoi lääkitykseni Sertraliniin ja Risperidoniin sen jälkeen kun aloin saamaan paniikkikohtauksia, ja hän epäili niiden syyksi Seromexit.
Uusia lääkkeitä söin 3 vuotta kunnes kyllästyin. Mielialalääkkeethän eivät tosiaan paranna oireita, ne vain piilottaa ne. Minä kyllästyin juurikin siihen turtuneeseen oloon, en jaksanut innostua mistään eikä mikään tuntunut miltään. Myös seksihaluni hävisivät lääkityksen myötä ja se palautuu todella hitaasti.

Nyt olen kamppaillut pakko-oireiden kanssa 2 vuotta ilman lääkitystä. Joku mainitsitkin tuossa ylempänä, että fyysinen hyvinvointi vaikuttaa myös mieleen. Allekirjoitan tämän täysin. Pyrin käymään juoksulenkeillä päivittäin ja nukkumaan ainakin 8 tuntia yössä, ja huomaan heti eron jos jäänkin muutamaksi päiväksi sohvan pohjalle makaamaan ja unirytmini menee sekaisin. Väsyneenä ja stressaantuneena pakko-oireet tuppaavat pahenemaan.