Hei, olen ollut psyykkisistä syistä pitkällä sairaslomalla, ja koettanut samalla pikkuhiljaa saada opintojani etenemään. Kun kelan myöntämä sairaspäiväraha kausi tuli täyteen, hain kuntoutustukea kelalta ja vähän työhistoriani vuoksi myös ilmariselta. Hakemuksen jätin toukokuun lopulla.
Olen ollut puolet tästä ajasta ilman muita tukia kuin asumistuki. Masennuksesta huolimatta sinnittelin kesän huolehtimassa kuolevasta äidistäni toisella paikkakunnalla ja lainasin puuttuvat vuorarahat sisareltani. Kun äiti kuoli ja toivuin pahimmasta, aloin soittelemaan ensin kelaan (jossa kerrottiin etteivät voi tehdä päätöstä ennen ilmarista) ja sitten ilmariselle josta osattiin sanoa että asiani on käsiteltävänä ja näissä menee joskus yli sen 3 kk ( eivät halua kuulemma tehdä kelan päätöksen kanssa ristiriitaista ratkaisua??). Hain toimeentulotukea sosiaalitoimistosta ( En pysty tuosta summasta maksamaan velkojani ). Tämän jälkeen soitin viikottain 3 viikon ajan ilmariselle ja pyysin kiirehtimään asiaa.
Perjantaina päätös tuli, kielteisenä. Perusteena päätökselle on se, että olen ollut lääkärinlausunnon mukaan pitkään masentunut, myös niiden lyhyiden jaksojen aikana jolloin olen ollut olosuhteiden pakosta töissä. Tehnyt siis töitä työkyvyttömänä. Odotan nyt, onko kela asiasta mitä mieltä. Jos sekin päätös on kielteinen , en tiedä mitä tehdä. Tuntuu vain niiin paskamaiselta. Toivottavasti helvetti on olemassa ja siellä on oma erityinen paikka vakuutusvirkailijoille.
ilmarisen kieltävä kuntoutustukipäätös
4
546
Vastaukset 4
- aprikoitsija
Jos olet pystynyt töitä tekemään niin et kyllä saa eläkepapereita läpi mitenkään.
Eikö sinun kannattaisi yrittää parantua ja pyrkiä sitten takaisin työelämään? - sairas työtön
Joo kyllä se taitaa hylsy tulla kun olet kyennyt töissä käymään masentuneena. Kun on todella vaikeasti masentunut niin silloin ei kykene töissä käymään. Jo sängystä ylösnouseminen voi olla mahdotonta.
- pohjalla1
Kokemusta on myös syvemmästä masennuksesta. Yritän tosiaan hakea kuntoutustukea, jonka kanssa voisi opiskella enemmemmän omaan tahtiin. Amk:ssa kun ei mitään yksilöityjä opintosuunnitelmia tehdä.
- sairas työtön
Niin se kysymys tosiaan onkin oletko oikeutettu eläkkeeseen kun kumminkin välillä olet kyennyt töihin masennuksesta huolimatta. Välillä olet kuitenkin työkykyinen masennuksesta huolimatta, silloinhan ei kuulu työkyvyttömyyseläkkeelle.
Minulta myös kela on hylännyt kuntoutustuen vaikken ole kyennyt töihin mutta heidän mielestään en ole sairas vaan minulla on tunnepuolen ongelmia. Onneksi sentään myönsivät terapiaan tukea.
Minulla kun on ikikarenssi päällä niin en saa mistään mitään tuloja vaan toimeentulotuella joudun elämään.
Mutta onneksi jostain tulee rahat elämiseen, en valita. Ymmärrän ettei helpolla laiteta eläkkeelle ennenkuin kaikki kuntoutus on yritetty läpi. Mietityttää että mitäs sitten kun tämä kuntoutus loppuu, nyt toinen vuosi meneillään eikä ainakaan vielä mitään apua ole siitä ollut.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.311226Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke581015Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.63943- 54883
- 51771
- 65758
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍81706Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le38678- 82672
Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su30615